maanantai 12. syyskuuta 2016

Parisuhde aikaa...

Hellou!!
 
Täällä ollaan viikonlopun jäljiltä virtaa täynnä ja niin onnellisia!!Yllätys onnistui täydellisesti ja yö Tampereella oli juuri sitä mitä me Mikon kanssa kaivattiin. Teki ihan älyttömän hyvää jutella välillä ilman keskeytyksiä (vaikka puheenaiheet liittyi kyllä lähinnä lapsiin...). Jo sekin, että sai syödä silloin kun oli nälkä oli ihanaa. Lasten kanssa kun ruoka-ajasta ei oikein meillä voi joustaa kuin max puoli tuntia. Käveltiin pitkin Tamperetta, käytiin syömässä, maisteltiin ihania konvehteja, herkuteltiin tuoreilla vadelmilla, puhuttiin suut vaahdossa ja shoppailtiin siinä sivussa.  Siinäpä meidän pari päivää menikin:)
 
Yötä oltiin Torni hotellissa, jossa palvelu on kyllä viety ihan loppuun asti. Syötiin illalla alakerran ravintolassa jälkkärit ja suosittelen sitä ihanaa suklaakakkua kyllä jokaiselle joka siellä käy. Niin hyvää!!!
Kuva saldo jäi tasan näihin muutamaan huone kuvaan, mutta toisaalta kiva niin:)
Meidän huone oli ihanan tilava. Eteinenkin oli oikeasti iso, Minean rattaat mahtui ihan heittämällä ja ei tukkinut ollenkaan kulkureittiä.
Maisemat oli kyllä jälleen aivan huiput,vielä kun huoneessa oli ikkunat kahteen suuntaan niin päästiin katselemaan aika laajalle alueelle Tamperetta.
 
Hotellin sängyt,ne vaan on ihania. Mekin luultiin Mikon kanssa, että kello on jotain seittemän pintaan aamulla kun herättiin ja koettiin pieni muotoinen järkytys sen ollessa jo vähän yli yhdeksän!!?? Aamupalalle selvittiin vähän yli kymmeneen mennessä ja oltiin tosi kiitollisia,että sitä tarjoiltiin klo 11 asti:)
 
 
Näitä sänky koristeita ei ollut joka huoneessa:) <3
 

 
Pakollisen ikean kautta kurvattiinkin sitten lauantaina kotiin. Perillä oltiin vasta puoli kahdeksan aikoihin.
 
Tultiin yhdessä Mikon kanssa siihen lopputulokseen, että näitä kahden keskisiä reissuja pitää vaan ruveta järkkäämään. Eikä se aina tokikaan tarvitte olla edes yötä poissa kotoa. Ihan vaan syömäänkin vois mennä. On se vaan niin tärkeää hoitaa sitä parisuhdettakin, eikä vain olettaa sen pysyvän kasassa kaiken tämän muun lapsiperhe touhuilun keskellä.
 
Isot kiitokset mun äidille lapsien hoitamisesta, ilman sua tämä olis ollut VÄHÄN hankalaa:) KIITOS<3
 
Seuraavaksi postausta lastenvaatteista, vaatekaappeihin on tullut päivitystä!
 
Ihanaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa!!
 
~~Ulla~~
 


8 kommenttia:

  1. nyt vastaa rakkaitten lastenlasten mumma tähän. Toivon että jokainen mumma on iloinen ja nauttii niin satasella hoitaa lastenlapsiaan, mulle se on elämää , ihanaa kun olen tarpeellinen!
    Itsekin viiden lapsen äitinä tiedän että vanhemmat tarvitsevat *omaakin aikaa*, hoitaa suhdetta ja antaa sille aikaa:) silloin jaksaa rakastaa lapsiaan niinkuin Ulla ja Mikko, hyvät vanhemmat lapsilleen. minä siis Ullan äiti ja aina valmis hoitamaan kultaisia muksuja!

    VastaaPoista
  2. Oi kuulostaa niin hyvältä.♥ On se kahdenkeskeinen aika vaan tärkeää ja ihanaa kun on apuna isovanhempia jotka haluavat auttaa.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan tärkeää,mutta miten sen tärkeyden aina jotenkin unohtaa?! Ja kyllä on ihanaa kun löytyy isovanhemmat jotka tulevat innoissaan hoitamaan lapsenlapsia<3

      Poista
  3. Ullan äidille terkut, olet kultaa kalliimpi aarre tyttäresi perheelle. Minusta on liikuttavan ihanaa kun isovanhemmat haluavat ja jaksavat hoitaa lapsenlapsiaan. Kaikilla perheillä ei näin ole, ihana lukea että viihdytte toistenne seurassa. Näin minäkin haluan olla lasteni elämässä mukana vielä kun he ovat aikuisia. Hyvää syksyä koko teidän porukalle :)
    T. Vakkarilukija jonka lapset vielä alakouluikäisiä+vauva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen kyllä niin kiitollinen, että lapset saavat tuntea mummansa ja paappansa. Nykyään on kumminkin tosi paljon perheitä joissa näin ei asiat ole. Mäkin toivon kovasti,että saan sitten jonain päivänä olla kovasti mukana omien lastenlapsieni elämässä.

      Aurinkoisia syyspäiviä teidänkin perheelle:)

      Poista
    2. Iso kiitos sulle:) Niin ihana olla osa heidän elämää, lastenlapset niin rakkaita mulle, kuin aikoinaan omat lapseni:) Toivon sulle niin kaunista syksyä ja ihanaa elämää lastesi kanssa.

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: