perjantai 21. joulukuuta 2018

Välillä vähän erilaista paketointia

Heipsan!

Tämä on SoBloggareiden joulukalenterin luukku 21.  Käykääpäs kurkkaamassa muut luukut, ihania ohjeita ja juttuja muutenkin!



Mulla on aika harvoin mitään oikein selkeää linjaa joululahjoen paketoinnin suhteen. ostlen kaupasta ihan liikaakin erilaisia papereita(koska joka vuosi löytyy uusia ihania!) ja sitten vaan paketoin mitä milläkin. Ja arvatkaa onko meillä muutama rullan jämä tuolla kaapin perukoilla?! Hups!

Tänä jouluna onkin siis tavoite hävittää noita vanhoja pois.  Mutta halusin testailla lapsille jotain vähän toisenlaista paketointia ja siihenkin nuo vanhat paperit toimi tosi hyvin. Niissä on nyt sitten vaan kuvio puoli alaspäin:) En usko, että lapsia häiritsee! Mä itse asiassa kävin etsimässä kaupasta ihan vaan ruskeaa lahjapaperia,mutta sitä ei  meidän kylillä näkynyt ja päätellen myyjien ilmeestä olin vähintäänkin outo kysyessäni asiaa. 


Välineinä oli ihan vaan musta ja valkoinen tussi, vähän värikyniä ja tavallista kopiopaperia. Niin ja liimaa. Osan oon ihan vaan piirtänyt paperiin ja osan tein erikseen ja liimasin kiinni. Pandan korvat on vaan ympyränmuotoiset paperin palat, joihin leikkasin viillon keskelle asti ja laitoin paperit päällekkäin osan matkaa. Vähän enemmän vaatii aikaa, mutta niin kiva toteuttaa!!  En kyllä varmasti ihan kaikkia lasten lahjoja tee samalla systeemillä, mutta edes osan.


Mulla on suurin osa lahjoista vielä paketoimatta. Suunnitelmissa on pitkästä aikaa paketoida yhdessä siskon kanssa. Kynttilöitä, joulumusiikkia, glögiä ja suklaata. Niin ja hurjat määrät lahjapaperia, teippiä ja lahjakortteja:D Kuulostaa just täydelliseltä!! 

Aikuiset joutuu tyytymään näihin ihan perus paketteihin:)
Meillä on joulusiivot jo takana päin ja viimeinkin on aika rauhoittua joulun viettoon. Nyt vaan nautitaan lasten kassa olosta ja lomapäivistä.  Unohdetaan kännykät ja muut ruudut nurkkaan ja tehdään sitä mikä liian usein unohtuu, ollaan läsnä. 

Ihanaa joulun aikaa teille ihan jokaiselle, toivon että saatte viettää joulun rakkaiden ihmisten ympäröiminä<3

~~Ulla~~


keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Joulukuusta etsiskelemässä

Moiks!

No pitäähän multakin nyt JOTAIN jouluista postausta tulla, eikös?! Joten tässäpä meidän sunnuntainen joulukuusen etsiskely reissu. Oli ihana huomata, että Rasmus ja Nooakin lähti ilman sen kummenpia suostutteluja tälle retkelle.


Puhuttiin jo lauantai-iltana lasten kanssa, että sunnuntai aamupäivällä lähdetään etsiskelemään kuusi meille. Mä henk.koht. olisin ehkä halunnut käydä moisen meille ostamassa,mutta tänäkin vuonna mentiin naapurimetsän tarjonnalla. Me ollaan siis saatu metsänomistajalta lupa käydä kaatamassa kuusi hänen metsästä, että kuusi varkaissa ei oltu:)

Nuutti nauttii ihan silmin nähden isoveljien seurasta. He kun jaksavat hänen kanssa vielä riehkata ja remuta!

Pakattiin mukaan lämmintä mehua ja piparia. Koska eväät<3

Meiltä on matkaa tuohon kuusien luo hurjat 50m,että ihan kauhean kauas ei tarvinnut jaksaa kävellä. Onneksi ne eväät maistuu hyviltä vaikka omilla kotiportailla!

Tutkiskeltiin ja mietittiin mikä kuusi olisi hyvä ja missä kohtaa niitä oksia olis kiva olla. Niin ja miksi ne viisi kuusta samassa kohtaa kasvavat ei välttämättä ole niitä parhaita joulukuusia:) 

Ja sitten olikin jo aika napostella eväitä. Hauska kun esim Nuutti ei oikein malttanut tehdä mitään, kun vaan odotti niiiin kovasti koska niitä eväitä syödään. Ja sitten kun mehut oli juotu, niin mennä möyrystelli pitkin metsää ja kiipeili mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.


Minealla meinas mennä koko touhu ihan penkin alle, koska äiti ei ollut tajunnut pakata hänelle kuusipiparia. On se kaksi vuotiaan hyvä mieli välillä vähän turhan pienistä jutuista kiinni!!
Onneksi  mehu edes oli oikean makuista ja lämpöistä:)


Kuusi löytyi ja se on ollut sunnuntaista asti meillä koristeltuna. Kyllä se joulufiilis tuli ihan toisella tavalla meille, kun sai kuusen koristeltua<3


Meidän lapset jaksais olla tuolla metsässä kyllä vaikka ja kuinka kauan. Onneksi tuo metsänpohja on tosi helppo kulkuista jopa Minealle. Mä keräilin siinä samalla muutamat oksat joulukoristus juttuihin.


Kuulutteko te tähän ilmeisesti yleistyvään joukkoon, joka laittaa kuusen jo joulukuun alussa vai odotatteko lähemmäs joulua? Entäs onko teillä ihan aito kuusi vai haetaanko se varastosta?!

Mä taidan kyllä ens vuonna pitää pääni ja käydä ostamassa kuusen. Meidän koriste määrä vaatis vähän enemmän oksia...:D

Nyt paketoimaan ensimmäisiä joululahjoja pakettiin!

~~Ulla~~


tiistai 18. joulukuuta 2018

Viime aikojen lastenvaate hankintoja

Moi murut<3

 Uusi viikko ja tätä äippää meinaa vähän kauhistuttaa miten vähän öitä on enää jouluun! APUA! No lauantaina oltiin viimeinkin Mikon kanssa kahdestaan (jei!!) joululahjaostoksilla. Niin ihanaa oli käydä taas pitkästä aikaa kahdestaan jossakin, vaikka sitten vaan jouluostoksillea Onneksi meiltä ei ihan hurjasti enää puuttunut
lahjoja, mutta jotain nyt kuitenkin. 

Ajattelinpas tännekin kuvailla mitä ihania vaatteita lähinnä nyt Minealle on tullut löydettyä kirpparilta tai tehtyä itse. Mullahan oli anopilta saumuri lainassa ja  sillä tuli tehtyä Minealle parit leggarit, rusettipannat ja iki-ihana lumitunika. Oon niin rakastunut tuohon tunikamalliin<3

 Oli hassua tehdä piiitkästä aikaa kaavojen ja ohjeiden mukaan. Mun ompelut on tässä viimeisen 10 vuoden aikana ollut lähinnä sitä,että laitan Minean leggarit kankaan päälle ja leikkaan siitä sopivat osat:) Mutta onnistuihan se kaavoistakin tekeminen (vaikka muutamia juttuja pitikin vähän googletella..). Odottamassa on vielä paita kaavat joilla pystyy tehdä monenlaisia paitoja. Sama on tuon tunikan kaavankin kanssa, että siitä pystyy tehdä todella monenlaisia vaariaatioita. Mandi jo ilmoitti, että hän haluaa tunikan myös. 


En tiedä muuten miten teillä muilla joilla on ala-asteella olevia tyttöjä, onko innostus röyhelöitä, vaaleanpunaista ja hameita kohtaan vähentynyt? Koska meillä ei todellakaan ole. Mitä enemmän kimalletta, tylliä ja röyhelöitä sen parempi ja juhliin ei edes mietitä mitään muita kuin mekkoja ja hameita<3 Enkä kyllä oo yrittänytkään ohjata muuhun suuntaa. Niitä housuja ja huppareita ehtii kyllä sitten pitää vaikka loppu elämänsä. Apua, ja ettei kukaan vedä herneitä nenään, niin en tokikaan pidä sitä pahana jos ei ne röyhelöt ja hameet kiinnosta!

Tämä kangas<3


Ja sitten yhtenä sunnuntaina olin Seinäjoella ja kävin parilla kirpparilla. Sieltä löytyi yhdestä ja samasta pöydästä Minealle nämä huippu ihanat vaatteet. Varsinkin tuo Newbien neuletakki on niin suloinen löytö, maksoi nimittäin vain 7€. Oon ettinyt MInealle tuollaista pidempää neuletakkiaja mistään en oo sellaista löytänyt. No nyt saa senkin etsinnän lopettaa! Newbien tunika oli sekin vain 3€ ja pompin tylliunelma 7,50€.



Paikalliselta kirpparilta tein Nuutille ihan mahti löydön. Tämä Molon vkhaalari 20€!!! Ja mun onneksi Nuutti tykästyi tähän tosi kovasti. Meillä tämä on ensimmäinen printtihaalari ikinä,joten vähän jännitin mitä siitä tuumataan. Mutta osui ja upposi!


Lisäksi Nuutille hurauttelin saumurilla parit hänen toivomat leggarit. Ihana kun äitin tekemät vielä kelpaa<3



Semmoisia löytöjä ja itse tehtyjä juttuja. Ja ettei kaapit ihan täyty vaatteista niin nappasin kirpparilta pöydän vielä tähän joulun ja välipäivien iloksi:)
Uutta tilalle ja vanhemmasta päästä pois!

Ihanaa tiistain jatkoa<3

~~Ulla~~

tiistai 11. joulukuuta 2018

Vaatteiden tuunailua ja pihatouhuja

Minean talvipipo pähkäilystä kirjoittelin tänne ja sitten jo ehdin kirjoittaa, että tein hänelle pipon. No nähtävästi tämä meidän neiti on sen verran kova touhuamaan, että ihan normi pipo ilman nauhoja ei vielä kyllä pysy päässä. Ja tuola pakkasessa ja tuulessa ei oikein oo kiva katsoa, kun pipo on koko ajan toiselta korvalta pois tai pahimmassa tapauksessa koko pipo maassa. Että mun tekemä tupsu pipo saa nyt sitten olla autossa ja kyläillessä käytössä. 

Tilasin neidille henkkamaukalta valkoisen tupsupipon, josta tupsu lähti heti vaihtoon. Onneksi olin ostanut paikallisesta askertelu liikkeestä pari DIY tupsupakettia ja niistä toisen sitten vaihdoin tähän Minean pipoon. Ja kyllä voi pienellä tuunauksella olla ihan valtava vaikutus. Tuosta piposta tuli niin paljon parempi isommalla tupsulla ja siis tuo tupsu ei kuitenkaan paina paljoa, kun laitoin sen sisälle ihan vaan vanua.





Saatiin nautiskella ihanista pakkaspäivistä ja pienen pienestä lumi kerroksestakin. Lasten intoa oli niin ihana katsoa, kun taivaalta leijaili lumihiutaleita<3 Ja miten he keksivätkään ihania leikkejä vaikka sitä lunta oli vain sentti. Ja metsä. Miten onnellinen mä oonkaan nykyään, että meidän ovelta on lähimpään metsään noin 10m. Ja ehkä vähän siitäkin, että lapset on sen ikäisiä, että pääsevät sielä jo etenemään ilman apua:) Meidän pikkuiset rakastaa käydä metsässä. Sielä saa kiipeillä ja möyriä niin paljon kuin ikinä haluaa.

Ja kyllä sen taidoista sitten huomaakin, että ollaan kiipeilty ja liikuttu epätasaisella alustalla.






Saavutuksia pitää aina tuulettaa eiks nii?!


 Nuutti on noiden autojen kanssa joka paikassa, niin omassa pihassa kuin metsässä. Metsästä löytyykin hienoja ratoja autoille, tosin välillä kuuluu sellainen "äitiiii, tuu auttaan auto on jumis!". 


Nyt me kyllä kaipailtais jo kovasti lisää lunta. Kyllä se vaan vaikuttaa niin joulun tunnelmaan jos on lunta, vai?!

Ja kyllä se munkin joulufiilis on pikku hiljaa nousu suunnassa.Kiitos ahkeran joululaulujen soittamisen ja hyasinttien tuoksun<3

Ihanaa tiistaita teille ihan jokaiselle!

~~Ulla~~

Kaipaatko lahjavinkkiä?!

*Yhteistyö postaus Hopea-Puron kanssa*

Hei ihanat!

Mulla olis teille kiva lahja vinkki, jos sellainen sattuu vielä puuttumaan. Koruja on aina yhtä ihana saada ja niitä on myös kiva antaa ja jos multa kysytään niitä ei vaan koskaan voi olla liikaa:) Pääsin tutustumaan Hopea-Puron kauniiseen koruvalikoimaan ja oon ihan ihastunut niihin. Valikoima on mun mielestä tosi hyvä, varmasti löytyy koru jokaisen makuun. On Korviksia, ranne-, nilkka ja kaulakoruja. Mikä ihaninta löytyy myös koruja jotka ovat allergiavapaita, eli ei ole ongelma, vaikka lahjan saajalla olisi nikkeliallergia.

Oli niin hassua päästä valitsemaan koruja itselle. Valikoima oli niin laaja, että mulle tuli valtava valinnan vaikeus. Lopulta päädyin tähän ihanaan settiin, jonka nimi on Käpy. Niin ihanan siro ja samaan aikaan runsas, olematta raskas.  



Mulle oli niin iso yllätys, että Hopea-Puro on ihan paikallinen, Kauhavalainen, yritys. Oli niin ihana kuulla, miten sen perustaja kertoi miten hänen  lapsuuden unelma tehdä työtä korujen parissa on Hopea-Puron myötä toteutunut. Koruja viedään postiin useita kertoja päivässä, joten postitus on todella nopeaa. Kannattaa käydä kurkkaamassa heidän nettikauppa jos vielä uupuu lahja esim. ystävältä, äidiltä, tai siskolta. 



Muhun teki myös vaikutuksen Hopea-Puron Mandu mallisto. Sen korut valmistuvat Nepalissa missä niitä valmistaa naiset jotka eivät voi käydä töissä kodin ulkopuolella. He saavat tehdä koruja kotona ja huolehtia samalla perheestään. Ihan huikeaa, että he saavat näin mahdollisuuden ansaita rahaa. Niin hienoa, että koruilla on myös tarina niiden takana.

 Kauhavalla sijaitseva varasto on nyt myös joulun aikaan asiakkaille auki. Eli voit käydä paikan päällä katselemassa  ja ostamassa näitä ihania koruja ti-la  klo 12-17.  Ja jos satut asumaan kaukana Kauhavasta, niin heillä on hurja määrä jälleenmyyjiä, joten suosittelen kurkkaamaan listan heidän nettisivuiltaan, josko siellä sunkin lähellä olisi heidän koruja myynnissä!

Kiitos Hopea-Puro<3

~~Ulla~~

*Korut saatu näkyvyyttä vastaan*


lauantai 1. joulukuuta 2018

Joulufiilis -tule jo!

Joko sulla on joulufiilis? Mulla se on nyt jokseenkin vielä hukassa. Että jos joku näkee niin ohjatkaa sitä  meille päin:)

Joulua on meille jo laiteltu jonkun verran. lastenhuoneet on meillä tänäkin vuonna ne huoneet joissa tonttuja on sielä ja täälä, sieltä löytyy myös pieniä joulukuusia ja punaisia possuja. Mutta sitten meidän olkkari. Just siskolle avauduin puhelimessa tästä maailman luokan (NOOT) ongelmasta, kun en osaa päättää mitä väriä meidän joulu olis tänä vuonna. Pari viime vuotta on ollut aika valkoinen-hopea-ripaus punaista-linjaa. Mutta nyt, nyt mua ei yhtään huvita laittaa sitä punaista, ei punaisia koristetyynyjä eikä punaisia pöytäliinoja. Toki niiden aika voi sitten kumminkin tulla lähempänä aattoa,mutta ei nyt. 



Nyt meiltä löytyy vain punainen viltti ja sekin on vähän piiloteltu tuonne muiden vilttien alle :) Mutta jotenkin mua ehkä kiehtoo tämä ihana ruusukullan väri. Halpa-Hallista ostin nuo mini pallot ja mitä enemmän niitä katselen, ihastun tuohon väriin koko ajan lisää. Hyasintti on yks mun lemppari joulukukka samoin jouluruusu. Tuo hyasintin tuoksu<3   


Meidän koristetyynytkin on mun silmään ihan vaan talvisia, ei jouluisia. Mutta toki tämäkin linja kelpaa!  Enkä nyt todellakaan rupea repimään ressiä tästä asiasta. Ne on todellakin ihan jotkut muut asiat ,kuin koristetyynyt jotka sen joulun tekee. Mutta näinä hitusen pimeinä iltoina on aikaa miettiä vaikka ja mitä, vaikka sitten niitä koristetyynyjä:D 
Jotkut vaaleat/harmaat peura (tmv) tyynyt olis ihan kivat, tai jotkut lumihiutale tyynyt,hmmm...Kyllä tämä tästä, eikös?!



Taljat ja paksut viltit on tänä talvena ehdottomasti meidän sisustuksen juttu. Niistä tulee niin ihanan lämmin ja kodikas tunnelma!


Miltä teidän joulu näyttää tänä vuonna, onko samat värit kuin edellisinäkin vuosina vai ootko uudistanut joulukoristeita johonkin uuteen väriin?  Onko sulla joku juttu mikä nostaa joulufiilistä?

Ihanaa viikonloppua ja joulukuun ensimmäistä<3

~~Ulla~~

torstai 29. marraskuuta 2018

Joulupuu keräys-täältä me tullaan!

Parisen viikkoa sitten nappasin meidän Halpa-Hallista, MLL:n joulupuu keräyksen joulukuusesta meille kortin.  Mut valtaa aina jotenkin surullinen fiilis, kun lueskelen niitä korttia läpi. Niitä oli nytkin ihan mahdottoman paljon, varsinkin kun ottaa huomioon, että me ei edes asuta mitenkään hurjan isolla paikkakunnalla. Mietiskelin aika kauan minkä korteista ottaisin. "Tyttö, 16v", "poika, 14v" "tyttö, 5v". Mä päädyin sitten korttiin jossa luki poika 2kk ja koko 62cm. 


Meillä on korteissa myös nuo vaatekoot, ilmeisesti näin ei joka paikka kunnalla ole? Mun mielestä on ihan kiva, että on mahdollisuus ostaa myös vaatetta. Ilman kokoa en kyllä uskaltaisi ostaa, kun noita lapsia on niin monen kokoisia, vaikka ikä olisikin sama. Me ollaan osallistuttu tähän joulupuu keräykseen jo aika monena vuotena ja ollaan usein valittu meidän omien lasten ikäinen lapsi. On ollut sitten vähän helpompi miettiä mikä sen ikäistä voisi kiinnostaa. Tällä kertaa nyt sitten päädyin kuitenkin tuohon pikkuiseen<3

Tässä neulomis vimman keskellä ei paljon tarvinnut miettiä mitä pakettiin tulee. Ainakin villasukat ja tumput. Ja ne on nyt sitten ehkä jonkun mielestä vähän tylsän väriset, mutta tuota harmaata lankaa nyt sattui olemaan valmiina:) Ja koska oon halunnut testailla noita virkattavia leluja jo vaikka kuinka kauan,mutta en oo keksinyt kelle sen antaisin, niin sainpa nyt sitten senkin tähän. Ja oli muuten niin helppo ja nopea tehdä! Heti tuli sellainen olo, että näitä vois tehtailla lisää, puuttuu vaan ne vauvat! Missä meidän kaveri ja sukulais ympyröiden vauvat oikein on?! Vissiin aika pitkälti saatu jo:)


Halusin ostaa pikkuiselle jotain vaatettakin ja koska olin muutenkin tilaamassa H&M:ltä,  niin otin sieltä myös suloisen body ja housusetin sekä pipon.  Ihan sydämestä puristi, kun avasin tuon vaatepaketin ja katselin noita vaatteita. Miten pieniä ne onkaan<3  Ai kuka rämpii taas vauvakuumeen keskellä?!


Tämmöinen setti lähtee siis meiltä joulupuu keräykseen. Eikä mennyt rahaa kuin alle 15€. Toivottavasti tästä nyt on iloa, ainakin se on rakkaudella tehty ja koottu<3

Mä oon muuten aina pitänyt jotenkin tosi hankalana just nuoria tässä keräyksessä. Vasta kun asiaa tänä vuonna tarkemmin mietin, niin keksin että eihän heillekään olisi kovin vaikea ostaa lahjaa. vaikka joku lahjakortti elokuviin (vaikka kaksi lippua,niin voi viedä kaverinkin) tai vaateliikkeeseen, tai sitten niitä kauppojen valmiita kosmetiikka paketteja. 

Nauraen tässä  mietin,että on se hyvä kun on vieraalle lahja jo valmiina ja omien lasten lahjat on vielä ihan vaiheessa:)

Löytyykö muita joulupuu keräykseen osallistuneita,joko tänä vuonna tai menneinä vuosina? Mitä te ootte pakettiin laittaneet?

Viettäkäähän mukava torstai -ilta<3

~~Ulla~~

Jos ei aina niitä kotisynttäreitä!

*Yhteistyö postaus Hoplopin ja Soblogien kanssa*

Meillä on järjestetty perinteisest ihan normi kotisynttärit kavereille. Pari viikkoa sitten päästiin kuintenkin kurkistamaan Sobloggaajien kanssa, miltä ne synttärit Hoplopissa näyttäisi. Ja tarvitseeko sitä edes sanoa, meillä oli lapset tästä ihan onnessa. Ylläri!

Hoplopissa on eri teemalla synttärihuoneita. Me oltiin disco huoneessa ja discopallo lumosi meidän pienet kokonaan kimalteellaan:)
Vaihtoehtoina Seinäjoella on sininen tai pinkki discohuone, prinsessahuone, merirosvohuone tai avaruushuone. 


Jos Hoplopista varaa synttärit saa tarjoilun suhteen pelailtua hinnan kanssa. Jos haluat satsata vähän vähemmän, on tarjoilukin niukempi. MUTTA meillä ei kyllä lapsilla ollut se pääpaino niissä syömisissä. Eli pöydässä käytiin vaan nopeasti syömässä jotain ja sen jälkeen oltiin jo taas menossa. 



Jätskikakku oli kiva ja meillä lapset tykkäs tosi kovasti kun päällä oli strösseleitä ja  kastikkeita:)


Mä tykkään Hoplopista tosi paljon. Sielä oon ihan mahdottomat määrät tekemistä kaiken ikäisille lapsille. Meillä siis Nooa (10v. ) ja Rasmus (11v.) sai aikansa kulumaan tuola vielä tosi kivasti. Ei tultu kertaakaan kysymään, että "joko kohta lähdetään kotia". Samoin tykkään siitä, että sielä pomppimisen, pyörimisen ja kiipeilyn lomassa on mahdollisuus myös rauhallisempaan puuhaan. Nuutti ja Minea tykkäs tosi kovasti laitella vihreitä pikku palloja leijumaan ilman avulla. Palloja sai myös laitella erilaisiin alustoihin, mistä ilma niitä sitten heitteli pitkin ja poikin.


Minea oli tällä kertaa aika kauan varovainen noissa kiipeilytelineissä, mutta kyllä hänkin sitten lopulta vauhtiin pääsi!
Ilme varmaan kertoo kaiken<3


Hoplop synttäreissä parasta on kyllä se helppous. Sun ei tarvitse siivota kotona, ei järjestää ohjelmaa, eikä miettiä tarjottavia. Ja hei, vieraiden vanhemmat kiittää ihan varmasti kun kotiin lähtee lapsia joiden energiat on purkautunut ihan kunnolla:)

Hei ja Hoplopin sivuilla näyttää olevan vielä voimassa joulukuun 8. päivään asti tarjous jossa synttärisankari saa viettää juhlansa ilmaiseksi, kun varaa seitsemälle juhlijalle synttärit!

Meidän perheeltä lämmin suositus liikunnallisille partyille!!

Kiitos Hoplop Seinäjoki!

~~Ulla~~

perjantai 23. marraskuuta 2018

Apua tätä ideoiden määrää!!

Perjantai, aikas ihana olla taas viikonlopun edessä. Ja mikä huikean mahtava sää tällä viikolla on ollut. Meillä on kuuraa joka paikassa niin, että näyttää siltä kuin lunta olisi satanut! Ja siihen vielä kirkas auringon paiste, niin energian määrät on ollut aika hyvällä levelillä tällä viikolla.

Ja hyvä niin, koska tällä viikolla on ollut kovasti kaikenlaista menoa ja meininkiä. On ollut Rasmuksen ja Mandin koululääkärin tarkastus, lasten harrastuksia, kaverisynttäreitä ja blogitapaamisia. Ja siihen lisäksi tietty nämä normi koti- ja työhommat. Ja sitten näitä mun miljoonia lahjaideoita ja  niiden toteuttamista.

Tällä kertaa pääsette kurkkaamaan mun viimeisimpään valmistuneeseen joululahjaan joka menee siis Minealle. Idea tähän on aivan huippu inspiroivasta Ripaus tunnelmaa blogista. Heidin blogi on niitä aika ensimmäisiä mitä mä oon aikoinani ruvennut seuraamaan ja en voi kuin ihailla hänen mielikuvitusta ja taitoa tehdä kaikkea kaunista itse. Ja sieltä mahtavasta ideapankista on tämänkin idea meille kotiutunut, Kiitos Heidi<3

Ihastuin heti tähän ajatukseen kannettevasta talosta. Koska onhan se välillä tosi tylsää olal yksin omassa huoneessa ja leikkiä nukkekodilla. Tämän saa nyt sitten napata vaikka kyläreissulle mukaan. Muutamia asioita tekisin toisin, mutta suurin piirtein tyytyväinen oon kyllä itseeni ja aikaansaamiseeni! Kaikkea oppii, kun vaan tekee:) Luojan kiitos meiltä löytyy tästä kylältä oma kangaskauppa, jonka vakio asiakas musta on tullut. Tällaisena kaikkimulleheti- ihmisenä, olis aika kamala jos kaikki materiaalit pitäis tilata. Siis siinähän pitäis odottaa välillä yli viikonkin,ennen  kuin pääsis aloittamaan toteutusta!  

Tuolit ja pöytä on ostettu Emma's & Mama's liikkeestä ja nämä oli alle 3€/kpl. Kalkkimaalia päälle ja tuli kuulkaa aika paljon halvemmaksi, kuin Mailegin omat kalusteet. Mulla on vielä vaunut samalla tyylillä odottamassa kuivumista:)


Sivuilta löytyy napit, että talo pysyy paremmin kasassa.


Ai, että mua melkein harmittaa, kun tämä projekti on valmis. Oli niin ihana näpertää kaikkea pientä ja etsiä kaapista kaikkia kivoja pitsinauhoja<3


Osa kankaista on uusia ja osa on vanhoja. Välissä on siis tukikangas molemmissa kankaissa ja ohut vanulevy.
Ihan tyytyväisen oloisia asukkeja vai mitä?!


Sänky on kännykkä kotelon puolikas. Kiitos vaan mun himohamstraaja  kaiken säilyttävän miehen, meiltä löyty myös tällainen!


 En malta odottaa Minean ilmettä, kun hän tämän saa<3

Näitä itsetehtyjä lahjoja tulee nyt niin paljon, että saa nähdä ostetaanko Minealle mitään kaupasta! Niin ja ei ne projektit tähän lopu. Saan anopilta saumurin viikoksi lainalle  ja suunnitelmissa on ainakin leggareita Minealle ja molemmille tytöille punaiset rusettipannat ja ehkä rusettitonttulakit jaaa... No varmaan keksin muutakin:)

Tänään illalla tonttutalon arvonta, vielä ehtii käydä osallistumassa!!

Ihanaa viikonloppua sulle ihana<3

~~Ulla~~


perjantai 16. marraskuuta 2018

Sieltä se jouluinen tunnelma löytyi **ARVONTA**


Arvonta suoritettu ja voittaja on MInna N. Voittajalle ilmoitettu sähköpostilla! Kiitos kaikille osallistumisesta:)

*Yhteistyöpostaus Emma's & Mama'sin kanssa*

Pimeää, sateista ja kylmää, sellainen perus marraskuinen ilta siis. Mutta kun ovista astui sisälle tunnelma muuttui ihan toiseen ääripäähän. Tuli lämmin, kotoisa ja tervetullut olo. Ja kyllä, ehdottomasti myös jouluinen!


Tuo käynti oli kyllä juuri sitä mitä tarvitsi, että saa fiiliksen laitella kotiinkin jo lisä ripauksen joulua(niiden joulutähtien lisäksi...). Nyt pääsette sitten kuvien kautta tekin tunnelmaan sisälle, ainakin toivon niin<3

Emma's & Mama's on juuri niitä liikkeitä missä pitää olla paikoillaan hetken aikaa, että ehtii tutkia kaikkia niitä ihanuuksia mitä sielä on. Tämän joulun hitti on tämä esittelyjä tuskin kaipaava hahmo, lumiukko. Ja miettikää, jokainen noista lumiukoista on käsin maalattu, joten niiden ilmeet on aina vähän omanlaisensa.


Mut hurmasi nämä kaikki ihanat kuusenkoristeet ja mietinkin, että taidetaan mandin kanssa käydä valitsemassa muutamat uudet koristeet meidän kuuseen. Onko teidän kuusessa muuten perinteisten pallojen lisäksi jotain muita koristeita? Siis en nyt tarkoita niitä valoja ja nauhoja, vaan näitä roikkuvia juttuja. Mä oon nyt jotenki ihan ihastunut noihin!


Joulukalentereita ja joulusukkia löytyi monenlaisia. 

Tämä värimaailma <3
Voisin jotenkin nähdä nämä meillä?! Puhuttiinkin, että nyt on tosi suosittuja kaikenlaiset asetelmat. Emma's & Mama's:ssa  niihin löytyi ihan hurjat määrät erilaisia figuureja, autoja ja kuusia ym. Värimaailma ja aiheet  oli niissä niin laajat, että varmasti jokaiselle löytyy se oma juttu. Toisaalta olis ihana sellainen perinteisempi asetelma tottuineen, mutta uskon, että meille kotiutuisi silti jotain tälläistä satumaailman joulua<3


Oli pakko ottaa kuva myös näistä eväsrasioista ja juomapulloista. Aika ihana lahja idea vai mitä? Eikä olisi varmastikkaan mitään turhaa kaapin perälle unohtuvaa, vaan ihan käyttöön tulevaa!


Ja sitten vaikka kaverille lahjaksi tai joulu viemiseksi näitä kauniisti pakattuja herkkuja?
Eikö kiva kun mä mietin teille valmiiksi lahja idiksiä?!


Ja siis kun mä välillä kirjoittelen, että joku ihan huusi meille pääsyä, niin katsokaa nyt. Eikä nämäkin halua meille?! Ihastelin Mailegin hyllyn luona kaikkia mielettömän kauniita pikkuruisia juttuja. Ja sain taas lisää ideoita Minean joululahjoihin:) 


No niin. Olisko aika paljastaa arvonnan palkinto?

Eli viime jouluna löytyi varmasti monesta kodista tonttuovi. Niin meiltäkin. Nyt se ajatus ovesta on  "vähän" laajentunut ja tänä jouluna tontulle pääsee tekemään myös talon. Niin huippua!! Ja mikä tekee tästä tosi kivan, niin paketissa on ihan vaan puun väriset osat taloon. Eli saat itse tai lasten kanssa, tai miksi ei vaikka koko perhe, tehdä juuri sen näköisen talon kuin haluatte. Voitte maalata, tai päällystää paperilla seinät ja katon. Ja talon kokoamiseen ei tarvita liimaa eikä nauloja.  

Tässä esimerkki tuosta talosta!

Nyt haluan arpoa teille ihanille lukijoilla tuon talo paketin (sisältää siis pelkän talon!), koska mulla nyt vaan on ihan huiput lukijat<3

Arvonnan säännöt:

*Arvonta alkaa NYT ja päättyy perjantaina 23.11 klo 21. 
*Arvontaan osallistut kommentoimalla mikä tekee teidän joulusta teidän näköisen
*Toisen arvan saat jos olet rekisteröitynyt blogini lukijaksi (voit liittyä myös nyt) Ilmoita monellako arvalla oot mukana!!
*Jos kommentoit anonyyminä muistathan jättää toimivan sähköposti osoitteen, että saan sut tarvittaessa kiinni
*Voittaja ilmoitetaan tässä postauksessa ja ilmoitan hänelle myös henk.koht. 

Ihan hurjasti arpaonnea juurikin sulle!!

Hei ja koska kaikki ei voi voittaa niin tämän tonttutalo pkt tulee Emma's & Mama'sille tarjoukseen 9,90. Sen ja miljoona muuta ihanuutta löytää heidän verkkokaupasta.  

Hei ja ihanaa viikonloppua tyypit<3

~~Ulla~~



Mut löytää instasta tunnuksella @unelmienelamista