maanantai 9. heinäkuuta 2018

Porvoo, kohta nähdään!!

No niin, eli saatiinpas vain kesäloma suunnitelmat selville. Niin kuin jo aiemmin kirjoittelin, niin ei oo ihan helppo juttu etsiä yöpymis paikkaa näin isolle perheelle. Vaikka mä en miellä meitä mitenkään isoksi perheeksi,niin hotellit sen todellakin tekee. Mua aina naurattaa, kun melkein kaikkien hotellien sivuilla päättyy lapsiluku vaihtoehdot kolmeen. Sitten saat soitella, että onko hotellissa edes mahdollista yöpyä tällä meidän kokoonpanolla. Onneksi esim. Rosendahlissa Tampereella on ollut aina ihan huippu palvelua ja heille ei ole ollut mikään ongelma meidän lapsiluku. Toisissa hotelleissa ainut vaihtoehto on kaksi huonetta, mutta kun se hintakin on sitten kaksinkertainen.


Tänä kesänä oltiin ihan liian myöhään asialla, tai no me haaveiltiin asunto-auton vuokraamisesta,mutta koska niitä(kään) ei hirveästi oo näin isolle porukalle,niin päädyttiin sitten monen mutkan kautta Airbnb sivuille. Sieltä nyt sitten löytyi oikein unelma talo meille. Ollaan siis lähdössä Porvooseen!!! En kestä, mä oon viimeiset kolme kesää haaveillut sinne pääsystä. Se unelma tosin oli ihan Mikon kanssa kahdestaan, mutta koska se nyt vaan ei onnistu, niin kelpaa kyllä koko perheenkin seura<3 Talo mihin me mennään on  ihana iso maalaistalo jonka pihassa on kanojakin, niin siistiä! Ja voi miten mä odotan, että päästään kävelemään niitä ihania vanhoja katuja pitkin. Mitä mä en odota on huutavat lapset ja niiden kysymykset, että "miks me täälä vaan kävellään" ja "äitiiii, mä en jaksa enää!!!".  


Samalla reissulla mennään myös Korkeasaareen ja on niin mahtavaa päästä näkemään välillä vähän erilaisia eläimiä. Ähtärissä ollaan käyty nyt varmaan 10 vuotta joka kevät/syksy, joten leijonat ja tiikerit on ihan mukavaa vaihtelua! Vaikka oonkin yittänyt lapsille jo varoitella, että leijonat ja muut saattaa vain makoilla sielä jossain nurkassa, kun mennään tuollaiseen aikaan. Ähtäriin mennään keväällä tai syksyllä nimenomaan sen takia, että on vilpoisempi ja eläimet liikkuvat vähän enemmän. Me ollaan onneksi kuitenkin reissussa neljä yötä, niin siinä toivottavasti on vähän pilvisempikin joku päivä(en voi uskoa, että toivon loma päivälle PILVIÄ!!!).

Ja koska Helsingissä ollaan niin käydään varmaan myös Sealifessa. Ollaan sielä kerran Mikon kanssa käyty, kun oli vaan Rasmus rattaissa istuskelemassa. Ja muistoissa se on ainakin ihan kiva paikka. Uskon, että varsinkin Nuutti on noista eläin paikoista ihan onnessa, tyyppi kun halusi eläintietokirjan synttäri lahjaksikin<3


Puuhamaahan mennään myös, jos säät vaan suinkin on hyvät (mä oon tilannut jo koko viikoksi aurinkoa ja hellettä!!). Käytiin sielä parisen vuotta sitten ja todellakin halutaan uudestaan. Mulle tuosta viime käynnistä jäi mieleen vai tuskallisen kuuma päivä ja pienen pieni Minea (1kk) jota mä imetin tyyliin jokaisen puun juurella:D Että jospa sitä tällä kertaa pääsis ittekin vähän enemmän osallistumaan!


Nyt sitten helsinkiläiset ja toki muutkin, vinkkejä kivoista leikkipuistoista hesan suunnalla? Kirppareista? ruokapaikoista? Lapsiystävällisiä rantoja?! Jos tulee muita käymisen arvoisia kohteita mieleen niin pliis vinkatkaa!! Eikä nyt siis tarvitse olla ihan siinä keskustassa, kun autolla joka tapauksessa liikutaan.  Ja Porvooseen myös otetaan vinkkejä vastaan kivoista paikoista!!

En malta odottaa, joko saa lähtölaskennan loman alkuun aloittaa?!

~~Ulla~~


5 kommenttia:

  1. Oi että kuulostaa aivan huikean mahtavalta teidän lomasuunnitelmat!! 😍 Millon te lähdette?! - V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No suunnitelmat ainakin kuulostaa juu hyviltä,katotaan kuinka toteutus😂 parin vkon päästä maanantaina olis lähtö!

      Poista
  2. Ihanalta kuullostaa suunnitelmat reissun suhteen :)

    T. Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan itsekin ihan innoissaan tämän reissun kanssa! Toivotaan nyt, että saadaan edes puolet suunnitelmista toteutettua ilman ongelmia:)

      Poista
  3. Voi lämpöiset kiitokset tästä kommentista. Tässä oli nyt just sellaisia kohteita joita mä kaipasinkin!! Ja hei tuota Loviisaa mekin katsottiin, vaikutti tosi hienolta paikalta. Kiitos tuhannesti kivoista vinkeistä ja nuo linkitkin oli tosi kivat<3

    Kiitos, me pidetään varmasti hauskaa:)

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: