keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Lasten harrastaminen

Toiveena oli kuulla meidän lasten harrastamisesta. No ensinnäkin mun mielestä meillä harrastaa aika vähän. Nooa ei vaan millään halua mihinkään. Ollaan ehdoteltu kaikki mahdolliset urheilu muodot ja soittimet ja taidetunnit, mutta kun ei niin ei. Eipä sitä voi toista pakottaakaan.
 
Rasmus on harrastanut nyt kolme ja puoli vuotta jalkapalloa. Oon niin ylpeä tuosta meidän futis hirmusta<3
 
Jalkapallo harkkoja on näin talvella vaan kerran viikossa, joka on Rasmuksen mielestä ihan liian vähän. Maanantaisin alkaa viiden aikoihin ja kestää puolisentoista tuntia. Joka toinen viikko se on Mikko joka vie ja hakee poitsun ja sitten joka toinen viikko mä ja kolme pienintä:) Mikolla on siis iltaviikko joka toinen viikko, siinä syy miksi mä kuskaan välillä. Eikä toki silloinkaan tarvitte kuin viedä, Mikko ehtii sitten jo hakemaan. Harjoitus paikka on  10 km päässä, joten auto kyyti on aika must. 
 
 
Kesäisin harkkoja on pari kertaa viikossa ja silloin viedään vähän kumpi ehtii.  Kesäisin on sitten lisäksi peliä, joissa käydään koko perheen kesken. Mukana on oma pallo, että loputkin lapset pääsee vähän potkimisen makuun:)
  
 
 
Mandi käy kaksi kertaa viikossa seurakunnan kerhossa, tiistaisin ja torstaisin klo 13-16. Ja kyllä, sekin on sielä 10km päässä ja taas kuskina toimin mä. Ja kyydissä on Nuutti ja Minea. Että juu, kyllä tässä vähän taksikuski olo tulee välillä!  Mutta neiti on ihan innoissaan aina lähdössä kerhoon ja ylpeänä esittelee askartelujaan niin miksipäs ei. Lisäksi torstaina isommat pojat on kolmeen asti kotona. Nuutti nukkuu päikkärit ja JOS Mineakin vielä nukkuu niin mulla on huisin paljon aikaa vain omille jutuille. No käytännössä noin on ollut varmaan kerran. Minea yleensä herää kun kotia päästään.
 
Jalkkispelit on ihan parhaita viettää pientä eväsretkeä!!!
Siinäpä oli meidän perheen lasten harrastukset. Niin paitsi siis, että talvella tietty hiihdetään. Mikko käy poikien kanssa oikein kunnon laduilla hiihtämässä useamman kilometrin, Mandi hiihtelee tässä meidän omassa pihassa. Tykätään tehdä myös paljon juttuja ihan koko perheen voimin. Käydä kävelyllä, luistelemassa tai lasketella pulkkamäkeä.
 
Kovasti toivoisin, että jokaiselle lapselle löytyisi joku harrastus. Mieluiten joku joukkue juttu, mutta tietty kaikki käy. Josko se auttaisi edes vähän siinä murrosiässä. Ainakin voin toivoa!!
 
 Mitä teidän perheessä harrastetaan?
 
Keskiviikon jatkoja!!
 
~~Ulla~~


3 kommenttia:

  1. Hei!

    Meillä myös poika, joka ei omaehtoisesti halua harrastaa mitään ulkopuolisten ohjaamaa. On ehdotettu jääkiekkoa, jalkapalloa, kuvista, telinevoimistelua. Ei halua lähteä.

    Haluaisinkin kysyä, että minkä ikäinen tämä teidän ei-harrastava poika on? Osaatko sanoa, kun perheessä on toinen päinvastainen innostunut poika, että onko tämä luonnekysymyskin? Meillä kun ei pojalla ole veljeä, niin on vaikea tietää, johtuuko harrastamattomuus meistä vanhemmista vai mistä.

    Perheenä liikutaan joka viikko monta tuntia yhdessä, jospa se ainakin liikuntaa tarjoaa.

    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko suorituskeskeisyydellä merkitystä? Et jos kokee ettei osaa tms , muut on esim pelannu jo vaiks kui kauan tjst? Tai sitten joku vaan viihtyy kotona paremmin :).

      Poista
    2. Moi Anna!
      Meidän Nooa on nyt 8 vuotta, eli tokaluokkalainen. Mä uskon kyllä , että tämä on ainakin meillä ihan luonne kysymys. Nooa on luonteeltaan ihan erilainen kuin Rasmus. Ehkä vähän hiljaisempi ja rauhallisempi. Kotona tykkää kuitenkin kavereiden kanssa esim. potkia palloa ja käydä luistelemassa ym.

      Ja Anonyymille: Mä uskon, että Nooan kohdalla on kyse myös tuosta että hän pelkää epäonnistumista. Välillä on kotonakin ihan työn takana saada hänet pelaamaan lautapeliä. Koska häviäminen on niin kova pala.
      Mutta on tuokin hankalaa, kun toiset aloittaa tosiaan harrastamisen jo kolme vuotiaana ja sitten toiset on valmiita siihen vasta monta vuotta myöhemmin. Niin onhan ne tasoerotkin sitten isoja.

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: