perjantai 13. huhtikuuta 2018

Tennarit esiin!

Koska teidättekö mitä, se olis ihan niin kuin kevät nyt!!! Aivan huippua! Omassa pihassa piisaa vielä lunta, mutta se sulaa melkein silmissä. Nurmikko on vielä useamman kymmenen sentin lumi kerroksen alla, mutta ei anneta senkään häiritä.  Kauppaan kun lähtee saa jalkaan huoletta laittaa jo tennarit ja se jos mikä on syy hymyillä leveästi!

Vähän täälä oon ittekseni naureskellut, kun jossain postauksessa voivottelin, että miksi Rasmus ja Nooa haluaa just Adidaksen verrareita ja huppareita. No tulipa tässä mieleen, että mulla voi olla asiaan ihan piskuisen vaikutusta... Nimittäin arvatkaa kellä oli pienoinen pakkomielle saada kaikille lapsille Addun tennarit keväälle?! Mutta oon kyllä tehnyt ihan huippu löytöjä näiden kanssa. A) mitään näistä en oo ostanut uutena B) Nuutin ja Nooan omat maksoi yhteensä 8€. Minean omatkin on Nuutin vanhat ja Mandin omat on taas sitten viime syksynä jo ostettu ja nekin oli 10€ kirpparilla. Että joo, ei ihme jos lapsetkin haluaa vaan jotain tiettyä, kun itsekään en edes miettinyt muita!


Meillä on grilli puunattu kuntoon ja jääkaapissa odottaa maissit, herkkusienet,pekonit ja kanat. Eli juu, tänään aloitetaan grillikausi! Lapset on varmaan enemmän (jos se on mahdollista) innoissaan, kuin me aikuiset:) Terassiakin on siivoiltu jo talven pölyjen alta ja auringon siihen paistaessa tuntuu jo siltä, kuin kevät olisi paljon pidemmällä. 



Meillä on tulossa mukava viikonloppu. Huomenna mennään Mikon siskon ja veljen perheiden  kanssa pariksi tunniksi paikkaan jossa on uima-allas, sauna ja tila jossa saa touhustella omia juttuja. Tämä on siis vain meille varattu, eli saadaan touhuilla sielä omalla porukalla. Lapset odottaa ihan tosi kovasti, että pääsevät uimaan!  Sunnuntaille ei oo mitään ihmeempää, joten silloin saadaan sitten vain hengailla ja käydä ehkä kävelyllä/pyöräilyllä jos sää on yhtä mahtava kuin nyt!

Ja ettei se viikonloppu pääse alkamaan ihan pelkällä grillisapuskalla, tein jälkkäriksi tämän laiskan äipän kakun. Kaupasta valmis torttupohja, mansikoita ja kermaa. Voiko enää helpommalla saada hyvää?!


Hei ja onko moni muu lähdössä lapsimessuille?! Viime vuonna heräsin tähän jotenkin ihan liian myöhään, kun joka blogissa oli postauksia ihanista messu löydöistä. Niinpä tänä vuonna suunnataan sinne Mikon siskon ja  Mikon veljen vaimon kanssa. Junaliput on ostettu, yöpaikka varattu ja fiilikset on niiiiiiin odottavat!! Aivan huippu ihanaa ensinnäkin päästä sinne messuille ja vieläpä näin ihanassa seurassa<3 En malta odottaa!!! Viime yön yli reissusta ilman lapsia ja Mikkoa on kulunut vaatimattomat kolme vuotta. Että oisko ehkä jo aikakin?! No viikko enää ja sitten Helsinki GOGO!

Tulipas hehkutus, no ainakaan kellekkään ei jää epäselväksi, ettenkö olisi innoissani:)


Nyt nauttimaan tuosta super ihanasta illmasta ja viikonlopusta.

Hei ja kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille, teitä oli tosi kivasti!

Nauttiikaa perheestänne, viikonlopusta ja auringosta<3

~~Ulla~~


6 kommenttia:

  1. Hyvää reissua! Toivottavasti on mukavaa ja että eteläsuomessa on kadut jo harjattu...

    VastaaPoista
  2. Oi grillikausi, ihanaa! Meillä on uusi grilli, jospa mies sen nyt tänään kasaisi niin pääsisi kokeilemaan: tosin meillä on gourmetmenuna ihan vain makkaraa kun en uskalla riskeerata tuon uuden grillin kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, siitähän on ikuisuus, kun on viimeksi grillattu! Mutta hei onhan ne kesän ekat makkaratkin ihan huippu herkkuja!! Mekin ostettiin pari vuotta sitten uus isompi grilli ja nyt on ihanaa,kun sinne oikeasti mahtuukin vähän enemmän kuin 8 makkaraa:D

      Poista
  3. Grillaaminen olisi niin ihanaa! Itse joudun odottelemaan kesää ja sitä, että pääsen omien vanhempieni luokse grillailemaan :) Ja eikä mikä ihana addu-perhe! Aivan mahtavaa samistelua koko perheen voimin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei sitten ne grilli sapuskat vasta hyvältä maistuukin, kun niitä joutuu vähän odotella:D
      Joo Addut on kyllä ihania, tässä kuvissahan oli vasta lasten tennarit, Mikko ei taida moisia edes haluta ja mä yritän bongailla niitä käytettynä. Ilmeisesti hyvät kengät, koska kukaan ei oo omistaan luopumassa!!

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: