torstai 14. maaliskuuta 2019

Miten päädyin lastenhoitajaksi?

Sain lukijalta toiveen kertoa, miten aikoinaan päädyin lastenhoitoalalle ja tässä olisi sitten vastausta siihen.

Mä oon siis vanhin mun sisaruksista ja silloin, kun olin pieni meillä oli maatila. Mä siis hoidin aika paljon mun pienempiä sisaruksia, kun olin about 10-14 vuotias ja tykkäsin siitä ihan tosi paljon(ainakin suurimman osan aikaa..). Mä oon myös aina rakastanut yli kaiken vauvoja ja tykännyt pitää niitä sylissä. Kaikenlaiset nukkeleikit on ollut in mulla tosi pitkälle lapsuudessa. Ja aika aikaisin mulle vaan tuli selväksi, että haluan työskennellä lasten kanssa isona. 

 Kävin yläasteen tet-viikolla päiväkodissa ja ihastuin niin siihen työhön.Kun sitten opinto-ohjaaja kysyi mitä meinaan tehdä ysin jälkeen sanoin heti, että haen lähihoitaja kouluun. Hänen vastaus oli ihan ihmeellinen. "No et kai sä nyt sinne, sulla on hyvä todistus tänne meidän lukioon". Lukio oli mulle ihan ehdoton ei. Samainen tyyppi opasti mua myös ihan väärin soveltuvuuskokeiden kanssa. Hän neuvoi lukemaan tosi paljon lehtiä ja katsomaan uutisia, että osaan sitten vastata "kun siellä kysytään ihan varmasti jotain ajankohtaisista asioista". Niinpä mä soveltuvuuskokeita edeltävänä päivänä opettelin melkein ulkoa jonkun lehden ja kattoin varmaan viidet uutiset. 

Arvatkaa kysyttiinkö sielä mitään tuollaisia asioita?!?! Ei ihan nyt ollut meidän opo kartalla:) Kokeissa yksi opettaja kysyi, että missä näet itsesi viiden vuoden päästä ja mä sanoin, että päiväkodissa lastenhoitajana. Melkein se toteutui, olin lastenhoitajana ryhmiksessä.




Koulun aikana mun suuntautuminen lapsiin ja nuoriin vaan selkeni. Olin 6 viikkoa terveyskeskuksen vuodeosastolla harjoittelussa ja vaikka sainkin siitä kiitettävän ja tosi hyvät palautteet, niin se vain varmisti sitä, että ei ole mun juttu. En vaan osaa olla vanhusten kanssa luontevasti. Sen sijaan nautin ihan valtavasti päiväkoti harjoittelusta ja toinen mikä oli ihan huippu harjoittelu oli keskola. Niitä kuutta viikkoa muistelen vieläkin lämmöllä. 

Se on vaan niin hienoa olla mukana lapsen kasvussa ja kehityksessä. Koska lapsista sen kehityksen näkee niin uskomattoman nopeasti. Heidän innostumista asioista on ihana seurata ja se onni pienistä asioista on niin tarttuvaa!

Mä olen siis ollut lastenhoitajana useamman vuoden ryhmiksessä heti valmistumisen jälkeen. Sen jälkeen olin parisen vuotta päiväkodissa josta tykkäsin myös paljon. Sitten siirryinkin perhepäivähoitajaksi. Suurin syy oli ehdottomasti omat pienet lapset. En halunnut viedä heitä hoitoon ja mennä itse hoitamaan muiden lapsia. Ja sillä tiellä ollaan edelleen. 

Mä tykkään olla perhepäivähoitaja. On hienoa pystyä tarjoamaan kodinomainen hoitopaikka jollekin lapselle.Kaikkian lasten paikka kun vaan ei ole ne isot lapsiryhmät.  On hienoa päästä lapsen kanssa kunnolla tutuiksi ja tarjota turvallinen paikka missä olla, kun vanhemmat ovat töissä. On ihanaa kun ei  ole mitään niin tiukkoja suunnitelmia, että niitä ei voisi muuttaa. Jos olen esim ajatellut askartelua tälle päivälle,mutta lapsilla onkin hienot leikit kesken, ei mun tarvitse vetää sitä askartelua tänään. Tehdään se sitten sellaisena päivänä, kun ei keksitä leikkejä. Nautin myös kovasti siitä, että pääsen työpäivän aikana ulkoilemaan, varsinkin näillä ihanilla säillä!

Toki se myös vaatii paljon, ei ehkä itseltä, mutta omilta lapsilta. Heidän täytyy jakaa omat lelunsa ja äitinsä aika. Mutta kyllä mä koen, että meidän lapset on myös saaneet mun työn kautta paljon. Tällä hetkellä esim molemmille pienille tulee kaveri kotiin joka arki päivä. Ihan parasta! 


Rahallisesti tämä ei ole kyllä kovinkaan kannattava vaihtoehto, se täytyy myöntää. Mutta raha jää kirkkaasti kakkoseksi, kun kyseessä on omat lapset. Ja tällä hetkellä koen, että meidän lasten paikka on vielä mun kanssa kotona. Toki nyt kun Minea täyttää pian kolme, lasten hoitoon vieminen ei tunnu enää niin pahalta ajatukselta. Mutta kun vaihtoehto on niin valitaan se. Ja skipataan sitten osa reissuista joissa olisi kiva käydä.Lapset on pieniä vain lyhyen aikaa. Nyt nautitaan tästä asiasta.

Jos mietin tulevaa niin ihan huippua olis koittaa joskus työskennellä esim. sairaalassa vierihoidossa. Se olis varmaan sellainen unelma työ. Auttaa ja tukea äitejä ja vauvoja heidän suhteensa alussa. Olla tukena niissä ensimmäisissä päivissä.

Miten sä oot ajatunut siihen ammattiin missä nyt oot? Onko se ollut lapsuuden haave vai sattumuksien summa?

~~Ulla~~


tiistai 12. maaliskuuta 2019

Lasten tulon jälkeen...

Meidän talo ei enää ole näyttänyt samalta miltä ennen lapsia. Ja se on ihan kiva juttu:)

Yks mun lemppari bloggaaja Iina But I'm a human not a sandwich-blogista kirjoitteli ihanan postauksen mistä tietää, että meillä asuu lapsia-aiheesta. Päätin tarttua samaan aiheeseen. Tunnistin tuosta postauksesta jo monia samoja asioita mitä meiltäkin löytyy. Esimerkiksi tuo epämääräinen pikku tavara kippo. Meillä on samanlainen kippo keittiössä mikron vieressä ja sinne mä heittelen sitten siivotessa (tai muuten) vastaan tulevia juttuja. Niin kuin noppia, legoja, petsejä ja barbin kenkiä. Lapset osaa jo itsekin käydä kurkkaamassa sieltä jos jotain uupuu. Kätevää, eikös?!

Meidän lapset paljastuu jo kyllä kun eteiseen tulee. Nimittäin koululaiset ovat ottaneet tuon turvaportin housujen säilytys paikaksi. Talvisin siinä on siis kolmet toppahousut ja keväisin ja syksyisin sitten 4 tai viidet housut. Toisaalta tosi kätevää, kun nuo housut myös kuivaa kivasti tuossa,MUTTA ei nyt yhtäkkiä ihan kivan näköistä mun sisustus silmään. Ja jostain käsittämättömästä syystä Rasmus on ruvennut pitämään takkiaan tuossa portaiden tolpassa, vaikka sille olisi kyllä tilaa naulakossa. No tämä ei ole sellainen asia,mitä jaksaisin lähteä jankuttamaan, eli näillä mennään!


Ja sitten jos sellainen ihme tapahtuu, että nuo housut roikkuu jossain ihan muualla, niin entäs tämä reppu kasa?! Mä oon yrittänyt miettiä pääni puhki mihin nuo reput vois ripustaa,mutta en vaan keksi mitään. Itse inhoan  kun ne on läjällä toussa penkillä. Ei paljo lohduta nuo koristetyynyt ja talja:) Tulee koko eteisestä ihan sotkuisen näköinen,mutta niin kauan ne nyt siinä ovat, että keksin jonkun kivan ratkaisun. Ideoita otetaan vastaan!! Lasten mielestä tämä on siis just hyvä ratkaisu, ne on siinä sitten "käsien ulottuvilla". Juurikin näin. 


Ja sitten tämä ihana pampula ja pinni meri. Minealle kun sanoo, että haetko pampulan tai pinnin, niin tämä on lähes poikkeuksetta lopputulos. Niitä ei vaan voi etsiä sieltä kiposta vaan ne täytyy kaataa A I N A  pitkin vessan lattiaa. Eikä niitä tietenkään huvita kerätä takaisin... Näille jutuille mulla on kyllä jo yks idis mielessä, mutta toteutukseen tarvitaan (taas) vähän Mikon apua!


Harrastus jutut. Meillä on näillekin selvä paikka kaapissa. Ja se on ihan siinä oven lähellä mistä tullaan kotiin. Mutta nähtävästi se on siltikin niin paljon helpompi vaan jättää ne lattialle:)
Tässä kohtaa kyllä ajattelen vaan, että onneksi harrastavat<3


Sitten meillä on näitä tämmöisiä sisustukseen kivasti sopivia lasten sijoittamia juttuja. Äitinä mä oon taas hitusen erimieltä sopiiko nämä meidän sisustukseen vai ei. Mutta hei miksipä ei?! Kaiken huippu tässä on se, että tuossa alhaalla oikealla on tyhjä lokero johon nuo hanskat vois mun mielestä vallan mainiosti laittaa, tai vaikka ihan omaan koriinsakin,mutta ei. 


Tähän voisi myös lisätä kuvan meidän ikkunoista ja peileistä, joihin on lasten myötä tullut jäädäkseen epämääräinen määrä sormen ja käden (nenän, kielen,posken ym) jälkiä. 

Mutta olis se ihan kauheaa jos meillä asustais viisi lasta jota ei meidän talosta huomaisi ollenkaan. Eli ei, en kaipaa meidän taloa ennen lapsia. Vaikka tykkäänkin tosi paljon siististä talosta, niin sellainen pienoinen lasten jälki sopii kyllä tänne sekaan<3


Aurinkoista päivää teille murut<3

~~Ulla~~


torstai 28. helmikuuta 2019

hiihtoloma-Tylsistymistä täynnä!

Moiks!

Meillä koululaiset viettävät hiihtolomaa ja sen tunnelmia kuvaa hyvin tylsistyminen. Onneksi netistä löytyy kymmeniä artikkeleja, jotka pitävät tätä vain hyvänä asiana:)

Me ollaan Mikon kanssa molemmat töissä ja ei nyt oltu muutenkaan suunniteltu tälle viikolle muuta, kuin lasten serkkujen kanssa yökyläilyä. Ja sen vuoro on tänään, vihdoinkin!   Lapset on odottaneet tätä niin kovasti ja mä oon pitänyt peukut ja varpaat ristissä, ettei nyt VAAN tulisi mikään pöpö meille tai kälyn kotiin ja jouduta perumaan yökyläilyä!


 Rasmus oli myös seurakunnan järjestämällä retkellä maanantaina ja Nooa on käynyt kaverinsa luona ja kaveri meillä. Mutta silti se pää fiilis on tylsä. Harmittaa itseä, mutta aina ei vaan pysty järjestää kaiken maailman ohjelmaa. Me ollaan kyllä tällä viikolla suunniteltu huhtikuussa tulevaa Levin viikkoa, että on jotain mitä odottaa:) 
Itsekin odotan tuota ihan tosi paljon, vaikka tässä on saanut todeta, että loman ottaminen näin yksityisenä perhepäivähoitajana ei niin yksinkertainen juttu ookkaan. Mä oon pitänyt tähän asti lomaa vain silloin, kun molemmat hoitolapset on olleet yhtä aikaa poissa. Ja suoraan sanottuna, tuskin tuun enää tällaistä "omaa lomaa" pitämään, vaikka toisaalta koen, että oon sen kyllä ansainnut!


Mä yhdyn noihin netin artikkeleihin, joissa ihan psykologitkin on sitä mieltä, että joskus se vaan tekee lapselle tosi hyvää tylsistyä. Oppia se, että aina ei oo kymmeniä asioita yhdelle päivälle. ja aina ei oo valmiiksi suunniteltua toimintaa. Oon kyllä ihan yllättynyt miten kivasti lapset ovat keksineet kaikkea touhua tässä kotona. Ainut, että harmittaa nuo säät. Meidän piha on ollut ihan peili jäällä ja jään päällä vielä kunnon kerros vettä. Lunta piisaa vielä tosi paljon nurmikolla, mutta se ei enää kanna, kun on ollut niin lämmintä. Siispä pihalla on ollut aika vaikea keksiä mitään tekemistä. Mutta on siellä silti käyty, vaikka sitten vain kastelemassa vaatteet puolessa tunnissa ihan läpimäriksi:)


Kiittelin myös itseäni, että tässä parisen kuukautta takaperin kantelin kaikilta puolisalaa legoja varastoon(miten ne voikaan just silloin kiinnostaa, kun niitä on viemässä pois?!). Eilen käytiin hakemassa ukkelilaatikot takaisin ja varmaan kaksi tuntia koko sakki istui niiden kahden pienen laatikon ympärillä ja kokosi lego-ukkeleita! Pitäis vaan enemmän viedä leluja varastoon, niin ne kiinnostaa ihan toiseen tyyliin taas lapsia! Onko sulla tapana viedä osa leluista säilöön ja vaihdella sitten leluja?!
  
Hei ja olis ihana kuulla miten teidän hiihtoloma on mennyt?! Ootteko reissussa vai kotosalla?Enemmän vai vähemmän tylsistyneinä?

Parit postaukset on valmiina, mutta jos tulee joku toive mieleen, niin NYT olis kiva kuulla siitä!!

Tänään olis ohjelmassa kirppis pyörähdys kälyn kanssa ja huomenna toisen kälyn kanssa leffa. Niin ja sunnuntaina kälyn luona pompin kutsut. Onks vähän epistä, kun äiti ei yhtään tylsisty?!!

Ihanaa viikonloppua jo nyt teille kaikille! Ja hei nauttikaa helmikuun vipasta, huomenna koputtelee jo maaliskuu ovelle<3

Nappailkaa instassa mua seurantaa, sinne tulee päiviteltyä useammin:) (@unelmienelamista)

~~Ulla~~


keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Esiteinin äiti

Löytyykö sieltä muita esiteinin tai jo murrosikäisen vanhempia?

Meillä rupeaa ihan selvästi murrosikä kolkuttelemaan ovelle. Rasmus täytti tammikuun  lopussa 12 vuotta ja sanotaanko, että sen kyllä huomaa:) Jotenkin niin hassua ajatella, että siitä on jo 12 vuotta, kun musta tuli äiti. Tuntuu, että tämä aika on mennyt yhdessä hujauksessa. Mutta sitten kun rupeaa muistelemaan, niin onhan tässä ehditty tehdä ja kokea jo yhtä ja toista yhdessä. On ihan kamala ajatella, että tästä kolme vuotta eteenpäin niin mä oon jo itse muuttanut pois kotoa?!?! Eihän se nyt niin voi mennä!!Rasmus on kyllä sanonut, että se muuttaa meidän pihassa olevaan vanhaan tupaan, että ehkä me ruvetaan remontoimaan sitä;) 

Näen hänessä kyllä niin paljon itseäni tuon ikäisenä. Se miten hän reagoi, jos kokee ettei tule oikein ymmärretyksi.Yritän aina parhaani mukaan kuunnella hänen kannan tapahtuneeseen, mutta kun aina se asia ei siltikään mene niin kuin hän haluaisi. Ja sitten tulee itku. Mä oon ollut nuorena just samanlainen. Muistan vieläkin, miten väärältä se tuntui jos mua komennettiin samalla tavalla kuin pienempiä sisaruksia. Kun mähän olin jo niiiin paljon vanhempi! Ovet meillä ei kyllä pauku, eikä meillä haukuta äitiä maailman tyhmimmäksi. Meillä heittäydytään sohvalle ja annetaan itkun tulla. Ja mikäs siinä. Antaa tunteiden tulla. 
Mä yritän aina sanoa Rasmukselle, että mä ymmärrän kyllä, että tuntuu pahalta ja että häntä kyllä kuunnellaan. 

 

Rasmus on myös ihan huippu ihanaa seuraa nyt. On toki aina ollut, mutta meidän juttelut harkkamatkoilla on jotain sellaista mitä mä aina odotan. Hän kertoilee koulu päivistä ja kavereiden kanssa touhuiluistaan aika avoimesti ja mä tietysti toivon koko sydämestäni, että tämä jatkuisi. Hänellä on myös niin ihana huumorintaju, että välillä nauretaan yhdessä ihan vedet silmissä jollekin<3 Nautin siitä, että hän juttelee ihan yhtä luontevasti niin pelaamiensa pelien sisällöistä( oikeasti, pitäiskö niistä ymmärtää jotain?!?!) kuin nyt koulussa tunneilla puhutuista murrosiän muutoksista.  

Murrosiän jutuista on meillä jonkun verran jo puhuttu. Ollaan puhuttu oman hygienian huolehtimisesta ja mitä omassa kehossa tapahtuu. Välillä ollaan puhuttu vakavasti ja välillä vähän huumorilla höystettynä. Oon myös yrittänyt ihan hirveästi painottaa, että jokaisella se murrosikä tulee omaan aikaan ja ne on sellaisia asioita joihin itse ei voi vaikuttaa. 


Rasmus on myös ihan mielettömän ihana isoveli. Hän jaksaa niin hienosti aina auttaa pienempiä sisaruksia. Varsinkin Minea saa usein Rasmuksen pelaamaan kanssaan muistipeliä tai lukemaan kirjaa. Rasmus myös tykkää pihalla touhustella pienempien kanssa. Tänäkin talvena hän on rakennellut lumilinnaa Nuutin kanssa ja auttanut Mandia lumiukon tekemisessä.

Toivon niin kovasti, että meidän välit pysyy aina tällaisina. Toivon, että hän tietää että meille saa aina tulla puhumaan oli asia mikä hyvänsä ja että me kuunnellaan. Kuunnellaan ja selvitellään sitten vaikka yhdessä asioita jos ei yksin onnistu. Ja miten mä toivonkaan, että hän ei vielä hetkeen oo "liian vanha" lähtemään meidän kanssa pulkkamäkeen tai uimaan. 

Rakastan tuota mun pientä isoa poikaa,joka teki musta äidin. Joka on opettanut mulle niin paljon ja jonka kanssa saan varmasti oppiakin vielä vaikka ja mitä!

Miten teillä, ootteko käyneet keskusteluja murrosiäistä vai luotatteko, että koulu hoitaa tämän homman? Olis myös kiva kuulla, minkä ikäisenä teillä on murrosikä lapsille tullut ja näettekö yhtään omaa murrosiän käyttäytymistä lapsessanne?


~~Ulla~~

maanantai 18. helmikuuta 2019

Ihana sunnuntai päivä

Hellou!

Jotkut päivät on vaan jollain tavalla mukavampia kuin toiset. Ootteko samaa mieltä? Ilman sen suurempia juttuja. Siis Loman alku tai reissuun lähtö on asiat erikseen.Mutta joskus ne ihan tavallisetkin päivät vaan tuntuu huippu ihanilta. Eilinen oli mulla sellainen päivä.

Syötiin aamupäivän ruoka vähän aikaisemmin ja lähdettiin läheiseen laskettelu keskukseen laskettelemaan. Sielä oli S-etukortilla kahden tunnin ilmaiset laskettelut koko perheelle, joten pakkohan se oli hyödyntää. Ihan  loistavaa, sais olla vaikka parikin kertaa talvessa.


Rasmus, Nooa ja Mikko suuntas siis mäkeen laskettelemaan ja mä sitten loppu porukan kanssa pulkkamäen puolelle. Ainut, että olin tylsä äiti ja kielsin heitä heti laskemasta pulkilla kun näin missä kunnossa mäki oli. Ihan jäässä koko pinta ja se meno oli siis ihan vaarallista. Ne tyypit jotka laski ei saanut pulkkaa/rattikelkkaa hallittua juuri yhtään ja ne jotka yritti päästä pois alta kaatuilivat. 


Aina vähän harmittaa, että täälä päin ei oikein pidetä noista pulkkamäistä huolta, jotka on rinteiden lähellä. No onneksi pulkkamäen vieressä oli kiva mäki jossa sitten meidän lapset laittoi haalarit kunnon koetukselle laskiessaan pepulla:)


Parin tuntia kului ihan hurjan nopeasti! Sää oli ihan mieletön, aurinko paistoi ja lämmitti jo ihan mahtavasti. Kaikki oli hyvällä tuulella ja sitä lasten riemua nyt on vaan niin ihana katsoa<3

Ja mikään retki ei oo onnistunut ilman eväshetkeä. Niinpä me popsittiin sämpylät nassuun ja juotiin termarista lämmintä mehua. Niin parasta!!




Mineakin jaksoi niin hienosti, vaikka päikkärit jäikin välistä. Kauhea kikatus vaan kuului, kun he tulivat vuorotellen mäkeä alas!

Rasmus ja Nooa tykkäsivät tietysti käydä laskettelemassa ja nyt odottavat kaksi kertaa enemmän huhtikuista levin reissua!Ja kieltämättä siinä auringon paisteessa, musiikkia kuunnellen tuli itsellekin jo ihan sellainen olo, että loma tule jo!! Enää about kuus viikkoa, jaksaa jaksaa!!!

Toivottavasti teilläkin on tällaisia ihania päiviä ollut lähiaikoina:)

~~Ulla~~

torstai 7. helmikuuta 2019

Kiusatun vanhempi-Puututhan heti?

Instaa seuraavat sattoi eilen päästä kuuntelemaan mun itkuista päivitystä stroorin puolella. Pakko purkaa tämä kaikki tänne bloginkin puolelle. 

Eli tosiaan Rasmus tuli eilen kotiin koulusta ja me oltiin siinä samalla lähdössä pienempien lasten kanssa pihalle. Kysyin ihan sivulauseessa, että kuinkas koulussa meni ja hän vastasi, että ihan hyvin. "Paitsi, että yks poika haukkui mua koko kotimatkan". Samalla hän rupesi  itkemään. Tiesin heti, että nyt on tuntunut kyllä tosi pahalta, koska Rasmus ei turhia itkeskele. Halattiin kauan ja sanoin hänelle, että itke vaan, saa olla paha mieli. Sanoin myös, että laitan opettajalle tästä heti menemään wilman kautta viestiä. Tämä sopi Rasmukselle.

Koulusta onneksi opettaja vastasi heti, että tähän kiusaamiseen puututaan heti ja asiaa selvitetään heti tänään koulussa molempien poikien kanssa. Asia on tänään siis koulussa käsitelty ja tästä on tullut yhteenveto sekä meille, että sen toisen pojan kotiin. 

koulukiusaamista vastaan

Se tunne kun näet, että sun lapseen sattuu ja sillä on paha olla. Se on jotain ihan kamalaa ja sen tuntuu niin syvällä sussa. Sä tunnet itsesi siinä niin avuttomaksi. Susta tulee leijonaemo joka on valmis tekemään ihan kaikkensa, ettei sun lapsen tarvitse enää kohdata tuollaista. 
 Mutta samalle se avuttomuus vain tulee jostain,kun sä et voi olla siinä koulumatkalla, et voi olla välitunnilla, et voi olla suojelemassa ja tekemässä loppua tuollaisesta. Sun pitää vain luottaa, että koulussa saadaan tämä asia käytyä läpi ja laittaa sormet ja varpaat ristiin, että se loppuu nyt. Heti.  Koska jokainen koulupäivä joka loppuu siihen, että sun lapsi itkee pahaa oloaan on liikaa.

Niinpä mä toivon, että jokainen vanhempi joka joutuu kohtaamaan lapsensa jota kiusataan puuttuu siihen heti. Ei jää odottamaan sitä, että se ehkä loppuu itsestään, ehkä ne pian kyllästyy, oo niin kuin et huomaisikaan. Ei tällaisia ohjeita lapselle eihän? Mä uskon, että kukaan lapsi ei tuu aikuisena vanhemmilleen sanomaan, että vitsi sä silloin vähän turhan nopeasti puutuit siihen kiusaamiseen. 
Mä uskon, että se, että sä oot heti valmis tekemään asialle jotain merkitsee myös lapselle paljon. Hän voi luottaa siihen, että joku on heti valmis olemaan hänen puolella, ei vähättele eikä syyllistä. 


Mä en halua ikinä kuulua siihen joukkoon vanhempia, jotka katsoo omaa lastaan joidenkin ihme linssien läpi, eikä halua nähdä tilannetta sellaisena kuin se on. Mä laitoin nytkin opettajan Wilma viestiin, etten yhtään epäile, etteikö meidän poika voisi heittää jotain kuittia takaisin päin, jos häntä on melkein kolmen kilometrin pyöräilymatka haukuttu. 

Teille kiusattujen lasten vanhemmille

Mä haluan vaan sanoa, että voimia. Mä toivon, että sulla riittää tahtoa ja voimia taistella sun rakkaan puolesta ja hänen kanssaan koulukiusaamista vastaan. Vaikka tilanne tuntuis kuinka toivottomalta, niin mä toivon, että sä löydät jonkun polun, miten pääsette siitä pois.

 Ja mä haluan antaa sulle halauksen, siihen toivottomaan ja avuttomaan oloon mikä sulla ihan varmasti on, seuratessa sun lapsen pahaa oloa.  Muista, että sun lapsesi on sen arvoinen. Hän on joka ikisen Wilma viestin ja opettajalle soiton arvoinen.

Ja muista halata sitä pientä lasta. Koska lapsi on pieni vaikka hän olisi kuudennella luokalla ja se halaus voi joskus olla just se mitä hän tarvitsee. 

Pidetään kiusatun puolia, eikös?

~~Ulla~~


keskiviikko 6. helmikuuta 2019

5 syytä onnellisuuteen juuri nyt

Moiks!

Oon aiemminkin täälä blogin puolella kirjoitellut onnellisuudesta . Mun mielestä on vaan ihana huomata se kaikki arkipäiväinen ja pieni ympärillä. Ja ehkä tämä saa sutkin miettimään mitä ihanaa sun ympärillä on. Toivon ainakin niin.  Ja tähän listaan en nyt oo laittanut niitä isoja asioita joista oon tietysti onnellinen, niin kuin perhe ym. Tässä on nyt vain sellaisia pienempiä onnellisuuden aiheuttajia!



1.  Ensimmäisenä tulee mieleen meidän keittiö. Kyllä luit oikein. Mä oon jotenkin nyt ihan super tyytyväinen meidän keittiöön ja varsinkin silloin, kun se on siisti, voisin vaan ihailla sitä. Tykkään vaihdella tavaroiden paikkoja ja välillä  laittelen osan tavaroista kaappiin piiloon ja otan sieltä jotain vaihteeksi esille. Näin saa ihanaa muutosta ihan ilmaiseksi. Siis parasta! 
Mua aina vähän naurattaa, kun mietin, että meillä oli tuossa avohyllyjen kohdalla kaksi kaappia jotka oli ihan täynnä kuiva-aineita.Nyt ne mahtuu isoon kaappiin yhdelle hyllylle! Miten ihmeessä sain niillä täytettyä peräti kaksi kaappia?!

Maalaisromanttinen keittiö

2.Pestyt sohvat. Jokainen jolla on Ikean Ektorp valkoisena ja lapsia, tietää mistä mä puhun:) Tulevan lauantain synttärit oli hyvä syy heittää päällisiä pesuun ja ah, miten nautin kun sohvat on taas puhtaat. Vaikka meillä noissa päällisissä on kyllä jo aika paljon tahroja jotka ei vaan lähde. Mutta yleisilmeen saa kyllä siistiksi! Mä edelleen rakastan näitä sohvia<3

3. Lapset ja heidän leikit. Meidän lapset on nyt monena päivänä leikkineet kotia. Ihan niin, että ainakin alku leikissä on ollut jopa isommat pojat mukana. Ehkä vain rakentelemassa pesää perheen kissalle (joka on muuten melkein aina Nuutti!) tai laittamassa kauppaa valmiiksi. Mutta mukana kuitenkin. Sitä on jotenkin niin ihana seurata<3


4. Tähänkin tulee lapset ja heidän into tulevista synttäreistä. Mandi ja Rasmus on synttärisankareita, mutta ihan yhtä kovasti kaikki muutkin lapset odottavat juhlia. Sitä, että näkee kavereita ja sitä, että pääsee herkuttelemaan! Mandi on myös ihan onnessa ensi viikon kaverisynttäreistä. Hän kutsui meille kuusi tyttöä ja toivon niin kovasti, että he kaikki pääsevät tulemaan!


5. Vaikka sanoinkin, etten listaa tähän mitään isoja juttuja, niin täytyy kuitenkin olla ihan super onnellinen siitä, että ollaan saatu olla kaikki terveitä. Koululaisten luokista on melkein joka päivä joku ollut pois jo monen viikon ajan. On kuumetta ja on vatsatautia. Me ollaan onneksi vältytty noilta, ainakin vielä! Mikon kanssa pohdittiin, että kuinkahan paljon asiaan vaikuttaa se, että ollaan nyt reilu vuosi syöty koko perhe vähän vahvempaa D-vitamiinia. Koko sinä aikana ollaan sairastettu ihan super vähän. Voi toki olla ihan sattumaankin, teidä tuota!

maalaisromattinen keittiö

Tällaisia syitä onnellisuuteen mä löysin juurikin nyt. Huomennahan ne voi olla jotain ihan muuta! Mikä saa sut onnelliseksi juuri tänään?

Ihanaa keskiviikkoa sulle<3

~~Ulla~~