tiistai 20. maaliskuuta 2018

Kauppa tyhjäksi?!

Joku ihana ihminen multa kysyi kerran kaupassa, että meinaatko tyhjätä koko kaupan. Tuumasin hänelle, että "voin mä sulle jotain jättää!". Niin kyllähän ne ostokset näin viisilapsisessa perheessä on aika isot. Ja varsinkin kun mäkin pyrin siihen, että kaupassa käydään pari kertaa viikossa. Maanantaisin haetaan viikolle ruuat ja to/pe sitten viikonlopulle. Jo pelkkä maitopurkkien määräkin on sitä luokkaa, että tässä rupeaa miettimään lehmän hommaamista takapihalle:) Saatikka hedelmien,kasvisten ja leivän määrä. Mä ostan yleensä isoja pussia esim porkkanoita 2kg pussi, perunoita 10kg pussi jne. Maito purkit on sitä isointa koko luokaa mitä kaupasta löytyy ja siltikin niitä saa lapata kärryihin melkein niin monta kuin mahtuu.



Ruoka on meillä isoimpia menoeriä kuukaudessa, mutta toisaalta ostan kyllä tasan sitä ruokaa mitä haluan. Pitäis joskus koittaa pitää joku parin viikon säästökuuri ruokajutuissa, näissä olis varmaan hurjasti varaa tiukentaa kukkaron nyörejä. Meillä syödään viikolla ihan perus kotiruokaa makaronilaatikkoineen ja viikonloppuisin sitten saatetaan tehdä vaikka itse pitsaa tai tortilloja. Aika harvoin meidän ruokailu kuitataan mallia pinaattilätyillä, mutta kyllä niitäkin päiviä vuoteen mahtuu. 


Nämä ruuat on nyt ostettu viime viikon keskiviikkona jo viikonloppua silmällä pitäen. Tehtiin lauantaina itse hampurilaisia. Muuten ruokalistalla oli spagettilaatikko, perunamuusi ja uunimakkarat, jauhelihakastike ja perunat, kalapuikkoja, perunoita ja valkokastiketta. Niin kuin aiemminkin oon jo kirjoitellut, teen ruokia isoja määriä joten laatikkoa ja jauhelihakastiketta perunoiden kanssa syötiin ainakin kahtena päivänä. Perunamuusi on meillä aina yhden kerran ruoka ihan syystä, että mä en jaksa tehdä enempää muusia, nyt meillä katoaa tuollainen kolmen litran kattila ihan kevyesti. Ja siis se kattila on TÄYNNÄ. Välillä saattaa olla, että joku käy vieä kurkkimassa kattilaa, että "mä olisin voinut ottaa vieä lisää" :D Sitten saa ottaa leipää lisäksi, ettei nyt ainakaan nälkä jää!
Nämä ostokset maksoivat vähän päälle 80€. Joka oli mun mielestä ihmeen vähän, yleensä kauppaan menee aina se 100€. Ainakin.


Kun muutettiin tänne Kauhavalle jäin kovasti ikävöimään Prismaa ja puhuttiinkin, että käydään joka viikko sielä ostamassa viikon ruuat ja sitten vaan lisäystä paikallisesta S-marketista. Koska hei, keskittäminen! No arvatkaapa kuinka kävi?! Prismassa käydään varmaan kerran kolmessa kuukaudessa ja muuten paikallisessa S-marketissa:) Jotenkin se on vaan ihana käydä tuossa juuri sopivan kokoisessa kaupassa, jossa tasan tietää missä kaikki on ja jos unohdat voi paketin, niin sulla ei mee puolta tuntia kävellä hakemaan sitä.Tiedätte varmaan mistä puhun?

 Ja henkilökunta on meidän ässässä ihan huippua!!! Viime Prisma käynnillä vähän ihmettelin, että mikä tästä puuttuu, niin se oli se ihana tervehtiminen. Oon siihen näköjään jo niin tottunut, että kaikki moikkaa ja Prismassa ei nyt ihan samaa ollut. Toki ymmärrän, asiakasmäärä on varmaan sielä monin kertainen verrattuna pienempään ässään, mutta silti.  Mä nyt vaan tykkään kun  moikataan:) Lapset tykkää myös lähteä kauppaan. Syy on varmaan kaupan kiva leikkipaikka. Mineakin jaksaa istua kärryissä tosi hienosti, mutta kassan luona iskee sitten se, kun kärryissä istuminen ei vaan nappaa enää. Sitten nostankin hänet Mandin kanssa leikkimään legoilla, siksi aikaa että saan pakattua ostokset pusseihin. Joku systeemi vois sitten olla siihen, että sen lapsen saa ilman huutoa sieltä leikkipaikasta autoon:)

Mä käyn aika usein yksin kaupassa, joskus mukana on Minea ja Mandi, poitsut lähtee kauppaan vaan jos sieltä ostetaan heille jotain, tyyliin karkkipäivän karkeiksi irtsikoita:)

Mites teidän ruoka ostokset, hoidatteko koko perhe yhdessä va käykö toinen aikuisista yksin? Käyttekö kuinka usein kaupassa?

Palaamisiin!

~~Ulla~~

18 kommenttia:

  1. Hei,tiiän ton tunteen ku kärryt pursuaa tavaraa.Meillä kotona on 7 lasta ja kaupasta ostetaan kans vkon sapuskat ja sitä maitoa menee.Ihmiset pällistelee kaupassa ku hilaa kärryjä kassalle päin 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä kiva tunne, kun kärryt ei meinaa piisata niihin sun "pikku" ostoksiin:) Pelkkä maidon haku reissukin päätyy siihen, että tuut kahden täyden pussin kanssa kotia.
      Ja ne ihmisten katseet, i know what you mean!! Mutta siinäpä töllöttää:D

      Poista
  2. juu.tuntee olevansa kuormakameli.ja hävettää kun pakkaamiseen menee aikaa.olisui kiva jos kaupassa olisi kassiin pakkauspalvelu,voisin maksaakin siitä.oma kassa tällaisille.

    VastaaPoista
  3. Mulla ollut suunnitelmissa postata samasta aiheesta. Joskus kuvat jo ottanutkin. Pitääpä kirjoittaa joskus. Samanlaista meilläkin varsinkin maitomäärien kanssa ��

    VastaaPoista
  4. Hihii, niin tuttua.:D
    Mustakin on ihanaa kun on pieni kauppa (meilläkin s-market) jossa myyjät moikkailee ja tulevat juttelemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tiedät tasan mistä puhun!
      Mä tykkään myös tosi kovaa kun voi vähän jotain small talkia heitellä! Toki on varmasti ihmisiä jotka haluaa mennä kaupassa ihan ilman moikkailuja ja jutteluja, meitä kun on niin moneksi:)

      Poista
  5. Kiva postaus!

    Meillä vähän vaihdellen. Käydään kaupassa yleensä kahdesti viikossa, nyt aikataulut menee harrastusten jne kanssa näppärimmin niin, että mie käyn lasten kanssa toisen kerran ja mies lasten kanssa tai mie yksin toisen kerran. Viikonloppuna saatetaan käydä koko perhe kaupassa, mutta yleensä hoidetaan kauppailut arkena.

    Mutta, katsotaan kun harrastukset alkaa huhti/toukokuussa jäädä kesätauolle, sitten tuleet taas ihan uudet luciot

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Minna!
      Tuo on kätevä jos pystyy esim samalla kun vie harrastukseen tai hakee,käydä kaupassa. Meilläkin on viikonllopuilla välillä niitä kertoja kun änkeydytään puoli perhettä (Rasmus ja Nooa jää kotiin) kauppaan. Ihan mukavaa sekin on!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Mä en edes huomannu tuota, oikoluku toimii ittellä suht hyvin:D

      Poista
  7. Mä tykkäisin käydä pari kertaa viikossa isot ostokset,ja erikseen viikonloppuna. Nyt mennyt vähän siihen että tulee useammin viikossa haettua vähän vähempi. Teen kyllä aina pariksi päiväksi kerrallaan ruokaa.
    Kiva muuten lukea ruokapostauksia, niistä saa vinkkejä omiinkin ohjeisiin. :)

    T. Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanniska!
      Kyllä meilläkin on sellaisia viikkoja, kun tuntuu, että käydään joka päivä kaupas. Ja sitten ne on myös niitä viikkoja, että tuun kaupasta ja mietin, että joo en ostanut sitten mitään järkevää mistä vois tehdä ruokaa:D

      Poista
  8. Me käydään kerran viikossa kaupassa ja mies tuo jos on tuotavaa niin tuosta kyläkaupasta tarvittavat :) Ja vaikka ruokaan menee rahaa, en näe mitään syytä säästää ruokakuluissa, koska haluan syödä ja syöttää lapsiani monipuolisesti erilaisilla kasviksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vähän sama. Haluan, että meiltä löytyy monipuolisesti hedelmiä, kasviksia ja lihajuttuja, niihin nyt sitten vaan menee rahaa.

      Poista
  9. Kun käy kaupassa harvemmin ja ostaa kerralla reilusti, niin kyllä siinäkin säästää. Meillä tehdään vieläkin esim. parin kolmen päivän ruoka-annos kerralla, niin ei tarvitse aina kokkailla arjen kiireessä. Toki meillä ei ole enää pieniä lapsia vaan eletään aikuistaloudessa ja sitten välillä tulee syömämiehiä montakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon huomannut ihan saman, jos käyn monta kertaa viikossa kaupassa niin aina sieltä tarttuu kaikkea ylimääräistä mukaan. Halvemmaksi tulee käydä harvemmin!
      Mä tykkään myös tosi paljon niistä riittoisista ruuista, laatikoista ja keitoista, ettei ihan koko aikaa tarvitse olla keittiössä:)

      Poista
  10. Tuli ihan oma lapsuuden koti mieleen näistä kuvista ja tekstistä. Olen itse kuusi lapsisesta perheestä ja kassi kaupalla sitä tavaraa aina kannettiin kaupasta; varsinkin kun meistäkin useampi urheili ihan tosissaan jne.

    Kaupassa tulee käytyä usein kaksin lapsen kanssa, välillä mies mukana. Mutta ostoksetkin ovat kohtuullisen kokoisia :) Me pyritään ostamaan kerralla liki vkon ostoksia, joita tarvitsee sitten vain täydentää maidoilla ja leivillä myöhemmin ennen seuraavaa isoa kauppareissua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimen omana kassi kaupalla sitä meillekin kannetaan, eikä se määrä varmastikkaan vähene kun lapset koko ajan kumminkin kasvaa:)

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: