torstai 14. tammikuuta 2016

Luistelemassa...

Eilen päästiin viimeinkin koko perhe jäälle. Osa porukasta, eli mä, Nuutti ja Nooa,tultiin ilman luistimia, mutta loput luistelikin sitten vallan hurjasti.
 
Mandi oli ihan onnessa kun pääsi luistelemaan, mutta taisi muistot viime talven luisteluista olla vähän paremmat, kuin tämä tämän talven ensimmäinen kerta. Viime talvena Mandi oppi jo aika kivasti luistelemaan, mutta ainahan se ensimmäinen kerta on vähän hankala. No iskä vähän autteli alkuun, eikä niitä kaatumisiakaan nyt NIIN montaa tullut=)
 
Kaukalon ulkopuolella jo vähän temppuiltiinkin.
 
Mandi lopetti luistelut aika nopeasti, uskon että häntä rupesi enemmän kiinnostamaan mun ja Nuutin touhut. Oltiin nimittäin koulun liukumäessä ja keinuissa. Ja neiti halusi sitten tietysti luistimet takaisin jalkaan juuri kun oltiin lähdössä kotiin. Itkun kanssa autoon, ei siinä muu auttanut. Mutta luvattiin, että tänään tai huomenna mennään uudestaan testailemaan luistimia=) Toki säätiedotus on vissiin luvannut taas pakkasen kiristymistä...
 
Rasmus mennä viiletti jo sellaista vauhtia,että apua!!Jarruttaminen oli tosin vähän hakusessa ja yhdistettynä kovaan vauhtiin oli se mun mielestä aika vaarallinen pari!


Nuutti ihastui kuumaan mehuun. Ja voi elämä, tyypin haalarit todellakin näyttää nyt siltä,että poitsu halus juoda mukista ihan itse!!


Mutta tuo onnellinen hymy<3 Eipä tullut mieleenkään kieltää toiselta moista touhua!
 
Tänään ois ohjelmassa talon tuunausta viikonloppu kuntoon ja kaupassa käynti. Tekee niin kovaa mieli jotain suolaista piirakkaa jaaaa jäätelöä=)
Niin ja lumitöitäkin on luvassa, meille on nimittäin yön aikana satanut aikas mukavasti lunta!!
 
Touhukasta perjantai päivää sinne suunnalle ja viettäkäähän mukava viikonloppu!!
 
~~Ulla~~
 


3 kommenttia:

  1. En kestääää mitä kuvia! <33 Siis tässä ja miljoonassa edellisessä postauksessa mihin en oo kommentoinut :D Nuutti on kyllä ihan syötävän suloinen näissä kuvissa! Hyvä että Rasmuksella oli kuitenkin kypärä jos vauhti on jo omaa luokkaa :'D Aivan ihania vaatteita olit tilannu Pompilta. :) Täällä pakkasta kevyt -28°C, jonka katoin luojan kiitos vasta Lunan lenkityksen jälkeen, muuten ois jäätynyt vielä pahemmin vaikka kunnolla olikin päällä! -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kypärä on onneksi pakollinen myös koulussa, niin ei pojat edes kinu luistelemaan ilman niitä! Oon huomannu tuon itekki, että ei pitäisi aina kattoa sitä mittaria, on vaan paljon parempi kun ne pakkasasteet toteaa vasta jälkeen päin:D

      Ikävä!!!<3<3

      Poista
  2. Ihania punaposkisia lapsia♡ Mukavaa että olette pääseet luistelemaan. Meillä se taitaa jäädä ensi talveen :)

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: