torstai 21. tammikuuta 2016

Masun kasvatusta...

Sitä tämä todella on, vaikka se itse kasvatus ei vaadi itseltä mitään, tuo kumpu kasvaa ihan itsellään<3 Ja valtavaa vauhtia kasvaakin!!
 
Itseä jo vähän rupesi epäilyttämään, että minkälaista vauhtia tämä oikein kasvaa, mutta viime loppu viikon neuvola onneksi rauhoitti mieltä. Kasvaa ihan samaa vauhtia kuin edellisilläkin kerroilla. Miten muuten teillä muilla odottajilla, onko kohdun kasvua ruvettu millä viikoilla mittailemaan? Mulla mitattiin siis nyt ensimmäisen kerran ja serkulla mitataan seuraavassa neuvolassa ensimmäisen kerran ja silloin on hänellä rv 30??!! aika isoja eroja tavoissa, vai?!
 
Ajattelin laitella lähinnä itselle muistiin näitä neuvola kuulumisia. Suluissa on edellisen kerran arvot.
 
Rv 17+4
 
Paino -800g (edellisellä kerralla lähtöpainosta -4kg)
RR105/76 (11/76)
hb 126 (136)
Sydämen syke 156 (+)
Liikkeet +
Sf 17cm
 
Hb lasku selittyisi terkan mukaan reippaasti lisääntyneellä lapsiveden määrällä. Ensimmäinen kerta kun mä kuulen tuon selityksen Hb:n laskulle!?Jännityksellä odotan mitä se seuraavalla kerralla näyttää. Ihan vielä ei huvittaisi ruveta popsimaan rautaa.
 
Tässä tältä aamulta tuore kuva masusta:
 
Juu, kyllä se ihan kunnon masu jo on :D
Mutta ah niiiiin ihana<3 Tämä raskaana olo on kyllä niin juttu!!! Olo on tällä hetkellä aivan mahtava. Energiaa on vaikka muille jakaa. Appelsiineista oon kehittänyt jonkun sortin himon itselle, yks on vaan pakko saada syödä joka ilta. Onneks niitä on nyt kaupoissa ja vielä tosi hyvän makuisiakin!
 
Liikkeitä tosiaan tuntuu, nyt ne on jo ihan selviä potkuja. Ei enää vain epämääräisiä muljahduksia. Eilen illalla ne näkyi ensimmäisen kerran jopa päältä päin, tosi loistava syy tirauttaa muutama onnen kyynel=) Liikkeet tuntuu omasta mielestä yllättävänkin hyvin ja selvästi, varsinkin kun np-ultrassa kätilö sanoi, että istukka on etuseinämässä. Niin ja mulla on myös eteenpäin kallistunut kohtu, selittäisiköhän sekin tuota kun vatta on jo noin hyvin esillä. Tai sitten se on vaan tämä viides raskaus<3
 
 
Niin ja siis mulla on kuuma. Muut on pitkähihaisissa paidoissa ja mä kuljeskelen topeissa=) Toki voi johtua ihan vaan siitäkin, että touhotan koko ajan jotain. Mutta tulee sekin vaihe kun ei vaan jaksa tehdä mitään. Viimeistään sielä viimeisillä viikoilla.
 
Outoa ajatella, että pian ollaan jo puolessa välissä raskautta. Siis juurihan se plussa tuli vasta tikkuun. Juurihan sitä ajatteli miten kaukana nämä puolivälin viikot on. Toisaalta olis ihana kun aika hidastuisi hetkeksi tässä kohtaa. Kun minnekään ei vielä satu, pystyy tekemään oikeastaan kaikkea (mm.  nukkumaan vatsallaan...)vauvan liikkeet tuntuu.
 
Muistaako joku sielä ruudun toisella puolella millä viikoilla bolakorun sai ottaa käyttöön?? Tai siis kai sen nyt voi ottaa koska tahtoo, mutta milloinkas se sikiö niitä ääniä pystyi kuulemaan?!
 
Olis muuten kiva tietää onko lukijoissa muita odottajia?
 
Aurinkoista pakkaspäivää juurikin sulle!!
~~Ulla~~
 

19 kommenttia:

  1. Ihana massu.♥
    Mä otin bolakorun käyttöön heti kun sen sain, öö en muista tarkkaan viikkoja, mutta olikohan jotain rv 15-16 kun otin sen käyttöön. Sitä en muista mihin aikaan pieni alkaa kuulla masussa. Saitko neuvolasta sen odotuspäiväkirjan? Siellä se ainakin mainitaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi=)
      No kun itsekin muistelisin, että se on hyvin näillä viikoilla kun vauva rupeaa masuun kuulemaan ääniä, mutta tosiaan tuolta odotuspäiväkirjastahan mä sen tarkistan=) Tosin, tuskin kukaan tulee sanomaan vastaan, vaikka sen jo ottaisin käyttöön.

      Poista
    2. Käyttöön vaan. :) Mä ainakin käytin, vaikkei vauva vielä sitä kuullutkaan. :)

      Poista
    3. Taidan ottaakkin, mutta arvaa kun mulla on sellainen bolakoru, jonka oon saanu ensimmäisellä kerralla kun oon raskaana ollut, niin nyt tekis niin kovaa mieli uudistaa se...=)

      Poista
  2. Hei! Ihana massu siellä on ☺ olen vasta löytänyt blogisi ja kiva blogi onkin ☺ kyselit onko lukijoissa muita odottavia, no täällä yksi, la toukokuun loppupuoliskolla ja rv 22 nyt menossa. Meille tulossa neljäs. Muuten raskausaika mennyt ilman mitään fyysisiä oireita ja vaivoja, tolkuton väsymys vain vaivaa jatkuvasti. Että täällä vasta odotellaan tuota energiaa mikä sulla kuulostaa olevan☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heitsu! Ja aivan Super ihanaa,että oot löytänyt blogiini. Hei ja isosti onnea myös sinne suunnalle =) Ihana kun teilläkin jo neljäs tulossa. Toivottavasti pääset väsymyksestä eroon, mulla oli sitä alkuraskaudessa ja ei ollut kyllä yhtään kiva juttu!

      Poista
  3. Ulkopuolisten kommentit meidän nelosessa ei mitään kovin kannustavia ole olleet ja se välillä vetänyt mieltä kyllä alaspäin vaikka ei pitäisi välittää..mutta nämähän jutut sinäkin varmasti jo tiedät suurperheen äitinä ☺ itse olen 81 vm. Ja meillä tyttö 09, poika 11, tyttö 13 ja nyt olisi ilmeisesti poitsu vuorostaan tulossa ☺ tuntuu kivalta että keskimmäinen poitsu saa itselle kaverin velipojasta vaikka tuota ikäeroa hiukan tuleekin mutta sitten isompana tuo ei tunnu missään. Mutta kiva jäädä seuraamaan blogiasi kun niin samoissa melk raskautta mennään ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, mä niin tiedän miltä susta tuntuu!!! Mekin saatiin mitä ihmeellisimpiä kommentteja kun ilmoitettiin neljännen lapsen saapumisesta. Nyt on vissiin kaikki jo luopunut toivosta että me tämä homma lopetettaisiin, koska tällä kertaa onnitteluja on taas tullut=) Ootko lukenut tuon mun postauksen just noista ihmisten suhtautumisista? Tässä linkkiä: http://www.unelmienelamista.blogspot.fi/2016/01/pienia-ja-hentoisia.html

      Älä anna tuollaisten kommenttien viedä iloa odotus ajasta, nauti koko sydämestäs<3<3 Niin mäkin teen!!!

      Poista
    2. Luin kyllä tuon postauksen..vaikka itse tietää että ei todellakaan kannata välittää niin silti se on kumma kun jotenkin vain välillä ottaa itseensä. Kyllä jotkut ihmiset ovat tökeröitä😕mutta tämä on meidän elämä joka menee nyt näin ja onhan tämä niin ainutlaatuista aikaa että ei pitäisi turhista stressata. Ihanaa viikonloppua sinne ☺ja nautitaan pallomahoistamme 😄

      Poista
  4. Moikka. Täällä kans yksi vm 81 äiti odottelee pikkukolmosta heinäkuun alkuun. Huomenna rv 17 mittariin. Minulla ennestään kaksi lasta, 05 ja 08 syntyneet tytöt. Löysin blogisi joulun maissa ja nyt vasta saan aikaiseksi kommentoida.
    Mukavaa kun löytyy suht samoilla viikoilla olevia odottajia :)
    T.Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sanniska!
      Onnea myös sinne suunnalle odotukseen<3 Toivotaan ettei tule mikään huippu kuumaa kesää, ei oo kivaa pikkuisen vauvan kanssa tuskailla helteissä!
      Ihana kun kommentoit, on niin mukava tietää millaisia ihmisiä mun juttuja käy lukemassa.

      Poista
  5. Minä heitsultakin kyselisin jos hän sattuu lukemaan että millä viikolla aloit tuntea liikkeitä? Ulla kertoikin että hän tuntee liikkeet jo.Luulin että uudelleen synnyttäjä tuntisi jo aiemmin, minä en vielä liikkeitä tunne tai sitten en vaan muista miltä ne tuntuu kun edellisestä raskaudesta se 7v aikaa. Viime maanantain neuvolassa sydänääniä etsittiin pitkään ja ne löytyi tosi alhaalta. Mulla jo esikoisen aikana sanottiin että kohtu taaksepäin kallistunut, silloin masukin alkoi näkyä vasta reilusti yli 20 viikoilla. Tuo kohdun asento ilmeisesti vaikuttaa liikkeiden tuntemiseen aika paljon.
    Mulla masu iltaisin turvonnut pallo , aamuisin pienempi kumpu.
    Kovasti jo odottelen josko liikkeitä tuntuis niin tietäis että kaikki hyvin.
    Muutenkin raskaus ollut vähäoireinen, jos ei väsymystä lasketa :)
    T.Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanniska! Minä tunsin liikkeitä jo todella aikaisin, varsinkin jos oli jotkut tiukemmat housut jalassa jotka puristi vyötäröltä soppelisti..siinä rv 14-15 olin jo ihan varma liikkeistä. Muuten raskaus on ollut ihan oireeton. Ainoat oireet ollut menkkojen poisjäänti ja nyt huomaa tuon masun joka ruvennut kasvamaan. viikolle 20 saakka ei huomannut kukaan eikä kyllä vieläkään jos väljemmät vaatteet päällä.väsymys täällä nyt vain tosiaan riesana vaikka hb hyvä 130. Eiköhän ne sinullakin liikkeet ala sieltä tuntumaan kohtapuoliin =) nämä on aina niin yksilöllisiä. tässä raskaudessa itse stressasin sitä kun masu ei kasvanut vaikka aiemmissa in täytynyt siirtyä äippähousuihin jo rv 10 tuenoilla.
      t.heitsu

      Poista
  6. Heippa! Minäkin nyt vasta ilmoittelen itsestäni, vaikka olen lukenut blogiasi jo puolentoista vuoden ajan:) eli löysin blogisi kesäkuun kullanmurujen 2014 kautta, ja meilläkin viilettää täällä ihana 1v7kk taapero. Meillä on myös v2011 syntynyt esikoinen, ja nyt odotellaan kolmatta syntyväksi muutaman viikon sisällä;)

    Paljon Onnea teidän perheelle uuteen odotukseen<3 ihana päästä lukemaan taas vauvajuttuja:)

    T. Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun päätit säkin ilmoitella itsestäsi=)Ja tosi kiva jos oot jo noin kauan jaksanut käydä lukemassa mun höpinöitä!!
      Ja kovasti onnea sinnekkin suunnalle, joko sielä jännitetään synnytystä vai onko jo tuskastunut olo?!

      Poista
  7. Voi elämä kun tuntuu että pienennyt masua lukuunottamatta koko ajan vain! o.0 Hehkut kyllä hyvää oloa uloskin päin ^_^ <3 -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah!!! Odotappa vaan niitä viimeisiä viikkoja kun oon naamastakin jo ihan pallo=) Mutta mulla on kyllä ihan tajuttoman hyvä olla<3

      Poista
  8. Apua! Mä en kestä :D niin kauhea vauvakuume♡ Ihana lukea odotuksesta♡ Kummasti sitä unohtaa lähes kaikki omasta odottamisesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nämä blogit on vaarallisia, voi vaikka tarttua vauvakuume;) Mäkin päätin nyt tallentaa tänne näitä odotus fiiliksiä, niin on jossain tallessa!

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: