Sitä on ollut ilmassa oikeastaan koko raskauden. Viikko viikolta se tuntuu kuitenkin voimistuvan. Nimittäin haikeus. Niin pohjaton haikeus siitä, että tämä on mun viimeinen raskaus. Viimeinen kerta kun saan olla seuraamassa miten masu kasvaa, tuntea miten se pieni potkii ja liikkuu. Jo masun silittely aiheuttaa välillä muutamia kyyneleitä. Useimmiten niitä tulee vuodatettua silkasta ilosta ja onnesta, mutta myös siitä haikeudesta. Mun tulee niin tätä oloa ikävä. Jotenkin kieroutuneesti toivoin, että mulla olis tässä raskaudessa ollut kaikki mahdolliset kolotukset ja vaivat. Ihan vaan siitä syystä, että tulis sellainen ei ikinä enää- olo. Mutta ei. Kun mä voin ihan loistavasti!
Älkää käsittäkö väärin, oon tietysti aivan Super onnellinen siitä, että saan vaan nauttia olostani. Sivusta kun saan seurata läheisen raskautta, jossa raskausmyrkytys nostaa tasaisen varmasti päätään. Tai toista jossa supistukset vaivailee jo ihan alku raskaudesta asti. Että eipä tässä voi olla kuin kiitollinen siitä, että ei oo mitään suurempia kolotuksia ilmennyt. Toki onhan tässä vielä viikkoja edessä!
Osasin odottaa, että se haikeus sieltä kyllä tulee ja vaikka tiedostan, että tämä on viimeinen kerta, niin varmasti se vauvakuume tämänKIN jälkeen tulee iskemään. Mä sairastan sitä kroonisena=) Seuraavalla kerralla se pitää nyt sitten vain taltuttaa jollain ihan muulla keinolla. Huoh.
Osasin odottaa, että se haikeus sieltä kyllä tulee ja vaikka tiedostan, että tämä on viimeinen kerta, niin varmasti se vauvakuume tämänKIN jälkeen tulee iskemään. Mä sairastan sitä kroonisena=) Seuraavalla kerralla se pitää nyt sitten vain taltuttaa jollain ihan muulla keinolla. Huoh.
Oikeastaan tässä on siitä ihanasta plussasta asti tehty tavallaan surutyötä. Viimeinen kerta sitä ja viimeinen kerta tätä, tiedättehän? Mutta pääasiassa pinnalla on vaan ne onnellisuuden ja kiitollisuuden tunteet. Tiedän, että maailmassa on liian monta naista jotka ei saa kokea tätä ihmettä edes sitä yhtä kertaa. Jotka toivoo edes sitä yhtä kertaa, kun saa plussan tikkuun ja sen pienen tuhisevan nyytin syliin. Joten, mä yritän, todella kovasti yritän ottaa tästä ihan kaiken irti. Painaa jonnekin syvälle sydämeen kaikki nämä ihanat hetket,potkut,masun kasvun. Kaiken tämän.
Tällä viikolla eletään rv 28. Kaksplussan uutiskirjekin sen osuvasti kertoo, kohtu alkaa painamaan keuhkoja. Välillä tuntuu, että pitää hengitellä muutamia kertoja oikein kunnolla, että saa happea tarpeeksi. Tästä eteenpäin vauvan paino myös lisääntyy hurjaa vauhtia jopa 27g/ päivässä!! Sikiö painaa n. 1000g ja on noin 32cm pitkä.
Minille on ruvennut tulemaan jo rytmiä milloin hän on hereillä ja milloin nukkuu. Nyt on monena yönä potkiskeltu tasaisesti 02.30-03 aikana. Samoin päivällä on ihan selvät ajat milloin toinen aloittaa hirmuisen pyörimisen. Vielä on siis tilaa kääntyillä. Lapset on kovasti kiinnostuneita Minin möyrästelystä, nyt kun se näkyykin jo niin selvästi=)
Karkkia tekee niin maan perusteellisesti mieli. Voisin napsia jotain hyväskää J O K A päivä. Ei kiva. Neuvolan tätsykin tule sen varmasti huomaamaan huomenna=) Ja kaiken maailman pääsiäismunat ja kaapissa odottavat trulli herkut ei ainakaan helpota tuota sokerin himoa,ehei!!
Näin täälä, haikeudella nautiskellaan odotuksesta<3
~~Ulla~~
Niin tuttuja ajatuksia.♡ Nauti täysillä ihanasta odotuksesta..mulla on jo masuikävä.♡♡
VastaaPoistaKiitos sinä ihana<3
PoistaYritän kyllä ottaa tästä ihan kaiken irti!
Voih, nautihan nyt odotuksesta <3
VastaaPoistaTäällä haikaillaan myös vauvamasun perään, ehkä joskus se kolmonen meille suodaan :)
Mä yritän!!
PoistaToivottavasti saat vielä joskus vauvamasun, on tämä kyllä niin ihanaa<3
Muistan niin tuon tunteen <3 luopumisen tuskaa :) Vauva-aika oli myös yhtä nuuhkuttelua ja samalla myös surkuttelua :D
VastaaPoistaNyt nautit masusta ja olosta vielä hetken ja sitten siitä pienokaisesta. Vinkki, ota videokuvaa masusta ja sen liikkeistä ;)
No mä uskon, että mullakin tulee vauva-aika olemaan juurikin tuota nuuhkuttelua ja surkuttelua=) On tämä naisen elämä aikamoista tunteiden vuoristorataa!!
PoistaHei, kommentoin ensimmäistä kertaa. Blogisi on oikein elämänmakuinen ja positiivinen. Myös samanikäisten lasten jutut saavat palaamaan blogiisi uudelleen. Minulla on takana neljä raskautta mutta kotona vain kolme lasta. Sellainen asia kuin kohtukuolema laittaa kyllä stopin krooniselle vauvakuumeelle. Minä olen kiitollinen näistä kolmesta, vaikka epäonnistuneen raskauden jälkeen saimme kokea vielä yhden onnistuneen. Myös pelko omasta jaksamisesta ja siitä, että mitä jos minulle tapahtuu jotain, sairastun vaikka vakavasti, alentavat vauvakuumetta. Olen onnellinen että lapseni ovat nyt sen ikäisiä että selviäisivät ilman äitiä jos jotain sattuisi. En kaipaa enää ketään joka olisi minusta yhtä riippuvainen kuin vauva.
VastaaPoistaOnnea odotukseesi!
-A-
Kaunis kiitos kommentistasi! Kirjoittele vain useammin, nämä kommentit kun saa bloggaamisen motivaation hurjaan nousuun=)
PoistaOon niin pahoillani, että oot joutunut kohtukuoleman kokemaan. On kyllä yksi niistä asioista joita ei toivo kenellekään. Ja voin vain kuvitella, että se kyllä jarruttaa todella tehokkaasti vauvakuumeilua. Ihana, että ootte kuitenkin kolme lasta saaneet syliin asti rakastettaviksi<3
Mun lähipiiristä löytyy myös tapaus jossa kaikki ei päättynyt hyvin, vaikka rakenne ultrassa vauvalla olikin kaikki hyvin. Siitä on itsellekin hiipinyt pelko takaraivoon, synnytyksessäkin voi vielä tapahtua niin paljon. Yritän kuitenkin elää tässä hetkessä. Ja nauttia olosta=)
Kiitos!!
Nauti raskaudesta! <3 Täällä kriiseillään vieläkin masun perään vaikka synnytyksestä on jo 3,5 vuotta! :D
VastaaPoistaYritetään<3
PoistaNo mutta, jotenkin ihana kuulla, että myös muut naiset kaipailee sitä masua. Onhan se vähän hassua ikävöidä masun perään, vauva sylissä:D
Tuttua!! Täällä odotellaan tosiaan toista lasta, joka on myös perheemme kuopus. Vaikka tämä toka odotus onkin ollut ekaa helpompi, on silti vähän haikeaa kokea kaikki viimeistä kertaa.
VastaaPoista