maanantai 23. tammikuuta 2017

Miten olis annos Buranaa?!

Täälä ilmoittautuu yksi äippä jonka pää meinaa hajota. Viime viikonloppuna meille rantautui luultavimmin influenssa. Nopeasti nousi Nooalle kuume, parin päivän päästä Minealle, sitten Mandille, Rasmukselle ja eipä tuo Nuuttikaan siltä onnistunut välttymään. Kuumetta oli kaikilla siinä 38 asteen kieppeillä kolmesta neljään päivään. Lisäksi sitten vielä saatiin tietysti järjetön yskä  ja nuha kaveriksi.
 
Rankkaa, ei voi muuta sanoa. Älyttömän raskasta, kun kaikki lapset on samaan aikaan kipeänä ja vailla huomiota ja syliä. Nooalle jouduttiin vielä hakea kuuri korvatulehdukseen. Minea ei oo viihtynyt missään muualla kuin mun sylissä. Siis vessassa käynnin aikanakin neiti on huutanut naama punaisena ja ihan lohduttomana Mikon sylissä. Tissillä olo on ollut hankalaa, koska no tukkoinen nenä ja imeminen ei oo mikään maailman helpoin yhdistelmä.
 
Oli jo ihan hassun näköistä, kun joka sohvalla ja nojatuolilla on joku viltin alla.Joko unessa tai ainakin puoli unessa. Kaikki valitti vuorotellen omaa oloaan, milloin kurkkua, milloin päätä, vatsaa tai kylmyyttä. Tunnissa ei ollut yhtä ainutta 5 minuuttia niin, että kukaan ei olisi yskinyt.
 
 
Unet meni neljänä yönä ihan päin mäntyä, kun pikku neiti ei vaan pystynyt nukkua. Ainut asento jossa uni tuli oli sylissä suhteellisen pystyssä. Niinpä sitä sitten nuokuttiin puoli istuvassa asennossa pikkuista silitellen.Uni katkesi aina puolen tunnin välein, kun tuli kauhea yskän puuska.
 
Tuli sitten opittua tässä Buranan annostelu ulkoa:) Laitoin kavereille viestiä, että täälä kulkee lapset Buranan ja äiti suklaan voimalla!!
 
Nyt vihdoin on ensimmäinen päivä, kun ei tarvinnut aamusta jaella särkylääkettä ja Mineakin suostui nukkumaan pihalla. Sielä onkin nyt nukkunut tyytyväisenä reilut pari tuntia,jes! Tämän ajan oonkin sitten mennyt täälä ihan pääkolmantena jalkana. Voitte kuvitella miltä meidän talo näyttä, kun viikko on oikeastaan oltu ja tehty vaan ne ihan pakolliset, eli ruoka...
 
Niin toivon, että tuo tauti ei nyt sitten tuu seuraavaksi meihin vanhempiin.  Rupeaa nimittäin piisaamaan tämä sisällä nököttäminen!!
 
Tsemppiä muille sairastelijoille<3
 
~~Ulla~~
 
 

4 kommenttia:

  1. Tuota kyllä niin pelkään, kun liikkeellä on monenlaista mahataudista influenssaan. Tsemppiä teille! t.Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo saa kyllä olla Super onnellinen jos säästyy kaikilta näiltä pöpöiltä!!
      Kiitos<3

      Poista
  2. Voi hurjaa! Ei oo kyllä kamalampaa kuin lasten sairastaminen... onneksi teillä näyttää jo paremmalta, toivotaan että ei iske teihin vanhempiin! Voimia ja jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen sairastamista ja huonoa oloa on kyllä niin kamala katsoa. Sitä tekee kaikkensa, että toisella olis parempi olo.
      Kiitos Heidi<3

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: