sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Aika aloittaa leikkimökkikausi!

Mä en tiedä kuka meidän perheessä oli eniten innoissaan, kun laiteltiin eilen leikkimökki taas leikki kuntoon. Vähän uskon, että nuoli osoittaa mua ja Mineaa:) Minea oli enemmän kuin innoissaan, kun leikkikeittiö kannettiin pihalle ja hän pääsi järjestämään kattiloita ja kuppeja sinne takaisin. Vähän vielä jäätiin tuumaamaan laitellaanko tuota harkoista kyhättyä hyllyä toisin niin, että siitä saataisiin jäätelökioski, mutta aloitellaan näin. Tarpeen tullen sitä on sitten helppo kääntää toisin päin!

Kattoon virittelin pallovalot, jotka on sisällä näin kesä aikaan vähän turhat. Tuonne ne sopi jotenkin niin hyvin! Neljä vuotta katossa olleet pompomit sai lähteä roskiin, niistä oli jo niin värit haalistuneet.


Meille on kertynyt jo hirmuiset läjät kaikkia leikkiruokia, ja ne ovatkin lasten leikeissä päivittäin. Emmas & Mamas:sta haaveilin hitusen niitä ihania uusia puisia ruokia, oli aika ihania. Saas nähdä jos vaikka synttäri lahjaksi kävisi Minealle hakemassa niitä!


Mulla  vois olla keittiössä tää sama taulu:D


Siskolta pelastin tämän ihanan kukkapöydän. Sisältä en vaan nyt just keksinyt sille paikkaa, joten se sai tulla leikkimökkiin. Ja onhan se tänne ihan tosi söpö!
Minea tykkää leikkiä mökissään ihan hurjasti. Tulee niin mieleen Mandi ensimmäisenä kesänä, kun sai leikkimökin. Minea on ihan yhtä kova tyttö järjestelemään tavaroita ja keittelemään teetä. Hän tulee aina ovelle ja huutaa "tuukaa" ja silloin aina joku menee mökkiin jossa on katettu pöydälle milloin mitäkin. Teetä pitää juoda aina monta kupillista ja sitä pitää kehua kovasti<3


Mua niin nauratti kun katsoin tätä kuvaa tarkemmin vasta  sisällä ja siis pitäähän nyt pienen tytön kahvipöydässä olla kännykkä!!Niin nykyaikaa kuin vaan olla voi:)


Leikkimökki on ihana  kun sielä saa olla huolella kaikkea ja paljon. Sisällä en sisustuksessa jaksaisi tällaista määrää kaikkea, mutta täälä mökissä, täälä ne on vaan suloisia juttuja<3


Mökki ei mikään suuren suuri ole, mutta hyvin tänne saa kaikki oleelliset (ja ehkä vähän enemmänkin) mahtumaan. Mull aolis kyllä niin haaveissa sellaienn leikkimökki jossa olis myös pieni parvi...Ehkä sitten joskus. Tai sitten mä vaan tyydyn tähän! Matto pitäis vielä pestä, mutta taidan odottaa asteen verran kuivempia säitä, ettei se oo saman tien sitten taas likainen.


Tässä nurkassa on nyt vain sitten pieni oleskelu tila. Jotain uutta voisi tähän keksiä, mutta tällä hetkellä pää lyö vielä tyhjää.


Vielä vähän terassin ja terassi kalusteiden öljyämistä ja sitten olis tämä leikkimökki valmis kesään! 

Joko teillä on ehditty laitella leikkimökki kesäkuntoon?! Vai leikitäänkö siellä ympäri vuoden?

Nyt iltatouhuihin, ihanaa sunnuntai illan jatkoa!

~~Ulla~~


tiistai 24. huhtikuuta 2018

Lapsimessu ostoksia!

Hellou!

Voi mikä mahtava viikonloppu takana. En kyllä turhaan odottanut messuja, ja vapaata ylipäätään. Messut oli just niin ihanat mitä odotinkin ja tuntui, että niitä ihania messu osastoja ja merkkejä vain piisas ja piisas. Ainut mitä itse ehkä vähän harmittelin, niin aika vähän oli mun makuun niitä oikein huippu tarjouksia. Mitä mieltä muut kävijät on?! Itse olisin ehkä mieluummin ottannut vastaan niitä huipputarjouksia ja sitten maksanut vaikka muista normi hintaa. Nyt monella merkillä oli koko mallisto esim. -15% tai -20%. Mutta eipä se paljon menoa haitannut, ettei joka osastolta löytynytkään huipputarjouksia:)

Viime vuoden messuilta näin paljon kuvia, joten ihmismäärä ja jonottominen ei tullut mitenkään yllätyksenä. Ja meillä ei kumminkaan ollut mitään aikataulua, niin messuilu sujui leppoisissa fiiliksissä alusta loppuun.

Mandille ostin Metsolalta ihanat leggarit ja Blaa:lta söpön hameen. Molemmat oli niitä hyvässä tarjouksessa olevia, mutta en kuulkaa kuolemaksenikaan saa päähän mitä ne sitten maksoi...Ehkä 10€ /kpl?!


Mandille ja Minealle ostin ensimmäiseksi samistelu vaaatteiksi nämä ihanat Taimi:n  tunikat. Ja voi, että tuo malli on jotenkin ihan super ihana tyttöjen päällä. Materiaalista kyllä plussat, se on ihanan joustavaa collegea ja tuntuu todella laadukkaalta. Ainut harmittamaan jäänyt juttu oli tästä samasta kankaasta tehty tunika aikuiselle. Olis vaan pitänyt ostaa se  itselle, oltais saatu samistella kaikki tytöt<3


Minealle nappasin Newbien osastolta nuo ihanat kukkaleggarit, jotka neiti välttämättä halusi heti pukea päälleen, kun ne näki. Lisäksi noita kukkia piti ihailla pitkin päivää<3



Mandille ostin vielä lisäksi Luin Living (ent. Luin spa) pyyhkeen. Nuo tuotteet oli -50% messuilla joten en kahta kertaa miettinyt ostoa! Näitä samoja pyyhekitä löytyy meiltä nyt kolmelta nuorimmalta ja ne on ihan parhaita. Vaikka niitä on pesty sata kertaa, ovat silti ihanan muhkeita ja pehmeitä.


Minealle ostin Metsolalta vielä tämän ihanan mekon. En kestä, on niin suloinen röyhelöineen<3


Ja sitten meidän Nuutti poitsu. Voih. Mä olisin oikeasti voinut tyhjentää Nuutin kaappiin messuilta vaikka 7 osastoa. Gugguulla, Metsolalla ja Pono Desing:lla sain läpsiä itteäni käsille oikein huolella, etten olisi ostanut kaikkea mahdollista. Miten voikaan olla niin ihania vaatteita niin monella merkillä?! Olin itse kyllä vähän yllättynyt. Ennustin, että tuun kotia laukut täynnä vaatteita Minealle, mutta tällä kertää osui silmiin kaikkea ihanaa Nuutille.
Ponolta tarttui mukaan messutarjouksessa ollut setti, eli Baggyt ja college harmaana. Yht. 50€. Nämä oli niin ihanan pehmoista materiaalia, että ne ei vaan voi olla mitään muuta kuin mukavat päällä! Koko oli muuten mun mielestä aika reilu. Otin koon 104/110cm ja sekä paidassa, että housuissa on aika kivasti vielä kasvunvaraa. 


Kiddow:lla oli hyvä messu tarjous, nuo tupsulippikset oli vaan 10€, joten sellainen sujahti pussiin. Nuutti oli ihan onnessaan, että hänellä on nyt lippiskin tupsulla. Poitsu on ollut niin onnessaan Gugguun kevään tupsupiposta, että pitihän se nyt kesäversiokin saada:)


Lisäksi ostin Gugguulta ihanat harmaat housut. Harmaa näyttää olevan kyllä tämän kevään väri sekä mulla, että ilmeisesti muillakin, koska niitä oli tosi paljon eri merkeillä. Ja hyvä niin, oliipahan valinnan varaa!


Nämä ostin ihan vaan sillä, että en ollut törmännyt näihin mihinkään kaupassa. Lapset tykkää tosi kovasti noista muroista ja huomenna aattelin testailla tuota puuroa. Lättyjä olis luvassa sitten loppuviikosta. Hei ja Hammaskeijulta ostin ison pussi pastilleja, ne unohtui kuvata!


Meidän aamu alkoi jo seittemäm aikoihin. Tiedättehän, äiti ihmiset ei vaan osaa nukkua myöhäälle, vaikka mahdollisuus oliskin. No saatiinpa rauhassa meikkailla ja syödä aamupalaa. Helsingissä liikkuminen tuotti meille välillä vähän vaikeuksia (huolimatta googlemapsista ja jostain iphonen kartta ohjelmasta!!!) mutta kyllä me sitten aina loppujen lopuksi löydettiin perille. Ja nyt siis puhutaan ihan vaan kävellen suunnistamisesta:D Ihmeteltiin ihmispaljoutta ja älyttömän hiekkaista ilmaa!! Kotona piti pestä hiukset syväpuhdistavalla shampoolla, kun tuntui, ettei se hiekkapöly muuten lähtenyt hiuksista pois.

Koko lauantai tuli käveltyä pitkin ja poikin. Messuilta lähdettiin kolmen jälkeen pois ja suunnattiin vielä kaupungille shoppailemaan. Sieltä ostin muuten Rasmukselle ja Nooalle hupparit ja t-paidat, ettette luule heidän jääneen ilman tuliaisia! Illalla istuttiin Pizza Hutin pöytään nälkäisinä, selät väsyneinä ja jalat kipeinä. Eikä muuten johtunut uusista kengistä. Meno matkalla rupesin jo katumaan uusien kenkien jalkaan laittoa, mutta mun vaaleanpunaiset unelmat oli ihan täydelliset jalkaan.Suosittelen! Ruuan jäljeen ehdittiin vielä istuskella hetki kahvilla ja sitten alkoihin kotimatka. Kahdentoista aikoihin luovutin ja laitoin penkin makuuasentoon ja nukahdin. VR yllätti meidät positiivisesti ja oltiin perillä melkein tuntia ennen lipussa ollutta aikaa?! Ei ollut yhtään huono juttu!

Eipä tarvitse edes miettiä lähdenkö messuille ensi vuonna, todellakin!! Ihan huippu tapahtuma ja seura, no parasta mahdollista, kiitos Mari ja Henna<3<3

Ihanaa viikkoa, toivottavasti saadaan vähän aurinkoa tähänkin viikkoon, pihalla odottais terassin sisustelu!

~~Ulla~~

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Äidin vapaa!!!

Teki mieli laittaa tuohon sata miljoonaa huutomerkkiä, mutta sain kuin sainkin hillittyä itseni:) Jos et jaksa hehkutusta mun omasta ajasta niin suosittelen ihan lämpimästi skippaamaan tämän postauksen! Hehkutusta on nimittäin luvassa ja ihan huolella:)

Tosiaan huomenna lähtee juna kohti Helsinkiä ja sinne änkeytyy muiden sekaan kolme äitiä jotka on tästä reissusta ihan onnessaan. Lähdetään kälyjen kanssa (onko miehen veljen vaimo käly?!) lapsimessuille. Taitaa olla ensimmäinen reissu tällä kokoonpanolla, jos ei mitään kirppistely päiviä lasketa. Suunnitelmat on TIETYSTI sen mukaiset. Löytyykö muita joiden mielestä se suunnittelu on melkein yhtä ihanaa kun se itse reissu?! On mietitty vaatteet, kengät, mikä käsilaukku (kun kerrankin saa miettiä laukun ilman vaippoja ym!!!), kuinka hiukset ja mitä muuta pitää muistaa. Tästä ehkä huomaa sen, että mä käyn toooosi harvoin missään yksin. Ei sillä, että kulkisin tukka sotkus muutenkaan (ainakaan ihan aina) , mutta on se nyt niin ihanaa suunnitella kaikkea. Yleensä kun se aika menee suunnitellessa lasten vaatetusta ja mitä heille pitää muistaa ottaa mukaan.Ja sitten kun pitäis miettiä omia juttuja on jo kiire lähteä:)  On niin ihanaa miettiä vaan omat vaatteet ja muut jutut. 



Nautin jo pelkästä ajatuksesta, että saadaan mennä ihan omalla aikataululla. Ruoka ei tarvitse olla naaman edessä klo 11. Jos vessa hätä tulee, niin sinne ei tarvitse lähteä sillä sekunnilla  vaan seuraavalla!!
Ihan varmasti jokainen äiti tietää mistä mä puhun. 

Toisaalta ollaan kälyjen  kanssa vähän naureskeltukin, että onhan se nyt vähän hullua kun kerrankin päästään jonnekin lähtemään, me mennään sitten täyteen messu kaaokseen:D Mutta hei, oikealla asenteella siitäkin varmasti selvitään! Ja onneksi lapsimessut on vaan kerran vuodessa:)
Tässä viimeinkin kuvaa mun lyhyemmästä hiusluukista:) Kiitos Virpi<3
Mä tiedän, että pienoinen breikki arjesta ja lapsista, vaikka se tuntuukin pahalta sanoa, tekee ihan älyttömän hyvää. Sitä tulee otettua ihan liian harvoin. Toki mä käyn usein lauantaina päikkäri aikaan kirpparilla, mutta oon yleensä sitten jo välipalalla kotosalla, joten en sitä nyt ihan kunnon irtiotoksi laske. Vaikka tietysti paljon parempi sekin, kun ei mitään. Silloin harvoin, kun ollaan Mikon kanssa oltu kahdestaan jossain, ollaan aina puhuttu, että pitäis vaan useammin ottaa aikaa meille. Mutta sinne se sitten aina jää, ajatuksen tasolle. Aina tulee jotain kivaa puuhaa viikonlopuille, että ei siinä malta lapsia hoitoon viedä! 


Oli pakko hommata pari juttua vaatekaappiin. Ja näistä osa lähtee myös messuille:) Puman kengistä  satiininauhoilla oon haaveillu varmaan viime keväästä asti ja Elloksella oli ne hyvässä alessa.Niinpä ne kotiutui meille. Mä rakastan vaaleanpunaista muuallakin, kuin sisustuksessa! Tokmannin reissulla silmiin osui ihana harmaa college ja koska sekin sattui olemaan alennuksessa ja hintaa jäi vain 6€ ostin senkin. Taas on omaa vaatekaappia uudistettu:) Mä oon siis ihan S U R K E A  ostamaan itselle vaatetta. Lapsille tulee osteltua ihan liikaakin, ja omat vaatteet kulutan aina ihan loppuun. Mutta joo, nämä oli just sellaisia mitä olin kaivannutkin!

Jos tunnistat mut messuilla tuu ihmeessä vetäisemään hihasta, mä varmaan kuljen omaan tyyliini laput silmillä ja näen vaan niitä messu juttuja:D 

Ihanaa viikonloppua, jos lähdet messuille, toivottavasti teet kivoja löytöjä!

~~Ulla~~

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Leikkiherkkujen uusimista

Mä oon näköjään ihminen joka ei vaan osaa olla tekemättä käsillä mitään. Nyt ei ollut mitään kesken eräistä käsityötä niin oli pakko keksiä uusi:) Mitään sen isompaa ei nyt just tullut mieleen, joten päätin vähän uudistaa meidän lasten leikkiherkkuja. Tässä vuosien varrella on tullut virkkailtua vaikka ja mitä herkkuja lasten leikkieihin mm. muffineja, donitseja,keksiä, macaronseja. Nyt päätin testailla Prinsessajuttu-blogin Miran ihania ohjeita virkattuun jäätelöön ja hedelmäviipaleisiin. Ohjeet oli niin selkeät ja helpot, että nämä valmistui tosi nopeasti. Just sellaista sopivaa tekemistä, jossa ei tarvitse koko aikaa miettiä ja päihkäillä! Prinsessajuttu blogissa kannattaa ehdottomasti käydä jos haluat inspiroitua ihanista käsitöistä<3


Lapset oli innoissaan, kun kerroin, että niihin jäätelöihin tarvittais ihan oikeat jäätelötikut! Niitä saisi kyllä askarteluliikkeistä, mutta koska meillä ei kukaan väittänyt vastaan niin kävin hakemassa eskimo paketin meille kaupasta:) Rasmus tarjoutui syömään jopa kaksi, että jos tarvitsen enemmän niitä tikkuja,hah. Täytteenä mä käytin ihan vaan vanua. Laitoin kuumaliimalla ensin vanua kiinni tikkuun ja sitten tikku vanun kanssa virkatun jätskin sisälle. Ei nyt ihan saman kokoisia tullut joka jädestä, mutta ei anneta sen haitata!


Lapset tuumivat mitä makuja  nämä olisivät ja keltainen on joko sitruuna tai appelsiini ja violetti on mustikka. Sisällä molemmissa vaniljaa. Kuulostaa aika herkuilta vai mitä?!


Sitruuna ja appelsiini lohkoja tuli tehtyä myös muutamat, kuvaus hetkellä vaan appelsiini lohkot oli tehnyt katoamis muuvit yhtä lukuunottamatta?! vielä ajattelin ainakin vesimeloni lohkoja tehdä, tai siis niitä lapset tilasivat:)  En malta odottaa, että saadaan leikkimökki siivottua ja leikkikeittiö siirrettyä sinne. Sitten saa torileikit alkaa! Kun nyt siis vaan päästään noista lopuista lumista...
Koska noita pieniä langan loppuja oli vielä vähän, tein muutamat kesäiset keksit. Näitäkin on siis molempia värejä kolme, mutta loput taitaa olla samassa paikassa kuin appelsiinilohkot:)


Näihin tuli kyllä taas oikein kunnon innostus, iltaisin tulee selailtua netistä mitä sitä seuravaksi voisi tehdä! Löytyykö muita vanhempia jotka odottaa jo kuumeisesti leikkimökin käyttöönottoa tälle keväälle?!



Nyt touhuilemaan, tämä sade vaatii ehdottomasti muutamat kynttilät<3

Touhukasta tiistaita teille ihanat<3

~~Ulla~~

Muistakaas nappailla unelmienelamista seurantaan instassa!!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kiusaamisen vaikutukset äitiyteen

Mä kävin koulua ensimmäiset kolme vuotta pienessä kyläkoulussa. Oppilaita oli kaiken kaikkiaan pikkusen päälle 30. Eka ja tokaluokka oli yhdistetty samaan ja 3.-6.luokat oli kaikki samassa. Mun luokalla oli kolme poikaa ja yks tyttö mun lisäksi. Kuulostaa ihan kivalta tuo mun luokka eikö. Vois ajatella, että me oltiin tosi hyviä kavereita sen tytön kanssa joka oli mun kanssa samalla luokalla, vaihtoehtoja kun ei ollut. Mutta kun ei. En itse oikein edes muista alkoiko kiusaaminen jo aiemmin, mutta kolmos luokalta rupeaa olemaan jo sitten ihan selviä muistikuvia. Kyseinen tyttö istui usein mun takana luokassa, mulla oli pitkät hiukset joita hän veteli tunneilla, tai nipisteli tosi kovaa. Muistan miten itkin kotona, kurjaa oloa ja sitä ettei mulla ole kavereita. Asiaa kyllä puitiin opettajien ja tytön vanhempien kanssa, mutta kiusaajan vanhempien linja taisi olla pitkältä se "ei meidän tyttö". Muistaakseni tämä kuittaus, oli sitten koulun mielestäkin se riittävä...  Oon ikuisesti kiitollinen, että mun vanhemmat otti kiusaamisen tosissaan ja kolmos luokan keväällä mä lähdin viimeistä kertaa tuosta pienestä kyläkoulusta.

Nelosluokan mä aloitinkin sitten huomattavasti isommassa koulussa, meidän luokassa oli nimittiäin saman verran oppilaita, kuin vanhassa koko koulussa oli ollut. Mut otettiin avosylin vastaan ja muistan vieläkin sen tunteen, miten ihanaa oli kun oli oikeasti valinnan varaa kavereissa. Jos ei jossakin porukassa huvittanut joku päivä olla, sai vain siirtyä toiseen. Ja mä sain ihan hurjasti kavereita ja noilta ajoilta on yhä yks kaveri mukana menossa.




Siirryttiin yläasteelle ja yläasteella meitä seiskaluokkalaisia oli niin paljon, että meidät jaettiin viiteen eri luokkaan. Miettikää, millä säkällä tämä mua kiusannut tyttö tulee samalle luokalle?! No mun säkällä! Koska kiusaamisesta oli jo useampi vuosi ja itse olin jo ihan eri kaveriporukassa en nähnyt tuossa mitään ongelmaa. Kunnes tuli se päivä, että mua syytettiin kiusaamisesta. Juuri sen samaisen tytön toimesta joka oli mua kiusannut ala-asteella.  En voinut uskoa tuota syytöstä. Mä joka olin pysytellyt kauakana koko ihmisestä. Sanonut kyllä moikat niin kuin kaikille muillekin. Kohdellut ihan samalla tavalla kuin muitakin, mutta jos mahdollisuus oli niin toki vältellyt. Nyt mua syytetiin siitä, että tulin kuulemma aina luokassa istumaan hänen lähelleen, puhuin hänestä pahaa, tönin linja-auto jonossa. Mitään tällaista ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Myös luokanvalvojamme vahvisti, että istuin aina ihan eri puolella luokkaa, jos se vaan oli mahdollista. 

Kiusaaminen alkoi taas, tällä kertaa mukana oli myös tytön kavereita ja kiusaaminen tapahtui usein linja-autossa kotimatkalla. He tulivat istumaan mun taakse ja potkivat mua selkään, uhkailivat lyövänsä, sipisivät ja supisivat ihan selvästi musta ja naureskelivat sitten päälle. Sinnittelin kotiin asti, jossa äidin "oliko kiva koulupäivä?" kysymys sai mut itkemään eteisessä lohduttomasti. Taas otettiin kouluun yhteyttä ja pidettiin palveri kaikki lapset keskenään opettajian johdolla. Asia saatiin  jollain lailla selvitettyä ja siitä eteenpäin me oltiin vaan totaalisesti eri porukkaa.



Miten tämä kaikki on sitten vaikuttanut mun tapaan kasvattaa lapsia? No paljonkin. Koen, että tuon "ansioista" pystyn kertoa lapsille paljon syvällisemmin miltä se oikeasti tuntuu, kun joku kiusaa. Miten se kiusaaminen voi olla niin paljon muutakin kuin lyömistä. Miten pahalta se tuntuu, kun ei oo kavereita ja sut jätetään vaan kylmästi ulkopuolelle. Miten pahalta tuntuu, kun sä kotiin päästyä vain itket, kun oli niin kamala koulupäivä. Miten joskus se kotimatkakin voi olla yhtä itkemistä. 

Oon varsinkin Rasmuksen ja Nooan kanssa paljon puhunut siitä, miten tärkeää on heti kertoa kotona ja koulussa jos kiusataan ja miten siitäkin pitää sanoa, jos näkee, että jotain toista kiusataan. Ollaan myös puhuttu, että on ihan tosi rohkeaa tohtia mennä väliin, jos näkee,että toista kiusataan. Monesti yritän myös saada heitä ajattelemaan asiaa sen toisen näkökulmasta. Miltä susta itsesta tuntuisi jos sulle tehtäisiin noin, miltä tuntuisi jos välitunnilla kaikki muut leikkisi ja sä olisit yksin. Myös Mandin kanssa ollaan puhuttu siitä, miten aina voi käydä edes kysymässä toista leikkimään, jos joku on yksin. Se on sitten sen toisen päätettävissä lähteekö leikkiin mukaan, vai viihtyykö yksin. 

Oon myös heille kertonut siitä, miten kamalaa oli tulla kotiin ja odottaa sitä seuraavaa koulupäivää. ja juuri sen vuoksi on niin tärkeää olla kaikkien kaveri.Ottaa ihan jokainen mukaan leikkiin. On ollut ihana kuulla pojilta miten heidän koulussa kaikki luokat keskenään leikkivät hippaa välitunnilla.  Opettajat on aina kehuneet, että pojat osaavat tosi hienosti toimia kaikkien kanssa ja ottaa muut huomioon. Oon tästä ihan super onnellinen, jotain on tehty oikein<3


Silloin kun muutettiin tänne ja Nooa oli eskarissa sain puhelin soiton, jossa sanottiin, että Rasmus oli jonkun kaverinsa kanssa leikkineet vähän rajusti Nooa kanssa. Heille oli jäänyt vähän epäselväksi oliko Nooa kokenut leikin leikkinä vai kiusaamisena. Olin jotenkin niin helpottunut, kun sieltä heti soitettiin ja kerrottiin tilanne ja miten he olivat heti käyneet kaikki pojat yhdessä juttelemassa tilanteesta. Silloin ajattelin, että ihanaa tämä on koulu jossa asioihin puututaa heti. Kotona silloin vielä juteltiin poikien kanssa tilanteesta ja kyllä se Nooan mielestäkin oli ollut vain astetta rajumpaa leikkiä. Mutta silloin puhuttiin, siitä miten pitää pystyä luottamaan, että se sun oma veli on aina sun puolella ei sua vastaan. Miten sen vaan täytyy olla se sun sisarus jos sanoo, että ei tehdä näin. Vaikka se voiskin olla helpompaa mennä kaveriporukan mukana, niin se on siltikin parempi vaihtoehto sanoa ei. 

Oon päättänyt, että jos ikinä mun lapsi sanoo, että häntä kiusataan, ihan vain sen yhdenkin kerran, se olen mä joka ottaa heti yhteyttä opettajaan. Se oon mä joka puuttuu siihen heti. Tällaisissa asioissa ei oikein auta se "katotaan nyt muutama viikko , jos se sittä loppuis"-linja. Ei. Näihin pitää puuttua ihan heti.

Mun mielestä on ihan kamalaa miten paljon nykyään on kolukiusaamista. Siitä kyllä puhutaan paljon, mutta silti tulee usein iltapäivälehtien otsikoihin vuosia jatkuneita kiusaamis juttuja. Ja ne on kumminkin vaan niitä juttuja jotka päätyy otsikoihin. On paljon, paljon enemmän kiusaamista joka ei päädy otsikoihin. Uskomatonta miten vielä nykypäivänäkin toiset joutuu kärsiä kiusaamisesta monia vuosia ja se loppuu vain siihen, että peruskoulu tmv loppuu. Tai vaihdetaan koulua. 

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta muita kiusattuja? Tai onko sun omaa lasta kiusattu? Miten te ootte kokeneet koulun roolin, puututaanko asioihin tarpeeksi? 


Tsemppiä alkaneeseen viikkoon!!

~~Ulla~~

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Tennarit esiin!

Koska teidättekö mitä, se olis ihan niin kuin kevät nyt!!! Aivan huippua! Omassa pihassa piisaa vielä lunta, mutta se sulaa melkein silmissä. Nurmikko on vielä useamman kymmenen sentin lumi kerroksen alla, mutta ei anneta senkään häiritä.  Kauppaan kun lähtee saa jalkaan huoletta laittaa jo tennarit ja se jos mikä on syy hymyillä leveästi!

Vähän täälä oon ittekseni naureskellut, kun jossain postauksessa voivottelin, että miksi Rasmus ja Nooa haluaa just Adidaksen verrareita ja huppareita. No tulipa tässä mieleen, että mulla voi olla asiaan ihan piskuisen vaikutusta... Nimittäin arvatkaa kellä oli pienoinen pakkomielle saada kaikille lapsille Addun tennarit keväälle?! Mutta oon kyllä tehnyt ihan huippu löytöjä näiden kanssa. A) mitään näistä en oo ostanut uutena B) Nuutin ja Nooan omat maksoi yhteensä 8€. Minean omatkin on Nuutin vanhat ja Mandin omat on taas sitten viime syksynä jo ostettu ja nekin oli 10€ kirpparilla. Että joo, ei ihme jos lapsetkin haluaa vaan jotain tiettyä, kun itsekään en edes miettinyt muita!


Meillä on grilli puunattu kuntoon ja jääkaapissa odottaa maissit, herkkusienet,pekonit ja kanat. Eli juu, tänään aloitetaan grillikausi! Lapset on varmaan enemmän (jos se on mahdollista) innoissaan, kuin me aikuiset:) Terassiakin on siivoiltu jo talven pölyjen alta ja auringon siihen paistaessa tuntuu jo siltä, kuin kevät olisi paljon pidemmällä. 



Meillä on tulossa mukava viikonloppu. Huomenna mennään Mikon siskon ja veljen perheiden  kanssa pariksi tunniksi paikkaan jossa on uima-allas, sauna ja tila jossa saa touhustella omia juttuja. Tämä on siis vain meille varattu, eli saadaan touhuilla sielä omalla porukalla. Lapset odottaa ihan tosi kovasti, että pääsevät uimaan!  Sunnuntaille ei oo mitään ihmeempää, joten silloin saadaan sitten vain hengailla ja käydä ehkä kävelyllä/pyöräilyllä jos sää on yhtä mahtava kuin nyt!

Ja ettei se viikonloppu pääse alkamaan ihan pelkällä grillisapuskalla, tein jälkkäriksi tämän laiskan äipän kakun. Kaupasta valmis torttupohja, mansikoita ja kermaa. Voiko enää helpommalla saada hyvää?!


Hei ja onko moni muu lähdössä lapsimessuille?! Viime vuonna heräsin tähän jotenkin ihan liian myöhään, kun joka blogissa oli postauksia ihanista messu löydöistä. Niinpä tänä vuonna suunnataan sinne Mikon siskon ja  Mikon veljen vaimon kanssa. Junaliput on ostettu, yöpaikka varattu ja fiilikset on niiiiiiin odottavat!! Aivan huippu ihanaa ensinnäkin päästä sinne messuille ja vieläpä näin ihanassa seurassa<3 En malta odottaa!!! Viime yön yli reissusta ilman lapsia ja Mikkoa on kulunut vaatimattomat kolme vuotta. Että oisko ehkä jo aikakin?! No viikko enää ja sitten Helsinki GOGO!

Tulipas hehkutus, no ainakaan kellekkään ei jää epäselväksi, ettenkö olisi innoissani:)


Nyt nauttimaan tuosta super ihanasta illmasta ja viikonlopusta.

Hei ja kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille, teitä oli tosi kivasti!

Nauttiikaa perheestänne, viikonlopusta ja auringosta<3

~~Ulla~~


keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

"Äiti saanko mä pelata?"

Taitaa olla nykyään aika tuttu lause monessa kodissa?  meillä ainakin.

Rasmus ja Nooa tosiaan saa pelata jonkun verran joka päivä. Viikonloppuisin pidempään kuin viikolla ja viikolla vasta sitten, kun läksyt on tehty. Meillä on myös tavoite, että illalla viimeisenä ei pelata. Tämä toteutuu tosi hyvin, josta oon super onnellinen. Yleensä syödään iltapalaa klo 19-19.30 välillä, joten sen jälkeen ei enää pelata. Meillä on myös ruokapöytä totaalisesti ruutu vapaa -alue. 


Mutta mikä tekee hommasta sitten todella vaikean, on se miten selittää Nuutille miksi isommat pojat saa välillä pelata ja hän ei. Mandi jo ymmärtää, että Rasmus ja Nooa on isompia ja sen takia saavat pelata vähän enemmän. Mutta meidän ihana pieni Nuutti ei meinaa tätä millään ymmärtää. Asiaa saa hänelle selittää välillä päivittäin ja siltikin menee homma välillä itkuksi. Näissä tilanteissa koitetaan keksiä jotain kivaa tekemistä yhdessä, rakennetaan vaikka tosi iso junarata. Tai pelataan muistipeliä.

Haluaisin niin kovasti lykätä sen totaalisen ruudun edessä istumisen mahdollisimman pitkälle. Vaikka en tietenkään halua myöskään pitää meidän lapsia mitenkään pimennossa. Kyllä nykypäivänä vaan pitää osata jo eskarilaisten käyttää tablettia (ainakin Mandilla on ollut eskarissa tabletilla tehtäviä). Mutta oon super onnellinen jos saan lapset innostumaan ruutua enemmän ulkoilusta ja yhdessä touhuamisesta. Siksi mä en pidä mitään kiirettä laittaa Minean naaman eteen tablettia, hän keksii kyllä paljon tekemistä ilman sitä. Ja hyvä niin<3



Mikä sitten olisi se sopiva ruutuaika? Mä oon sitä mieltä, että jokainen vanhempi huomaa sen kyllä omasta lapsestaan. Meillä ainakin huomaa heti, koska ollaan oltu liikaa ruutu zombina ja seuraavalla kerralla ollaan sitten reilusti vähemmän. Toiset lapset varmasti jaksaisivat olla ruudun äärellä vaikka sen viisikin tuntia päivässä ja se on kyllä mun mielestä ihan liikaa jos puhutaan alle kouluikäisestä lapsesta.  Mutta sitten jos on ulkoiltu muutamia tunteja päivässä, leikitty ja touhuttu paljon muuta, niin en pidä mitenkään pahana asiana jos lapsen antaa katsoa hetken tabletilta jotain.  Tai sitten välillä meillä on tabletti käytössä silloin, kun lapset ovat jo ihan nälkäisiä ja pitää vielä keittää vaikka spagetti.

Mitä ne meidän lapset sitten katselee sieltä ruudusta? Mandi tykkää katsella ihan lasten ohjelmia, winx-keijuja seurailee tällä hetkellä Netflixistä. Nuutti katselee niitä ihan ihmeellisiä salama auto pätkiä Youtubesta, siis sellaisia jossa jonkun aikuisen kädet liikuttelee pikkuautoja ja joku kertoo jotain tarinaa samalla. Näin aikuisen vinkkelistä ei nyt ihan niitä sisällöltään rikkaimpia juttuja! Välillä hän myös katselee videon pätkiä joissa opetellaan värejä englanniksi. Rasmus ja Nooa pelailee pleikalla esim Fifa-18 tai sitten katsovat miljoonan eri tubettajan pätkiä. 



 Jotenkin poden ihan huonoa omaatuntoa, koska tiedän, että netin syövereistä löytyisi varmasti ihan huippu hyviäkin ohjelmia ja sovelluksia lapsille, ei vaan oo tullut etsittyä niitä. Onko teidän lapsilla jotain hyvää suosikki sovellusta? Ehkä jopa sellaista josta voisi vaikka oppiakin jotain? Saa vinkkailla:)

Miten teillä, onko ruutuaikojen kanssa selvät säännöt, vai mennäänkö fiiliksen mukaan? Tuleeko ruutuajasta riitoja lasten kanssa?

Nyt paistaa aurinko niin mahtavasti, että meillä tehdään tänään jotain ihan muuta kuin nökötetään sisällä ruutujen ääressä!

Mukavaa keskiviikon jatkoa, ihanat<3

~~Ulla~~


maanantai 9. huhtikuuta 2018

Kainalossa viihtyvä pupu+Arvonta

-Yhteistyöpostaus Ainun ja Perhekuplan kanssa-

'ARVONTA ON SUORITETTU!!'

Arvonnan voitti Anonyymi kommentilla:

Oispa ihana meidän 5,5 kk pojalle!!:) saarakupari@gmail.com yhellä arvalla mukana.

Voittajalle on laitettu sähköpostia!


Tutti, tuttinauha, tuttipullo, pesuaine, ensipupu, liivinsuojat, nokkamuki,purulelu, hammasharja ja ensilusikka. Siinä on pelkästään meillä käytössä olleet Ainu tuotteet. Uskallan väittää, että jokaisesta lapsiperheestä Suomessa löytyy joku Ainun tuote. Täytyy myöntää, että itse jotenkin mielsin aiemmin Ainun tuotteet ihan siihen vauva- aikaan sopiviksi. Siksi olikin huippu ihanaa huomata tämän yhteistyön myötä, että heiltä löytyy ihan hurjasti tuotteita myös vähän isommille lapsille. 

Meidän paketti* näytti tältä:


Ei varmasti epäilystäkään kuka meidän perheessä oli ihan onnessa tästä suloisesta paketista?! Minea on nukkunut nyt paketin saapumisesta asti yö- ja päiväunet ballerinapupu kainalossa. En oo edes kaupassa huomannut, että noita pupuja löytyy myös tuunattuina versioina. Meiltä löytyy Ainu pupu jo mustana ja turkoosina ja nyt sitten saatiin tämä söpöliini meille myös. Nuo puput on niin ihanan pehmeitä pienen kainaloon ja halittavaksi<3


Meillä on kaikilla lapsilla ollut ensimmäiset pari vuotta aika kuiva iho, joten ilman rasvoja ei olla talvista varsinkaan selvitty. Ainun rasvat on meillä toiminut tosi hyvin ja pitäneet Minean posket pehmoisina. Hoitovoide on ollut käytössä mulla itsellänikin käsirasvana ja on ihan huippu hyvää!

Lusikoita testailtiin innokkaasti vähän kaikkien lasten toimesta, kun huomattiin, että niissä vaihtui väri jos ruoka oli liian kuumaa. Tosi näppärät ja toiseen lusikkaan tulee lisäksi suoja mukaan. Se pysyy mukavasti puhtaana, vaikka lojuisi laukun pohjalla.


Suosikiksi tästä paketista taisi mulle nousta tuo juomapullo. Meillä on oikeastaan aina juomapullo mukana jos lähdetään jonnekin. Tähän asti on ollut vähän ongelma minkä pullon antaa Minealle. Hän osaa kyllä jo juoda ihan normi pullostakin, mutta sitten innoissaan heiluttelee pulloa, niin että vettä on joka paikassa.Pahimmassa tapauksessa hänellä on itsellä vaatteet märkänä. Niinpä tämä Ainun tippalukolla varustettu pullo on meille ihan täydellinen. Se on myös juuri sopivan kokoinen pienen käsiin.
 En ollut itseasiassa edes tajunnut, että Ainun valikoimissa on tippalukollisia pullojakin. Huippua!! Tykkään myös, että pulloon kuuluu korkki. Tiedän, että Mineakin tulee pitämään tätä hiekkalaatikolla leikkiessä, niin on kiva että suuhun tuleva osa on suojassa. Tämä tulee olemaan meillä varmasti joka kesäreissulla mukana!



Mä saan ilokseni arpoa yhdelle onnekkaalle tämän saman paketin, huippua eikös?! Saat vaikuttaa paketin väriin, eli myös poikien äidit mukaan osallistumaan:) Tai jos sun kaverilla tai sukulaisella on tarvetta tällaiselle paketille, niin osallistu hänen puolesta!

Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen.

-Muista jättää toimiva sähköposti osoite niin saan voittajaan yhteyden
-Arvonta päättyy perjantaina 13.4. klo 12, arvonnan voittaja julkaistaan tämän postauksen lopussa ja ilmoitan voittajalle myös henkilökohtaisesti.
-Toisen arvan saat jos seuraat mua instassa (unelmienelamista)! Muista ilmoittaa monellako arvalla oot mukana:)

Arpaonnea kaikille tasapuolisesti ja ihanaa alkanutta viikkoa<3

~~Ulla~~

*tuotteet saatu blogi näkyvyyttä vastaan

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Taas ne huonekalut halus vaihdella paikkaa!

Hellou!

Kun kaikki päivät nököttelee pääsääntöisesti kotosalla, sitä haluaa aika ajoin jotain muutosta. Koska uuteen takkaan, lattiaan ja yhteen seinään ei nyt just oo varaa, tyydyin vaihtelemaan olkkarissa järjestystä:) Löytyykö teiltä tällaisia vaeltelevia huonekaluja?!

Tämä järjestys vaati vähän aikaa taas silmiltä tottua, mutta nyt se on ihan mun lemppari. Tuo sohvakin uppoaa jotenkin kivemmin nyt tuohon nurkkaan, eikä oo ihan keskellä huonetta. Telkkarin alle vaihdettiin pienempi lokerikko, ja se on myös omaan silmään jopa kivempi kuin vanha ja isompi oli. Toki pieni kriisi siitä meinas tulla, kun piti karsia sisustusjuttuta tuohon pienempään, mutta ehkä mä pystyn elämään tämän kanssa! Niin ja arvatkaa rakastaako muuten meidän kissat tuota himskatin kukkaa joka on lattialla?! No kyllä! Käyvät varmaan kiusallakin järsimässä siitä lehden päät huonoksi. Eikä auta hätistely, he hyökkäävät sen kimppuun heit kun selän kääntää. 






Jotain mä vielä haluan tuonne olkkariin ennen kesää, en vaan oikein tiedä mitä. Uusia tyynynpäällisiä?!Vilttejä?! No ehkä mä sitten keksin, kun se tulee naaman eteen!

Kirpparilta löytyi söpöjä kippoja hintaan 0,25€ ja nuo oli vaan ihan  pakko ostaa. Niin suloiset<3 Näitä erilaisia kynttiläkippoja löytyy meiltä aikas monta, mutta niitä on kiva sitten vaihdella fiilisten mukaan. Ja siis näitä kippojahan voi käyttää muuhunkin kuin kynttilöiden polttamiseen...Niiden osto oli siis hyvin perusteltua;)  (harrastaako muut ostosten perustelua itselleen...?)


Sohviin on toiset päälliset haaveissa, mutta en millään osaa päättää harmaat vai beiget? Harmaiden kannalla oon ollut jo pitkään, mutta sitten näin insta kuvassa jollain beiget ja ne näytti ihan super hienoilta myös. Talvet menee hyvin näiden valkoisten kanssa,mutta kesällä kun (toivottavasti) ollaan paljain varpain niin näihin tulee vähän turhan nopeasti tahroja. Toki kesällä ne saa helposti kuivatettua ulkona, että ei niiden pesu ja kuivaus kauaa kestä!


Tämä on kyllä mun lemppari sisustamista, huonekalujen siirtely. Onneksi meidän olkkariin saa ainakin muutaman eri järjestyksen:) 

Onpas ollut muuten hassua, kun on pitkästä aikaa sadellut useampana päivänä vettä! Ollut niin monta kuukautta ettei vesisadetta ole ollut, että mun piti tässä yhtenä iltana ihan ääneen ihmetellä, että mikä ääni tuo on?! No sadehan se sielä ropisi kattoon! Toisaalta ei haittaa yhtään jos iltaisin ja öisin sataa, saa vaan sytytellä kynttilöitä ja tunnelmoida. Päivällä on kyllä sitten vähän kurjaa, kun pihalle lähtö meinaa meikäläisellä vähän tökkiä tuonne sateeseen. Mutta jospa ne lumet nyt ainakin rupeais pikku hiljaa väistymään kevään tieltä:)

Ihanaa viikonloppua teille ihan jokaiselle<3

~~Ulla~~

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Yläkerrassa heilumista

Otsikko kuvaa kyllä niin hyvin sitä mitä mä pääsiäisen aikaan yläkerrassa tein ja mihin pakotin muutkin (soriii). Tuli heiluttua ihan huolella Mandin huoneessa ja siinä samalla vähän muuallakin. Rasmus ja Nooa sai vihdoin kauan toivomansa 120cm leveät sängyt ja voitte nyt vaan kuvitella miten onnellisia he ovat niistä. Ja oon mäkin, kun muistaa miten onnellinen sitä itse oli, kun sai ensimmäisen isomman sängyn!


Mandin huone kaipasi jotain kivaa piristystä ja kipeästi legoille jotain säilytystilaa. Aulassa meillä oli Ikeasta ostetttu musta hylly ihan ylimääräisenä ja eihän siinä nyt montaa päivää mennyt, kun olin tuunannut sen valkoiseksi ja saatiin kootuille legoille paikka. Nuo legot vie kyllä ihan uskomattoman paljon tilaa, oli ne sitten koottuna tai ei. No nyt niitä ei ole ympäri kämpää siroteltuna vaan kaikki on samassa paikassa, mistä ne saa kätevästi nostettua lattialle tai pöydälle leikkien ajaksi. 


Virkkasin pari koria joihin saatiin kivasti upotettua pikkuisia leluja. Tuli edes vähän yhtenäisempi ilme. Tuntuu, että meidän neidin huoneessa ei voi kyllä liikaa olla noita koreja ja laatikoita mihin laittaa jotain pikku aarteita. Olin jo kovaa viskaamassa viime pääsiäisen munista saadut yllätykset roskiin, niin ei "kun niillä voi vielä joskus leikkiä". 


Nukkekoti on vähän lähtökuopissa ja se menee Minean huoneeseen heti kun sieltä saadaan leikkikeittiö leikkimökkiin. Minea tykkää ihan valtavasti leikkiä Sylvanian families hahmoilla ja voisin kuvitella, että nukkekodin saaminen omaan huoneeseen on kiva juttu:)


Sänkynä on ja pysyy Ikean Minnen, se on vaan niin kaunis ja ihana. Tuo tapetti ei nappaa mua itseä sitten yhtään, ihan liian levoton. Mä näkisin nuo seinät niin ihanasti valkoisena, mutta neiti tykkää joten pysykööt:)


Ja sitten tämä uusin ostos johon ollaan koko perhe ihan ihastuttu. Ikean ihana lattiatyyny ja aiemmin Mandin sängyn päällä ollut verho. Niistä tehtiin neidin huoneeseen suloinen lukunurkkaus. Toki tuolla on myös leikitty petseillä ja kikateltu sisaruksien kanssa. Tykkään tosi paljon ja niin tykkää muutkin<3


Niin ihanaa kun saa pienillä jutuilla vähän uutta ilmettä lastenhuoneisiin! Ja tämä uudistuskaan ei vaatinut muuta kuin lattiatyynyn oston ja maalia hyllykköön.Niin ja aikaa ja vaivaa, mutta sehän on ihan pikku juttu:)
Mä tykkään muutenkin tosi paljon sisustella lastenhuoneita. Sielä saa mennä vähän överiksi värien kanssa ja saa söpistellä oikein luvan kanssa (siis vielä, kun se huoneen omistajille sopii..) Meillä vaihtuu lapsien huoneissa aika tiuhaan tahtiin järjestys ja lelutkin muuttelee huoneesta toiseen. Monesti myös lapset itse tulevat kysymään, että voisko heidän huoneessa vaihtaa huonekalujen paikkaa ja sitten yhdessä pähkäillään, miten niitä tällä kertaa laitettaisiin. Yritän keksiä uusia lelujen säilytyspaikkoja (meillä jo olevia huonekaluja hyväksi käyttäen) ja mietiskelen mitä kivaa sitä taas keksisi.


Muita jotka tykkää sisustella lastenhuoneita?!

~~Ulla~~