keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Palataan olkkariin...

Lupaan että tämä on nyt viimeinen postaus olkkarista, ennen joulu juttuja=) Olohuone on ainut huone jossa tapahtuu sisustusrintamalla jotain. Meillä kyllä vietetään olkkaris tosi paljon aikaa.Pojat tekee siellä läksyt, mä virkkailen sohvalla, Nuutti työntää lego korin olkkariin ja sitten rakennellaan niillä. Mandi rakentaa joka toinen päivä majaa noiden nojatuolien väliin. Eli meidän elämä on aika lailla olkkaris=)
 
Päätin tuoda ulkovarastosta olohuoneeseen pöydän. Tämä oli meillä hetken kun muutettiin tänne,mutta kun Nuutti oli vauva niin lattia tilaa tarvittiin paljon ja pöytä kannettiin varastoon. Nyt kun pikku mies viipottaa pitkin taloa, niin pöytä teki paluun.
 
Pöytä on samoista lankuista kuin vanha ruokapöydän kansi oli. Ja muutenkin tyyli on sama.

 
Nuutti on käynyt jo noin sata kertaa laittamas mun kynttilä jutut ihan uuteen järjestykseen=)

 
Ja tyynytkin vaihtui tuttuun ja turvalliseen harmaaseen. Johan ne ruskeat olikin kauan:D  Nämä nyt saa olla jouluun asti.
 
 Mua rupeaa jo vähän kauhistuttamaan kuinka lähellä joulu jo on. Pitäis jo kovaa kyytiä kattella joululahjoja. Varmaan käy niin kuin muinakin jouluina, että sitten parin viimeisen viikon aikana säntäilen paniikissa joka päivä jonnekkin ostamaan lahjoja. Kun nyt saisi edes mietittyä mitä kellekkin ostaa, se jo helpottaisi PALJON. Ihmettelin kyllä tänään oikein siskolle ääneen, että miten ei oo vielä yhtään lelulehteä tullut kotiin??Siis yleensähän niitä tulee jo elokuulla ensimmäiset?! Lapsetkin jo ihan odottaa että, milloin pääsee selailemaan niitä ja haaveilemaan lahjoista.
 
Uskotaanko teillä joulupukkiin? Meillä uskoo vielä kaikki lapset, mutta Rasmus ja Nooa on nyt ruvennut puhumaan että, "koulussa jotkut sanoo että pukkia ei oo olemassa ja ne on aikuiset ketkä ostaa lahjat". Niin vaikeaa kun ei oikein tiedä miten tuohon vastais. Se joulu kun muuttuu niin toisenlaiseksi, sitten kun tietää tuon suuren salaisuuden...Miten te ootte toiminut? Ootteko heti myöntänyt kuinka asia oikeasti on? Onko tähän asiaan jotain välimaastoa olemassa?!
 
Mulla on ollut joku syväjää tänään päällä. Villasukat jalassa ja villapaita päällä oon viipottanut menemään. Illalla takka on ihan must juttu. Tai sauna. Ehkä jopa glögiä...
 
hytisevät moikat!!
~~Ulla~~
 


tiistai 27. lokakuuta 2015

Käsitöitä ja apulaisia...

Moiks!
 
Täälä on viikko lähtenyt kivasti alkuun. Eilen tehtiin pakollinen kauppareissu pitkästä aikaa koko perheellä. Paikalliselle S-Marketille täydet pisteet leikkipaikasta. Isommat muksut rakenteli sielä legoilla ja me kierrettiin Nuutin kans kauppa. Päätettiin poiketa pitkästä aikaa kirjastossa ja lapset valitti kaikki tosi kivoja kirjoja. Pojat lainasivat paljon ennätys kirjoja ja eilinen ilta menikin sitten tutkiessa mitä hulluja juttuja maailmasta löytyy. Pisin silta, korkein vuori,isoin kala ym. Mandi ihastui prinsessa kirjoihin ja yksi niistä luettiinkin heti iltasaduksi.
Eilen vaihtelin sänkyihin lakanoita, voin kertoa että viiteen sänkyyn kun vaihtelee niin se käy työstä!! Ja mulla oli tietty apuri joka sängyn luona. Tyyppi ei vaan oikein tajunnut tätä apurin roolia=) <3
 
 
Olisitte kuullut mikä kiljunta pikku miehestä kuului kun hyökkäsi peuhaamaan sänkyihin=) No hommassa meni vähän kauemman kuin yleensä,mutta oli se sitten hauskempaakin!!
 
Sunnuntaina päätettiin Mandin kanssa leipoa sämpylöitä iltapalalle. Uunituoreet sämpylät,vähän voita päälle ja lasi kylmää maitoa.Nams.
 
Oon iltaisin ehtinyt virkkaillakin, ja sainkin jo kaksi tablettia valmiiksi. Nyt on ensimmäinen harmaa työ alla.
 
 
Miten tuota ympyrää onkin jotenkin hankala virkata??!!Tuntuu, että koko ajan sai joko lisäillä pylväitä tai sitten tehdä koko kierros ilman lisäyksiä. Joko veti kupille tai meni laineille... Oon varmaan ainut jolla on tällaisia ongelmia?!=) 
No höyrytyksen jälkeen ne näyttää kyllä ihanilta, just sellaisilta miltä haluan ja se lienee tärkeintä=)
 
Olkkarissa on TAAS muutoksia. Hah, koskahan ei=)Siitä sitten seuraavaksi postausta.
 
Palaamisiin!
~~Ulla~~
 


perjantai 23. lokakuuta 2015

Kuulumisia...

Moiks!!
 
Miten teidän viikko on sujunu?!
 
Tulipas ihan huomaamatta pitkä viikon tauko postauksiin,ei ollut kyllä mitenkään suunniteltu juttu. Kaikkea tässä nyt vain ollut, niin että ei oo ehtinyt koneelle istumaan.
 Ja nytkin sitten kameran johto on jossain??!! niin saatte tyytyä vaan meidän neiti 4-veen poseerauksiin=) Mikon kanssa naurettiin,että mistähän neiti on nyt keksinyt nämä asentonsa kun kameralla otetaan kuvia?! Oikein kunnon poseerauksia!<3
 
Tässä oltiin lähdössä kattomaan Onnelin ja Annelin talvea, joka oli ihan huippu!!!
 
 
Säät kääntyi sitten ei niin mukaviksi, olisin kyllä sata kertaa mieluummin pitänyt sen poutaisen sään, kuin tämän märän ja harmaan. Mutta tällä mennään, eipä se auta. Kurikset on päässyt teho käyttöön ja Nuutti I N H O A A  niitä!!!Näkisitte kuinka pikku mies vetää ittensä ihan makaroniksi ja huutaa. Great. Eihän täs oo ku muutama kuukausi tätä kuristen pukemista=)Ehkä se tottuu?! sanokaa pliiiis että se tottuu!!!
 
 
Mulla on luvassa laatu aikaa lasten kanssa, kun Mikko lähtee huomenna hirvimettälle. Toivottaan kovasti,että ei nyt ihan koko päivää sataisi! Kyllä sen vaan lasten kanssa huomaa nopeasti jos ollaan aamupäivä oltu sisällä. Iltapäivästä ei oo vaihtoehtoa,vaan pihalle on mentävä. Vaikka sitten niiden kuristen kera.
 
Oon käyny läpi Rasmuksen ja Nooan kämppää ja voi hyvä ihme mikä määrä sellaista ihme pientä sälää sielä oli. En tajua mitä ne oikein oli, mutta roskiin lähti iso pussillinen tavaraa. Ja siltikin tuo poikien kämppä kaipaa kyllä jotain...En vaan tiedä mitä. Ehkä lisää jotain kivoja säilytys juttuja johon niitä pikku aarteita saa säilöttyä. Nyt ne vaan oleskelee pitkin laattioita ja hyllyjä.
 
Tavoitteena taas kattoa tänään Vain elämää. Viime perjantaina ei käyny niin hyvä säkä. Nuutti päätti tulla sata kertaa sängystä pois ja nököttelin poitsun huoneessa sitten niin kauan, että lopuksi taisin jo torkahtaa sohvalle. Saldona :näin vipan biisin Vain elämästä.
 
Tänään pitää ennakoida paremmin=)
 
Ihanaa perjantai- iltaa ja alkanutta viikonloppua!!
 
Hei ja loppuun vielä Tervetuloa uudelle lukijalle tätäkin kautta!!
 
~~Ulla~~


lauantai 17. lokakuuta 2015

Jäämaailmassa...

Iltaa!!
 
Päätettiin Mikon kans eilen illalla, että lähdetään tänään käymään Keskisellä. Sielä oli tänään jäämaailman avajaiset ja oli kyllä aivan mahtavaksi laitettu paikka. Lapset, varsinkin Mandi oli ihan fiiliksis!! Tuolta sais nyt niiiin kauniita joulukortti kuvia. Vinkkinä jos joku on menossa=)
 
Somistus oli kyllä huippu luokkaa,vai mitä mieltä ootte?!
 
Mandi löysi söpön sillan ja leikki siinä Frozenia.
 
 
Sielä oli valmiina tällainen hieno kuvaus paikkakin.
 
Muahan ei oo jouluttanut sitten juuri ollenkaan vielä,toisin kuin siskoa joka kuuntelee jo joululauluja=) No mutta päätin pyörähtää Keskisen joulumaassa ja sitten täyttyikin kärryt kivasti. Niin kauniita joulukoristeita, että haluaisin laitella nuo heti jonnekkin näytille. Meille tulee niin aikaisin joulu tänä vuonna!!
Katsokaa nyt tätäkin ihana seinälle laitettavaa juttua. Niin ja vieressä on kuuseen valkoisia palloja. Meidän joulu tulee olemaan koristusten osalta valkoinen pienellä ripauksella punaista.
 
Ja ulko-oveen löytyi ihana koriste. Kuuseen niin söpöjä tähtiä ja kauriita(?).
Noita on molempia kolme pakettia.

 
Olisin voinut ostella tuolta vielä vaikka mitä, mutta pakko on johonkin raja vetää!!
 
Kotimatkalla hain pikaisesti postista lankamaailman paketin. Näistä olis tarkoitus tulla joululahjoja ja pöytään kattausliinoja. Rasmus tuumas mulle ystävällisesti, että sä oot äiti aika tylsä kun aina on vaan näitä värejä..No joo, onhan se noinkin!=)
 
Niin ja sain muuten jo ensimmäiset joululahjat ostettua. En oo varmaan ikinä ollut näin aikaisessa. Ja jotain oon jo väkerrellyt itsekkin pukinpussiin.
 
Nyt laittelemaan iltapalaa, että päästään joskus nukkumaankin.
 
Pakko kuitenkin laittaa tähän loppuun,että ihanaa kun ootte jaksanut jättää kommentteja mun höpinöihin. Niistä saa kummasti motivaatioita kirjoitella uusia postauksia, Kiitos siis ihanat<3
 
Nyt menoksi!!
~~Ulla~~

perjantai 16. lokakuuta 2015

Uutta pöydän kantta...

Voi ihanaa se olis perjantai ja kaiken lisäksi vielä vapaa päivä.Oikeasti voiko sitä muuta toivoakkaan?!

Nyt luvassa kuvia meidän uudesta pöydän kannesta. Vanhan kannen oli Mikko tehnyt vanhoista lattia lankuista ja siinä oli isot raot. Nyt haettiin ihan vaan puuliikkeestä lankkua ja Mikko väsäs siitä uuden kannen. Tähän ei jätetty rakoja mutta urat halusin kuitenkin jättää. täältä voi käydä katsomassa vanhasta pöydästä kuvia. Nuo kuvat on siis vanhasta kodista.

Uusi pöytä on sitten tämän näköinen:

 
Tämä on yhtä pitkä kuin edellinenkin ja sen äärelle mahtuu ihan kevyesti koko perhe. Ja ne ystävät ja sukulaisetkin=)
Penkit on edelleen hyvät, tykkään paljon enemmän näistä kuin tuoleista. Mahtuu enemmän ihmisiä istumaan.
Kaitaliinan bongasin ikeasta, tähtiä siinä olla pitää=)
 
Jalat on myös samat kuin edellisessä versiossa.

 
Kyllä tässä kelpaa syöpötellä. Mikkokin tuumas,että näitä vois ruveta tekemään vaikka myyntiin:D  Pitää äkkiä keksiä sille joku uus projekti!!!

 
Tänään on vuorossa tyttöjen leffailta. Lähdetään Mandin kanssa katsomaan Onnelin ja Annelin talvea. Luvassa siis laittautumista ja herkuttelua. Ihanaa!!<3
 
Ja illalla oon päättänyt sytyttää sata kynttilää ja katsoa vain elämää.
Huomisen suunnitelmat on ihan auki,mutta siitä viis. Mennään päivä kerrallaan.
 
Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!!
~~Ulla~~
 

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Törnävällä...

Huomenia!
 
 
Vaihteeksi jotain muitakin kuin sisustus kuvia. Käytiin maanantaina Törnävällä ottamassa perinteiset kuvat lapsista. Ollaan siis aluksi ihan vaan sattumalta otettu samassa paikassa lapsista kuvia ja nyt siitä on tullut jo tapa. Harmittaa kovasti, että Rasmuksesta ei oo yksin kuvaa samasta paikasta,mutta sitten Rasmuksesta ja Nooasta on jo kuva ihan pienenä. Ajatuksissa olisi teettää näistä jonkinlaisia tauluja portaikkoon.Yks näistä kuvista löytyy myös tuosta blogin bannerista.



 

Tuo Törvänä on kyllä mielettömän kaunis paikka käydä käpsyttelemässä.
 
Meidän vanhin ja nuorin<3

 
 
Nuo vanhat puut oli kyllä ihan parhaita kiipeilyyn=)

 
Nooa löysi ihan valtavan kokoisen tammen lehden, se otettiin kotiinkin muistoksi. 
 
 Mitähän lie miettii...

 Mandikin halus poseerata ja keksi ihan itse tämän paikan. No ei siinä auttanut kuin räpsiä!!
 
 
Nuutin poseeraus oli niin pikainen, että en oikein ehtinyt mukaan=)


Kotona olis pihalla vielä vaikka kuinka paljon haravoitavaa, meillä on ihan liian iso piha!!!! Tai liikaa puita=)Lapsillakin meni hohto jo koko haravoinnista joten lapsityövoimaa ei enää oo!!;) Kesäleluja keräilin eilen pois ja kylläpä ne olikin levennyt melko laajalle. 
 
Meillä on niin tylsän sumuinen aamu,että menee taas varmaan tosi myöhäälle ennen kuin selkenee.
 
Mukavaa torstaita joka tapauksessa, huomenna on jo perjantai=)
 
~~Ulla~~
 



tiistai 13. lokakuuta 2015

Nuutin huone

Moi!
 
Nyt sitä Nuutin huonetta.
 
Nuutti on nukkunut omassa huoneessa jo kesäkuun lopusta asti. Mutta vasta eilen sain laiteltua lelut sinne. Nuutin lelut ja kirjat on tähän asti olleet olkkarissa ja nyt oli jotenkin niin ihana, kun sai ne jo omaan huoneeseen. Muta älkää nyt käsittäkö väärin, kyllä se on edelleen olkkari missä meillä leikitään. Mutta suurin osa leluista on Nuutin huoneessa,jei!
 
Nuutin huoneessa on värimaailma harmaa-valkoinen-mintun vihreä linjaa. Tuo mintun vihreä on väri jonka oon "löytänyt" jotenkin vasta nyt kun mietin Nuutin kämppään värejä, ja sitä on yllättävän hankala ostaa. Siis mikä näyttää kaupassa että tämä on SE sävy, niin kotona huomaa, että se onkin ihan eri sävy kuin muut...Noh, ei välitetä pikku jutuista=)
 
Nämä seinät huutaa jotain tauluja ja muuta mukavaa=)
Sängyn päiväpeitto on kirpparilöytö kesältä. Se on tuossa sängyssä nyt kaksin kerroin, eli menee sitten isommassakin sängyssä. Joku pilvityyny sopis tuohon,eikös?!
 
Yläkerran aulasta tuotiin sohva tähän huoneeseen, joka oli kyllä niin oikea päätös. Nuutti on nyt hoksannut, että tuolta sängystä pääsee kuulkaa ihan itse pois, ja sieltä voi tulla moooonta kertaa pois! Joten mä tai Mikko nökötellään tuos sohvalla aina kymmisen minuuttia, että pikku jätkä malttaa nukahtaa. Mä sieltä yleensä kömmin puoli unes sitten pois=)
Nuo mintunvihreät koristetyynyn päälliset myös joltain kirpparilta...
 
Hyllylle on laitettu nyt vähän vaikka mitä. Joitain kuvia on tulossa postista ja ne ajattelin kehystellä tuohon.
 
 
Tähti nauha oli ihan pakko virkkailla, kun löytyi just sopivat värit=)
 
 
Lelut on nyt kivasti tuossa saatavilla ja nuo kirjatkin on melkein aina hyllys:D
 
Ja jotain ihania pieniä muistoja piti laittaa esille. Muistan yhä kun nämä vaatteet on olleet käytössä. Nuutti tuli tuossa jumpsuitissa kotiin sairaalasta ja se oli niin mahdottoman isokin vielä<3

 
 
Siinäpä se, Nuutin ikioma huone. Niin ihana kun sai tämänkin nyt valmiiksi.
 
Tänään tuli meille yökyläläinen. Ja pääsin viimeinkin herkuttelemaan porkkana kakulla.Ah!!!
 
 
Nyt laittelemaan muksuille iltapalaa. Ja voipi olla että otan vielä palan kakkua kun saan talon hiljaiseksi;)
 
Palaillaan!
 
~~Ulla~~



maanantai 12. lokakuuta 2015

Vähän valkoista pintaan...

Ehtoota!
 
Tässäpä nyt viimeinkin sitä tuunattua vitriiniä. Ja siis eipä tälle nyt paljoa tehty,mutta siitä tuli silti niin paljon parempi. Rupesin jo miettimään,että miksi en aiemmin heittänyt tähän valkoista maalia,mutta pääasia että se nyt näyttää hyvältä!! Miinus noi vetimet. Niitä pitää vielä metsästää,mutta ongelma on perin naisellinen,tai ainakin mulle tyypillinen. En tiedä millaiset haluaisin=)
 
Tässä siis tilanne ennen maalipensselillä heilumista:
 
 
Ja tässä siten parin maalikerroksen jälkeen:

 
Mä ehdin jo miettiä noihin lasiin ristikoita (sain jopa Mikon suostuteltua niitä väsäilemään..) mutta jotenkin musta tuntuu,että mennään tällä nyt taas hetki. Tuunaillaan sitten joskus lisää=) Ne vetimet vielä jostain...Onneksi netissä oli monellakin sisustus sivulla myynnissä monenlaisia vetimiä.
 
 
Olkkariin sain myös toisen idean. Tuo yksi nurkka on ihan huutanut jotain seinälle, mutta en meinannut millään keksiä mitä. No nyt sekin pulma on ratkaistu ja nurkka näyttää niin paljon paremmalta.
 
Meidän pihassa olevasta vanhasta navetasta (siis kahden lehmän navetta:D) löytyi muutama vanha ikkuna. Sellainen sopi tuohon just kivasti,eikös?!
En tehnyt tälle mitään muuta kuin hioin lohkeilevat maalit pois ja kiinnitin ripustus koukut. Taas tällainen melko nopea sisustus juttu=)Niin ja siis ripustin äitini kirpparilta löytämän sydämen siihen roikkumaan, jep aika iisiä!!

 
 
Huomenna saadaan käly lapsineen visiitille meille. Ja samalla tehdään vaihtikset lapsista. Pojat lähtee kälyn luo ja heidän tyttö jää meille Mandin kaveriksi yökylään. Lapset odottaa niin kovasti huomista,että hyvä kun malttoivat mennä nukkumaan!!
 
Meillä tuoksuu porkkanakakku ja arvatkaa saanko löydä itteäni kynsille,etten maista siitä palaa,no KYLLÄ!!!
No täytyy malttaa huomiseen odottaa...
 
Mukavaa alkanutta viikkoa ystäväiseni!
~~Ulla~~


sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Syyslomalla

Maanantai moikat!
 
Täälä sitä vietellään syyslomaa,jei! Mikko viettelee saikku päiviä sohvan pohjalla ja mä oon touhuillu vaikka ja kuinka paljon=)
 
Eilen lähdin muksujen kanssa nauttimaan aivan Super ihanasta syysaamusta, mentiin kävellen/ pyöräillen katselemaan näkyykö oravia,koiria tai lehmiä. Muita nähtiin mutta oravat pysyi piilossa=)
 
Niin nautin kun tuo meidän omapihatie on pitkä ja siinä saa muksut mennä kuinka haluaa,eikä tarvitse pelätä autoja.
 
 
Pysähdyttiin matkan aikana varmaan sata kertaa tutkimaan milloin mitäkin. Välillä tutkailtiin kuinka paksua jää jo on ojassa, sai muuten aika kovaa heittää kiven ojaan, että jäähän tuli reikä! Tutkittiin myös oravan syömiä käpyjä ja tuulen kaatamaa puuta. Tällaiset retket on niitä parhaita, kun saa rauhassa tutkistella niitä asioita mitä lapsia kiinnostaa.
 
Nuutilla on nyt sellainen vaihe,että hän haluaisi vain istuskella rattaissa. Kauhea huuto tulee jos meinaa nostaa maahan vähän kävelemään!!Rattaista herra sitten viisoo yhtä ja toista ja kaikki pitää nimetä.
 
Mandi ei taaskaan suostunut tulemaan oikein kunnon pyörällä vaan valitsi potkupyörän=)
 
Tällaisia lenkkimaisemia meillä<3
 
Tässä tsekkailtiin lehmiä. Ja ihmeteltiin yhden lehmän iiiiiisoa vatsaa=)
 
Nuutti kiinnostui lehmistä niin kovasti, että meinas aivan pudota rattaista kun piti yrittää niin kovasti katsella taakse päin!!
 
Paisteltiin vielä iltapäivä ruuan jälkeen vohveleita. NAM!!! en edes muista milloin oon  viimeksi paistellut näitä. Ja eihän siinä nyt edes kauaa mennyt, kun vaan alkuun pääsi.
 
Tänään on pojilla ohjelmassa 4H- kerhossa kokkausta ja askartelua, ohjaaja oli sanonut että he voivat tehdä pitsaa. Voitte nyt varmaan arvata miten innoissaan pojat on=)
Iltapäiväksi on suunnitteilla Seinäjoen reissua.Jääkaappi huutaa tyhjyyttään, joten Prismaan on pakko päästä. Samoin Aarrekammio kirpparille pitää viedä täydennystä. Laittelin Nuutilta jo joitain vauvaleluja pois,niin vienpä nekin suoraa myyntiin.
 
 
Seuraavassa postauksessa tulee nyt sitten vitriinin tuunauksen tulos ja uudistunut keittiön pöydän kansi. Ja Nuutin huonekkin on viimeinkin kuvaus kunnossa,joten sieltäkin tulee räpsyjä jossain vaiheessa.
 
Palaamisiin siis=)
~~Ulla~~