lauantai 28. marraskuuta 2015

Ihan jo nurkan takana...

Hellou!
 
 
Me ollaan täälä jo tälle päivälle ehditty käydä kaupassa ja Aarrekammio kirpparilla. Tehokkaana heti aamusta=) Mikko lähti tooosi aikaisin jo hirvimettälle ja muutenkin täälä oli koko joukko jo ennen seiskaa ylhäällä. Millon nuo muksut oppii,että viikonloppuna vois nukkua vähän myöhemmälle?!
 
Kirpparilta löytyi Nuutille ihanat Me&I haaremihousut joissa oli tassun kuva pepussa=) Kuvaa en tietenkään hoksannut napata...
 
 
Päätettiin Mandin kanssa laitella aamusella jo joulu juttuja paikoilleen. Kyllä se punainen väri vaan meillekkin tuli täksi jouluksi. Jotenkin se vaan kuuluu tähän vuoden aikaan!
Nuutti on ihan in löööv näihin possuihin. Joka siis käytännössä tarkoittaa sitä,että ne ei oo juuri koskaan tuossa, ainakaan molemmat=)

 
Käykö teille koskaan niin, että laitatte jonkun jutun hyvään paikkaan, tiedättekö siis sellaiseen josta sen asian sitten aivan varmasti löytää?!!! NO mä harrastan tätä U-S-E-I-N. Niin kuin tämän juuri ostetun joulukoristeen kanssakin. Ja sitten kun tuli aika etsiä sitä niin ei kuulkaa löytynyt. Piti etsiä n. tunti ennen kuin löysin. Vähänkö turhauttavaa!!!
No mutta pääasia,että se löytyi!
 
Jouluiset hiiretkin pääsi takan reunalle katsastelemaan meidän menoa.
 
Keittiön pöydälle tuli vaan valkoisia ja hopeisia palloja.



Tänään ohjelmassa on päikkärit, joista oon haaveillu koko viikon!! Sääkin on onneksi sopivan synkkä, saa hyvällä omalla tunnolla käpertyä viltin kanssa sohvalle.
 
Huomenna saadaan mun kaveri perheineen kylään pitkästä aikaa. Tänään leivotaan siis vielä iltapäivästä.
 
Joululahjoja sain eilen haalittua jo jonkun verran kasaan, kun oli niin hyviä tarjouksia joka paikassa. Mutta kyllä niitä on vielä suurin osa ostamatta. Me ollaan Mikon kanssa joka vuosi käyty yhdessä ostamassa kaikki lahjat. Tänä vuonna päätettiin suunnata Kärkkäiselle Ylivieskaan. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä heidän leluosastoon. On vähän erilaisia leluja, kuin esim prisma-citari-halpa-halli linjalla.Nyt pitäis vaan lyödä päivä lukkoon,että milloin sinne lähdetään!
 
 
Rentouttavaa viikonloppua!
~~Ulla~~




tiistai 24. marraskuuta 2015

Viimeinkin valmiita...

Vitsit, viimeisen pöytätabletin kanssa meni ikuisuus, ainakin se siltä tuntui!!Vaikka ei siinä oikeasti tainnut mennä, kuin pari päivää=)
 
Tykkään kyllä näistä kovasti. Nyt vaan on haaveissa tehdä jouluksi muutamia punaisia tabletteja...Ja kesäksi vaaleanpunaisia terassille...jaaaa....
 
Tästä kuvasta siis puuttuu se viimeinen. Kun en vaan malttanut olla kuvaamatta=)
 
En nyt sitten tiedä onko nää oikein lapsiperheen juttu. Ehkä hetken päästä,kun ne ei enää oo uusia ja huuuurjan mielenkiintoisia. Näihin on kuulkaa kätevä kääriä esim. leipä. Tai oikeastaan mitä vaan...Ja jostain kumman syystä äiti saa siinä kohtaa aina hepulin=)
Näitä pitäis olla siis ehdottomasti ainakin yhdet molempia värejä ylimääräiset, kun yhdet on joka välis pesussa.
 
Tuo harmaa oli kyllä just eikä melkein oikein sävyinen.
 
 
Meillä on tänä aamuna niin tylsän näköinen sää ulkosalla, että yäks. Pari astetta plussaa ja vettä satelee. Piha on ihan peilijäässä ja siinä päällä on sitten vielä vettä. Saa nähdä kuinka monta kertaa Nuutti on nurin kun lähetään pihalle. Onneksi nurmikolla on vielä lunta,niin voidaan mennä sinne touhustelemaan.
 
Kummasti katos itteltäkin motivaatio laitella joulujuttuja, kun saa muuttui tällaiseksi. Noh, luotan että se sieltä puskee esiin, hetkenä minä hyvänsä!!
 
Mukavaa keskiviikkoa naiset!!(oletus suuri, että ne on naisia jotka täälä käy:D )
~~Ulla~~


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Niin kaunista...

Moi!
 
Perjantaina käytiin Mandin kanssa kaupassa ja ihmeeksemme huomattiin,että täälähän rupeaa satamaan lunta!! Lapset juoksi kotona ikkunalta toiselle ihastelemaan lumisadetta. Kovasti suunnittelivat tekevänsä lumiukkoja ja muita juttuja aamulla.Yritin vähän toppuutella suunnitelmia, epäilin että aamulla lunta ei oo ollenkaan. Mutta olin niiiiin väärässä!!!
 
Kyllä ei voi kuin ihmetellä miten paljon maisema valkeni lumen myötä.Ja miten kauniilta pihalla nyt näyttää<3
 
Toppavaatteita etsiskeltiin jo ysin aikoihin kuumeisesti ja pihalle lähtö sujui melkoisen nopsaan=) Tuntuu,että lapset on ollut tänä viikonloppuna enemmän ulkona kuin sisällä!
 
Nuutti oli ihan onnessa lumesta,toki liikkuminen osoittautui lumessa vähän haastavaksi, mutta ehkäpä se siitä.
 
Ihana kun puutkin tuli ihan lumisiksi.


Pojat ehti jo rakennella lumilinnoja ja koloja.
 
Sisko oli viikonlopun meillä. Nyt on hiukset kuosis ja kuulumiset vaihdettu oikein ajan kans. Molemmat illat venyi puoleen yöhön, kun ei millään olisi malttanut mennä nukkumaan. Toki nukuttiin sitten sunnuntaina koko lössi päikkärit=) Viikonloppuna tehtiin myös lasten kanssa joulupukille toivelistat. Olin ihan positiivisesti yllättynyt miten kivoja juttuja he löysivät listoihinsa. Pojillekin tuli pitkästä aikaa muutakin kuin legoja!!Mandin lista näytti aika Frozen painotteiselta, pojilla taisi olla muutamat legot,kätyrit juttuja ja tabletit. Saas nähdä mitkä toiveet toteutuu=)
Nuuttikin tutki lelulehdistä lähinnä auto ja traktori osastoja.
 
Taidan kyllä tällä viikolla jo repäistä kaikki joulu jutut kehiin,eihän täs nyt enää oo montaa päivää joulukuun alkuun...
 
Mukavaa alkanutta viikkoa!!!
~~Ulla~~



maanantai 16. marraskuuta 2015

Yökkäri tyyppi

Oon melko varma,että jos Nuutti sais päättää, tyyppi hengailis yökkäreissä vaikka koko päivän. Ja no, onhan ne nyt ihanan pehmoiset päällä, eipä sitä käy kieltäminen=)
 
Meillä on nyt ahkerassa käytössä Pomp de Luxin yöhaalarit, koska ne vaan ON niin pehmoiset ja pysyneet kyllä Super hyvinä lukuisista pesuista huolimatta. Toki nyt kun koneelle kuvia laitoin,niin huomasin, että tuossa uusimmassa yökkärissä on edessä tuoreet mandariini tahrat...Luulisin, että ne kumminkin lähtee pesussa=)
Sukat on Nuutilla nykyään ihan must juttu yöllä, peitto potkitaan saman tien pois kun sänkyyn päästään.
Palapelit on meillä sellaisia joita kootaan oikeastaan joka päivä. Onneksi noita nuppipalapeliä onkin kertynyt kivasti, kun joka muksulle on ostettu oman näköisiä.
 Tässä Nuutin mielipide äitin kuvailuihin<3

 
Ei Nuutti toki ainut yökkäri tyyppi oo. Mandilla on nykyään aina vastaus "enkä vaihda", kun pyydän vaihtamaan päivävaatteita. Neidinki yövaatteet taitaa kaikki olla Pompilta.
 
Meillä on lapset odottanut kuin kuuta nousevaa lelulehtiä. Meille on tullut vain yksi Amon aarrekirja . Oon odottanut kovasti sitä Suuri lelukirja- opusta,mutta eipä oo kuulunu. Ja BR-lelujakin pääsee kattomaan kun lataa sovelluksen kännykkään ja honkkarin oma oli luettavissa netissä..Äh, meidän lapset haluaa leikata niistä kuvia joulupukin listaan!!!!
Tänään onneksi tuli edes halpahallin lelulehti, on edes jotain selattavaa!! Onko teille jaettu noita lelulehtiä?!  
 
Pieniä juttuja oon lisäillyt taas tuomaan joulun tunnelmaa meille. Tai ehkä sen talven ja pakkasen tuntua?!Jotenkin sitä mieltää itte vaan sen punaisen joulun väriksi.

 
Arvatkaa ketä kiinnosti ihan tuhottoman paljon nuo kynttilät??!! Mutta antoi kuin antoikin niiden olla rauhassa=) Toki nuo kauriit ja joulupallot piti ottaa vähän lähempään tutkiskeluun... Mutta kyllä nekin on nyt saaneet olla rauhassa!

 
Valkoinen ja hopea, ne vois olla meidän tämän joulun värit!Ja ehkä se punainenkin tunkee sitten loppua kohden mukaan=)
 
Tällä viikolla ei ookkaan mitään ihmeempiä ohjelmassa, tänään Rasmuksen jalkkisharkkoja, huomenna Mandin tanssitunti ja poikien 4H-kerho. Loppu viikko onkin sitten vapaita iltoja!
 
Mukavaa alkanutta viikkoa!
 
~~Ulla~~
 

torstai 12. marraskuuta 2015

Pikku hiljaa...

Hiipii nimittäin joulu meille<3
 
En jaksanut välittää kalenterista,kun teki niin kovasti mieli laitella jo vähän joulua. Ja miksi pitäisikään?! Joulu jutut on muutenkin meillä tosi vähän aikaa. Oikeastaan kaikki muut paitsi nuo tähdet ikkunoilta on meillä kadonnut kaappeihin jo ennen uutta vuotta. Mun mielestä uusi vuosi on ihana juhlia jo ilman joulu juttuja.
 
Niin virittelin yksi harmaa päivä pihalle valoja, lapset oli onneksi yhtä fiiliksissä kuin mä=)
 No niin,noita ulkovaloja oli ihan mahdotonta kuvata!!

 
Ja pitihän vaaleanpunaiset kynttilät vaihtaa samalla punaisiksi, vaikka en oo vielä ihan varma tuleeko meille kuinka muuten punaista väriä jouluksi...Onneksi tätä on aikaa vielä päihkäillä!!
 
Ja kun kerran vauhtiin pääsin,niin laittelin sisällekkin jo nuo tähdet ikkunoihin=) Onneksi meillä ei oo naapureita ihmettelemäs tätä touhua=)
Ja on ne kyllä niin ihanat, varsinkin nyt kun muuten on ihan säkki pimeää.

Nuuttia nämä kiinnosti ihan valtavasti<3 Meidän murulle tulossa ensimmäinen joulu, kun ymmärtääkin jotain.

Nuuttihan siis testas jo,että kun tuohon rahille nousee seisomaan ja oikein kurkottelee,niin tähtiin yltää!! Pitänee nostaa niitä vielä ylemmäs...
 
 Niin se vaan tulee pikku hiljaa...Kovasti oon täälä mietiskellyt mitä lasten joulukalenteriin tulee ja täytyy myöntää, että pääasiassa mun aivot lyö tyhjää??Meillä on aikaisempina vuosina ollut kalenterissa esim. uudet hammasharjat, pörröiset sukat(joita muksut tykkää talvella pitää iltaisin ja öisin), tarroja ja  joskus jotain herkkuja.
Olis kiva keksiä jotain uutta,mutta kun en tiiä mitä.Mitään kallista en oo koskaan tuonne kalenteriin laittanut.
 Onko teillä ollut tapana tehdä itse kalenteria vai ostatteko kaupasta? Meillä on toki sitten ollut ihan ne perus suklaa kalenterit vielä lisäksi.
 
Mulla on ollut täälä operaatio sohvien pesu. Siis vaikka ne kuvissa VOI näyttää valkoisilta,niin voin kertoa, että lähempää tarkastelua ne ei oo viimeiseen kuukauteen kestänyt!! Aivan järkyttävässä kunnossa. Eikä se likaisuus tietenkään rajoittunut vain noihin istuin- ja selkätyynyihin vaan piti pestä heti koko sohva, rungon suojat ja kaikki!!! Hirvee homma! No onpa sekin tehty ja nyt ne on taas pari päivää hyvät. Kunnes joku pieni poika karkaa leivän/banaanin/porkkanan tmv. kanssa pöydästä ja juoksee minneppä muuallekaan kuin sohvalle! Mutta onneksi, noita nyt pesee nopsaa ja iteppä halusin valkoiset sohvat.
 
Mitähän jouluista sitä vielä kaivelis kaapeista esille?!
 
Mukavaa torstai iltaa joka kotiin!!
~~Ulla~~
 

 

tiistai 10. marraskuuta 2015

Moi...

...Te ihanat=)...
 
Blogissa ollut hiljaista pahoittelut siitä, syykin selviää sitten aikanaan.
 
Meillä lapset odottaa kovasti lunta. Ja tietty mäkin.
 Tosin toivon, ettei sitä nyt ihan heti tuu, kun lasten talvivaate hankinnat on vielä vähän vaiheessa. Oon yrittänyt ettiä Rasmukselle henkseli mallisia toppahousuja. siis mieluiten vielä sellaisia joissa se itse kangaskin nousee vähän vyötäröä ylemmäs, tiiättekö mitä tarkoitan??! No joka paikassa on myynnissä vaan niitä perus vyötärömallisia housuja... Rasmus leikki viime talvenakin varmaan joka päivä koulussa kukkulankuningasta niin ei tuu toimimaan mitkään vyötärömallit, muuta kuin kauppa käynneillä. Muuten on kaikki ostettu, kengät, useammat pipot ja hanskat, fleece/villahaalrit ja villasukatkin on väsätty koko joukolle. Eli aika hyvällä mallilla. Yleensä oon kirmannut vielä kauppaan kun ekat kunnon pakkaset tulee ostamaan kintaita, että siihen nähden jei!
Mites teillä, onko pakkasiin jo vaatetus valmiina?!
 
Rasmus siis viilettää tänä talvena Molon takissa ja ticketin housuissa.Molemmat kirppislöytöjä=) Tähän nyt sitten vielä ne toiset housut, meidän muksut ei vaan pärjää yksillä housuilla...Varmaan on jo tammikuussa toisista polvet auki!
 
Nooalle on sitten Racoonin takki ja housut on Girafin. Housut oon tainnut ostaa peräti uutena=) Mutta takin oon löytänyt pari vuotta sitten kirpparilta. Talvitakit on kyllä aika pitkä ikäisiä! Vai ootteko samaa mieltä? Ei tuu hirveästi edes likaiseksi,niin ei kulu pesuista.Niin ja unohtui kuvata, Nooalle on myös viime talven Reimatec haalari, lähinnä koti käyttöön.
 
Mandille löysin kesällä Reimatecin pop up outletin-myymälästä haalarin. Edes jotain väri pilkkua tähän meidän talvivarustukseen..=)
 
Tuolta outletista löytyi myös koko joukolle talvikintaat ja pipot. En kyllä muuten olisi malttanut Reiman kintaita ostaa.Tulee melko hintavaksi ostaa melkein kolmenkympin kintaat neljälle. Ja kun sehän ei tietenkään piisaa,että on yhdet, kun niitä pitää olla AINAKIN kahdet per muksu.
 
Nuutille ostin jo viime vuoden Pomp de Luxin alesta talvihaalarin. Tuo Navyn väri on jotenkin nyt mun "se"-väri. Koko on 92cm ja Nuutilla on nyt 86cm vaatteet käytössä,että kaiken järjen mukaan sen PITÄIS olla sopiva sitten talvella=)
 
Sellaisissa vermeissä meidän lapset sitten menee talven. Toivottavasti saatais lunta, niin on sitten tekemistäkin ulkosalla. Pieni pakkanenkin olis vaikka heti tervetullut. On meinaan aika märkää...
 
Ja niiin pimeää. Aika karua, lähimpiin katuvaloihin on reilut pari kilometriä joten voitte kuvitella miten pimeää meillä on. Mikko on viritellyt pari päivää lisää ulkovaloja,että olis kivempi ulkoilla. Mä päätin kevyessä joulufiiliksessä laitella jo pihalle jouluvaloja ja niitä pitikin käydä ihailemassa pitkin iltaa ikkunasta=)
 
Nyt ottamaan välipala uunista.Meillä tuoksuu tänään pulla,NAM!!!
 
 
Mukavaa tiistaita!!!
~~Ulla~~