keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Matkalaukku mukaan sairaalaan?!

Moiks!

Väistämättä sitä rupeaa ajatukset kääntymään sinne synnytykseen. Ja mulle iso osa valmistautumista on laitella tai ainakin miettiä kaikki valmiiksi. Siispä mitä kaikkea sinne synnärille kannattaa ottaa mukaan? Miten Korona vaikuttaa tähän vai vaikuttaako ollenkaan? Otanko nyt eri asioista mukaan, kuin esikoisen aikana 13 vuotta sitten?

Ja siis karkea jakohan menee niin, että on kahden tyyppisiä ihmisiä. Niitä jotka lähtee matkalaukun ja oman tyynyn kanssa sairaalaan ja sitten niitä jotka lähtee neuvolakortti käsilaukussa samaan paikkaan.

sairaalakassi

Jos noista kahdesta ihmistyypistä pitää valita niin mä taidan olla tuo jälkimmäinen.  Vaikka toisaalta se olis kiva olla omissa vaatteissa ja omissa kengissä ja vaikka nyt sillä omalla tyynylläkin, niin ajattelen kuitenkin niin, että pärjään kyllä sen pari yötä ilmankin. Se sairaalassa nukkuminen on mulla muutenkin jäänyt joka kerta vähän vähälle,kun aika menee vaan vauvaa ihastellessa. Kenkiä käyttää kuitenkin vaan, kun käy hakemassa ruokaa, ne pätkät pärjään kyllä sairaalan popoilla. 

Ja vaatteita en itselle jaksa viedä ihan vaan, koska se on niin ihana heittää ne sairaalan vaatteet sinne pesukoriin heti kun vähääkään siltä tuntuu. Ja ainakin mulle on tullut aina ihan älytön hiki siinä kohtaa kun maito nousee, niin on ihana vaihtaa puhdasta päälle. 

Eväät meinaan myös jättää tälläkin kertaa ihan minimiin. Vaikka sairaalan ruoka ei nyt aina oo ihan sitä lempparia, oon sitä kuitenkin joka kerta pystynyt syömään. Kertaakaan en oo nälissäni joutunut sielä olla. Mutta toki tässä nyt auttaa se, että oon  muutenkin tosi kaikki ruokainen. Ja jälleen kerran, sen pari päivää pysyy kyllä hengissä vaikka ei joka ruoka olisi ihan herkkua. Mulla on tainnut olla joka kerta joku yks herkkupussi laukussa. Minean aikana muistin koko pussin olemassa olon, kun tultiin kotiin:D
Lisäksi ainakin Seinäjoella on saanut kyllä erillisestä jääkaapista hakea lisäksi mehua, jogurttia tmv pientä syötävää jos esim yöllä iskee nälkä. 

No siinä oli listaa mitä EN ota mukaan. Mutta mitä sitten otan mukaan? No vauvalle lähtee parit vaatteet mukaan. Toisella setillä tullaan sitten kotiin ja toista pidän sairaalassa. Jotenkin ne sairaalan froteiset potkarit ei vaan oo mun juttu. Tällä kertaa valitsin nämä setit mukaan. Molemmat bodyt on kokoa 50cm ja ne on kietaisumallisia. Lisäksi niissä on käännettävät hihansuut, eli erillisiä tumppuja ei käsiin tarvitse. Ja sitten lisäksi sukkahousut, mini bloomerssit ja Newbien röyheläpeppu housut. Vähän tässä tuumin nappaanko laukkuun vielä harmaat housut,ihan vaan JOS bebe oliskin poika!?!

mitä pakata mukaan sairaalalaukkuun

-Tähän välikommenttina, että miten sitä aina loppu raskaudessa rupeaa epäilemään vauvan sukupuolta?! Siis mullahan ei oo ollut kuin kaksi ultraa tässä raskaudessa ja nyt viime päivät oon yittänyt muistella miten varmaksi se kätilö rakenne ultrassa sanoikaan sen tyttö lupauksen?! -

Koska Suomen kesästä ei kukaan osaa sanoa mitään varmaa, otan mukaan myös ohuen jumpsuitin ja peiton, jos sattuukin olemaan yksi niistä vähemmän lämpöisistä päivistä kun päästään kotiin. Päähän rusettipanta, koska no, miksi ei?! :)

mitä mukaan synnytykseen

Lisäksi mukaan tulee kamera, kännykän laturi, neuvolakortti, purkkaa ja itselle hygieniajutut. Jotka nekin on kyllä ihan vaan tarpeellisimmat. Eli pienet shampoo ja hoitoaine, hammasharja ja -tahna, hiusharja ja parit pampulat, niin ja deukkis. Mä oon joka kerta ollut ihan naturelli lookilla, enkä oo uhrannut edes ajatusta meikkaamiseen. Onneksi sielä on pääsääntöisesti muutkin mammat samalla meiningillä, niin ei erotu joukosta:)

Lisäksi sitten vielä juomapullo, imetysliivit ja parit suojat niihin. Siinäpä se. Eli siis matkalaukkua ei nähdä mulla tälläkään kerralla! Pakkaan kaikki tuohon torista löytyneeseen Petite Cherien hoitolaukkuun joka on sitten nopea napata mukaan.


Vaikuttaako Korona jotenkin näihin mitä otan mukaan, niin ei paljoa. Mikko on joka kerta tuonut kaukalon kun tulee hakemaan meitä kotiin ja saa nytkin tuoda, vaikka sitten vaan sinne autoon tai ovelle, mihin hän nyt sitten kesäkuussa saakaan tulla.  Ainut mikä muuttuu on omat kotiinlähtö vaatteet. Ne on yleensä Mikko tuonut tullessaan,mutta nyt laitan ne sitten tuonne samaan laukkuun, jos Mikko ei pääse osastolle ollenkaan.

Ja hei, mä oon näillä samoilla jutuilla lähtenyt myös silloin 13-vuotta sitten synnyttämään esikoista, eli hyväksi todettu setti:)

Joku kysyi jossain, että mitä otan synnytykseen evääksi. Niin vastaus on että en mitään. En oo osannut kaivata siinä supistelujen keskellä yhtään mitään syötävää. Vaikka esim Minean aikana söin kotona aamulla kuudelta puoliskan  banaanin ja seuraava mitä laitoin suuhun oli iltapäivällä kolmen jälkeen teetä, jogurttia ja leipää salissa. Siinä välissä hörpin sairaalan tarjoamasta tripistä puolet.  Ja missään kohtaa ei ollut kyllä nälkä mielessä, niin syvällä synnytys kuplassa sitä on. Vaikka sitten synnytyksen jälkeen se nälkä olikin ihan loputon!

Kumpaan kategoriaan sä tunnet kuuluvasi? Lähdetkä/ootko lähtenyt sairaalaan varautuen kaikkeen mahdolliseen (ja ehkä vähän mahdottomaankin?!) vai ihan vaan välttämättömillä jutuilla varusteltuna?

-Ulla-


tiistai 28. huhtikuuta 2020

Miten syödä raskausaikana?

*Kaupallisessa yhteistyössä Nordic Fit Maman ja Perhekuplan kanssa*

Mä oon nyt tässä raskaudessa yrittänyt hirmuisesti keskittyä siihen mitä syön. Ja tässä raskaudessa mulle on maistunut tosi hyvin erilaiset salaatit, toisin kuin muissa jossa lähinnä pelkkä ajatus salaatista sai voimaan huonosti. Tosin mun salaateissa on niin paljon kaikkea, että jos ei siitä tykkää, niin ei sitten mistään!

Oon myös pystynyt syömään aamuisin puuroa,joka sekin oli parissa edellisessä raskaudessa ihan totaalisen no no. Nyt oon syönyt arki aamuisin aina puuroa ja isot kasat marjoja joita luojan kiitos käytiin syksyllä keräilemässä. Välillä on puuron päällä mustikoita, välillä punaviinimarjoja ja välillä mansikoita. Välillä pariakin noista. Lisäksi laitan sokeritonta mehukeittoa ja raejuustoa. Ihan super hyvää ja jaksaa mukavasti sinne luonaaseen asti. 

miten syödä raskaana


Iltaisin oon yrittänyt syödä jotain hedelmiä, joistä tällä hetkellä SUURI rakkaus on tuore ananas. Siis miten hyvää se voikaan olla. Voin syödä kokonaisen ananaksen ihan tuosta vaan! Ja jos se on oikean kypsyinen, niin lähtee kyllä makean nälkäkin samalla! Toinen herkku ja varmaan vähän ihmeellinen yhdistelmä on kiivi ja banaani pilkottuna kippoon. Kuulostaa oudolta,mutta toimii! Joskus heitän vielä rahkan sinne sekaan. Ihanan raikasta ja täyttääkin mukavasti.

Norcic Fit maman raskaana olevien verkkovalmennuksesta oon saanut ihan tosi kivasti tietoa miten syödä niin, että vauva ja mä saadaan kaiken mitä tarvitaan. Mitkä on niitä juttuja mihin oikeasti kannattaa satsata. Mistä saa hyvin energiaa itselle ja vauvan kasvuun. 

Ihana tieto oli mulle ainakin se, että siinä missä monessa ruokavaliossa hiilarit on ihan myrkkyä(tai ainakin nyt melkein) niin tässä niitä suositellaan syötäväksi. Toki sillä on paljon väliä mistä ja millaisia hiiilareita syö. Oonkin kiinnittänyt paljon huomiota esim siihen mitä leipää syön. Ja kaikille lienee selvää ne jutut joita kannattaa vältellä, tai ainakin nauttiia ihan vaan kohtuudella. Itse yritän pitää viikossa vain yhden tai maksimissaan pari päivää jolloin herkuttelen.Ja ihan vaaleita leipiä meillä ei ole ollut enää moneen vuoteen.

Valmennuksesta saa myös vinkkejä miten tasapainottaa sokereita jotka tuntuu olevan ongelma monelle raskaana olevalle. Itsekin kävin sokerirasituksessa,mutta arvoissa ei ollut mitään poikkeavaa, onneksi. 


Jos haluaa jotenkin lyhyesti kiteyttää miten syödä raskausaikana, niin sanoisin, että mahdollisimman paljon värikkäitä juttuja, marjoja,hedelmiä ja vihanneksia. Paljon laadukkaita proteiineja(kanaa, kalaa, kananmunaa,leikkeleitä) hyviä hiilareita ja hyviä rasvoja. 

Ja nuo värikkäät osuudet on näin kevään ja kesän aikaan niin helppo toteuttaa, kun kaupoissa on vaikka mitä ihania satokauteen sopivia tuotteita!

Nyt mä vaan pidän peukut pystyssä,että saan pidettyä tämän hyvän ruokarytmin ja sisällön, myös sitten raskausajan jälkeen.

-Ulla-

perjantai 24. huhtikuuta 2020

-Kesäterde 2020- Uudet jutut

Joka kevät mä odotan enemmän ja enemmän tätä päivää, kun saan aloittaa terassin laittamisen kesäkuntoon. Ei haittaa vaikka se joka vuosi tarkoittaa ensin terassin pesua ja öljyämistä, lopputulos on aina sen vaivan arvoista!


Öljynä käytin tänäkin vuonna viime vuotena hyväksi todettua Ilveksien mustaa öljyä. Sillä saa ihan tosi kauniin pinnan ja kesti hyvin syksylle asti. Ja jotenkin kummasti joka kevät tuonne terasille tulee keksittyä jotain uutta, kenelläkään samaa "ongelmaa"?! Tässähän on vaan se juttu, kun en halua luopua mistään vanhasta, joten kohta meidän pitää suunnitella joku laajennus osa, että kaikki saadaan mahtumaan:)

Tänä vuonna uudet (ja jos lapsilta kysytään, niin parhaat) jutut on nämä riipputuolit. Ja hei onhan ne nyt ihanat!! Ainut, että näiden kanssa meinas käydä vähän "Ullamaisesti". Mähän ostan usein kirppariltakin jotain huippu ihanaa ilman, että sen kummemmin mietin mihin se kotona tulee. Ja sitten välillä saattaa mennä monta viikkoa (tai jopa kuukautta) ennen kuin tavarat löytyy oikeille paikoille. 

terassin sisustaminen

No päätin heti, että näitä riippu tuolia meille haetaan ja kyllä niille paikka sitten löytyy. No vähän meinas jo hikeä puskea pintaan, kun ei niille nyt sitten meinannut löytäkkään hyvää paikkaa. Mietittiin jo terassin yhden aukon rimoittamista seinäksi, mutta onneksi siihen ei nyt tarvinnut lähteä. Se olis nimittäin tiennyt portaisiinkin muutos töitä ja ei nyt millään napannut se juttu.

Tähän tarvittiin Mikon taas hieman erilainen ajattelumaailma, että sohvan voi laittaa myös seinältä keskelle päin niin sitten löytyi kummasti tilaa myös molemmille riipputuoleille. Miten mä en ollenkaan osannut ajatella tuota mahdollisuutta?! Nyt saatiin ihana oleskelu alue terdelle:) Juuttimattokin löytyi sopivasti Tokmannilta.


Meidän tuo terassi pöytä ja tuolit on melkeinpä 15 vuotta vanhat ja ne on jo maalattu ruskeasta valkoiseksi pari vuotta sitten. Nyt pöydän pinta oli kuitenkin kärsinyt jo niin paljon, että sille piti keksiä  jotain. Sain Mikon puhuttua tekemään siihen laminaatti kannen, KUNNES kävin Jyskissä ja bongasin just meidän mun näköistä vahakangasta ja se oli sitten siinä. Kun on vielä pieniä lapsia ja pihalla syödään kesällä paljon makkaraa ja muuta grillattavaa, niin sitä  ketsuppia saattaa löytyä mitä mielenkiintoisimmista paikoista. Ainakin nyt pöytä on helppo pitää puhtaana!

terassin öljyäminen


Ja sitä puhtaana pitoa helpottaa myös nuo pari vuotta sitten Ikeasta ostetut tuolin pehmusteiden päälliset jotka on vaan niin helppo ottaa ja nakata pesuun, jos ne saa yllättävän ketsuppisinappi kuorrutuksen päälleen. Ne on kyllä pysynyt tosi hyvänä pesuista ja käytöstä huolimatta.

Pöydän päälle ostettiin täksi kesäksi tuo Ikean kevään uutuus lampunvarjostin. Ja se on nyt siis ihan pelkkä varjostin ilman mitään lamppua tai sähköjohtoja. Mutta voi vitsi jotenkin ihan tosi kivan kokoinen ja sopii hyvin tuohon. 


Nyt sitten vain puuttuu enää ne kaikki ihanat pienet jutut, tyynyt, viltit, lyhdyt ja tietty kesäkukat. Mutta kukkia en kyllä tohdi vielä aikoihin ostaa, mun tuurilla varmaan tulee jotkut hirmu yöpakkaset vielä!

Mutta tälläisellä terdelle me aloitellaan taas uutta, ihanaa ja toivottavasti lämmintä kesää!

-Ulla-


Harvat neuvola käynnit

Neljäs neuvola käynti oli viime viikolla. Ja seuraava olisi sitten vasta kesäkuun alussa,joka onkin lääkärineuvola. 

Näin jälleensynnyttäjänä ja kun kaikki on vallan loistavasti ei nuo harvat neuvola kerrat kyllä haittaa ollenkaan. Ja toki sovittiin neuvolaan, että soittelen jos herää jostain huoli  ja pääsen sitten tässä ennen kesäkuun alkua vielä välivisiitille.

Neuvola käynnillä oli siis kaikki hyvin. Siinä missä viimeksi ei ollut painoa ollenkaan oli sitä nyt sitten tullut  vajaat pari kiloa. Kiva! Toki vattakin oli kasvanut ihan kunnolla ja en nyt kyllä yhtään ihmettele tuota painon nousua, nimim. söin sata herkkua pääsiäisenä:)

 Sf mitta oli edellisessä neuvolassa 24cm ja nyt 28cm. Juteltiin terkan kanssa, että tuohon sf mittaan vaikuttaa kyllä tosi paljon se missä asennossa vauva masussa on. Ja kun meidänkin bebe möyri ihan huolella niin saattaa mitta olla seuraavalla kerralla vähän pienempikin. 

neuvolakäynnit raskausaikana

Hb:n nousuun olin tosi tyytyväinen. Oon nyt arkipäivät syönyt rauta tabletteja edellisestä neuvolasta asti eli reilun kuukauden ja näköjään ne auttaa tällä kertaa ihan kivasti.  Edellisessä neuvolassa hb oli siis 120 ja nyt se oli 132. Aiemmissa raskauksissa mun on pitänyt syödä ihan tosi kauan rautaa, ennen kuin hb on ruvennut nousemaan. Nyt sovittiin, että jatkan vielä noiden tablettien syömistä epäsäännöllisen säännöllisesti.

Naurettiin terkan kanssa, että meidän bebellä oli kyllä sellainen mylläys vattassa päällä, että sykkeet huiteli kauan aikaa ihan pilvissä (180 ja ylikin), onneksi saatiin mitattua vähän rauhallisempiakin lukemia, kun hetki maltettiin odotella(150). 

Bebe oli niin kuin jo aavistelinkin kääntynyt pää alaspäin ja pää oli itse asiassa niin alhaalla,että terkka ei sitä saanut tuntumaan ollenkaan. Sanoinkin hänelle, että mulla on tosi aikaisin kaikki vauvat ollut pää tuolla ihan syvällä, että sitä ei tunnu. Mutta omassa olossa kyllä on huomannut, että hengitys on helpottunut,kun pinei on kääntynyt oikein päin. Toki nuo kylkeen osuvat terävät potkut ei ole hirveän mukavan tuntuisia, mutta mitäs pienistä.

Tällä viikolla on ehtinyt vähän haikeuskin iskeä, kun oon miettinyt, että tästä masusta pitää oikeasti jossain kohtaa luopuakin. Ne potkut ja pienen hikkailut tulee kyllä jäämään niin kauniina asiana mieleen. Ja niitä tulee ihan varmasti ikävä, niin kuin koko raskaana oloa.

 Varmasti tuo haikeus johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että tällä viikolla on ollut niin paljon tekemistä ja touhua, että ei ole oikein edes ehtinyt rauhoittua ja nauttia masusta. Siispä viikonloppuna täytyy vähän höllätä tahtia ja painaa mieleen nämä kaikki ihanat hetket<3

suurperhe


Työpäiviä olis enää pari mittarissa(kiitos varhennetun äitiysloman) ja sitten saakin nautiskella hitaista aamuista ja siitä,että saa herätä ilman kellon soittoa. No mitään pitkään nukkumista mammaloman alku ei meidän perheessä tarkoita, kiitos Nuutin joka herää nykyään jo ennen kuutta. Mutta on se niin erilaista kun saa oleilla vaikka yöpaidassa koko aamun, kuin ruveta heti heräämisen jälkeen valmistautumaan hoitolasten tuloon.

Sellaisia kuulumisia täältä suunnalta, viettäkää ihana viikonloppu<3

-Ulla-

ps.seuraavaksi juttua meidän terassista!

torstai 16. huhtikuuta 2020

Puita, puita ja vähän vielä puita.

Jeps. Siinä tiivistettynä meidän pääsiäinen. Lauantaina oltiin anopin luona porukalla pilkkomassa puita, illasta oltiin sitten jo kotona viemässä niitä puuvarastoon. Ja sitä jatkui sitten vielä sunnuntai,maanantai ja vähän vielä tiistai aamunakin. Voin kertoa,että ihan vähän tuntui lihaksissa ja sunnuntaina iltapäivällä tuntui jo masussakin niin, että jouduin luovuttaa ja mennä lepäilemään. 

Mua harmittaa aina ihan tosi paljon jos joudun raskauden takia jättää jotain tekemättä. En tiedä miksi, koska esim Mikko ymmärtää aina tosi hyvin ja ei tarvitse muuta kuin vähän hieraista masua ja hän on kyselemässä, että "tuntuuko pahalta". No onneksi lepääminen auttoi ja seuraavana päivänä jaksoi taas normaaliin tyyliin!


Ja hei nyt on syksyä ja ensi talvea odottamassa täysi puuvarasto ja aika voittaja fiilis!! Mikon kanssa oltiin kyllä niin ylpeitä meidän lapsista jotka jaksoi joka päpivä osallistua ilman nurinoita puiden kantamiseen. Luvattiin heille pienet palkatkin, kun heistä oli oikeasti ihan tosi iso apu! 

Ja missä säässä me tuota puusavottaa jouduttiin tekemään. Lunta/räntää/vettä satoi melkein koko ajan!! Meille tuli maahankin taas useampi sentti lunta ja voin kertoa, että ihan ei jaksanut innosta hihkua! Nyt onneksi on suurin osa jo sulanut pois ja odotan niin, että piha kuivuis kunnolla ja pääsisin sinne touhuilemaan oikein ajan kanssa.

Terassin sisustus suunnitelmat käy jo niin kuumana, että nauroin Mikolle, että me joudutaan varmaan kohta tehdä joku laajennus osa tuohon terdeen, että mä saan sinne kaikki mitä haluan :) Mutta voi, en malta odottaa, että pääsen sen kimppuun!!

Ja vois myös olla, että oon keksinyt Mikolle pari projektia pihalle. Toinen liittyy lapsiin ja leikkimökkiin ja toinen kasvimaahan ja heinäseipäisiin. Katotaan saadaanko valmista vai jääkö nämä vaan idea asteelle.

Hei ja sivu kommenttina. Tässä kuvassa näkyy meidän olohuoneen uusi seinän väri. valkoinen sai väistyä kivenharmaan tieltä! Ja mä suorastaan rakastan tuota sävyä. Tuo niin ihanasti valkoisen esille<3 


Arvatkaa, kun mä oon tälläinen erilaisten listojen tekoa rakastava ihminen. Ja menin sitten tekemään listan mitä kaikkea pitää tehdä äitiyslomalla, koska miksi ei. No se listahan pitää sisällään 99.5%  siivous juttuja. Siis  ihan esimerkkinä mattojen pesua, kaappien järjestämistä, uunin pesua, saunan pesua ym. No siinä kävi sitten vähän sillä tavalla, että nyt teen siitä listalta aina jotain joka päivä. Hah. No ehkä mä sitten äitiyslomalla vaan oon ja nautin olosta:)


Mitä juuri sulle kuuluu tänään?Onko sulla mitään suunnitelmia pihaan tai terassille/parvekkeelle tälle keväälle?

-Ulla-


keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Kai näitä voi jo klassikoiksi sanoa?

*kaupallinen yhteistyö Ainun ja Ainu Mam kanssa*

Meiltä löytyy jokaiselle lapselle tämä ihana ja niin pehmoinen Ainun pupu. Tosin kuvasta puuttuu kaksi,kun ne oli nyt juuri kuvaus hetkellä pomppinut jonnekin piiloon:)

ainutuotteet

Vaikka oonkin sitä mieltä, että vauvalla käytetään mahdollisimman vähän mitään rasvoja tai pesuaineita, niin joitakin on vain tosi hyvä löytyä kotoa. Kun pienellä on vaippa oikeastaan koko ajan, saattaa iho vaatia välillä rasvaa kestääkseen. Samoin synnytyksen jälkeen vauvan iho kesii useamman päivän ajan, ja siihen olen myös käyttänyt vähän rasvaa. Ja siis sehän on ihan normaalia, tuo vauvan ihon kesiminen synnytyksen jälkeen, kun vauvan ihon pitää sieltä   lapsivedestä  sopeutua tähän normi maailmaan.

Sinkkivoide taas on ihan loistava tuote punoittavalle pepulle. Nopea apu on tarpeen, ettei pieneen satu monta päivää! 

Vanulappuja mä käytän aina ensimmäiset viikot vauvan kasvojen pesuun. Näin on ainakin aikaisemmin neuvottu myös sairaalassa.

vauvan ihonhoito

On niin hienoa,että tarjolla on tuotteita jotka on hajusteettomia, Suomessa valmistettuja ja tutkitusti turvallisia vauvan iholle.  Nimittäin ihan mitä tahansa rasvaa en kyllä rupeaisi vauvan iholle laittamaan. Varsinkaan siihen punoittavalle,ärtyneelle pepulle, koska jotkut rasvat saattavat oikeasti ihan kirvellä pienen herkällä iholla.  

Oon niin onnellinen, että saatiin yhteistyön merkeissä meidän bebelle nämä kaikki tarpeelliset rasvat ja myös nuo pullot ja tutit. Vaikka toivon koko sydämestäni, että imetys lähtee tälläkin kertaa hyvin alkuun, tuo varautuminen itselle turvallisen olon. Ompa sitten pullot valmiina jos tarvitaan korviketta! Ja luultavasti jossain vaiheessa tulee annettua ainakin vettä pullosta jos ei mitään muuta.

Hei ja en kestä mitkä suloiset puput noissa Ainu tuttipulloissa seikkailee tällä hetkellä, niin söpöt<3
Samoin tykkään rasvapurkkien nykyisestä ilmeestä, tuo pupu vaan on niin Ainun symboli.

vauvahankinnat

Niin ne vaan pikku hiljaa vähentyä nämä asiat  mitä pitää bebelle ostaa. Vaikka uskon, että vielä viimeisillä viikoillakin tulee mieleen joitain juttuja mitä en oo muistanut ostaa. Että jos sä odotat vaikka esikoista, niin ei paniikkia, edes tällainen "konkari" ei välttämättä muista mitä kaikkea sitä  pitääkään ostaa valmiiksi kotiin! Ja onneksi näistäkin kaikki jutut on sellaisia, joita löytää aivan varmasti ihan perus ruokakaupasta.

Löytyykö teidän lapsilta näitä ihania pikku pupuja?! ja onko Ainun tuotteet muuten tuttuja? 

Pitäisköhän sitä välillä postailla muustakin kuin vauva jutuista?!

-Ulla-

ps. Suosittelen taas seurailemaan viikonloppuna mun instaa (@unelmienelamista) sinne tulossa ihana arvonta näistä tuotteista!

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Viimeinen kolmannes alkoi!

"vauva venyttelee ja potkii, mutta tila alkaa käydä jo hieman ahtaaksi"

Miten musta tuntuu, että meidän bebellä on kyllä vielä tilaa potkia ja möyrästää miten tahtoo?! Välillä ihan huvittaa, kun tuntuu, että maha heiluu ihan miten sattuu, kun toinen vähän melskaa sielä!

Musta vähän tuntuu, että bebe kääntyi eilen masussa ympäri. Tänään ja eilen illalla rupesi  nimittäin liikkeet tuntumaan enemmän oikealla kyljessä, tähän asti niitä on tuntunut tuola ihan alhaalla. Ja tuo kylkeen potkiminen on tuttua jokaisen meidän lapsen loppu raskaudesta. Ihan mielenkiintoista mennä ens viikolla neuvolaan ja kysyä, saako he tunnusteltua miten päin bebe tuola on. 

Mähän siis oon itse ihan surkea tunnustelemaan miten päin vauva kyydissä on. Näin on ollut mulla joka raskaudessa. En vaan hahmota vaikka kuinka yritän, että missä toisen pää on ja missä selkä menee. Onneksi on ammattilaisia jotka osaa tuon homman!

vauvan odotus

Tiedän, että tosi monen kevät- ja kesävauvan odotuksen loppu on täynnä huolta ja pelkoa, kiitos Koronan. Synnäreiltä tulee melkein päivittäin uusia ohjeistuksia miten synnytyksien ja tukihenkiköiden kanssa toimitaan. Kuka saa tulla mukaan synnytykseen ja missä vaiheessa, entä miten toimitaan synnytyksen jälkeen. On huolta henkilökunnan riittävyydestä ja äidin turvallisuudesta.

Mä ymmärrän tämän. Itse yritän kuitenkin tässä kohtaa olla turhaa stressaamatta. Ensinnäkin mun synnytykseen on vielä aikaa. Toiseksi, kun se asian koko aikainen pohdinta ei vaan muuta sitä miksikään. Tottakai haluan Mikon mukana synnytykseen,mutta tiedän myös, että tarpeen vaatiessa pärjään yksin. Mä en myöskään oo itse avautumisvaiheessa kenenkään aikana kaivannut kätilöä vierelle, uppoudun niin paljon vaan siihen omaan kuplaani. 

Meistä  kukaanhan ei voi tietää mikä se tilanne on sitten kesäkuussa. Kun ei sitä voi tietää ensi viikonlopunkaan tilannetta. Tiedän, että näillä kaikilla toimilla yritetään nyt vaan turvata sekä äidin, vauva, että henkilökunnan pysyminen terveenä. Ja vaikka joku voi nyt ampua mua tämän lauseen johdosta, niin mä oon ihan varma, että vaikka isä ei sinne vierihoito-osastolle pääsisikään, niin hänkin saa vauvaan luotua ihanan ja läheisen suhteen sitten vauvan ja äidin kotiin tullessa. 

Ei tämä ole varmasti se ihanne tilanne kellekkään, ei äideille eikä synnäreiden henkilökunnalle! Mutta se, että asiaa panikoidaan joka puolella ja löydetään vaan koko ajan uusia uhkakuvia ei ainakaan auta ketään.

korona raskaana olo

Mä haluan tässäkin asiassa keskittyä nauttimaan tuosta pienestä ihmeestä jota saan kasvattaa tältä kaikelta piilossa, turvassa<3  Mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja luotetaan tulevaan.

Toivottavasti sä voit tämän kaiken keskellä löytää jotain positiivista ja pitää siitä kiinni<3

Mukavaa tiistai päivän jatkoa!

-Ulla-


perjantai 3. huhtikuuta 2020

Miten olis teekutsut?!

*Kaupallisessa yhteistyössä Jollyroomin kanssa*

Miten täydelliseen aikaan tämä Jollyroomin paketti meille saapuikaan. Juuri kun rupesi tuntumaan, että kaikki leikit on jo leikitty ja nyt pitäisi sitten keksiä jotain uutta. Ja sieltä se pelastus sitten saapui!

puiset leikkiruuat

Sain valita Jollyroomilta, Classic Worldin valikoimasta, lastenleikkeihin uusia juttuja ja  yhdessä tyttöjen ja Nuutin kanssa katseltiin mitä olisi kiva saada meille. Hyvin nopeasti he kallistuivat ihan samoihin leluihin mitä itsekin olin jo alustavasti katsellut.  

Meillä on kotileikit ihan hurjan suosittuja ja jos kaikki kolme nuorinta leikkivät yhdessä niin melkein poikkeuksetta se on juuri kotia. Niinpä he valitsivat näitä super ihania puisia leikkiruokia ja keittiö juttuja leikkeihinsä. Meidän omat olivat jo vähän menneet rikki ja kiitos muutaman kesäsateen, myös aika huonossa kunnossa. Nyt sovittiinkin, että nämä uudet jätetään suosiolla sisäleikkeihin ja ne vanhat sai lähteä pysyvästi leikkimökkiin. 


Mä tykkään itse huomattavasti enemmän näistä puisista leluista lapsilla kuin  muovisista. Kestää ihanasti leikeissä ja onhan ne nyt ihan super suloisia!

Yksi paketti piti sisällään leikkuulaudan ja halkaistavia hedelmiä. Olisitte nähneet Minean ja Nuutin ilmeen, kun yksi hedelmä oli heidän lemppari vesimeloni! Nyt ollaan sitten ahkerasti harjoiteltu leikkiveitsellä hedelmien halkaisua ja me aikuiset saadaan joka ilta herkutella hedelmäsalaatilla:)


Noiden ruokien ja keittiötarvikkeisen lisäksi valittiin uusia vauvatarvikkeita. Minea on nyt jo innostunut uudestaan nukeista ja vähän kesäkuista beben syntymää silmällä pitäen, ajattelin itsekin, että nämä olisivat juuri nyt tarpeellisia. Jospa neiti innostuu hoitamaan nukkeaan, kun mä hoidan vauvaa. Ainakin hän nyt on jo monesti vertaillut, että hänen vauva sai uudet vaunut ja meidän vauva on saanut uudet vaunut <3


Sänky on niin kaunis ja neidin tapa peitellä vauva sinne päiväunille samaan aikaan, kun hän itse menee päiväunille on niin suloista! Onhan se nyt kivempi nukkua yhdessä päikkärit, kuin yksin. Niin ja nukella pitää ehdottomasti olla uninalle sängyssä. Niin ihana seurata,miten hän osaa jo hienosti huolehtia kaikesta<3


Ja ennen päiväunia pitää vauvalle antaa myös ruokaa, tietysti, koska mekin ollaan syöty. Minea tilasikin vauvalle ruokalapun, ettei mene vaatteet sotkuun ja se on viikonlopun to do-listalla:)

Voitte nyt sitten arvata, että täälä ei muuta ole tehtykään tällä viikolla kuin leikitty uusilla leluilla. Ja miten paljon uudet lelut voikaan leikkejä rikastuttaa. Ihan uskomatonta. Eikä ole muuten kertaakaan lasten suusta kuulunut, että "ei oo mitään tekemistä". Ennemminkin tuntuu, että päivästä loppuu tunnit kesken ja illalla aina sovitaan, että jatketaan samaa leikkiä huomenna!




Hei ja tehtiin näiden myötä myös yksi hyvä teko. Lahjoitettiin nimittäin paikallisella facen roskalavalla meidän vanhat nukke jutut tarvitsella eteenpäin. Tuli niin hyvä mieli ja Minea Mandin kanssa jutteli kovasti miten joku toinen pikkutyttö voi nyt leikkiä niillä meidän vanhoilla leluilla<3



Ihanaa viikonloppua teille, koittakaahan pysyä terveenä ja keksiä mukavaa puuhaa!!

Hei ja pikku vinkkinä, nyt viimeistään kannattaa ottaa mut instassa seurantaan (@unelmienelamista), koska sinne on tulossa juuri näistä leluista huippu arvonta viikonlopun aikana!!

-Ulla-

Jollyroom netissä ja Classic World lelut tämän linkin takana