torstai 15. kesäkuuta 2017

Rakastan tätä valon määrää!

Hellou!
 
Taas yksi ihana aurinkoinen hellepäivä takana. Mandi tuumasi kun peittelin hänet sänkyyn, että tänään ei paljoa leikittykään sisällä. Ollaan oltu oikeastaan koko päivä ulkona ja siltä siellä kyllä näyttikin sitten illalla. Ainut huono puoli on tuossa koko päivän viettämisessä ulkona se, että sitä tavaraa kertyy joka kulmalle uskomattomat määrät! Mä kannoin varmaan kolme sylillistä kaikkea mahdollista sisälle. Löytyi pyyhettä, Mandin hellemekkoa, uikkareita, kylpyleluja, juomapulloa. Ja ettei ihan lasten piikkiin menisi, niin löytyihän sieltä myös läppäri ja kamera. Heh.
 
 
Tänään oli niin mahtava sää, että syötiin terassilla iltapäivän ruoka grillaillen. Rasmusta harmitti ihan vietävästi, että me grillataan aina silloin kun hänellä on harkat. Harkat alkaa jo puoli viis, eli siinä ei kyllä puoli neljän aikaan mätetä grillisapuskaa vattaa täyteen. Lupasin, että grillaan hänelle sitten omat sapuskat, kun harkat on ohi. Jotenkin ajattelin että poitsu ei muista koko juttua ,mutta väärässähän mä olin! Rasmus oli siis toki syönyt makaronilaatikkoa ennen harkkoja, ettei nyt nälkäisenä tarvinnut lähteä palloa potkimaan.
No eipä muuta kuin grilli kuumaksi ja loppujen lopuksi huomaan grillaavani myös Nuutille ja Mandille maissia ja makkaraa. Miten nopeasti voi tulla nälkä, kun just oltiin pari tuntia sitten syöty?!
 
Hei ja tässä välissä pakko kysyä onko mitään kivaa grillattavaa, mikä uppoaa teidän lapsille?! Olis kiva koittaa jotain uutta perus makkara maissi-juttujen lisäksi!
 
 
Mandi on muuten ihan toivoton näinä hellepäivinä. Tänäänkin illalla neidin huoneessa oli vaatimattomat neljä hellemekkoa pitkin lattiaa. Kun aamusta on vähän lyhyempää mekkoa ja leggareita, sitten vaihdetaan vähän pidempää mekkoa ja sitten taas lyhyempää. Jossain välissä vähän shortsi toppi-yhdistelmää ja tottahan joka päivässä pitää yksi prinsessa leikkikin olla ja sitä ei voi leikkiä ilman hulmuavaa helmaa, joten sellainenkin on sitten käynyt päällä. Ja sieltä mä ne sitten nappaan messiin, kun en jaksa selvittää mikä oli just silloin päällä, kun makkarasta tippui ketsuppia syliin. Siispä koko kasa pesukoneeseen!
 
 
Tänään laiteltiin lapsille uima-altaat. Isommille kunnon iso allas ja Nuutille ja Minealle siten vähän pienempi. Nuutti ihastui altaassa leikkimiseen niin kovasti, että nökötti siellä tunnin. Ihana kun toinen oli aivan yhtä hymyä, kun viimeinkin sai leikkiä Minean kylpyleluilla<3 Monesti Nuutti jää Minean kylvyn jälkeen leikkimään ankoilla kylpyammeen reunalle, mutta ei oo suostunut menemään itse altaaseen. Oon siis monet kerrat ehdottanut, että hän saisi mennä kylpyyn myös, mutta ei. Suihku on enemmän Nuutin juttu, jos nyt ylipäätänsä on pakko mennä pesuille. No nyt sitten sai ankka lauma kyytiä ja sukelluksia oikein urakalla:)
 
 
Mineahan nyt sitten tykästyi vaan siihen, että meni altaaseen ja tuli sieltä pois. Aivan mahtavaa. Ja tyylihän oli tietysti pää edellä molempiin suuntiin:) On se sellainen menijä koko neiti. Onneksi allas ei kiinnostanut koko iltapäivää, vähän mietin pitääkö se tyhjentää saman tien pois, ettei vaan käy mitään vahinkoa.
 
Kello on nyt varttia vaille ykstoista kun tätä postausta naputtelen ja aurinko on hiljalleen laskeutumassa. Taivas on ihanan sininen ja talo niin mukavan hiljainen. Nuutti tosin höpöttelee tuola välillä unissaan<3 Mikko on yön töissä joten yritän tässä keksiä miten saan lapset aamulla pidettyä hiljaa, että hän saisi edes vähän nukuttua. Varmaan varminta suunnata pihalle.
 Sitten suunnataankin Farmariin! Nuutti odottaa niin kovasti,että näkee eläimiä ja onkin koko päivän kysellyt saako lampaita silittää ja saako sitä ja tätä silittää. Mahtaa olla toinen ihan innoissaan kaikkien niiden eläinten keskellä. Että varautukaa, kunnon kuva pläjäys varmasti tulossa!
 
Nyt voi jo varmaan toivotella ihanaa viikonlopun alkua teille kaikille?!!
 
~~Ulla~~
 


7 kommenttia:

  1. Kuulostipa ihanalta teidän kesäelo taas! <3 Itte miettii just lähtiskö sitä vähän vaikka kävelemään että sais auringossa hengailla kun ei tonne kerrostalojen keskelle huvita mennä istumaan :D -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siskoseni<3
      Voi kesällä ei kyllä varmasti oo ihan sitä mahtavinta asua kerrostalossa, onneksi teillä on siinä niitä rantoja lähellä!!

      Poista
  2. On tämä kesä niin erilaista kuin talviaika. Iltaisin tulee vielä lähdettyä extempore uimarannalle jne . Valo on ihanaa,voi kun sitä saisi varastoitua pimeän talven varalle , vaikka johonkin lasipurkkiin :D

    T. Äiti kolmelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, tuntuu että kaikki on niin paljon paremmalla tuulellakin:) Tuo valon varastointi olis kyllä aika mahtia!!

      Poista
  3. Voi tuo vaatteiden vaihtorumba on niin tutun kuuloista :D
    Ihanaa kesäeloa sielläkin <3 ihania nimiä teidän lapsilla :)
    Kivaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä vähän epäilinkin, että saattaa muissakin perheissä olla tuota vaatteiden vaihtoa lapsilla:)
      Kiitos, ollaan itsekin edelleen tosi tyytyväisiä meidän lasten nimiin!
      Ihanaa Juhannus viikkoa teidänkin perheelle<3

      Poista
  4. On kyllä ihanaa, kun on kesä, ja ainakin valoisaa jos ei muuta! Ja ulkona kuluu kyllä aikaa ihan huomaamatta.

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: