sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Meidän joulua...

Moiks!
mitäs teille kuuluupi?!
Täälä on viimeinkin saatu muutto onnistuneesti suoritettua,Ja voin kyllä sanoa,että ei mikään maailman helpoin juttu neljän suhteellisen pienen lapsen kanssa. Saatikka,että me saatiin vielä riemuksi kuume juuri muutto viikonloppuna. No mutta,nyt on jo kotiuduttu hienosti uuteen taloon ja saatte varautua siihen,että blogissa varmasti nähdään tulevaisuudessa paljon kuvia talosta!!Vielä on muutamia tavaroita laatikoissa ja paljon on vielä tavaraa joka hakee paikkaansa.
Tätäkin kautta vielä ihan mielettömän isot kiitokset ihan jokaiselle muutossa mukana olleelle,ilman teitä me oltais varmaan vieläkin vanhassa kodissa=)
 
Muuton keskellä piti pikaisesti järjestellä jouluakin.Täytyy kyllä myöntää,että koko joulu meni tänä vuonna vähän puolella teholla.Harmitti kovasti,joulu kun kuuluu mun ehdottomiin lemppari juhliin...Mutta,ensi jouluna sitten taas täydellä teholla!!
Tässä vähän fiilistely kuvia,erittäin sumuisia sellaisia,pahoittelut!
 
 
 
Nuutti missas joulusta jännittävimmän osuuden,eli pukin=)Pikku mies veteli vaunuissa sikeitä ja heräsi vasta kun muut jo availi paketteja.Ja kiinnostavinta oli tietysti ne lahjapaketit ja narut=) Nuutin paketeista löytyi ihanat leikkipalikat ja paljon Super suloisia vaatteita.
 
Nuutti muuten oppi istumaan ilman tukea tässä joulun aikaan.Heti tuli niin paljon isomman oloiseksi!
 
Mandia jännitti ihan hurjasti pukin tulo.Aamusta asti neiti kyseli puolen tunnin välein milloin pukki tulee...Onneksi meille tuli pukki jo puoli viisi iltapäivällä!Tänä jouluna meillä olikin lapset pukeutuneet aika neutraalein värein,valkoiseen ja harmaaseen.Tonttulakit oli kyllä ihan tutut punaiset!

 
Joulupöytää...Meille tuli mun isä ja sisarukset syömään.Onneksi pöytään mahtui hyvin näinkin iso sakki!

 
Pojat hakemassa pukilta yhteistä pakettia...Eihän sitä nyt voinut mitenkään jompi kumpi hakea!!!=)

 
Pukki ei ehtinyt varmaan edes eteiseen,kun se hillitön lahjojen availu alkoi!!!Voi elämä mikä meteli ja into.Riemun kiljahduksia ja iloisia hymy naamoja<3Lahjat olivat siis ilmeisesti mieluisia...
Pojat saivat pikkulegoja(kuinkas muutenkaan),Brion vuoristoradan,skylanderia,labyrintti pelin ja paljon muuta.Tässä on kuva Rasmuksen kovasti toivomasta lahjasta,lima laboratoriosta...Kyllä luitte oikein!!!Nyt meillä on joka päivä Tohtori Tahma,joka tekee joko purkillisen limaa!!??! tai lima matoja.IHANAA!!!

 
Mandi sai lahjaksi poneja,leikkikeittiöön uusia juttuja,Sylvannian  families-tavaroita,uuden saunatakin ja nuken vaunuihin sadesuojan.Niin ja kassakoneen ja ostoskärryt,shoppailu voi siis alkaa!=)

 
Jouluaattona käytiin testailemassa uusi piha sauna ja kyllä oli hyvät löylyt.
Uutena vuotena uudestaan!Oli kyllä ihana joulu,sai rauhoittua kotiin oman perheen kesken ja joulupäinä käytiin sitten sukuloimassa anopin luona jonne tuli Mikon sukulaisia.Nyt sítten vain uutta vuotta kohti!Me saadaan seuraksi käly perheineen,lapset jo kovasti odottelevatkin serkkuja visiitille,
 
Nyt panadol hotin kanssa sohvalle pötkölle,vielä on suklaatakin jäljellä,nams!
Ai niin,teitä tietty kiinnostaa mitä mä sain lahjaksi,eiks nii?! No sain aivan yli ihanaa jalkakylpysuolaa,kannettavan(jei!!!!) Super kauniit villasukat ja Annivalille lahjakortin.Oon niiin onnellinen noista kaikista.Annivalilta onkin jo tulossa paketti tänne suunnalle, saan taas täytettä greengate kokoelmaani<3
 
Nyt sohvan kautta kurvaus nukkumaan!
 
Leppoisia hetkiä!!
~~Ulla~~
 
 


maanantai 8. joulukuuta 2014

Uuteen taloon...

Moiks!

Jotain pieniä juttuja olen ostanut jo uuteen taloon.Ei nimittäin yhtään huvita olla sitten seuraavaa kahta kuukautta niin,että no katotaan mistä löytyis tuonne verhot ja tuosta puuttaa yksi matto..Ei,ei ei!!!Oon nyt täälä vanhassa talossa katsellut pari viikkoa ikkunoita ilman verhoja ja uudessa ne kyllä tulee heti ikkunaan. Mandin huoneeseen halusin jotain tyttömäisiä juttuja ja Next:ltä läytyi aivan super suloisia juttuja.Ensimmäistä kertaa tilasin ja ihan pelottavan helppoa ja niiiin nopeaa!! Viime viikon torstaina tilasin ja tänään tuli paketti koti ovelle asti!=)

Mitä mieltä ootte tästä pussilakana setistä?!Niin meidän neitosen tyyliä...vai äidin?!


Otin samaa sarjaa myös aluslakanan...


Ja lampun<3


Tässä linkki jos joku innostuu tilaamaan vielä vaikka pukin pussiin,varmasti ehtii,niin nopeaa toimitus oli!

Ja ettei kiire ja tekeminen vaan lopu kesken,niin sain vielä Basaarilta kirppari pöydänkin=) Perjantaina käytiin viemässä tavaraa monta pussillista.Nuutin vaatetta oli vaikka kuinka paljon.Pikku miehelllä on just sopivasti vaihtumassa vaatekoko  68:sta 74 cm:n. Eli sain laiettua noita 68cm nyt sitten suoraan kaapista myyntiin!Poikien vaatteita on muuten hirmuisen vähän kirppareilla.olen tätä kauan aikaa ihmetellyt.Sen ymmärrän,että isompien poikien vaatteita kirppareilla ei näy,meidän jätkien vaatteet kestää juuri ja juuri omassa käytössä,mutta ei löydy noita 74-80cm??!Outoa sanon mä!Ootteko muut kirppistelijät huomannu samaa?!Aina on niitä vaaleanpunaisia pieniä ihanuuksia monta pöytää...
Täälä osastolla on myös mun blogi edustettuna


Muuton yhteydessä meidän kaapeista löytyy vaikka ja mitä sinistä??!


Muksut viihtyi täälä...



Kaikenlaisia ihania jouluherkkuja löytyi myynnistä..nams..


Tämän kaiken pakkaamisen keskellä sain päähäni maalata viimeinkin Mandin nukkekotiin ikkunat...Jeps,aivan pakko toteuttaa juuuurikin nyt!!Mutta eipä siinä kauaa mennyt=)
Tällä viikolla onkin paljon kaikkea,on poikien uuteen kouluun ja eskariin tutustumista.Pakkaamista,pakkaamista ja MUUTTO!!!!

Nähdään taas!!!
~~Ulla~~


maanantai 1. joulukuuta 2014

Kuulumisia...

Heipsan!

Hengissä ollaan...Pakkaaminen maistuu puulta!!!Loppu siivous ajatuksenakin kauhistuttaa.Huoh.Harmittaa kun ei ole joulua yhtään laitettu,mutta toisaalta turhaahan niitä joulujuttuja on tänne vanhaan laitella.Näillä siis mennään!Viimeiset pari viikkoa on menossa vanhassa talossa,eli kauaa ei enää tarvitse jaksaa elellä laatikoiden keskellä!

Toisesta päästä oon hävittänyt tavaraa,mutta mutta minimanista tarttui nämä ihanat kynttilänjalat mukaan<3

Eihän noita nyt voinut vastustaa...

Joulutorttuja oli aivan pakko yksi iltapäivä tehdä ja uskomattoman nopeasti ne katosi tuosta pöydältä.Rasmuskin kovaa sanoi että en oo syöny kun yhden ja suu pielet ihan  luumuhillossa=)


Nuutille ostettiin jo aikoja sitten tämä ihana setti.Jotenkin niin söde,vai mitä tuumitte?!



Ette muuten ikinä usko mitä ääniä tämä meidän pikku herra nykyään päästelee.Välillä kuuluu murinaa ja uusin oivallus on tämä tätätätä -hokema.Ei voi kuin nauraa kun toista kuuntelee!Nuutti on edelleen hirmuisen iloinen ja tyytyväinen poitsu.Ollaan aloiteltu kiinteitä hitaalla aikataululla.Neuvolan tätsy tuumas,että saadaan aloitella vasta muuto puuhien jälkeen,mutta maisteltu ollaan nyt perunaa ja bataattia.Pikku hiljaa jätkäkin rupeaa hoksaamaan mikä on homman nimi.Tosin on sitten vastaavasti keksinyt myös,että se äitin tekemä herkku lentelee tosi hienosti kun päristee koko lusikallisen pitkin vaatteita!!??Pesukone pyörii siis aikasta tiuhaan tahtiin=)

Meillä oli tässä jo joku päivä(siis liikaa vaadittu muistaa mikä)pieni kerros lunta.Ja voi,että miten lapset viihtyivät ulkona.Sisällä käytiin vain syömässä.Saivat nuo murut kasattua ihan pikku riikkisen mäenkin pihaan.Me Mikon kanssa naurettiin,kun sitten innoissaan siitä laskeskelivat<3
Nooa keksi,että haaviin voi kerätä myös lunta=)


Ihanaa joulukuun alkua teille kaikille!!
~~Ulla~~


torstai 20. marraskuuta 2014

Tuoksuu joululta...

moiks!

Piti vähän pakkailujen lomassa fiilistellä jouluakin.Eli leivottiin lasten kanssa pikaisesti vähän pipareita.Toki ihan vaan kaupan taikinasta,mutta hyviä tuli noistakin=)
Voi miten ihana tuoksu tuli koko taloon.Ja lapset oli ihan innoissaan,arvatenkin!
Valmiita herkkuja.Taikinasta meni varmaan yks kolmas osa suuhun,nimittäin aina kun katsoi jotain lasta niin suussa oli jotain=)No myönnettäköön,että piti sitä itsekkin maistaa...

Muumi piparit oli nyt kova juttu ja onhan ne jotenkin söpöjä!
Tehtiin me sitten muutakin jouluun liittyvää, nimittäin napsittiin hirmuinen kasa kuvia joista saa sitten tilailla joulukortit. Ja olihan se taas pienoinen työ saada kuulkaa neljä nassua samaan aikaan edes kattomaan kameraan päin,saatikka sitten hymyilemään.
Nuutti ihastui niin kovaa noihin punaisiin kuusen palloihin<3




Joko teillä muilla on joulu valmistelut alkanut?!Lahjoja osteltu?
Mä päätin lämmittää tänä iltana ekan kupillisen glögiä...nams.

ihanaa illan jatkoa juurikin sulle!
~~Ulla~~ 

 

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Laatikkojen keskeltä...

Tervehdys!

Täälä pakkailu ja tavaroiden läpi käynti jatkuu.Ihan uskomatonta mikä määrä tavaraa lähtee joko kierrätykseen,roskiin ja kirpparille.Niin tai lahjoituksena muille,niin kuin kirjat ja lautapelit jotka päätin lahjoittaa päiväkodille=)
Ja sitä tavaraa lähtee kyllä mukaankin ihan yhtä uskomaton määrä!
Vasta murto-osan oon pakkaillu ja välillä meinaa paniikkia hiipiä mieleen,kun miettii miten paljon on vielä hommia edessä ennen kuin täältä päästään muuttamaan.Mutta päivä ja kaappi kerrallaan.Pakkohan niiden on tavaroiden on jossain vaiheessa loppua,ONHAN??!!!
Täälä sitä sitten elellään joka nurkka täynnä laatikoita,yäks! Ei oo ollenkaan mun juttu tämä laatikoiden ja pienoisen epäjärjestyksen keskellä eläminen.Ihan odotan sitä,että saan purkaa nuo laatikot ja laitella kaikki tavarat omille paikoilleen.

 Yritän täälä kaaoksen keskellä sysytellä sitten vähän tunnelmaa tuomaan edes kynttilöitä..

Noh,muutakin kuin muuttoa...
Nuutille otettiin jo syöttis tuohon pöydän päätyyn,kun jätkä päätti nousta sitterissa istuskelemaan ja se oli jokseenkin vaarallisen näköistä.OIkeasti,sydän löi pari ylimääräistä lyöntiä kun säikähdin aina,että koko sitteri keikahtaa ympäri!Joten vähän pyyhkeillä tuettuna tyyppi istuskelee nyt meidän seurana pöydässä.Onhan Nuutti itsekkin ihan innoissaan tuosta,käsillä hakkailee pöytää!
Nuutin tädille on muuten luvassa pienoisia parturointi puuhia kun tälle suunnalle saapuu,siis mikä ihmeen töyhtö tugee meidän Nuutille on kasvanu?!ja ihan tois puoleinen?!
Perhekerhokin on jäänyt meillä väliin parilla viikolla,mutta tänään ryhdistäydyttiin ja käpsyteltiin sinne.Mandi halusi laittaa jotain hienompaa päälle,joten otettiin pompit kehiin!

On nuo kerhot kyllä niin mukavia paikkoja,ihanaa kun tapaa toisia äitejä ja saa heidän kanssa vaihdella kuulumisia.Mandihan on ihan innoissaan kun saalaulella ja askarrella.Tarkoitus olisi etsiä uudeltakin paikka kunnalta jokin kerho missä voitais aamupäivällä pyörähtää.

Nii ja hei pakko mun on tähän loppuun laittaa vielä kuva uudesta hankinnasta,sisältö tulee kyllä varmasti muutumaan muutettaessa.Torin kautta löytyi ja 50€ maksoi.JEI!
Nyt jatkamaan pakkailua,kun pikkuset nukkuu!

Mukavaa keskiviikkoa=)

~~Ulla~~


 

tiistai 11. marraskuuta 2014

Kurkataanko tulevaan?!

En millään malta olla julkaisematta pikkuisia maistiaisia meidän tulevaisuudesta.Eli tosiaan viikko siitä kun välittäjä meillä kävi tekemässä sopimuksen oli talo myyty.Huoh,pää ei kuulkaas meinaa ehtiä sitten millään mukaan tähän muutto touhuun!Mutta ajatellaan positiivisesti,eipä tarvinnut siivoilla taloa montaa kertaa näyttöihin=)

Arvatenkin nyt on luvasssa hirmuisesti pakkaamista ja tavaroiden läpi käyntiä.Päätin, että mitään turhaa ja kaapin perillä lojunutta ei ruveta uuteen taloon viemään.Mutta tuo kaikki vaatii aikaa,siispä älkää pahoittako mieltänne jos blogiin tulee vähän hiljaisempia aikoja nyt tästä muutama viikko eteenpäin. Palaan kyllä ihan varmasti!!

Tämmöiseen ihanaan taloon olemme muuttamassa
Lapset ihan innoissaan,kun saadaan yläkertakin!Tänään tehtiin jo kovasti huone jakoa kun käytiin kurkkimassa,että minne sitä ollaankaan muuttamassa=)


Mehän ollaan yli kolme vuotta etsitty taloaja tämä oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä!Suurempia remotteja ei tarvita,toki talosta tehdään "oman näköinen" ja piha hommia on ensi keväälle ja kesälle luvassa.
Mandin tulevaa huonetta tässä...
Miten sitä saa isommat lapset opetettua käyttämään noita portteja?!


Noh,tämmöisä suuria muutoksia siis täälä suunnalla.Jännittää..ehkä vähän pelottaakin.Ja osittain myös surettaa,koska pojat joutuvat vaihtamaan eskaria ja koulua.Mutta eteenpäin kuulkaas mennään ja kovaa=)

 Pitäkäähän hymy huulilla ja mieli aurinkoisena,vaikka sää on kaikkea muuta!!!

~~Ulla~~

maanantai 3. marraskuuta 2014

Käsitöitä...

Moiks!

Oon väsäillyt aina jossain väleissä,kun Nuutti nukkuu tai viihtyy lattialla, keittiöliinoja Basaarille myyntiin.Huomenna olisi tarkoitus mennä täyttelemään blogi hyllyä ja tänään pitää siis hinnoitella nuo. Ihan kivasti niitä olikin laatikon pohjalle kertynyt.Väri skaala on vähän laidasta laitaan.Jokaisen värillisen pariksi laitan harmaan liinan.Oma lemppari on tuo vaaleanpunaisen ja harmaan yhdistelmä<3
Näitä on kyllä ihan älyttömän nopea ja helppo tehdä!En edes tekisi myyntiin jos ei valmistuisi ihan ilman aivoja!!=)

Lankana Blend Bambuu Lankamaailmasta.

Naapuriin on muutama viikko sitten syntynyt pikkuinen tyttö jolle väsäsin eilen vauvalahjaksi junasukat.
Mandille on tekeillä tällä hetkellä sukat.Mikä siinäkin on etten osaa olla jos ei ole joku käsityö tekeillä??!Ja sitten harmittaa kun ei ole aikaa tehdä sitä työtä niin paljon kuin haluaisi...

Voi harmaus tätä säätä...Ihan tulee ikävä aurinkoa!Noh,ehkä sekin sieltä vielä joskus pilkistää,viimeistään ens kesänä!=)Tämä aika on kyllä oikein kynttilöiden suur kulutus aikaa,siis ainakin mulla. miten teillä?Täytyy varmaan jossain vaiheessa ruveta täyttelemäänkin varastoja,ettei ne VAAn pääse loppumaan.

Tiistain jatkoja joka kotiin!
~Ulla~


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Elämää näyttöjen välillä...

Moiksista!

Täälä elellään nyt niin hektisiä aikoja,että huhuh.Virallinen ensi esittely oli talossamme tänään,mutta torstaina kävi jo muutama perhe,jotka eivät malttaneet odotella tätä päivää..Kuulostaa tutulta!On se mukava,että tästä maailmasta löytyy muitakin kärsimättömiä=)
No nyt sitten odotellaan ja katsellaan...Ei ollenkaan mun juttu!Mutta on tämä kuulkaa aika raskasta tälleen lapsiperheen elämän keskellä siivoilla ja järjestellä talo aina siihen kuntoon,että tänne voi talon katsojia tulla.Napsin pari kuvaa,kun omaan silmään on niin oudon näköstä kun on tasot tyhjänä...


Taloa kuvatttaessa sattui olemaan aivan ihanan aurinkoinen päivä.
Oon muutes siirtäny nuo pallo valot eteisesta olkkariin.On ne sitten kumminkin kivemmat tuossa<3
                     Eteinen taas näyttää tältä:
Toivotaan.että talo menee nopeasti kaupan niin ei tarvitse kauaa elellä tätä näyttö elämää!On se kurja kun joutuu lapsillekkin sanoa,että nyt pitää tuo juuri vaivalla rakennettu junarata siivota pois...Huoh.


 Olohuone suhteellisen siistissä kuosissa.

Joko sillä puolella ruutua rupeaa joulu fiilis puskemaan päälle?!Siskolla tuntui olevan jo kauhea joulutus (juu, ei varmaan ole oikea sana=) ) päällä. Mulla ei oo vielä yhtään sellanen olo,että pian on joulu!!???Varmaan johtuu näistä talokauppa jutuista...

 Tällänen pika postaus tähän kohtaan sunnuntaita,nyt iltapuuhiin!
~~Ulla~~


tiistai 28. lokakuuta 2014

Kävelyllä...

Moiksis!

Eilen paistoi jostain pilvien lomasta pitkästä aikaa aurinko ja koska Mikkokin oli aamuvuorossa päätettiin suunnata koko perhe törnävälle kävelylle.Aikaa vierähtikin sielä monta tuntia,valoisalla mentiin ja pimeällä tultiin.Hurjan nopeasti pimeä kyllä tulee,nyt kun kellojakin siirrettiin.
Kellojen siirrosta tähän välikommentina,että oon täälä itsekseni kironnut sen ihmisen joka koko kellojen siirron on keksinyt.Juuri kun Nuutin päivärytmi oli muotoutunut hyväksi,niin kaikki menee sekaisin. Jätkä on nyt kahtena aamuna höpötellyt ja kirkunut(siis hyvällä tavalla kirkunut) aamulla klo 5.40...Ei ollenkaan kiva!!!
Takaisin aiheeseen:
Tuolla törnävällä on ihan mielettömän kiva käydä käpsyttelemässä lasten kanssa. Saa murut rauhassa juoksennella ja miljöö on mitä ihanin.Ollaan käyty sielä joka kevät ja usein kesälläkin.

Tuu jo äiti!!!


Annettiin lasten pompata tuohon valtavaan lehtikasaan,mutta emme kyllä antaneet heidän levittää lehtiä=)Pojat mietti kovasti,miksi meillä kotona ei ole näin isoja lehti kasoja...Totesin,että meiltä puuttuu isot puut!!


Museo rakennuksen takana oli ihana silta ylös.


Tuulimylly bongattu


Pyörähdettiin samalla Törnävän koulun pihassakin.Tuo piha on kyllä ihan mainio paikka!Vähän erilaisia leikkivälineitä,mitä muualla.Tämän kapistuksen kyyti tuntui kuulemma samalta,kuin power parkin laitteissa!
              Pysyykö?!Kieli keskellä suuta...


Hauskin juttu oli tämä vaijeri rata,jossa oltiin aikas kauan.Mikon veljellekkin,joka tuli hetkeksi visiitille, piti näyttää miten sillä mennään!

Jalkkistakin ehdittiin hetki pelata,kun saatiin Ville mukaan peliin=)
On se kiva katsoa miten energisiä muksut on.Ja ihana kun saavat purkaa sen energiansa tuollaisessa paikassa!Kotiin ei olisi millään huvittanut lähteä,mutta kun kello lähenteli jo kuutta,niin pakkohan se oli.Pysähdyttiin vielä autolle käveltäessä joen varrelle katselemaan....

...Näitä pikku otuksia!

Sellainen ihana iltapäivä ulkoilun merkeissä meillä.

Jokin aika sitten kirjoittelinkin ,että jotain isoja muutoksia on tulossa ja viime viikolla otettiinkin iso harppaus sillä saralla.Laitoimme talomme myyntiin!Uusi talo on jo etsittynä ja nyt pidetään peukut pystyssä,että saadaan nykyinen talo myytyä.Toisaalta haikein mielin,mutta päällimmäisenä kumminkin vaan innoissaan tulevasta!

Palaillaan taas!!

~~Ulla~~