-Odota ihan pikku hetki-

Tiedättekö kuinka usein tuota lausetta tulee päivän aikana sanottua. Siis joka päivä.

 

Ihan liian usein tiedostan kyllä sen, mutta niitä tilanteita nyt vaan tulee eteen jossa se on välttämätön lause. Niin kuin tässä yhtenä päivänä ollessani suihkussa, Nuutti tuli oven taakse ja huusi "äiti tuu" , johon "äiti tulee kohta" oli ainut vaihtoehto (ei paniikkia, Mikko oli kyllä kotosalla...:D)

Näin yhtäkkiä tulee mieleen jokaisen lapsen kohdalla tänään tilanne jossa muut lapset on joutuneet odottamaan sitä omaa huomiotaan.

Autoin isompia läksyissä, pelasin Mandin kanssa muistipeliä ja luin Nuutin kanssa kirjaa. Välillä se tuntuu niin kurjalta,meistä molemmista. Itselle tulee huono omatunto, kun välillä pitää useamman kerran sanoa, että odota vähän. Ja lapsesta on tietysti tosi kurjaa jos ei heti saa näyttää sitä omaa juttua.

 

Sitä tämä elämä useamman lapsen kanssa on. Ja uskoisin, että kyllä yhden lapsen kanssakin tulee tilanteita jolloin joutuu lapsi odottaa. No jos ajatellaan positiivisesti niin ainakin lapsi oppii erittäin tehokkaasti odottamaan omaa vuoroaan. Ja äitinä sitä oppii kärsivällisyyttä oikein kunnolla kun neljä lasta kertoo yhtä aikaa omia juttujaan. Pyrin siihen, että jos jollekin joudun sanoa,että odota vähän, niin heti kun vapaudun käyn sitten kurkkaamassa/kysymässä mitä asiaa olisi ollut.

Rasmus varsinkin on nyt siinä iässä, että hän saattaa loukkaantua, jos ei ole heti mahdollisuutta kuunnella hänen asiaa. Ja menee helposti omaan huoneeseensa. Välillä saa tehdä oikein töitä, että saa toisen taas sille tuulelle, että voidaan jutella.

 

 

Täytyy myöntää, että on myös paljon (ihan liian paljon) niitä hetkiä kun tuo lause johtuu jostain ihan muusta kuin pakosta. Kun tulee jumitettua koneella, tai kun tulee tehtyä jotain projektia joka vie keskittymisen ihan kokonaan esim. virkkaan jotain. Ja valitettavasti oon huomannut itsestäni, että nuo on myös niitä hetkiä kun tulee välillä aika inhottavalla sävyllä sanottua, että "ihan pian". Ja sitten huomaan, että oon istunut vartin koneella ja lasta ei näy enää missään. Ai vitsi miten se harmittaa!!! Nyt olen yrittänyt tehdä sen päätöksen, että koneella istutaan vaan iltaisin tai päikkäri aikaan. Käsityöt onneksi luonnistuu myös leikin lomassa.

 

Rasmus varsinkin on kyllä jo niin iso apu välillä. Jos Nuutti tulee kirjan kanssa ja itse teen vaikka ruokaa, niin usein Rasmus huikkaa, että "tuu tänne mä luen" <3

 

 

Jokaiselle lapselle pyrin päivän aikana antamaan kahden keskistä aikaa. Isommilla pojilla se on aika helppoa, koska menevät eri aikaan kouluun ja heidän kanssa tule läksyjen teon lomassa höpöteltyä. Mandilla on nyt joku lautapeli vaihe menossa, joten pelaamme ainakin kaksi peliä joka päivä. Nuutti taas nauttii suunnattomasti kun illalla muiden lasten rauhoituttua jo sänkyihinsä, hän pääsee äidin ja iskän väliin esim lukemaan kirjaa 10 minuutiksi. Pieniä juttuja, mutta tiedän, että ne on tosi tärkeitä lapsille.

 

 

Miten sulla, tuleeko sitä pyydettyä lapsia odottamaan?!

 

 

~Ulla~~