tiistai 1. joulukuuta 2015

Ensimmäinen luukku..Viimeinkin!!!

Ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää!!
 
Nii kauan tätä odotettiin ja nyt se aamu viimeinkin tuli. Jo eilen illalla haettiin kalenterit valmiiksi ja poistettiin muovit päältä.Niin ja pojat taisi jo siinä vaiheessa etsiä ensimmäisen luukun valmiiksi=)
 
Meillä on sellainen (lasten mielestä TYLSÄ) sääntö, että ensin syödään aamupala ja sitten vasta availlaan luukut. Ja sekin vielä,että k.a.i.k.k.i.e.n. pitää olla syönyt aamupalan, muuten viimeiset ei malta syödä loppuun...Käytännössä todettu!
 
Siispä Mandin leivän syöntiä odoteltiin tänään melko malttamattomina...Neidin kalenteri oli mikäpä muukaan kuin Frozen.
 
Nuuttikin pääsi herkkujen makuun ja sai ihka ensimmäisen joulukalenterin. Olisitte nähneet ilmeen kun poitsu huomas mitä sieltä kalenterista paljastui!!
 
Pojat ehti odotellessa tsekata kaikki luukut valmiiksi=) Pojat valitti tänä vuonna Star Wars kalenterit.
 
 
Joulusukat laiteltiin myös valmiiksi. Näistä sukista paljastuu mitä milloinkin. Tarroja,tatuointeja, hammastahnaa, sukkia, purkkaa ja saattaapa sieltä löytyi myös dvd sopivasti joululoman alkuun!
 
Kuin tilauksesta meillä alkoi sataa lunta, aika täydellinen ajoitus! Joulutus nousi ainakin kymmenen astetta ja oli pakko laittaa joululevy soimaan heti aamusta.
 
Tänään on ohjelmassa vielä Mandin viimeinen tanssiharjoitus ennen näytöstä, joka on siis ensi maanantaina. Äitiä jännittää varmaan paljon enemmän kuin neitiä=)
 
Nyt nautiskelemaan joululauluista...ja ehkä tekemään jotain joululahjaa valmiiksi=)
 
Mukavaa tiistaita!
~~Ulla~~
 

7 kommenttia:

  1. Täältäkin löytyy Frozen kalenterit ja sama juttu meilläkin, että vasta kun kaikki on syönyt aamupalan saa avata luukun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihanaa, en oo ainut tylsä äiti=)

      Poista
  2. Niin ihanaa kun joulukuu alkoi♡ ja ihana tuo sukkakalenteri. :) Sopii tuohon portaitten kaiteeseen hyvin :) Mukavaa alkanutta joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo piti vähän tuumailla mihin tuo sukka kalenteri ripustetaan, mutta onneksi keksin porras kaiteen!! Mukavaa joulukuuta teillekkin!!

      Poista
  3. Meillä aivan samat säännöt kalenterin suhteen. 😊 Aamupala uppoaakin nopeasti, kun kalenteri odottaa😊-J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, ei olla siis ainoita tämän säännön omaavia! Meilläkin on aamupala kyllä syöty tosi reippaasti kun on kalenterit odottamassa=)

      Poista
  4. En malta oottaa että päästään teille jouluna, pelkkiä kuvia kattellessa nousee joulufiilis joka on vähän kadoksissa tällä hetkellä vaikka kovasti yritän fiilistellä täällä joululauluja! =) -V

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: