maanantai 11. huhtikuuta 2016

Family time!

Hei te ihanat!
 
Alkuun tervetuloa taas uusille lukijoille, teitä käykin täälä lueskelemassa juttuja jo aivan mahdottoman iso määrä. Ja kiitokset kommenteista, ne on saanut tämän naisen hymyn levenemään korvasta korvaan <3
 
 
Viikonloppu meni oikeastaan pihalla oleskellessa. Meillä sattui vielä paistamaan aurinko koko lauantai ja sunnuntai päivän, joten ulkosalla oleskelu tuntia kertyi molemmille päiville kevyet 9h. Saatiin mansikkamaa perattua ja kasvihuone tyhjennettyä (juu se olis varmaan ollu tosi kätevää tehdä jo syksyllä...) Kiviä on heitelty nurmikolta oikealle paikalle. Vitsi miten paljon lumenkolauksen yhteydessä niitä oli nurtsille menny!
 
Mä heiluin valkoisen maalin kanssa tuossa terassilla ja se rupeaa näyttämään jo tosi kivalta. En malta odottaa,että pääsen sisustelemaan sitä. Ennen sitä pitää toki tehdä koko terassi ensin valmiiksi. Vielä uupuu portaat ja valokatteet. Ja viimeinen kerros maalia. Eli ei paljon mitään;) Tori on taas kovassa selailussa, kun etsinnässä on polyrottinkinen sohva ja pöytä setti. Yhdestä käydään jo kauppaa,saa nähdä saadaanko se. Paljon noita tulee myyntiin, mutta valitettavasti lähinnä Helsingin suunnalla ja ne vähät jotka on tässä jossain parin sadan kilometrin säteellä menee parissa minuutissa. Muutkin ilmeisesti metsästelemässä samoja juttuja!
 
Viikonloppu tosiaan oli oikein kunnon kotoilua. Mikko otti varastosta pojille mönkijän ja voi hyvänen aika miten paljon Rasmus ja Nooa on sillä ajellut!!
 

 
Välillä ihan hirvitti tuo vauhti, vaikka mönkijä onkin ihan lasten malli, eikä sillä mitään älytöntä vauhtia pääse. Mutta tarpeeksi kovaa, tiedättekö, niin että mä kattoin välillä vaan muualle, kun olisin muuten huutanut, että NYT HILJEMPAA!!:)
 
 
Mandi tykkäs touhustella hiekkalaatikolla ja autella mua kaikissa mahdollisissa hommissa. Parasta tais kuitenkin olla, kun sai seurata iskän kulotus puuhia. Mikon sisäinen pyromaani pääsi valloilleen ja täälä on nyt sitten kuloteltu kaikki mahdolliset paikat:)
 
 
Nuutti meinas vähän pelätä poikien menoa ja hokikin koko ajan, että "kovaa". On se kumma miten lapsetkin viihtyy ihan toiseen tyyliin pihalla, kun on lämmin ja aurinko paistaa. Ja onhan tuola nyt pitkästä aikaa paljon tekemistä, kun pääsee hiekkalaatikolle ja keinumaan ja puumajaan. Kaikki mitkä oli talven ajan mahdottomia.
Meidän piha on vielä niin märkä, että kurikset ja kumpparit on Nuutilla aika ehdoton varustus. Kerran jo laitoin ilman kuriksia pihalle ja tyyppi juoksi suoraan vesilammikkoon ja kaatui...
 
 
Sunnuntaina  käytiin vielä iltapalaksi paistelemassa makkarat metsässä, täydellinen lopetus päivälle. Ja on kuulkaa uni maistunut koko joukolle. Illalla on jo ennen yhdeksää ollut täydellinen hiljaisuus!
 
Monessa blogissa on ollut kuvia välikausivaatetuksesta. Laittelenpa tähän meidänkin setit. Huomasin tuossa kun laittelin kuvia koneelle, että aika vähän on näissä vaatteissa uutena ostettua. Taitaa olla tasan isompien poikien lakit, Nooan ja Mandin takit. Muut onkin käytettynä ostettu. Osa huutonetistä, osa kirppareilta. Mähän ostelen yleensä niin, että talvella ostan vk vaatteita ja keskellä kesää meille kotiutuu toppavaatteita. Niin niitä löytöjä tekee:)
 
Tässä Rasmuksen setti, takki Reiman ja housut Lassien, lakki Name it. Toiset housut löytyy mustana, meillä menee noita housuja varmaan kolmet-neljät ennen kuin on taas seuraava talvi.
 
Nooan setti on Reimaa, paitsi lakki on sekin Name it. Toiset housut on harmaat.
 
Mandilta löytyy kaksi settiä. Tämä joka sai alennuksen tänä keväänä hiekkalaatikko puvuksi, eli Racoonin takki ja Lassien housut. Lakkeina mun omat luomukset.
 
 
Ja sitten se parempi setti, eli Reiman takki ja housut ja Samurai shopin tuubihuivi ja rusettipipo.
 
 
Ja joukon viimeisimpänä Nuutin haalari, joka on Ticketin, pipot on Reiman ja Me&I:n.
 
 
Tuli nyt vasta mieleen, että Nuutilta toki löytyy siis kauppareissuille takki ja taitaapa löytyä toinen kokonaan musta haalarikin.
 
Sellaisilla varusteilla meillä mennään kevättä eteenpäin. Väliin laitellaan vielä ainakin aamupäivisin fleecetakkia ja Nuutin tapauksessa fleecehaalaria. Mahtavaa miten paljon sai eteiseen tilaa, kun sai laittaa talvivaatteet pois!
 
Joko sielä suunnalla on saanut kauan käytellä vk vaatteita?! Onko toisia joita kevätpuuhat on vieneet mukanaan?
 
Ihanaa alkanutta viikkoa!!
 
~~Ulla~~
 

8 kommenttia:

  1. Kivat välikausivaatteet siellä. :)
    Täälläkin on ne kaiveltu esiin ja käyttöön. Mietin jo kuvaamista blogiinkin, mutta iski laiskuus, niitä on niin paljon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Joo mäkin kokosin nuo setit, kun muuten olis melkein saanut tehdä jokaisen vaatteista oman postauksen! On niitä vaan aikamoiset pinot:D

      Poista
  2. Ihania välikausi varusteita siellä :) Meillä ei oo Hennille kuin yksi puku, Helmille on puku + takki ja housu setti. Tänä vuonna en aio rohmuta hirveesti :D Ja hei tsemppiä siihen pöytä ryhmän ostoon, toivottavasti saatte sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meilläkin on yleensä ne yhdet ollu, mutta nyt on pienimmillä parit. toisaalta ihan kätevä, kun tuo meidän neiti 5-vee ei oikein enää tykkää kuriksia laittaa, niin onpa edes toinen setti sitten puhtaana jos toinen on pesus:)
      Ja saatiin ostettua sellainen sohva juttu mitä metsästeltiinkin, ei toki torista vaan K-raudasta:)

      Poista
  3. Aivan ihania noi välikausivaatteet!! Ja söpöliinit kakarat <3 Mä en varmaan tohtisi myöskään kattoa kun ne kurvailis mönkkärillä :'D -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits muru:)
      Joo kyllä se on sen verran kovaa menoa ja välillä musta tuntuu, että hallitteeko ne edes sitä mönkijää, että parempi vaan kääntää pää toiseen suuntaan:)

      Poista
  4. Kivoja vaatteita! Ja voihan mönkijä.. meilläkin kinuttu mönkkäriä jo tovin, ei vaa ole oikein paikkaa missä kurvailla niin jäänyt hommaamatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita!
      Meilläkin tuota mönkijää toivottiin aika kauan, taisi olla itseasiassa Mikko joka sitä haaveili kaikista eniten:) Mä vetosin viimeiseen asti siihen,että ei oo paikkaa missä ajella, mutta kun muutettiin tähän uuteen taloon ja tonttia on ympärillä ihan pikkusen vajaat 4000 neliötä plus 700m oma tie,niin mun vetoomukset oli kumottu:D

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: