Mä kävin koulua ensimmäiset kolme vuotta pienessä kyläkoulussa. Oppilaita oli kaiken kaikkiaan pikkusen päälle 30. Eka ja tokaluokka oli yhdistetty samaan ja 3.-6.luokat oli kaikki samassa. Mun luokalla oli kolme poikaa ja yks tyttö mun lisäksi. Kuulostaa ihan kivalta tuo mun luokka eikö. Vois ajatella, että me oltiin tosi hyviä kavereita sen tytön kanssa joka oli mun kanssa samalla luokalla, vaihtoehtoja kun ei ollut. Mutta kun ei. En itse oikein edes muista alkoiko kiusaaminen jo aiemmin, mutta kolmos luokalta rupeaa olemaan jo sitten ihan selviä muistikuvia. Kyseinen tyttö istui usein mun takana luokassa, mulla oli pitkät hiukset joita hän veteli tunneilla, tai nipisteli tosi kovaa. Muistan miten itkin kotona, kurjaa oloa ja sitä ettei mulla ole kavereita. Asiaa kyllä puitiin opettajien ja tytön vanhempien kanssa, mutta kiusaajan vanhempien linja taisi olla pitkältä se "ei meidän tyttö". Muistaakseni tämä kuittaus, oli sitten koulun mielestäkin se riittävä... Oon ikuisesti kiitollinen, että mun vanhemmat otti kiusaamisen tosissaan ja kolmos luokan keväällä mä lähdin viimeistä kertaa tuosta pienestä kyläkoulusta.
Nelosluokan mä aloitinkin sitten huomattavasti isommassa koulussa, meidän luokassa oli nimittiäin saman verran oppilaita, kuin vanhassa koko koulussa oli ollut. Mut otettiin avosylin vastaan ja muistan vieläkin sen tunteen, miten ihanaa oli kun oli oikeasti valinnan varaa kavereissa. Jos ei jossakin porukassa huvittanut joku päivä olla, sai vain siirtyä toiseen. Ja mä sain ihan hurjasti kavereita ja noilta ajoilta on yhä yks kaveri mukana menossa.
Siirryttiin yläasteelle ja yläasteella meitä seiskaluokkalaisia oli niin paljon, että meidät jaettiin viiteen eri luokkaan. Miettikää, millä säkällä tämä mua kiusannut tyttö tulee samalle luokalle?! No mun säkällä! Koska kiusaamisesta oli jo useampi vuosi ja itse olin jo ihan eri kaveriporukassa en nähnyt tuossa mitään ongelmaa. Kunnes tuli se päivä, että mua syytettiin kiusaamisesta. Juuri sen samaisen tytön toimesta joka oli mua kiusannut ala-asteella. En voinut uskoa tuota syytöstä. Mä joka olin pysytellyt kauakana koko ihmisestä. Sanonut kyllä moikat niin kuin kaikille muillekin. Kohdellut ihan samalla tavalla kuin muitakin, mutta jos mahdollisuus oli niin toki vältellyt. Nyt mua syytetiin siitä, että tulin kuulemma aina luokassa istumaan hänen lähelleen, puhuin hänestä pahaa, tönin linja-auto jonossa. Mitään tällaista ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Myös luokanvalvojamme vahvisti, että istuin aina ihan eri puolella luokkaa, jos se vaan oli mahdollista.
Kiusaaminen alkoi taas, tällä kertaa mukana oli myös tytön kavereita ja kiusaaminen tapahtui usein linja-autossa kotimatkalla. He tulivat istumaan mun taakse ja potkivat mua selkään, uhkailivat lyövänsä, sipisivät ja supisivat ihan selvästi musta ja naureskelivat sitten päälle. Sinnittelin kotiin asti, jossa äidin "oliko kiva koulupäivä?" kysymys sai mut itkemään eteisessä lohduttomasti. Taas otettiin kouluun yhteyttä ja pidettiin palveri kaikki lapset keskenään opettajian johdolla. Asia saatiin jollain lailla selvitettyä ja siitä eteenpäin me oltiin vaan totaalisesti eri porukkaa.
Miten tämä kaikki on sitten vaikuttanut mun tapaan kasvattaa lapsia? No paljonkin. Koen, että tuon "ansioista" pystyn kertoa lapsille paljon syvällisemmin miltä se oikeasti tuntuu, kun joku kiusaa. Miten se kiusaaminen voi olla niin paljon muutakin kuin lyömistä. Miten pahalta se tuntuu, kun ei oo kavereita ja sut jätetään vaan kylmästi ulkopuolelle. Miten pahalta tuntuu, kun sä kotiin päästyä vain itket, kun oli niin kamala koulupäivä. Miten joskus se kotimatkakin voi olla yhtä itkemistä.
Oon varsinkin Rasmuksen ja Nooan kanssa paljon puhunut siitä, miten tärkeää on heti kertoa kotona ja koulussa jos kiusataan ja miten siitäkin pitää sanoa, jos näkee, että jotain toista kiusataan. Ollaan myös puhuttu, että on ihan tosi rohkeaa tohtia mennä väliin, jos näkee,että toista kiusataan. Monesti yritän myös saada heitä ajattelemaan asiaa sen toisen näkökulmasta. Miltä susta itsesta tuntuisi jos sulle tehtäisiin noin, miltä tuntuisi jos välitunnilla kaikki muut leikkisi ja sä olisit yksin. Myös Mandin kanssa ollaan puhuttu siitä, miten aina voi käydä edes kysymässä toista leikkimään, jos joku on yksin. Se on sitten sen toisen päätettävissä lähteekö leikkiin mukaan, vai viihtyykö yksin.
Oon myös heille kertonut siitä, miten kamalaa oli tulla kotiin ja odottaa sitä seuraavaa koulupäivää. ja juuri sen vuoksi on niin tärkeää olla kaikkien kaveri.Ottaa ihan jokainen mukaan leikkiin. On ollut ihana kuulla pojilta miten heidän koulussa kaikki luokat keskenään leikkivät hippaa välitunnilla. Opettajat on aina kehuneet, että pojat osaavat tosi hienosti toimia kaikkien kanssa ja ottaa muut huomioon. Oon tästä ihan super onnellinen, jotain on tehty oikein<3
Silloin kun muutettiin tänne ja Nooa oli eskarissa sain puhelin soiton, jossa sanottiin, että Rasmus oli jonkun kaverinsa kanssa leikkineet vähän rajusti Nooa kanssa. Heille oli jäänyt vähän epäselväksi oliko Nooa kokenut leikin leikkinä vai kiusaamisena. Olin jotenkin niin helpottunut, kun sieltä heti soitettiin ja kerrottiin tilanne ja miten he olivat heti käyneet kaikki pojat yhdessä juttelemassa tilanteesta. Silloin ajattelin, että ihanaa tämä on koulu jossa asioihin puututaa heti. Kotona silloin vielä juteltiin poikien kanssa tilanteesta ja kyllä se Nooan mielestäkin oli ollut vain astetta rajumpaa leikkiä. Mutta silloin puhuttiin, siitä miten pitää pystyä luottamaan, että se sun oma veli on aina sun puolella ei sua vastaan. Miten sen vaan täytyy olla se sun sisarus jos sanoo, että ei tehdä näin. Vaikka se voiskin olla helpompaa mennä kaveriporukan mukana, niin se on siltikin parempi vaihtoehto sanoa ei.
Oon päättänyt, että jos ikinä mun lapsi sanoo, että häntä kiusataan, ihan vain sen yhdenkin kerran, se olen mä joka ottaa heti yhteyttä opettajaan. Se oon mä joka puuttuu siihen heti. Tällaisissa asioissa ei oikein auta se "katotaan nyt muutama viikko , jos se sittä loppuis"-linja. Ei. Näihin pitää puuttua ihan heti.
Mun mielestä on ihan kamalaa miten paljon nykyään on kolukiusaamista. Siitä kyllä puhutaan paljon, mutta silti tulee usein iltapäivälehtien otsikoihin vuosia jatkuneita kiusaamis juttuja. Ja ne on kumminkin vaan niitä juttuja jotka päätyy otsikoihin. On paljon, paljon enemmän kiusaamista joka ei päädy otsikoihin. Uskomatonta miten vielä nykypäivänäkin toiset joutuu kärsiä kiusaamisesta monia vuosia ja se loppuu vain siihen, että peruskoulu tmv loppuu. Tai vaihdetaan koulua.
Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta muita kiusattuja? Tai onko sun omaa lasta kiusattu? Miten te ootte kokeneet koulun roolin, puututaanko asioihin tarpeeksi?
Tsemppiä alkaneeseen viikkoon!!
~~Ulla~~
