sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Aika aloittaa leikkimökkikausi!

Mä en tiedä kuka meidän perheessä oli eniten innoissaan, kun laiteltiin eilen leikkimökki taas leikki kuntoon. Vähän uskon, että nuoli osoittaa mua ja Mineaa:) Minea oli enemmän kuin innoissaan, kun leikkikeittiö kannettiin pihalle ja hän pääsi järjestämään kattiloita ja kuppeja sinne takaisin. Vähän vielä jäätiin tuumaamaan laitellaanko tuota harkoista kyhättyä hyllyä toisin niin, että siitä saataisiin jäätelökioski, mutta aloitellaan näin. Tarpeen tullen sitä on sitten helppo kääntää toisin päin!

Kattoon virittelin pallovalot, jotka on sisällä näin kesä aikaan vähän turhat. Tuonne ne sopi jotenkin niin hyvin! Neljä vuotta katossa olleet pompomit sai lähteä roskiin, niistä oli jo niin värit haalistuneet.


Meille on kertynyt jo hirmuiset läjät kaikkia leikkiruokia, ja ne ovatkin lasten leikeissä päivittäin. Emmas & Mamas:sta haaveilin hitusen niitä ihania uusia puisia ruokia, oli aika ihania. Saas nähdä jos vaikka synttäri lahjaksi kävisi Minealle hakemassa niitä!


Mulla  vois olla keittiössä tää sama taulu:D


Siskolta pelastin tämän ihanan kukkapöydän. Sisältä en vaan nyt just keksinyt sille paikkaa, joten se sai tulla leikkimökkiin. Ja onhan se tänne ihan tosi söpö!
Minea tykkää leikkiä mökissään ihan hurjasti. Tulee niin mieleen Mandi ensimmäisenä kesänä, kun sai leikkimökin. Minea on ihan yhtä kova tyttö järjestelemään tavaroita ja keittelemään teetä. Hän tulee aina ovelle ja huutaa "tuukaa" ja silloin aina joku menee mökkiin jossa on katettu pöydälle milloin mitäkin. Teetä pitää juoda aina monta kupillista ja sitä pitää kehua kovasti<3


Mua niin nauratti kun katsoin tätä kuvaa tarkemmin vasta  sisällä ja siis pitäähän nyt pienen tytön kahvipöydässä olla kännykkä!!Niin nykyaikaa kuin vaan olla voi:)


Leikkimökki on ihana  kun sielä saa olla huolella kaikkea ja paljon. Sisällä en sisustuksessa jaksaisi tällaista määrää kaikkea, mutta täälä mökissä, täälä ne on vaan suloisia juttuja<3


Mökki ei mikään suuren suuri ole, mutta hyvin tänne saa kaikki oleelliset (ja ehkä vähän enemmänkin) mahtumaan. Mull aolis kyllä niin haaveissa sellaienn leikkimökki jossa olis myös pieni parvi...Ehkä sitten joskus. Tai sitten mä vaan tyydyn tähän! Matto pitäis vielä pestä, mutta taidan odottaa asteen verran kuivempia säitä, ettei se oo saman tien sitten taas likainen.


Tässä nurkassa on nyt vain sitten pieni oleskelu tila. Jotain uutta voisi tähän keksiä, mutta tällä hetkellä pää lyö vielä tyhjää.


Vielä vähän terassin ja terassi kalusteiden öljyämistä ja sitten olis tämä leikkimökki valmis kesään! 

Joko teillä on ehditty laitella leikkimökki kesäkuntoon?! Vai leikitäänkö siellä ympäri vuoden?

Nyt iltatouhuihin, ihanaa sunnuntai illan jatkoa!

~~Ulla~~


4 kommenttia:

  1. No voihan söpöyttä mikä mökki! Herkullinen kuin vaahtokarkki <3
    Ymmärrän varsin hyvin että äiti ja pikkuneiti ovat innoissaan :)
    Itsekin haaveilin aina kovasti leikkimökistä tyttöjen ollessa pieniä, ja onneksi sellainen saatiinkin mökille. Nyt ovatkin jo siitä yli kasvaneet, mutta edelleen joka kesä pitävät oikeaa karkkikauppaa siellä mm. juhannuksena :)

    Mutta kylläpä siellä kelpaa nyt teillä teekutsuja pidellä! Ihana <3

    PS:Kävisikö tuonne tyhjään nurkkaan muuten esim. jonkinlainen naulakko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iida!
      Vähänkö hieno idea pitää karkkikauppaa leikkimökissä!! Ja vitsi tuo naulakko on tosi hyvä idea, kiitos!!

      Poista
  2. Toi on kyllä jokaisen pikkutytön unelma! <3 -V

    VastaaPoista
  3. Ihana leikkimökki!

    Meillä Ellu odottaa leikkimökin siivouspäivää kuin kuuta nousevaa, se on varma keväänmerkki. :D Veenukin on tosi innostunut leikkimökistä nyt, mikä on tosi kiva.

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: