tiistai 13. maaliskuuta 2018

Elämää keskellä ei mitään

Tiedättekö miten sitä oli jo ihan virittäytynyt kevät fiilikseen ja siihen, että räystäiltä nokkuva vesi tiesi lumen sulamista. Nyt on sitten ihan hölmistynyt olo kun lunta tuli eilisen illan ja viime yön aikana sellaiset 15cm. Ei enää!!! Jotenkin en nyt yhtään meinaa päästä fiiliksiin enää tuosta lumesta. Lapset oli kyllä ihan innoissaan, he kiljahtelivat, että " äiti eikö oo mahtavaa kun on tullut lisää lunta?!". ööö juu on. Kun joku vaan kävis ensin kolailemassa ne lumat tuosta pihasta reunoille, niin sitten me voidaan nauttia siitä lumestakin:)  Mun puolesta olis saanut kyllä jo sulaa pikku hiljaa pois. Tällä menolla meillä on vielä juhannuksenakin lunta! 

Mutta eikä sitä sanota, että vuodessa tulee tietty määrä vettä maahan, että kyllä mä sittenkin mieluummin otan tämän lumen nyt, kun vesisateen heinäkuussa! Tällä ajatuksella eteenpäin;)


Moni teistä on varmaan kuvista huomannut, että ei ihan hirveästi näy naapuritaloja näissä kuvissa. Koska meillä ei naapureita ole. Tai no on, mutta lähin on tietä pitkin mentäessä parin kilometrin päässä. Miksi me sitten muutettiin asuntoalueelta tänne keskelle ei mitään? Miksi me vaihdettiin se, että lapsilla oli kavereita kävelymatkan päässä, tähän että koulumatkaakaan ei ole valaistu?

Koska se oli tietoinen valinta.  Kun etsittiin uutta taloa, meillä oli toiveena tietysti isompi talo, mutta toinen yhtä tärkeä toive oli iso ja rauhallinen tontti. Haluttiin myös, että saadaan olla omissa oloissa, ettei heti ole naapurit kurkkimassa, että mitä meillä tapahtuu eikä tarvitse pelätä, että meidän elo häritsee muita. Jossain kohtaa talo etsinnän keskellä ruvettiin jo miettimään, että onko tämä ihan mahdoton yhtälö. Mutta onneksi sitten kuitenkin pidettiin vielä sen aikaa unelmista kiinni, että tämä talo löydettiin.

Mandin tikkarikylä:)

Meidän tontti on kooltaan 4000 neliötä, ihana iso ja rauhallinen piha. Tämän kokoista tonttia ei läheltä isoja kaupunkeja saa, ainakaan sillä budjetilla mikä meillä oli käytössä. Haluttiin myös kasvattaa meidän lapset maalla. Iso valinta jota pohdittiin monelta kantilta. Olihan se helppoa, kun asuttiin asuntoalueella jossa lapset saivat vain kävellä kaverinsa luo. Mutta nykyään he menevät kavereidensa luo pyörällä ja talvella on myös viety autolla. Meidän tulee muutenkin ajettua niin paljon autolla, että se nyt ei enää missään tunnu, jos pitää lapsi viedä kaverilla ja hakea sieltä pois. 
Ollaan oltu myös super tyytyväisiä poikien pieneen kyläkouluun, kaikki tuntevat toisensa ja välitunnilla leikitään koko koulu yhdessä hippaa. Kyllä sitä ehtii sitten niissä isommissa luokissa ja piireissä olla myöhemminkin.

Mä niin rakastan tuota pellolla olevaa latoa. Niin symppis<3

Tykätään molemmat  Mikon kanssa laitella puutarhaa,. Jako menee siis niin, että  Mikko leikkaa nurmikon ja mä teen sen kaiken pikku nysväämisen:) Haluttiin myös puutarha johon voi laittaa kasvamaan mitä halutaan ja tännehän niitä nyt sitten mahtuu. Meillä on iso mansikkamaa, joka laajenee vielä keväällä, samoin meillä on iso kasvimaa ja kasvihuone. Istutettiin viime syksynä pensasmustikoita ja niitä laitellaan lisää maahan keväällä. Ollaan myös laitettu kirsikka-, luumu- ja päärynäpuu kasvamaan kahden omenapuun seuraksi jotka oli täälä jo valmiina odottamassa meitä.

 Lapsille haluttiin myös isot leikkipaikat, koska tässä ei ole leikkipuistoa kävely- tai pyöräilymatkan päässä. Meiltä löytyy siis keinuja pitkä rivi, leikkimökki, iiiiso hiekkalaatikko, tampoliinille ja uima-altaalle paikka sekä jalkapallo maali. Ja siltikin sitä ihan pelkkää nurmikkoa löytyy vaikka kuinka paljon. Niin nautin, kun lapsilla on tilaa leikkiä.

Meidän etupihaa.

Meillä on oma tie. Tästä omistuksesta mä en oo niin kovin innoissani näin talvisin, kun tätä lunta on paljon. Vai miltä kuulostaa n.700m tien kolaaminen ihan omin pikku kätösin. Ei kivalta. Saa tulla koittamaan, jos intoa piisaa, lupaan tarjota kahvit;) Mikon isoin haave taitaakin talvisin olla joko joku pikku traktori tai isompi mönkijä...

Mutta muuten se on kyllä ihana tuo oma tie jonka päässä vain me asutaan. Ei tarvitse ollenkaan ressata, että lapset juoksisivat tielle auton alle. Postia haettaessa (siis sieltä tien päästä) saadaan kaikessa rauhassa mennä koko tien leveydeltä. Toki tässä on sitten se huonokin puoli, että Nuutilla oli vähän vaikeuksian viime kesänä muistaa tuola isolla tiellä (joka sekin on siis ihan rauhallinen pikku kylän tie), että sielä pitää mennä reunassa, kun niitä autoja VOI sielä tulla. Mutta hyvin hän sen parin pyörälenkin jälkeen muisti. 

Etupihaa myös, tuolta kuivujen välistä tulee siis tie meidän pihaan.

Rakastan sitä kun voin kesällä hillua terassilla yöpaita päällä, ilman että tarvitsee pelätä naapurien näkevän. Lapset saa ajaa mönkijällä meidän tiellä, eikä tarvitse pelätä, että he ajavat jonkun päälle. Me saadaan käydä keräämässä mustikoita ja puolukoita meidän takapihalta alkavasta metsästä tai käydä siellä muuten vaan kävelemässä ja rakentamassa majoja. 

Tiedän, että siinä missä tämä oli meidän iso unelma ja haave, asua keskellä metsää (ja peltoja), jonkun toisen haave on asua asuntoalueella tai kerrostalossa. Onneksi nämä on kaikkien omia haaveita ja toivon, että jokainen saa kasvattaa omat lapsensa juuri sellaisessa ympäristössä, kun on haaveillutkin.

 Tämä on just se mitä me haluttiin omille lapsille ja meidän perheelle. Rauhaa ja tilaa olla ja kasvaa <3

Olis kiva tietää miten te asutte? Mitkä asiast vaikutti teidän päätökseen?

~~Ulla~~

Muistakaapas nappailla meidät instassa seurantaan: https://www.instagram.com/unelmienelamista/

10 kommenttia:

  1. Täällä toinen mettähöperö kaupungin lähiössä niin nautiskelee kun kattoo näitä kuvia! <3 Tilaa, niiiiin paljon tilaa! Kattoin just viime viikolla kaupungilla kun pari äitiä oli lastensa kanssa torilla laskemassa pulkkamäkeä. Siis sellanen 5 x 5 m alue jossa pieni mäki, ehti laskea kirjaimellisesti kaksi metriä ja sit olikin jo valli ettei mee portaille. Olin surullinen. Vaikka siis todennäköisesti ne oli ihan onnellisia niin silti itte kauhisteli että olispa kamalaa jos ainut leikkipaikka ulkona olis torin reunalla se hiekkalaatikon kokoinen alue ihmisvilinässä ja torimyyjien vieressä. :/ Mutta niinkuin sanoit, kaikki kasvattakoon lapsensa just siellä missä hyvältä tuntuu :) Itte on niin mettästä että kaipailee vähän toisen näköistä aluetta :D -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että molemmissa sekä maalla, että kaupungissa asumisessa on ne omat hyvät puolet. Onhan se ihana varmasti kun on ne puistot ihan kävelymatkan päässä tai että jätskikioskille saa mennä lasten kanssa kävellen. Tosin tuo torin reunalla pulkkamäessä olo ei nyt välttämättä kuulosta ihan ihanteelliselta..
      Mutta päivääkään, en oo kyllä katunut meidän maalle muuttoa. Sunkin pitäis jo kääntää nokka kohti mettää;)

      Poista
  2. Olipa kiva postaus. Täällä on myös päädytty maalle melkeinpä keskeltä kaupunkia. Tuloksena tilava koti tilavalla tontilla ja en voisi kyllä olla enempää onnellinen tästä ratkaisusta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janni, kivan kun tykkäsit. Ihana, että löytyy jotka viihtyy maalla. Iso tontti on kyllä niin mahtava juttu! Niin ja en mä pidä isoa taloakaan yhtään pahana:)

      Poista
  3. Me ollaan vasta siinä kohtaa menossa, että kovasti haikaillaan maalle! Asutaan tällä hetkellä kerrostalossa, mutta sitten kun muutama asia järjestyy, niin suunnataan jonnekin muualle. Katsotaan, miten elämä vie :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mutta tuohan on aivan ihanaa aikaa myös! Saatte haaveilla ihan urakalla:) Toivon kovasti, että elämä vie teidät kohti unelmien toteutumista<3

      Poista
  4. Mä muuttaisin koska vaan tuollaiselle paikalle.♥
    Tässä nykyisessä sijainnissa mättää tuo aivan meidän vieressä kulkeva tie, jossa nopeusrajoitus on 80km tunnissa, mutta tosi moni ajaa sen yli. Lisäksi vaikka on kiva että mummula on samalla pihalla, kaipaan kyllä välillä ihan sitä omaa rauhaa, ilman, että papan kaikki 10 konetta/autoa/venettä yms täyttää meidän pihan. Kaipaisin myös jotakin pientä tienpätkää jolla kävellä, kun tuolle isolle tielle ei vain voi mennä. Näen tässä meidän talossa ja pihapiirissä paljon miinuksia ja vain vähän plussaa..mies taas ei, sillä tämä on hänen kotitalonsa ja hän on melkein koko ikänsä tässä asunut...joten ymmärrän kyllä myös tunnearvon. Haaveenani olisi kuitenkin joskus se ihan kokonaan oma piha, yksikerroksinen (mieheni rakentama) talo ja kaukana isosta tiestä. Huh, tulipas vuodatettua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana sä<3
      Tuo 80km/h on kyllä jo tosi pelottava nopeus tiellä joka on kodin lähellä. Ja vielä kun lapset on niiiin nopeita menemään just sinne kiellettyyn paikkaan! Just tuohon pikku kävelyyn tuo meidän tie on kun tehty. Monesti kun Nuutti oli pieni käytiin kävelemässä ihan vaan tien päähän ja takaisin ja siinä meni yli puoli tuntia.Napsittiin välillä vähän mustikoita matkan varrelta ja taas jatkettiin matkaa.

      Mä toivon kyllä kovasti, että jossain kohtaa tuo sun toive toteuisi<3

      Poista
  5. Tuollainen sijainti oli meidänkin unelma! Ei vaan löydetty sopivaa taloa maalta, mutta kuitenkin inhimillisen matkan päässä työpaikoista. Nyt asutaan uudessa omakotitalolähiössä, koulu näkyy pihaan, kauppaan on kaksi kilsaa ja keskustaan kahdeksan, ja bussilinja kulkee melkein pihasta. Isoin plussa on miehen työpaikka tuossa parin kilsan päässä, äskenkin hän poikkesi viemässä Ellun kerhoon kun Veenu halusi toipilaana jo päiväunille.

    Naapurit ovat kyllä ihan vieressä, mutta ei se meitä yllätykseksi haittaa. Ja ehkä nuo tonttia reunustavat pensaat joskus kasvavat. :D

    VastaaPoista
  6. Mä voisin asua jonkun suuren kaupungin laidalla keskellä ei mitään (onko sellaista?!), mutta ihan korpeen en kyllä kykenis :D

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: