perjantai 22. huhtikuuta 2016

Sneak peek huomiselle!

Voi vitsi täälä ollaan ihan täpinöissä huomisesta!!! Perhoset meinaa ihan lepatella mahassa, sielä vauvan potkujen lomassa:)
 
On kuulkaa tulossa ihan mahtava tapahtuma tuonne Seinäjoen Ykkösbasaarille!!!
Kannattaa kyllä lähteä kauempaakin uskon, että ette tuu pettymään.
 
Täälä on virkkuukoukku vielä heilunut tämän viikon ja sain kuin sainkin sen sinisävyisen viirin valmiiksi, lisäksi tein vielä yhden kokonaan valkoisen. Nyt kun vielä keksisi miten nuo saa kivasti laitettua myyntiin...
 
 
Virkkasin myös donitseja yhden setin myyntiin, Mandi kyllä sanoi, että hän voi ottaa ne leikkimökkiin:) Käyttöä niille siis tulee jos ei mee kaupan!
 
 
Ja lisäksi myyntiin lähtee, tietenkin, lastenvaatteita. Kävin kyllä niin raa'alla kädellä muksujen kaapit läpi, että kaikki turha lähti myyntiin. Kumma kun esim paitoja saattaa olla 10 ja niistä käyttää kumminkin vaan 5. Niinpä ne käyttämättömät 5 lähti myyntiin. Tällä logiikalla menin koko nelikon kaapit läpi.
 
 
 
Mandinkin kaapista löytyi Pompin t-paitoja koossa 104cm??!! 
 
 
Ihanaa kun sain nuo vaatteet jo eilen hinnoiteltua, tänään vielä muutamat kengät ja nuo virkkailut niin valmista on. On muuten kätevää kun saatiin hinnoitella omat tuotteet tuolla viivakoodi systeemillä, niin saa sitten maksella kassalla vaikka sillä kaikkien suosimalla kortilla! Sitten pitäis enää miettiä mitä sitä laittais päälle ja kuinka sitä vääntäis hiukset. Hyvä tästä tulee, eikös?!
 
Toivon kovasti, että Basaarilla näkyy edes muutama tuttu naama ja vinot pinot uusia! Tulkaahan höpöttelemään:)
 
 
 
 
Nyt tsekkailemaan mitä sitä syötäis tänään!
 
Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua joka kotiin!!
 
~Ulla~
 


8 kommenttia:

  1. Ihana tuo viirinauha <3 Mukavia kirppistely hetkiä ja viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua myös sinne suunnalle!

      Poista
  2. Tuo viirinauha ja donitsit on hurjan söpöjä! ♡

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihania virkkauksia olet ehtiny tekemään! <3 Tosi suloisia! :)
    Oliko nuo viirinauhat helppo virkata? :)
    Saisko sulta ohjetta? ;)
    Oikein mukavaa ja tuottoisaa kirppistapahtumaa!

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emppu:)
      Nuo käsityöt on mulle SE juttu. Kuuluisaa omaa-aikaa, tai jotain. Viirinauhat on ihan mahdottoman helppo tehdä, voin koittaa väsätä ohjetta!

      Poista
  4. Oi vähänkö ihana tuo viiri ja nuo donitsit. :) Oikein ihanaa viikonloppua sinne.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi<3
      Toivottavasti teidänkin viikonloppu sujui hyvin?!

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: