torstai 28. toukokuuta 2015

Viime viikonlopulta...

Heips!
 
Vielä viime viikonlopulta kuvia...Parempi myöhään kuin ei milloinkaan eikös?! Saatiin vieraiksi mun sisko ja hänen muru. Virpihän on opiskellut parturiksi ja me ollaan hyötyilty tuosta taidosta oikeastaan JOKA vierailulla=)Nuuttikin oli jo kolmatta kertaa parturoitavana. On se vaan äärettömän helppoa, kun ei tarvitte tämän lauman kanssa mennä mihinkään parturiin vaan saa tässä ihan kotosalla hiukset kuntoon!
 
Lauantai ilta venyi myöhäälle,ennen kuin maltettiin mennä nukkumaan. Se on niin eri asia jutella kasvotusten kuin puhelimessa.Ja jos näkee n. kerran kuukaudessa tai jopa harvemmin niin sitä juteltavaa todella piisaa=) Lapsilla on aina jotain uutta näytettävää Virpille.
Onneksi sunnuntaina oli aurinkoinen sää niin päästiin koko joukko pihalle touhuilemaan. Arttu olikin ihan mielettömän isoksi avuksi kun hän kärräsi kottikärryillä isot kasat multaa ja hiekkaa kasvimaalle. Kyllä me sekin varmaan pian valmiiksi saadaan!
Virpillä on koira,ihana husky Luna. Luna saa meillä olla aina irti ja ottaa kyllä kaiken irti vapaana olosta. Rasmus oli Lunan kanssa pellolla tutkiskelemassa paikkoja.
 
Rapsutuksia tuolle ihanalle koiralle piisasi paljon. Nuuttikin ihan hihkui kun pääsi silittelemään pehmoista karvaa. Pääsin ittekkin vaihteeksi kuvaan,kun Virpi hääri kameran takana. Ei muuten löydy meiltä hirveän montaa kuvaa jossa mä olisin. Huomaa kyllä kuka meillä kuvailee=)
Miehet yritti saada tulevan terassin tolppia maahan. No yritykseksi jäi, kun vastassa oli isoja kiviä ja soraa ja mahdollisesti kalliota. Ens viikolla on Mikolla lomaa ja silloin olis tarkoitus saada tuota terdeä ees alulle. Mun kärsivällisyys on niiiin koetuksella. Haluaisin että se olis valmis HETI.

 
Tajusin just,että eipä ollut hirveän rentouttavaa vierailla meillä,kunnon työleiri toimintaa=)Ens kerralla sitten ollaan vaan rennosti eiks nii Virpi?!
 
Meillä paistaa ihan mahtavasti aurinko tällä hetkellä.Vein just pyykkiä isot korilliset kuivumaan,sai välikausivaatteetkin vaihteeksi pestyä,kun tarkeni laittaa verkkarit muksuille. Tänään olis ohjelmas nurtsin leikkausta ja vähän lisää kasvimaan tekemistä.
 
Toivottavasti muuallakin saadaan nauttia auringon lämmöstä!
~~Ulla~~ 
 

2 kommenttia:

  1. Hahahahhahaaa, O laitto viestiä että ootpa taas ollu hemaisevana Ullan blogissa, eikä ollu väärässä :'DD Ehkä vielä joku päivä edustuskelpoisena?! Paitsi voihan tän ajatella niin päin että sielä todellakin on muutakin tekemistä kun tälläytyä, joka minuutti pitää käyttää hyödyksi?! Juu, ens kerralla heti synttäreiden jälkeen voidaan naatiskella kakkujen jämistä :P Arttu sitte väkertää terassia tai tekee yhden käden punnerruksia päällään seisoen että kuluttaa päivän kalorit ;D Miss you <3 -V

    VastaaPoista
  2. joo synttäri viikonlopulta sitten edustus kuvat=DKuka sitä nyt jaksaa joka välis tälläytyä?!Joo synttäreiden rääpiäsiä odotellessa,onneks on joku muukin upottamas herkkuja itteensä,hah! Arttu voi vaikka juosta taloa ympäri että kalorit katoaa=)Kuhan ei juokse samasta kohtaa kovin montaa kertaa,ettei ihan nurtsi kulu=DD miss juu tuu<3

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: