keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Kai näitä voi jo klassikoiksi sanoa?

*kaupallinen yhteistyö Ainun ja Ainu Mam kanssa*

Meiltä löytyy jokaiselle lapselle tämä ihana ja niin pehmoinen Ainun pupu. Tosin kuvasta puuttuu kaksi,kun ne oli nyt juuri kuvaus hetkellä pomppinut jonnekin piiloon:)

ainutuotteet

Vaikka oonkin sitä mieltä, että vauvalla käytetään mahdollisimman vähän mitään rasvoja tai pesuaineita, niin joitakin on vain tosi hyvä löytyä kotoa. Kun pienellä on vaippa oikeastaan koko ajan, saattaa iho vaatia välillä rasvaa kestääkseen. Samoin synnytyksen jälkeen vauvan iho kesii useamman päivän ajan, ja siihen olen myös käyttänyt vähän rasvaa. Ja siis sehän on ihan normaalia, tuo vauvan ihon kesiminen synnytyksen jälkeen, kun vauvan ihon pitää sieltä   lapsivedestä  sopeutua tähän normi maailmaan.

Sinkkivoide taas on ihan loistava tuote punoittavalle pepulle. Nopea apu on tarpeen, ettei pieneen satu monta päivää! 

Vanulappuja mä käytän aina ensimmäiset viikot vauvan kasvojen pesuun. Näin on ainakin aikaisemmin neuvottu myös sairaalassa.

vauvan ihonhoito

On niin hienoa,että tarjolla on tuotteita jotka on hajusteettomia, Suomessa valmistettuja ja tutkitusti turvallisia vauvan iholle.  Nimittäin ihan mitä tahansa rasvaa en kyllä rupeaisi vauvan iholle laittamaan. Varsinkaan siihen punoittavalle,ärtyneelle pepulle, koska jotkut rasvat saattavat oikeasti ihan kirvellä pienen herkällä iholla.  

Oon niin onnellinen, että saatiin yhteistyön merkeissä meidän bebelle nämä kaikki tarpeelliset rasvat ja myös nuo pullot ja tutit. Vaikka toivon koko sydämestäni, että imetys lähtee tälläkin kertaa hyvin alkuun, tuo varautuminen itselle turvallisen olon. Ompa sitten pullot valmiina jos tarvitaan korviketta! Ja luultavasti jossain vaiheessa tulee annettua ainakin vettä pullosta jos ei mitään muuta.

Hei ja en kestä mitkä suloiset puput noissa Ainu tuttipulloissa seikkailee tällä hetkellä, niin söpöt<3
Samoin tykkään rasvapurkkien nykyisestä ilmeestä, tuo pupu vaan on niin Ainun symboli.

vauvahankinnat

Niin ne vaan pikku hiljaa vähentyä nämä asiat  mitä pitää bebelle ostaa. Vaikka uskon, että vielä viimeisillä viikoillakin tulee mieleen joitain juttuja mitä en oo muistanut ostaa. Että jos sä odotat vaikka esikoista, niin ei paniikkia, edes tällainen "konkari" ei välttämättä muista mitä kaikkea sitä  pitääkään ostaa valmiiksi kotiin! Ja onneksi näistäkin kaikki jutut on sellaisia, joita löytää aivan varmasti ihan perus ruokakaupasta.

Löytyykö teidän lapsilta näitä ihania pikku pupuja?! ja onko Ainun tuotteet muuten tuttuja? 

Pitäisköhän sitä välillä postailla muustakin kuin vauva jutuista?!

-Ulla-

ps. Suosittelen taas seurailemaan viikonloppuna mun instaa (@unelmienelamista) sinne tulossa ihana arvonta näistä tuotteista!

1 kommentti:

  1. Onpa suloiset purkit ja puput! Tuo Ainun sinkkivoide on ihan parasta. Kuluukin niin hitaasti, että en saa edes ostettua uutta purkkia pupun kuvalla, kun ei tuo kuopus niin paljon sinkkivoidetta enää tarvitse.

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: