tiistai 30. kesäkuuta 2020

Äiti taasko se vauva syö?!

Kyllä. TAAS. 

Vaikka tiedostinkin, että ekat päivät menee imettäessä,niin on tämä silti taas yhtä imetystä koko elämä. Huoh. Varsinkin jos on tälläinen ihminen kuin mä, joka on tottunut touhuamaan kaikki päivät, voi olla aika kovakin paikka "vaan" istua ja imettää. 

Koska kyllä mä myönnän, että välillä turhauttaa ihan tosi paljon, kun oot juuri toisen saanut sänkyyn ja viiden minuutin päästä hän on taas sitä mieltä, että tässä voitais vaikka ottaa hörppy. Niin eipä se auta kuin istua sinne sohvan nurkkaan ja imettää. Ja mielessä pyörii noin sata asiaa mitä pitäis tehdä (kiitos mun raskausajan hullun siivous innon, ne ikkunat ym on nyt pesty!!)laitella ruokaa ja pyykitkin odottaa koneessa narulle pääsyä.

Meidän imetys lähti jo synnytyssalissa super hyvin alkuun. Bebe tiesi kyllä tasan mitä tissin kanssa tehdään ja otekin on onneksi ollut oikea heti alusta asti. Sairaalassa ollessa jo heti ensimmäisenä yönä imetin läpi yön vaihdellen vain puolta välillä. Neiti itkeskeli jonkun verran,mutta myös rauhoittui tissille.  Vettä tuli juotua heti synnytyksestä lähtien litra tolkulla ja sama meno jatkuu kotonakin. Yritän myös huolehtia omasta syömisestä, vaikka näillä helteillä ei ihan hirveästi ruokaa teekkään mieli.

Mulla nousi maito vasta silloin kotiinlähtö päivän aamuna eli kun bebe oli 2 vuorokauden ikäinen. Paino tippui yhteensä 8% syntymäpainosta. Kertaakaan ei sairaalassa puhuttu mitään lisämaidosta,eikä onneksi syöttöpunnituksiakaan tehty.

imetyksen aloitus

Mä siis näen punaista pelkästä ajatuksesta, että syötön jälkeen ruvetaan tsekkaamaan, että paljonkos vauva on maitoa saanut. Mun mielestä se on just omiaan nostamaan tuoreen äidin stressin pilviin. Tietenkin sillekin on oma tarpeensa,mutta esim Nooan aikana musta tuntui, että se oli enemmän rutiini, kuin tarve.

Kotona  bebe kanssa ollaan menty hyvin lapsentahtisesti. Bebe on itse herännyt hamuilemaan suhteellisen tiheästi, joten ei ole todellakaan tarvinnut miettiä syökö hän tarpeeksi. Ja koska hän myös välillä nukkuu vallan tyytyväisesti tai kuten tänään (ollessaan 6vrk ikäinen) hän katseli sylissä ihan hiljaisena ympärilleen ja kuunteli muiden ääniä. Joten päättelen, että maitoa tulee riittävästi.

Ja mites ne tissit (tai mun tapauksessa siis nännit). No AUUUUTS.  Siis tämä on kyllä asia missä todella tehokkaasti aika kultaa muistot. En ikinä muista miten kipeää tämä ensimmäisten päivien imetys tekeekään. Niin kuin joku pistelis neuloilla ensimmäiset 20 sekunttia, jokaisen imetyksen alussa!!!  Mutta onneksi  tiedän, että seKIN tässä kyllä helpottaa, kun vaan rinnat tottuu taas rooliinsa. Tällä hetkellä se kohta, missä vauvan suu lähestyy mun tissiä aiheuttaa sellaisen vaatimattoman koko vartalo jännityksen:) 

Onneksi kuitenkin maidon nousu aiheutti vaan päiväksi kevyen jomotuksen ja sen jälkeen on ollut hyvä balanssi tarjonnalla ja syömisellä. 

Sen oon huomannut, että suklaan saan jättää taas pois ruokavaliosta.Meillä on siis kaikki vauvat reagoineet suklaaseen itkulla. Niin myös tämä pieni. Mutta hei eipä se haittaa, onneksi on sitten muita herkkuja joita voi syödä:)

vauvantahtinen imetys

On kyllä niin ihana, kun ainakin tällä hetkellä näyttää siltä että imetys onnistuu. Viime perjantaina kävi myös neuvolanterkka ja bebeltä puuttui enää 30g syntymäpainosta. Eli maitoa tulee vauvan tarpeisiin hyvin. Terkka sanoi, että syntymäpaino pitäis olla saavutettu 2 viikon iässä, joten hyvin ehditään!


Ne hetket, kun saa pienen rinnalle on jotain niin ihanaa ja kaunista ja tällä hetkellä niitä hetkiä on siis monta kertaa päivässä. Se hamuaminen ja lopun tyytyväiset maitokoomat<3

  Ja onhan se nyt ihan super helppoakin. Eväät aina mukana! Vaikka tiedän, että tulee myös päiviä, kun koko imetys ahdistaa sitovuudellaan. Meillä ei tälläkään kertaa oteta pulloa käyttöön, joten bebe kulkee mukana sielä missä mäkin. Tuttia oon nyt muutamia kertoja laittanut suuhun, koska se helpottaisi tosi paljon esim kaupassa käyntiä, kun pieneen itkuun saisi tutin ja sillä päästäis sitten vaikka autolle imettämään.


Mites teillä muilla joilla on tuore vauva vauhdissa mukana, meneekö päivät imettäessä vai menettekö pullo linjalla. Yllättikö joku asia sut imetyksessä?

-Ulla-

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Hän on täälä!

jeps, se oli sitten ikimuistoinen juhannus joka meillä koettiin. Niin kuin kirjoittelinkin, meni suunitelmat ihan uusiksi.

Supistukset alkoi tosiaan silloin 03 yöllä. Tulivat noin 20 minuutin välein, ei sattunut,mutta olivat kuitenkin ihan erilaisia mitä harjoitussupistukset oli ollut. parisen tuntia  meni tuolla välillä. Sitten väli vähän piteni, mun aika meni laitellessa loppuja tavaroita laukkuun ja siivoillessa hipi hiljaa taloa. Siskolle laittelin viesitä joskus seitsemän jälkeen, että ehtiikö hän meille.

Tässä kohtaa hauska yhteensattuma. Minean synnytys käynnistyi myös silloin, kun mun sisko oli edellisenä iltana tullut Kuopiosta mun äidille. Tällä kertaa sisko oli tullut juuri tuona yönä mun isälle tuohon muutaman kilometrin päähän. Kirjoitinkin siskolle viestiin, että meidän bebet näköjään odottaa hänen tuloa:)

Samoihin aikoihin laitoin myös käylle viestiä, että ei taideta lähteä meren rannalle aamusta. Päätettiin kuitenkin, että käly perheineen tulee meille, menee lasten aika kivemmin kun on kavereita.

Sisko tuli meille joskus ennen kahdeksan jälkeen ja värjäs mun juurikasvun ja kulmat.Asiat tärkeysjärjystykseen,eikös:) Tässä kohtaa supistukset hieman laantui ja väli oli yli puoli tuntia. Käly saapui sitten puoli 11 aikaan ja siinä sitten rauhallisella fiiliksillä juteltiin ja hengittelin supistusten kanssa.Vähä tuli sellainen fiilis, etät ei tässä välttämättä tuukkaan lähtöä vielä tänään. Mikkokin aloitti sitten tikanheiton lomassa juhannuksen juhlinnan. VIRHE!!

12 aikoihin supistukset sitten taas voimistui oltiin pihalla joten välistä ei oo oikein mielikuvaa. En saanut tälläkään kertaa syötyä mitään muuta kuin puoliskan banaanin, vaikka monesta paikasta saikin lukea, että olis hyvä syödä tukevasti, koska synnytyksessä kuluu energiaa. Mutta kun ei maistunut niin ei.

Yhden aikoihin käly rupes kysymään, että paljonko supistusten väli on ja pikainen kellotus kertoi, että väli oli alle 10min ja kun lähdin liikkeelle, tuntui että supisti ihan koko ajan. Mikolle sanoin, että nyt kyllä taidetaan aika vauhdikkaasti lähteä sinne sairaalaan. Käly tarjoutui kyllä kuskiksi, mutta mä olin vahvasti sitä mieltä, että pystyn kyllä yhden 40km ajaa. 

Ja voi pojat mikä automatka. Voin kertoa, että kiitos Valion rekan, jonka perässä sai ajaa selvittiin suhteellisen hyvin. Supistukset otti ihan tosissaan kipeää ja hengittämiseen sai keskittyä ihan tosissaan. Seinäjoella oli ihan yhtä tuskaa, kun piti jarrutella valoihin. Sairaalan pihassa piti vähän etsiä paikkaa, että minne saa auton jättää ja ajoin vaan synnärin oven lähelle ja tuumasin Mikolle, että vie auto parkkiin ja mä meen sisälle NYT. Supistus iski niin pahasti päälle, että en meinannut autosta pois päästä.

synnytyskertomus

Synnärille saavuttua ojensin äitiyskortin ensimmäiselle ihmiselle joka vastaan tuli ja sanoin, että tässä tulee pikaisesti tilannekatsaus. Kerroin missä mennään ja samassa tulikin supistus. Kätilö tuumasi, että eipä mietitä sitten tämän enempää tässä käytävällä vaan mennään tarkkailuhuoneeseen. Käyrää ei otettu ensin vaan tsekattiin mikä tilanne ja olin 7cm auki. Kätilö nauroi, että hän ei voi uskoa, että ajoin itte autolla tuossa kunnossa, olin itse vähän samaa mieltä!

Mikko oli ohjattu suoraa saliin ja sinne mäkin sitten pääsin tutun ja turvallisen pallon päälle istuskelemaan. Ja voi hyvä ihme miten mä rakastan sitä palloa synnytyksessä. Oikeasti,vie kivut niin tehokkaasti.

Siinä sitten täyteltiin nopeasti kaikki oleelliset jutut, niin kuin miten raskaus on mennyt ja millä viikolla mennään:) Supistuksia tuli alle viiden minuutin väleillä,ne otti kipeää,mutta pystyin täysin rentoutua niiden välissä ja höpötellä kätilön kanssa. Supistusten aikana keskityin vain tiukasti hengittämään ja hokemaan pään sisällä, että "pian helpottaa,pian helpottaa..."

Mun kätilöksi sattui kyllä maailman ihanan tyyppi, kiitos Kaarina, oot ihan huippu ja niin oikealla alalla!!Hänelle oli helppo kertoa mun kevyestä ponnistuskammosta ja tykkäsin paljon hänen tavasta olla läsnä. Tuli niin turvallinen olo. Hän monta kertaa sanoi, että odotellaan ihan rauhassa sitä ponnistamisen tarvetta ja sitten vaan ponnistat. Miten yksinkertaiselta se kuulostikaan.

No kyllähän se ponnistamisen tarve sitten sieltä tuli,ei yhtään yllättänyt eihän?! Pääsin jotenkin kiipeämään sängylle ja tällä kertaa jäinkin makaamaan kyljelle jossa sain hetken aikaa olla ilman supistusta ja se helpotti paljon. Edellisissä synnytyksissä oon siis ponnistanut selällään puoli-istuvassa asennossa.

luomu synnytys

 Nyt kun ensimmäisen kerran ponnistin ihan vaan kevyesti meni vedet ja seuraavalla syntyi sitten meidän tyttö. Ponnistusvaihe kesti tälläkin kertaa minuutin. Ponnistamis vaihe on kyllä kaikessa rajuudessaan rankka kokemus. Miten se kipu voikaan olla niin kova. Joten koen kyllä olevani ihan super onnekas, kun mulla on aina ollu niin lyhyet ponnistusvaiheet. Synnytyksen kokonaiskesto oli 2h35min. 

Ja se olo mikä tulee sen jälkeen kun vauvan saa pihalle. Voi että. Se on sekoitus onnea, helpotusta, iloa, ihmetystä. Se on puhdasta riemua siitä, että "mä onnistuin!!!"

positiivinen synnytyskertomus

Pieni parkaisi heti kun maailmaan pääsi ja mä kokoilin itseä Mikon halauksessa<3 Onni oli kyllä juuri siinä hetkessä.

Oltiin pienen kanssa pari yötä sairaalassa. Kaikki meni tosi hienosti heti ensi hetkistä lähtien. Mulla ei oo kenenkään synnytyksen jälkeen ollut mitenkään kiire kotiin. Tiedän, että sielä tulee ihan toiseen tyyliin touhuttua, joten nautin paljon siitä, että saan pari päivää keskittyä vain vauvaan ja siihen, että imetys lähtee hyvin alkuun. 

Niinpä me tälläkin kertaa vietettiin pari päivää ihan vaan iho vasten ihoa ja oltiin tissillä piiiiitkään. Niin ihanaa, kun sai nuuhkia pienen tuoksua ja pusutella toista. Miten rakas hän olikaan ihan heti ja jotenkin niin tutun oloinen. 

Nyt täälä sitten ollaan uppouduttu ihan täydellisesti vauvakuplaan ja kiirettä pois ei ole<3

Aurinkoisia päiviä teille ihanille!

-Ulla-
 


torstai 18. kesäkuuta 2020

Viimeinen masukuva

Siis niin siinä nyt kuulkaa taitaa käydä, että meidän bebe haluaa syntyä näin juhannuksen aikaan<3 Ja näyttää myös pahasti siltä, että meidän juhannus suunnitelmat menee myös huolella uusiksi!



Täälä on oltu klo 03 asti hereillä ja otettu supistuksia n.20min välein vastaan. Vaikka se kuulostaa kuinka kliseiseltä, niin heti ensimmäisestä supistuksesta tiesin, että nämä on nyt NIITÄ supistuksia. Unihiekat lähti suhteellisen nopeasti silmistä:)

Tällä hetkellä olo on hyvä, supistuksia tulee n. vartin välein ja ne on pakko vastaanottaa seisten, istumisesta ei tuu mitään. Oon täälä odotellut, että muu perhe heräilee, että saan vielä tyhjennellä astianpesukoneen ym. 

Ja tämä jännitys, apuaaaaa!! Miten voikaan jännittää näin paljon?!

Oli pakko vielä tässä aamusta napata viimeiset masukuvat, en voi uskoa,että tämä ihmeellinen matka on jo tässä pisteessä, ihan lopussa. Olo on kaiken jännityksen keskellä haikea, ja tottakai odottava. En malta odottaa pienen näkemistä<3



Mä toivottelen juurikin sulle ihanaa juhannusta, katsotaan koska palailen linjoille! 

Instaan varmaan tulee nopeammin päivitystä, eli ota @unelmienelamista seurantaan!

-Ulla-

Valmiustilassa!

Ja vähän sen valmiustilan uuvuttamakin!

Tiedättekö, että ei oo ihan helppo juttu olla 24/7 valmiustilassa lähtemään synnärille. Siis se, että talo olis edes jossain kunnossa, tai että jääkaapissa olis edes jotain ruokaa,ehkä jopa lämmitystä vaille valmista.
Puhumattakaan,että olis ihan kiva jos itsekin olis jossain kuosissa sitten lähdön hetkellä.

Tiedän, että millään noilla ei sitten loppujen lopuksi oo mitään väliä, mutta kyllä te joilla on lapsia teidätte mistä puhun. Ainakin luulisin?!

Mun monet (okei, JOKA) ilta on sellainen, että laittelen talon siistiksi,imuroin ja järkkäilen keittiön kuntoon ja vähän niin kuin varaudun, että josko TÄNÄ yönä tulis lähtö. Samoin aamulla tulee usein pestyä pyykit, ettei nyt ainakaan pyykkiä jäisi hirveästi kaappiin, jos lähtö tulee. 

Nyt elellään siis raskausviikkoa 38+2. Eli periaatteessa bebe voi syntyä koska vaan. Lasten kanssa ollaan juteltu miten helppoa oliskin jos olis kalenterissa päivämäärä, että tuolloin hän syntyy. Sais suorittaa kaikki valmistelut vaan kerran!

synnytykseen lähtö

Mullahan on kaikki synnytykset käynnistynyt ihan nollasta, eli ei oo ollut niitä mitään monen viikon tai päivien supisteluja. Oikeastaan mitään merkkejä ei oo ennalta tullut. Joko on lähtenyt vaan säännölliset supistukset käyntiin , jotka on sitten pikku hiljaa voimistuneet tai sitten on menneet vedet. Enkä muuten tiedä, että jos toivoa sais, niin kumpi tapa olis "parempi". Mulla on kuitenkin vesien menossakin ne supistukset alkanut oikeastaan heti. 

Eilen oli neuvola ja jotenkin toivon, että se jäis jo viimeiseksi käynniksi sielä, mutta saapi nähdä. 
Neuvolassa oli kaikki vallan mainiosti. Nauroin, että ihan turhaa taas kerran jännitin puntarilla käyntiä, koska paino oli tippunut puoli kiloa. Paineet oli ihan loistavat, samoin olin super onnellinen kun hb oli noussut edellisestä 125:stä 132:een. 
Mä söin ensin paketillisen Obsidania ja nyt oon sitten syönyt ihan Tokmannilta ostettua Vahva Rauta nimistä valmistetta, jossa on kuitenkin vähemmän rautaa kuin tuossa Obsidanissa. No näköjään se toimii myös ihan tosi hyvin. Ja mistä itse tykkään on se,että sen voi ottaa ruokailun yhteydessä, kun taas Obsidani suositellaan otettavaksi tyhjään vatsaan. 

Sf-mitta huiteli 34cm ja anteeksi vaan,mutta vähän pelkään mikä jättiläinen tuolta tulee! 
Olis niin ihana, kun kaikille odottajille kuuluis loppu raskauteen vielä ultra, jossa vähän kurkattaisiin minkä kokoinen bebe on tulossa. Toisaalta olisko se sitten kiva tietää, että "joo täältä tulee reilu nelikiloinen". Mieluummin saan sen ehkä sitten selville vasta jälkikäteen:)


synnytykseen valmistautuminen

Laitettiin vielä lasketulle päivälle neuvola-aika,mut voisin jo ihan mielellään hoidella bebeä silloin masun ulkopuolella! Ja oon kyllä niin onnellinen, että neuvolan terkka oli sitä mieltä, että ei tarvinnut ens viikolla mennä käymään, yleensä näillä vipolla viikoilla, kun on laitettu joka viikolle käyntiä.

Valmiustila nyt vähän ärsyttää, vaikka tajuan kyllä, että teen sen ihan itse itselleni. Ja periaatteessa  mulla ei kyllä oo mitään tätä raskaana oloa vastaan. Voin ihan super hyvin ja helteistä huolimatta oon säästynyt turvotuksilta. Pienen liikkeet masussa on pysynyt koko ajan tosi aktiivisina ja ne saa yhä hymyn huulille<3 Masun koko nyt vähän hankaloittaa elämää,mutta se näille viikoille kuuluukin.

Mä jatkan tätä "joko tänä yönä tulis lähtö"-elämää (miks muuten ajattelen koko ajan, et se lähtö tulee yöllä?!?!) ja katotaan milloin bebe päättää saapua maailmaan!

-Ulla-


tiistai 9. kesäkuuta 2020

Mitä kuuluu meidän tulevalle kolmos luokkalaiselle?

Huone joka on täynnä kaikkea tuhannen pientä juttua, niin kuin barbin kenkiä, pikku legoja ja mini kokoisia petsejä. Huone jossa on aina vähintään liimapuikko ja epämääräinen kasa eri värisiä papereita levällään. Huone jossa yöpöydällä on aina keskeneräinen kirja ja jos mahdollista niin myös kukkia maljakossa:)

lastenhuoneen sisustus

Sellainen on meidän Mandin huone. Mandi aloittaa siis syksyllä uudessa koulussa kolmannen luokan. Hänellä on koulussa monta kaveria,mutta yksi on noussut ylitse muiden. Tämä "paraskaveri"-juttu taitaa olla se tyttöjen juttu. Koska ainakaan meidän pojat ei oo koskaan osanneet nimetä ketään parasta kaveria, heillä on aina ollut vaan iso joukko kavereita ympärillä.

lastenhuonel

Mandi rakastaa ihan hurjasti elläimiä. Ei oo oikeastaan väliä onko se eläin leppäkerttu, perhonen, kissa vai aavikkokettu. Kaikki saa aikaan sellaisen melko korkean "Iiiiiiiihana" äänen:) 

lastenhuone

Hänellä on ihan loppumaton mielikuvitus leikkein suhteen. Ja mitä mä itse arvostan niin paljon, niin Mandi jaksaa leikkiä ihan uskomattoman pitkiä aikoja sekä itse, että Nuutin ja Minean kanssa. Heidän leikit voi olla kaikkea väliltä koti-,prinssessa-, barbi- tai koululeikit. Välillä Mandi pitää Minealle balettituntia ja välillä he lähtevät ulos ötököiden etsimis retkelle.
Välillä sitä vaan miettii,miten lasten mielikuvitus voi olla noin huippu?!

tytön huone

Mandi on nyt viimeisen puolen vuoden aikana innostunut ihan hurjasti lukemisesta. Tällä hetkellä on menossa Risto Räppääjä kirja sarja. Kirjastossa käynti on siis meidän neidille erittäin odotettu hetki:) Muistan, että oon itsekin ollut tuon ikäisenä kunnon lukutoukka, joka välillä valvoi ihan liian myöhälle kirjoja lukiessa.Ja mikäs sen ihanampaa, kuin uppoutua päivän päätteeksi kivaan kirjaan:)


Mandi muutti viimeisimmässä huoneiden vaihdossa alakerrassa olevaan pikku huoneeseen ja on tykännyt ihan valtavasti olla siinä. Mä itse tykkään tuosta huoneesta paljon, siitä saatiin jo vähän isomman tytön huone, jossa on kuitenkin se lapsen omaisuus vahvasti läsnä. Mandihan on tyttö joka rakastaa vaaleanpunaista ja pinkkiä, pitsiä ja röyhelöitä,mekkoja pitkillä helmoilla ja rusettipantoja kymmenissä eri sävyissä.


Oon huomannut, että tyttöjen huoneessa pitää vaan olla monia erillisiä laatikoita, monissa eri kokoluokissa, että ne kaikki pienet jutut saa helposti siivottua omille paikoilleen. Niin ja rutkasti tasoa joihin saa laitettua ne Lego Freinds jutut ja petsien talot. Ilman näitä voin vaikka vannoa, että tämä huone olisi täysi kaaos!

lastenhuoneen säilytysratkaisut

Mandi odottaa kesältä meren rannalle pääsyä, mansikoiden syöntiä ja johonkin kivaan paikkaan menoa jossa olisi kuulemma kiva olla eläimiä. Uskon, että nämä jutut saadaan tänä kesänä toteutettua! Hänellä myös alkoi tänään kolme päivää kestävä kässä kerho, jota odotettiin jo malttamattomana. Luvassa oli mm. miniatyyri keijumaailman tekoa!

Auringon paistetta sun päivään!!

-Ulla-


maanantai 8. kesäkuuta 2020

Viisi takana, mikä synnytyksessä pelottaa?

Vai pelottaako mikään.

En oikein osaa sanoa, onko se varsinaista pelkoa vai enenmmänkin jännitystä.

Kaikki viisi synnytystä jotka oon kokenut on jäänyt mieleen posotiivisina kokemuksina. Ne on ollut suhteellisen nopeita,mutta ei mitään syöksysynnytyksiä.  Synnytykset on alkaneet vaihtelevasti joko supistuksilla joista on aika nopeasti huomannut,että synnytys on alkamassa tai sitten kolmella kerralla on mennyt lapsivedet. Sairaalaan mennessä oon ollut neljässä viimeisessä synnytyksesäs ollut jo sen 6-7cm auki. Loppu avautuminen on sujunut neljässä synnytyksessä pallon päällä jossa oonkin sitten istuskellut ja keinutellut sen 3-4h. Esikoisen aikaan istuin keinutuolissa avautumisvaiheen.

Tähän asti kaikissa synnytyksissä on siis kaikki mennyt tosi hyvin ja oon joka kerta kokenut, että oon tilanteen tasalla, oon saanut hyvin määritellä itse miten on parasta olla ja mikä parasta en oo kokenut sitä kipua ihan kamalana. Ja nyt ettei mennä väärille urille, en siis sano, ettenkö olisi ollut kipeä. Oon ollut. Mutta se kipu on joka kerta ollut sellaista jonka kanssa pärjään. Ja näin oon myös sanonut kätilölle, että mennään tällä tyylillä , ilman kivunlievitystä, siihen asti kun tuntuu hyvältä.

 Oon myös pystynyt rentoutua siinä pallon päällä ihan super hyvin. Supistusten välit oon jutellut Mikon ja huoneessa välillä käyneen kätilön kanssa. Supistukset oon hengitellyt S.Y.V.Ä.Ä.N. ja yrittänyt olla rentona.    

odotusaika


Mutta sitten tulee se hetki. Se hetki kun tulee ponnistamisen tarve. Se on se hetki kun oon tainnut kätilöllekin sanoa, että onko pakko jos ei halua...Tai, että vieläkö voi perua koko homman. No eihän sitä voi perua. Mutta just se ponnistusvaihe on mulla se jota pelkään/jännitän. 
Oon yrittänyt kovasti  miettiä mikä siinä on miklä pelottaa. Mun ponnistusvaiheethan on ollut tosi nopeita. Rasmuksen aikana se oli 9min, Nooan 6min, Mandin 3min ja viimeisellä kahdella kerralla papereihin on merkitty 1min,mutta todellisuudessa niissä ei ole mennyt edes sitä, mutta minuuttia lyhyempää ei voi papereihin merkata.

Eli ei syynä ainakaan ole pitkät ponnistusajat. Uskon, että se on vaan se sen hetken rajuus. Kun se ponnistamisen tarve on vaan niin kova. Ja vaikka järjellä ajateltuna tiedän, että eihän siinä oo muuta vaihtoehtoa. Niin silti. Viimeksi mietittiin kätilön kanssa auttaisiko joku kivunlievitys just tuohon ponnistusvaiheeseen, mutta jälkikäteen kätilö sanoi, että ei siinä sekunnissa ehdi mitään antaa:)

Ja siis oon nyt aina kätilölle sanonut, että kun sanon,että mua ponnistuttaa, niin mua oikeasti PONNISTUTTAA ja silloin on ihan ok olla jo vastaanottamassa hanskat kädessä vauvaa!

nopea ponnistusvaihe

Tässä yhtenä yönä tuli mieleen hetki Minean synnytyksessä, just kun silloin tuli tuo ponnistamisen tarve,niin tuumasin Mikolle, että "tämä on se hetki mistä mua pitää muistuttaa, kun seuraavan kerran sanon, että haluan vauvan". No tässä sitä taas ollaan.

Tällä kertaa ajatuksissa ja toiveissa olisi päästä testailemaan allasta ja mahdollisesti jopa synnyttää veteen. Ainakin mitä oon nyt lukenut ja kuullut, niin monella juuri tuo ponnistaminen on vedessä helpompaa. Mutta se on sitten tietysti eri asia miten homma menee kun sen aika tulee.

Ja jos joku miettii,oonko puhunut tästä neuvolassa niin kyllä. Mutta eipä siihen oo ikinä oikein mitään tuumattu. Katsottu vain, että "niin sulla on ollut  kyllä tosi nopeat ponnistusajat kaikkien aikana". Niin tiedetään. 

Tiedän ja luotan, että siitä ponnistamisesta tälläkin kertaa selviän ja kokemuksesta tiedän, että kun vauvan saan syliin, en uhraa enää sekunttiakaan koko ponnistusvaiheen ajattelulle, se pieni tulee olemaan kaiken sen arvoista<3

Onko sulla ollut pelkoja synnytykseen liittyen?

-Ulla-

torstai 4. kesäkuuta 2020

Rv 36, päästäänkö loppuun asti?!

Hellou!

Täälä on lähtenyt rv 36 käyntiin. Maanantaina kävin lääkärineuvolassa ja sielä oli kyllä maailman ihanin lääkäri vastassa. Näitä raskauksia, kun on useampi takana ja lääkäreitä on tullut aika monta kohdattua, niin on huomannut, että ihan kaikki lääkärit ei vaan oo niitä huippu tyyppejä. Varmasti joo asiansa osaavia, mutta ulosanti on "vähän" heikohkoa, jos tiedätte mitä tarkoitan;)

suurperhe

Neuvolassa siis kaikki hyvin, niin kuin osasin odottaakin. Pissa puhdas, paineet ok, ei turvotusta, painoa tullut nyt yhteensä sellainen 3,3kg, eli ei ollenkaan paha. Vauvan sykkeet heilui sielä 150-160 kieppeillä ja tällä kertaa hän jaksoi olla ihan rauhassa, eikä ruvennut riehumaan sykkeitä kuunnellessa. Sf-mitta oli 31cm.Eli hyvin sekin sielä keskikäyrän tuntumassa.

Paikat oli jo aika kivasti pehmenneet ja lääkäri meinasi, että loppuun asti ei tämä bebe masussa ole. Tuumasin hänelle, että kun noin sanoo, niin varmasti paukahtaa reilusti yli ja tämä vielä häädetään käynnistyksellä ulos masusta:)

Ja hei mulla on tässä kolmen lapsen synttärit viikonloppuna järjestettävänä, että ennen sitä ei nyt kyllä ehdi minnekkään synnärille!!

Perus harkkasuppareita on edelleen päivittäin, jotkut saa puuskuttelemaan jo vähän enemmän, osan kanssa ei tarvitse edes vauhtia hidastaa. Mutta nuo koen ihan jo normaaleikis näille viikoille ja samaa mieltä oli lääkärikin. Kävelyvauhti on mallia etana, mutta mihinkäs tässä kiire olis.

Kovasti touhuilen täälä joka päivä kaikkea. Bebelle on jo kaikki ollut monta viikkoa valmiina. Nyt sitten oon vaan siivoillut taloa, lastenhuoneita, meidän jäätäviä kenkävarastoja, varastoa ylipäätään, pessyt ikkunoita. KAIKKEA. Aika hyvin kertoo mun mielestä se, että kun en muuta tekemistä enää keksinyt, niin lajittelin tyttöjen pampulat ja pinnit eri rasioihin, koska hei miksipä ei:)

viimeinen kolmannes

Tavallaan jollain kieroutuneella ajatustavalla haluaisin, että ehtisi tulla sellainen viimeisten viikkojen tuskastunut olo, sellainen että olisi niiiiiin valmis synnyttämään. Koska tällä hetkellä mulla on päällimmäisenä vaan sellainen fiilis, että en halua luopua tästä masusta.

 Edes nämä helteet ei aiheuta millään lailla tuskastuttavaa oloa, pystyn ihan hyvin nauttimaan lämmöstä myös tämän masun kanssa. Jonka muuten onnistuin myös polttamaan auringossa ihan huolella,APUA!! Laitoin kyllä ihan kunnon kerroksen aurinkorasvaa ja vielä 50 suojakertoimella, mutta ilmeisesti tuo masun iho on nyt niin ohueksi venynyt,että se otti ja paloi ihan kunnolla. Mietinkin jo, että apua jos tulis synnärille lähtö niin olis ollut yhtä tuskaa pitää masulla niitä anturoita. Ei siis enää aurinkoa masulle. Tai ainakin ihan vaan vähän...

Ihana muuten, kun luen lapsille iltaisin iltasatua, niin bebe osallistuu siihen myös potkimalla ihan tosissaan. Mineakin tässä yhtenä iltana ihmetteli, kun koko masu heilui!

Saapas nyt sitten nähdä milloin meidän vauva päättää syntyä. Kovasti häntä jo kylläl odotetaan<3


-Ulla-


maanantai 25. toukokuuta 2020

Miten mä valmistaudun imetykseen?

Ajattelin koota tähän postaukseen vähän omia vinkkejä miten mä valmistaudun tulevaan imetykseen. Ja ei, en todellakaan pidä sitä päivänselvänä, että imetys onnistuisi.

Taustaa

Ensin vähän taustaa menneistä imetyksistä. Eli Rasmuksen aikana imetin tasan pari viikkoa ja senkin aikana Rasmus sai korviketta pullosta ihan kunnolla. Se koko touhu oli yhtä takkuamista alusta nopeaan loppuun asti ja vasta näin jälkikäteen ajateltuna oon tajunnut, että olisin tarvinnut sata kertaa enemmän ohjausta ja tukea imetyksen alussa. Ja miten sitä olikaan sellainen ajatus, että "no se vauva syntyy ja mä laitan sille tissin suuhun ja that's it. Kuinka vaikeaa se muka voi olla?!". No hei voihan se olla vaikeaa, ihan tosi vaikeaa.

 Nooa imetin sitten sen puoli vuotta ja uskon, että suurin syy oli oma rento asenne. Kun olin nähnyt omin silmin meidän esikoisen kasvavan ja kehittyvän ihan normaalisti korvikkeella ja saavan ihan samalla tavalla läheisyyttä ja syliä ilman imetystä, oli asenne tosi rento toisen lapsen kohdalla. Ajattelin, että no yritetään,mutta ei paniikkia jos ei onnistu. 

Ja kyllä se sitten onnistui. Samoin kävi myös Mandin, Nuutin ja Minean kohdalla joita imetinkin sitten jo muutaman kuukauden yli vuoden ikään. Eli kokemusta nyt löytyy jo jonkun verran. 

Toisaalta mulla on ollut tosi onni noiden meidän murujen kanssa. Kenenkään kanssa ei oo ollut huonoa imuotetta tms. Ihan perus rintaraivareita ja hulinoita toki ja paljon.

imetys

Yhtä imettämistä vaan

Haluaisin niin kovasti, että jokainen joka haluaa imettää antaisi sille aikaa ja saisi jostain tukea ja tsemppiä. Mä oon nyt jo henkisesti valmistautunut siihen, että ihan varmasti ne ensimmäiset viikot tai jopa kuukausi menee pääasiassa imettäessä. En muista kenen aikana mulle kätllö sanoi jotenkin niin valaisevasti, että vastasyntyneen vauvan mahalaukku on tyyliin pikkurillin pään kokoinen. Eli onko ihme jos pieni on tosi nopeasti vailla jo uutta maito annosta?

Ja niinhän se nopeasti menee, että kun oot vauvan imettänyt ja hän sieltä pian huikkii jo uudestaan nälkäänsä, niin rupeat miettimään, että ei hitsi, ei mun maito piisaa. Eikös?! Kun just se on se viimeinen ajatus joka päähän kannattaa saada. Kun mä kirjoitin, että oikeastaan ekat viikot menee imettäessä, niin oikeasti mä oon kaikkien neljän onnistuneen imetyksen  alussa istunut pääasiassa sohvalla ja imettänyt. Välillä on tuntunut turhauttavalta, mutta sitten jossain kohtaa sitä on ruvennut huomaamaan, että imetysvälit pidentyvät. Ja se alun tieheä imetys on muuttunut joksikin ihan muuksi.

Ja vaatiihan se imetys toki muutakin kuin sohvalla istumista. On tosi tärkeä huolehtia riittävästä veden juonnista ja siitä, että syö kunnolla. Mä aloitan sen kunnon veden juonnin jo sairaalassa,heti synnytyksen jälkeen. Joka välissä kupillinen, välillä useampi. Ja sen oikeasti huomaa yllättävänkin nopeasti, jos on juonut liian vähän. Sama ruuan kanssa. Ei sun kropassa piisaa energiaa vauvan maitoon, jos et syö kunnolla ja nimen omaan sitä kunnon ruokaa, ei välipaloja ja napostelua lasketa.

Ihan niissä ensi hetkissä ja päivissä kannattaa vauvaa pitää ihokontaktissa. Vielä ennen Minean syntymää en olisi edes uskonut, jos joku mulle sanoo, että se oikeasti vaikuttaa tosi paljon maidon nousuun. Mulla on aiemmilla kerroilla maito noussut vasta kolmantena päivänä synnytyksestä (ja siltikään vauvoille ei oo annettu lisämaitoa). Oon heitä imettänyt ihan koko ajan kun oon sairaalassa ollut. Mutta Minea oli ainut joka oli alusta asti paidan alla, iho vasten mun ihoa. Ja maito nousi heti toisen päivän aamuna kunnolla. Toki siis imetin häntäkin tosi paljon. 

Huvituttina olo?!

Tiedän, että tosi moni ottaa jo synnärille mukaan tutin ja ihan tosi moni aina valittaa ensimmäisinä viikkoina, että ei halua olla huvituttina vauvalle. No en mäkään:) Mutta silti ne ensimmäisten viikkojen  imemisen tarpeet  meillä kulutetaan vain ja ainoastaan tissille. Tutti on toki joo kätevä tietyissä tilanteissa, oon ehdottomasti samaa mieltä. Mutta meillä se otetaan käyttöön siinä vaiheessa, kun imetys on lähtenyt ihan kunnolla käyntiin ja imemis otteessa ei oo mitään ongelmia. Oon itse pelännyt tutin kanssa esim sitä, että annan sitä sitten siinä kohtaa, kun toinen olisi tiheillä rinnalla käynneillä tilaamassa lisää maitoa itselleen ja mä sitten vaan laittelisin ahkerasti tuttia suuhun. Ja lopputuloksena olisi yksi tyytymätön vauva ja äiti joka miettii miksi vauva vaikuttaa koko ajan nälkäiseltä. 


Imetyspaidat

Ja mihin mä tykkään satsata on imetyspaidat. Oikeasti se tekee hommasta vaan huomattavasti helpompaa, kun sun ei tarvitte värkätä paitojen kanssa. Tämä nyt on vaan mun mielipide ja tiedän monia jotka saa homman toimimaan ihan normi paidoillakin. Mutta siis itse tykkään tosi paljon Boobin paidoista ja niitä mulle onkin kertynyt hirmu läjät.  Toki naureskelin kavereille, että aika yksi värinen on mun imetysajan vaatevarasto. Olisko mulla yks vaalean lila paita, yks raidallinen toppi ja loput on sitten mustia:)
Boobin paidoissa on se hyvä puoli, että niillä saa imetettyä tosi huomaamattamasti. Se on tosi kiva juttu, koska mähän oon imettänyt meidän lapsia ihan missä vaan heillä on nälkä tullut. Ravintolassa, kaupassa, huvipuistossa, leikkikentällä, eläintarhassa, laivalla you name it, i did it.  
Noita imetyspaitoja ja -toppeja oon ostanut tosi paljon kirppareilta ja torista. En itseasiassa teidä oonko ostanut yhtään uutena itselle. Boobin paidoissa ainakin hinnat on mun kukkarolle tosi kovat, joten ihan mieluusti ostan niitä huomattavasti edullisemmin käytettynä. Käyttöikä, kun ei ihan hirveän pitkä kuitenkaan ole.

imetys


Suojia, tarvitaanko niitä?

Liivinsuojat on mulla ollut ihan must juttu ja kaikkia merkkejä on tullut koitettua. Parhaaksi itselläni oon todennut nuo ylimmässä kuvassa näkyvät Natusan-merkkiset. Ne on mulla ainoat jotka pysyy paikoillaan. Ja siis oon joutunut käyttää suojia ihan 24/7 koko imetyksen ajan. Alussa niitä menee tietty enemmän, mutta kun maidon tulo vastaa sopivasti vauvan tarpeita, niin sitten suojienkin menekki on vähän rauhoittunut. Mutta ne on mulla ollut just niitä joita pitää olla JOKA paikassa. Mulla tais olla jopa autossa pieni pussi jossa oli muutamat suojat, jos esim hoitolaukusta/käsilaukusta oli jostain syystä loppunut:)

 Mutta joo, voin kertoa,että mikään ei oo niin inhottavaa, kuin imettää ja huomata, että toisesta rinnasta valuu maitoa joka kastelee sun paidan erittäin näkyvästi märäksi. Nimimerkillä oon pitänyt vauvaa toisen rinnan päällä yhdessä pesispelissä, kun muuten siinä olis näkynyt vaan märkkä pläntti:D

Mulla ei oo koskaan ollut maidonkerääjiä käytössä, mutta tiedän että tosi moni liputtaa niiden puolesta.

Loppuun

Kootusti mun vinkit imetyksen alkuun vois olla oma rento asenne, runsaasti ihokontakia, imetä, imetä ja vielä kerran imetä, juo ja syö itse kunnolla, niin ja hei lepo on myös tosi tärkeää.  Kysy rohkeasti neuvoa sairaalassa tai kotona ollessa esim neuvolasta.

Ne hetket kun saat olla pieni rinnalla on vaan jotain mieletöntä. Se läheisyys, se teidän kahden yhteinen hetki. Siinä on kyllä ripaus taikaa<3


Ja loppuun, jos se imetys sitten kuitenkaan ei onnistu muista, että sä oot ihan yhtä hyvä äiti, vaikka vauva saisinkin maidon pullosta ja se olis korviketta. Vauva tulee saamaan ihan yhtä paljon läheisyyttä ja rakkautta, sillä ei oo väliä miten se syöttäminen tapahtuu.

 Sä oot paras mahdollinen äiti sun vauvalle joka tapauksessa<3

Mitä ajatuksia imetys sussa herättää? Tämä on mulle asia josta voisin puhua ja kirjoittaa pienen ikuisuuden! Nytkin tuntuu, että  tuli vaan ripaus sieltä, toinen täältä.

-Ulla-


Puistoilua

Heipsan ja ihanaa alkanutta viikkoa!

Meillä alkoi viikko heti aamusta Nuutin hammashoitaja käynnillä. Lupasin, että sen jälkeen käydään vielä hammashoitolan lähellä olevassa leikkipuistossa touhuilemassa. Me käydään aika harvoin missään puistoissa, siis oikeasti ollaan oltu tasan kerran tänä keväänä ennen tätä päivää leikkipuistossa. 

leikkipuistossa

Niinpä voitte vaan kuvitella sen riemun mikä Nuutilla ja Minealla oli kun ajettiin puiston pihaan:) Ja kuluihan sielä nyt ihan super kivasti aika! Hassun huoletonta itselle tuo puistossa olo, kun molemmat pääsee jo niin hyvin itse kiipeilemään kiipeilytelineissä ja liukumäkeen, että lähinnä sitten itse vaan istuskelin ja ihailin heidän taitoja. Meidän lapset on usein puistossa just niitä jotka huutelee, että "äitiii, kato kuinka mä kiipeän tänne" tai "äitiii, kato kuinka mä osaan laskea täältä". Ja mähän sitten katson ja kehun<3


Niin nautin näistä rennoista päivistä, kun saadaan vielä lähteä kun halutaan ja näiden kahden kanssa, kun pystyy jo vähän venyttää niitä ruoka-aikojakin. Vauvan kanssa toki pystyy lähteä myös, mutta on se sitten vähän toisenlaista lähtemistä. 

Päätettiin pienten kanssa, että koska koululaisetkin retkeilevät tällä viikolla, niin mekin käydään vielä toisessakin puistossa tällä viikolla! Mikäs tässä on retkeillessä, kun säät on mitä ihanimmat:)


Nuutti nappas kännykällään muutamat pokemonit puistossa, näitäkään kun ei meidän omasta pihasta oikein löydy. 


Koululaisilla on viimeinen viikko menossa koulua ja sitten olisikin odotettu kesäloma edessä.  Heillä on ohjelmassa pyöräretkiä ja uuteen kouluun tutustumista. Meidän lapset aloittavat siis syksyllä kaikki uudessa koulussa, kun tuo ihana,pieni kyläkoulu suljetaan. Itseä harmittaa tämä kovasti, koska ollaan tykätty tosi paljon siitä, että lapset ovat pienessä koulussa. Kaikki tuntee kaikki ja opettajat ovat tosi hienosti puuttuneet mm kiusaamiseen. Toivotaan, että uudessa koulussa lähtee kaikki yhtä hienosti menemään, kuin vanhassakin koulussa.
Niin hurja miten nopeasti aika kuluu. Mutta toisaalta niin ihanaa kun saadaan ottaa kaikilta herätykset pois, no okei Mikko raukka joutuu jatkaa vielä, mutta me muut. Tervetuloa hitaat aamut!! Pitkälle nukkuminen taitaa jäädä haaveeksi, kiitos tuon kuvassa näkyvän pikku pojan, mutta nukutaan sitten päikkäreitä. 

Onko teidän kesäloma jo nurkan takana vai vieläkö saatte ahkeroida useamman viikon?

Aurinkoisia päiviä teille!

-Ulla-


keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Diili beben kanssa.

Mä oon tehnyt meidän beben kanssa diilin, et milloin saa syntyä. Koska sehän tunnetusti auttaa ihan hirveästi;)

Hän ei saa tulla maailmaan ennen kuin oon pessyt loput matot, koska let's face it, ne jää pesemättä jos en niitä etukäteen pese. 

Myöskään ennen ikkunoiden pesua on ihan turha edes kuvitella tulevansa maailmaan. Onhan se paljon mukavampi imettäessä katsella puhtaiden ikkunoiden läpi, kuin noiden joissa on taas jotain mystisiä sormenjälkiä. Ja  kai bebeliini ottaa sitten huomioon siitepöly ajan, se vasta on kurja jos jää ikkunoihin!

Ja hei mites kaikki pihahommat? Niistä ei ainakaan tuu mitään jos bebe päättäis tulla aikaisemmin maailmaan.

ennen synnytystä

Tämä lista on oikeasti ihan loputon. Sitä mukaa kun saan tehtyä jotain, keksin kolme uutta juttua tilalle. Ja kun ne jotkut jutut nyt vaan putkahtaa ajatuksiin ja ne on pakko toteuttaa samalla sekunnilla. Niin kuin tuo eteisen seinän maalaaminen. Sain ajatuksen ja seuraavana päivänä olin jo maalipenssselin kanssa heilumassa.

Näin mulla on ollut kyllä joka raskauden lopussa. Ja nyt kun kesäkuisten face ryhmään on jo ensimmäiset vauvat syntynyt hiipii itselle vähän paniikki, että ehdin tehdä edes osan noista jutuista mitä haluan. 

Vaikka jos bebe päättäis nyt syntyä, niin tiedän, että en miettisi näitä asioita enää hetkeäkään, silloin tulee niin paljon isommat jutut päällimmäisiksi. 

Tällä viikolla päivät on kulunut kaappeja ja leluja läpikäyden. Meidän pihassa on käynyt ihan hurja liikenne, kun ihmiset ovat noutaneet roskalava ryhmään laittamiani tavaroita. Mutta oikeasti, voiko enää kätevämpää olla?! Saa vaan pakata tavarat pussiin ja laitella portaille ja sieltä ihmiset on käynyt sitten vuorotellen niitä hakemassa omien aikataulujensa mukaan. Onko sulla tapana antaa tavaroita, vai viskaatko mieluummin roskiin? Tai viet hyötykäyttöasemalle?

Mehän siis vietiin vaatimattomasti myös hyötykäyttöasemalle peräkärryllinen tavaraa. Että tuota, herää kysymys mistä nämä kaikki meille tulee?!Mutta ah se fiilis kun kaikki turha on poissa kaapeista. Niin parasta!!

Mä kyllä myyn kaiken mitä voi, mutta paljon on sellaisia juttuja mistä tiedän, että esim kirpparilla ei euroa enempää saa. Siispä annan ne mieluummin eteenpäin.  Ja se hyvämieli mikä itselle tulee. Ihan huippua! Meiltäkin haki yksi pikku poika ison pussillisen pikkuautoja ja mä meinasin ihan liikuttua, kun hän oli vaan niin innoissaan niistä<3  

No niin, takaisin aiheeseen, meinas vähän karata juttu sivuraiteille:)


suurperhe ja vauvantulo

 Mä tiedän, että tämä touhu menee jo varmaan ihan yli,mutta toisaalta oon miettinyt, että mikäs tässä jos energiaa on.  Niin ja tietysti se , että ei tuu mitään kipuja. On ainakin sitten kaikki tavarat käyty läpi ja kaapit kuosissa, kun vauva syntyy.

Ja ettei kukaan nyt huolestu, niin kyllä mä oon tällä viikolla ottanut myös reilun tunnin päikkärit joka päivä:) Että pysyy homma jotenkin edes balanssissa!

On ollut hassua, kun lapset on palanneet kouluun, niin pääsee heti aamusta touhuilemaan omia juttuja. Etäkoulun aikaan, kun päivän ensimmäiset 2-3h meni aina lasten kouluhommien parissa. Ja tokihan mulla on nytkin Nuutti ja Minea kotona, mutta he leikkivät niin hienosti omia leikkejä, että ehdin kovasti vaikka sitten maalailla niitä seiniä:)

Onko sulla ollut äitiyslomalle To do-listaa (kasvavaa sellaista...) vai ootko pystynyt ottamaan tämän ajan ennen vauvan syntymää rennosti?

 Koska siis  mäkin välillä ajattelen, että nyt kannattais kyllä viettää myös niitä päiviä, että höllää kunnolla tätä menoa. Jos vaikka tekis pelkkiä käsitöitä siinä samalla, kun makoilee sohvalla. Ja se toimii tosi hienosti siihen asti, kunnes istun sohvalle ja saan ajatuksen, että itseasiassa pesuhuoneen seinät ja lattia pitäis pestä. Ja jos ihan nopeati myös pesis pihasaunan... Ja taas mennään:D

Ehkä mä istun sitten beben kanssa siinä sohvalla<3

-Ulla-

Niin onnellinen näistä jokaisesta!


Välillä sitä katsoo lapsia, kun he leikkivät vaikka  yhdessä trampoliinilla ja miettii miten onnellinen sitä voikaan omista lapsista olla. Ja tässä kun ollaan eletty ihan erilaista kevättä kuin koskaan ennen, on ollut niin suuri rikkaus omistaa monta lasta. Juteltiin tästä lastenkin kanssa, että miten olisi ollut ihan eri viettää etäkoulua jos meillä olisi vain yksi lapsi. 

suurperhe

Nyt, niin kuin normaalistikin, heillä oli aina seuraa kun lähdettiin pihalle. Oli kaveri jonka kanssa tehdä läksyjä ja ihmetellä opettajan kuvaamataidon ohjeita. On kaveri jonka kanssa tehdä palapeliä ja leikkiä kotia.

Mitään en enempää toivo, kuin että he olisivat yhtä läheisiä aikuisinakin. Että löytäisivät toisistaan sen ihmisen jolle voi kertoa kaikki, ilot ja surut. Että voit luottaa, että sun sisarukset on ne jotka tukee tiukan paikan tullen, kuuntelee, ohjaa ja auttaa. Nauraa sun kanssa, iloitsee sun onnistumisista ja tsemppaa sua eteenpäin. 

sisarussuhteet

Meillä on nyt ihan selvästi muodostonut sisaruspareja. Nuutti on Rasmuksen kanssa sellainen pari, että voi apua. He painivat niin paljon trampalla, että mua välillä ihan hirvittää. usein tuleekin huudettua, että "muista Rasmus, että sä oot paljon isompi kuin Nuutti, olkaa varovasti!"
Toinen hauska pari on Minea ja Nooa. Mineasta näkee, että on ihan Nooan lumoissa. Isoveljen huomio on vaan jotain ihan parasta ja neiti säteilee kuin aurinko, kun Nooa jaksaa hänen kanssa hetken touhuta. ja se kikatuksen määrä, sille ei loppua tuu. 

Niin hellyttävää katsoa miten pienet nauttii, kun saavat olla isompien kanssa. Mandi taas on keskellä sopivasti niin, että menee luontevasti kaikkien kanssa. Hän keksii Minean ja Nuutin kanssa ihan mielettömän hienoja leikkejä jotka saattaa kestää montakin tuntia, välillä jopa useamman päivän.  Samoin hän jaksaa osallistua poikien ja heidän kavereiden hippa ym leikkeihin. 

Ja kyllä meillä leikitään ihan tosi paljon niinkin, että kaikki viisi leikkivät yhdessä. Vaikka vanhimmalla ja nuorimmalla onkin 9 vuotta ikäeroa. Mä uskon, että kun lapsia on paljon, he ovat pienestä asti oppineet ottamaan muut huomioon. Ja kun lisänä on ollut vielä ison osan heidän elämää eri-ikäisiä hoitolapsia, niin siinä on pakkokin osata jakaa omia lelujaan ja kuunnella muidenkin mielipiteitä. 

lapsiperhe

Ja vaikka meillä painitaan, riidellään ja huudetaankin oikeastaan päivittäin, niin en osaisi olla ollenkaan ilman tätä viisikkoa.  Meillä nauretaan ja meillä kiljutaan. Hiljaista meillä on oikeastaan vain illalla, kun lapset on mennyt nukkumaan.  Tämä on just sitä meidän näköistä elämää, ihanaa, kova äänistä, menoa ja meininkiä sisältävää elämää.

Olis kiva kuulla millaisia sisarus suhteita teidän lapsilla on? Tai sulla itsellä?

-Ulla-


sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Kuinka tämä voi olla näin hankalaa?!

Pystytkö kuvitella tilanteen. Sua väsyttää ihan kunnolla. Meet sänkyyn ja nukahdat alta viiden minuutin. Nukut heräämättä n. 4h ja sitten heräät siihen, että sun toinen (tai huonolla säkällä  molemmat) lonkat on ihan jumissa.

 Käännät kylkeä suuren ähinän ja puhinan säestämänä ja se kääntyminen aiheuttaa tietty supistuksenkin. Supistuksen ohi menoa odotellessa tulee mieleen, että hitsi jos tuliskin lähtö. "Ei pliis tänä yönä,en jaksa just nyt".

 Asettelet tyynyjä sun polvien väliin, yks halaus otteeseen kainaloon ja se pään alla oleva tyynykin vaatii vähän pöyhimistä. Sitten suljet silmät suurin toivein jatkaa sun unia. Kunnes se ajatus tulee. "Pitäisköhän käydä kuitenkin samalla heräämisellä vessas?!" Tuut sänkyyn ja meet kyljelle. Hetken päästä huomaat, että se on se hitsin sama kylki jolla sä makasit ennen ekaa käännöstä, joka oli jo valmiiksi ihan puutunut. Huoh. Sitten sä ootkin jo niin hereillä, että ei nukuta enää ollenkaan.

Siinäpä mun joka öinen vähemmän kiva hetki:D

odotusaika


Oon siis kyllä niin onnellinen, että mulle piisaa se yksi kerta vessassa käyntejä per yö. Ja miten ihanaa, että vaikka yöllä joutuukin vähän valvoa, niin aamulla saan kyllä hyvin nukuttua sinne puoli kahdeksaan, jolloin koululaiset nousee.

Nyt elellään raskausviikkoa 32+5 ja voin edelleen vallanmainiosti. 
Harkkasupistukset on toki tullut, ilmeisesti jäädäkseen, kuvioihin mukaan. Mutta näillä viikoilla ne nyt oli jo ihan odotettavissakin. Omaa vointia on oppinut kyllä jo niin hyvin kuuntelemaan, että heti tietää milloin ne supistukset on sellaisia, että on parempi vähän höllätä tahtia ja ottaa rauhallisemmin. 

Pääsääntöisesti saan kyllä touhuttua päivän aikana ihan tosi hyvin. Niin kuin esimerkkinä viime torstai. Pesin pari koneellista pyykkiä (no okei, ei vaadi hirveitä fyysisiä ponnisteluja), maalasin eteisen seinän kolme kertaa, imuroin ja pesin alakerran lattiat, pesin molemmat vessat ja sitten kävin vielä iltapäivällä kaupassa. Eikä tuntunut missään. 

Masu on iso. Siis jotenkin tuntuu, että se on nyt viime viikkoina kasvanut ihan valtavasti ja vähän itseä on ruvennut mietityttämään beben koko. Meillähän ei neuvolassa oo ollenkaan ultraa,joten pienen koko selviää sitten synnytyksessä. Niin ihana olis päästä vielä kerran ultralla kurkkaamaan mitä masuun kuuluu ja minkä kokoinen tyyppi sielä on. Jos mitään ihmeempää ei tule, eli ei tuu äitipoli käyntiä, niin ei tule myöskään ultraa.

huonot yöt raskaana


Mutta voi. Mä silti niin rakastan tätä oloa ja on jo valmiiksi niin mahdottoman haikea olo pelkästä ajatuksesta, että tämä ihmeellinen aika on pian ohi. Miten nopeasti voi viikot ja kuukaudet mennä? Oonko varmasti muistanut nauttia kaikesta, oonko silitellyt masua tarpeeksi, kuulostellut pienen potkuja. Ollut kiitollinen siitä, että saan tämän vielä kokea. 

Miten sä oot nukkunut odotusaikana?!

-Ulla-