tiistai 18. joulukuuta 2018

Viime aikojen lastenvaate hankintoja

Moi murut<3

 Uusi viikko ja tätä äippää meinaa vähän kauhistuttaa miten vähän öitä on enää jouluun! APUA! No lauantaina oltiin viimeinkin Mikon kanssa kahdestaan (jei!!) joululahjaostoksilla. Niin ihanaa oli käydä taas pitkästä aikaa kahdestaan jossakin, vaikka sitten vaan jouluostoksillea Onneksi meiltä ei ihan hurjasti enää puuttunut
lahjoja, mutta jotain nyt kuitenkin. 

Ajattelinpas tännekin kuvailla mitä ihania vaatteita lähinnä nyt Minealle on tullut löydettyä kirpparilta tai tehtyä itse. Mullahan oli anopilta saumuri lainassa ja  sillä tuli tehtyä Minealle parit leggarit, rusettipannat ja iki-ihana lumitunika. Oon niin rakastunut tuohon tunikamalliin<3

 Oli hassua tehdä piiitkästä aikaa kaavojen ja ohjeiden mukaan. Mun ompelut on tässä viimeisen 10 vuoden aikana ollut lähinnä sitä,että laitan Minean leggarit kankaan päälle ja leikkaan siitä sopivat osat:) Mutta onnistuihan se kaavoistakin tekeminen (vaikka muutamia juttuja pitikin vähän googletella..). Odottamassa on vielä paita kaavat joilla pystyy tehdä monenlaisia paitoja. Sama on tuon tunikan kaavankin kanssa, että siitä pystyy tehdä todella monenlaisia vaariaatioita. Mandi jo ilmoitti, että hän haluaa tunikan myös. 


En tiedä muuten miten teillä muilla joilla on ala-asteella olevia tyttöjä, onko innostus röyhelöitä, vaaleanpunaista ja hameita kohtaan vähentynyt? Koska meillä ei todellakaan ole. Mitä enemmän kimalletta, tylliä ja röyhelöitä sen parempi ja juhliin ei edes mietitä mitään muita kuin mekkoja ja hameita<3 Enkä kyllä oo yrittänytkään ohjata muuhun suuntaa. Niitä housuja ja huppareita ehtii kyllä sitten pitää vaikka loppu elämänsä. Apua, ja ettei kukaan vedä herneitä nenään, niin en tokikaan pidä sitä pahana jos ei ne röyhelöt ja hameet kiinnosta!

Tämä kangas<3


Ja sitten yhtenä sunnuntaina olin Seinäjoella ja kävin parilla kirpparilla. Sieltä löytyi yhdestä ja samasta pöydästä Minealle nämä huippu ihanat vaatteet. Varsinkin tuo Newbien neuletakki on niin suloinen löytö, maksoi nimittäin vain 7€. Oon ettinyt MInealle tuollaista pidempää neuletakkiaja mistään en oo sellaista löytänyt. No nyt saa senkin etsinnän lopettaa! Newbien tunika oli sekin vain 3€ ja pompin tylliunelma 7,50€.



Paikalliselta kirpparilta tein Nuutille ihan mahti löydön. Tämä Molon vkhaalari 20€!!! Ja mun onneksi Nuutti tykästyi tähän tosi kovasti. Meillä tämä on ensimmäinen printtihaalari ikinä,joten vähän jännitin mitä siitä tuumataan. Mutta osui ja upposi!


Lisäksi Nuutille hurauttelin saumurilla parit hänen toivomat leggarit. Ihana kun äitin tekemät vielä kelpaa<3



Semmoisia löytöjä ja itse tehtyjä juttuja. Ja ettei kaapit ihan täyty vaatteista niin nappasin kirpparilta pöydän vielä tähän joulun ja välipäivien iloksi:)
Uutta tilalle ja vanhemmasta päästä pois!

Ihanaa tiistain jatkoa<3

~~Ulla~~

5 kommenttia:

  1. Onpa ihania!! 😍🤩 Täällä mulla iski kans aamulla paniikki että meneekö koko joulu ohi ihan huomaamatta!! 😲 Korjasin tilanteen välittömästi ja aloitin aamun jouluvaloilla ja lauluilla, ja illalla lisää joululauluja, pellillinen joulutorttuja ja glögiä <3 Ja muutaman lahjan paketointi! Nyt tuntuu vähän paremmalta:D -V

    VastaaPoista
  2. Meillä Ellu täyttää keväällä toki vasta kuusi, mutta jos ennen kelpasi trikoolegginssit ja raitamekot, niin nykyään ei sit kelpaa. Mitä enemmän kukkaa, tylliä, pitsiä ja röyhelöä niin sen parempi. En oikein tiedä, mitä tässä nyt sitten puetaan tulevaisuudessa kun Newbiet loppuu kokon 128... Tosin ehtiihän se mieli muuttua vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Ellu<3 teidän pitää siirtyä pompin vaatteisiin, sieltä löytyy tylliä ja röyhelöä!

      Poista
  3. Hei mä vähän ennakoin, mutta jos ikinä laitat tuon molon välikausihaalarin myyntiin niin muistathan vinkata blogissa ;)

    T. Sanniska/äiti kolmelle

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: