keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Unelman toteuttamista

Mä haaveilin ihan hurjan kauan valkoisesta sohvasta, sen haaveen toteutin jo vanhassa kodissa. Sitten haaveilin kaikissa blogeissa vilahtavista Ektorpin sohvista, se haave toteutui, kun muutettiin tähän taloon. Alusta asti olin sitä mieltä, että meidän keittiö on vähän liian tumma mun makuun ja meni kuulkaa kolme kokonaista vuotta, ennen kuin tohdin tehdä sille jotain. Ja täytyy myöntää, että pohjamaalin levityksen jälkeen meinas ihan puhdas paniikki iskeä, kun katsoin keittiötä. Laitoin Mikon veljen vaimollekin kuvaviestiä, että "mä täälä hoen, että hyvä tästä tulee, hyvä tästä tulee...". Eikä asiaa hirveästi auttanut Mikon  "millä tuota sitten ruvetaan hinkkaamaan pois jos ei tuu hyvä"- kommentit. 

No tässä siis kuva ensimmäisen pohjamaalikerroksen jälkeen. Käytin ihan vaan Bilteman nikkarin pohjamaalia (maksoi 11,90€) . Todettu meillä käytössä hyväksi. Ymmärrätte varmaan syyn miksi meinas vähän paniikki puskea päälle:)


Ihan hirveän näköinen!!


 Vaati yhteensä neljä (paikoin jopa 5) kerrosta maalia ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Laitoin kaksi kerrosta pohjamaalia ja sitten kaksi ihan sitä kunnon maalia. Sekin oli Biltemasta, sisälakkamaali (maksoi muistaakseni 13,90€) . Tasot halusin ehdottomasti muun kuin ruskena värisiksi ja koska pikkuveli tuli sopivasti Oulun Bauhaussin ohi kävi hän ostamassa muutamat rullat dc-fixiä (4 rullaa yht. 28€)

Tässä vähän kuvaa tuosta huimasta erosta:


Sisko raukka joutui hommiin, kun oli meillä viettämässä viikonloppua:) Soriii!!<3 Fööni oli ihan paras apuri, kun tuo fixi piti saada lujasti kiinni tason alle, ettei se rupea sieltä repsottamaan! Täytyy vielä sanoa, että ainakin tämä fixi oli ihan super helppo laittaa, ei tullut kuplia, eikä mennyt ruttuun.


Keittolevyt on meillä tuollaiset erilliset ja vähän jo ehdittiin siskon kanssa panikoida, miten saadaan fixi siististi kiinni siihen, kunnes tajuttiin, että sen saa nostettua siitä irti! Samoin otettiin myös lavuaari irti, että sen reunojen alle sai myös fixin. Tässä kohtaa joku Mikko niminen vähän pyöritteli silmiä, kun joutui auttelemaan... Hyvin sä sen kestit muru<3<3


Ja lopputulos varmaan kiinnostaa teitä kaikkia?!
No lopputulos on ihan super ihana ja mulla menee vieläkin aikaa kun vaan istun sohvalla ja tuijottelen mun kaunista keittiötä<3 Harmittaa, kun en jo aiemmin tarttunut tähän toimeen, mutta onneksi nyt uskalsin. Tuota listojen ja rungon maalaamista jännitin eniten, että jos niistä ei vaan tuu siistit ja VALKOISET. Mutta ihan turha pelko!

Rakastan tuota miten kaikki vanhat purkit, kipot ja kupit näyttää sata kertaa kauniimmilta tuota valkoista ja harmaata vasten. Ja koko keittiö istuu nyt sisustukseen niin paljon paremmin. Vielä kun saisin sen harmaan laminaattilattian tuon tumman ruskean laattalattian tilalle... Aina pitää olla unelmia, eikös?!



Fixin reunat tuli tosi siisteiksi, kun laitoin uudet silikonit sen päälle.


Että ei kallis remppa, vaikka muutos oli ihan huikea. Täältä suunnalta siis suuret suosittelut jos oot hetkeäkään miettinyt, että pitäiskö teidän keittiölle tehdä jotain. Tee ihmeessä!!

Ihanaa aurinkoista torstaita ja hei huippu ihanaa Naistenpäivää juurikin sulle<3

~~Ulla~~


13 kommenttia:

  1. Kaunis keittiö ♡ Meillä tehtiin samantyylinen remppa vuosi sitten ja hyvin onnistui. Maalattiin rungot ja ovet. Pöytätasot vaihdettiin uusiksi. Kyllä valkoisella maalilla saa valoisuutta paljon...
    Aurinkoista kevättä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari:)
      Mä oon ehdottomasti samaa mieltä, että valkoisella maalilla saa kyllä hurjasti raikkautta aikaiseksi. Siksi sitä meillä onkin yleensä aina vähintään se yksi maalipurkki varastossa!

      Poista
  2. Ah toi on vaan niiiiiin mahtava! Eikä mitään, ehkä jonain päivänä saat sitten olla mun kanssa fixailemassa mun keittiötä :D -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin!!! Ihan huippu ihana<3
      Mä tuun sitten mielelläni fixailemaan sun köökkiä:)

      Poista
  3. Ai vitsi kuinka ihana muutos, wau! :) Kyllä tuota kelpaa tuijotellakin.
    Ihanaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi<3
      Oon kyllä itsekin niin tyytyväinen, että tohdin aloittaa tämän projektin!

      Poista
  4. On kyllä kaunis keittiö :) Saisko postausta teijän makkarista ja poikien huoneesta? Ja saunaosasto kiinnostaa myös kun meillä on kylppäriremontti tulossa niin kiva katsoa vinkkejä toisten tekemistä valinnoista/ ratkaisuista :)
    T. Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanniska<3
      Ja postaustoiveet toteutan kyllä! Ja hei tsemppiä kylppäriremmontin keskelle, sitten kun alkuun pääsette:)

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: