perjantai 10. lokakuuta 2014

Syksyä...

Hellou!

Syksy on sitten saapunut oikein kunnolla.Pihalle ei tarvitse edes haaveilla menevänsä ilman välikausivaatteita.Pari päivää on saanut myös haaveilla auringon tai ylipäätänsä sinisen taivaan näkemisestä.Niin tasaisen harmaata ollut aamusta iltaan. Välillä pitää ihan herätellä itseä toimimaan!!
No oon saanut vietyä JÄLLEEN tavaraa Ykkös basaarille,Nuutin vaate koko muuttui niin oli hyvä syy varata pöytä=) Toivotaan,että joku pikku pojan äiti bongaa sieltä hyviä löytöjä.

Ollaan touhusteltu ulkosalla koko perheen voimin. Tavoite oli saada vietyä lehtiä pois meidän pihasta,mutta pahasti näyttää sitlä,että lehdet on vielä voitolla!Vaahterat,joita meiltä löytyy neljä,näyttää mielettömän kauniilta ruskan väreissä.Toki noita lehtiä on niissä älyttömät määrät...

Muratit on myös ihanan värisiä näin syksyisin.Yksi syskyinen isututus pitäis vielä väsätä.


 
Rasmuksesta ja Mandista sai hyvät apurit haravointiin,Nooa keskittyi kottikärryillä lehtien viemiseen.

Homma hoituu joutuisasti,kunnes....


Joku lapsista muistelee,että eikös näihin voinut hypätäkkin=)
 
Eihän sitä nyt voinut toisilta kieltää!!!Tosin ehtona oli,että lehdet haravoidaan sitten takaisin kasalle.
 

Nuutti taas perus puuhassa,kun ulkoillaan.


Olkkariinkin vähän syksyistä ilmettä.Vannoin etten noihin koske,mutta tuosta nyt vaan on niiiin helppo nakata puita suoraa takkaan...Mutta oon kyllä kiltisti käynyt hakemassa aina uusia tilalle=)


Huomenna on kylään tulossa käly lasten kanssa,Mikko kun suuntaan heti aamusta hirvimetsälle. Mitähän sitä sunnuntaille keksisi kun isäntä saalistaa sarvipäitä?!

Tänään kumminkin suunnataan vielä kauppaan ja siivoilemaan kirppari pöytä basaarilta.Ja sitten illalla linnottaudutaan sohvalle katselemaan vain elämää.On kyllä ollut aivan ihana kausi tähän asti,Nessu paketti vieressä saa aina katsoa!=)

Onkos muilla haravat heilunut?!ja löytyykö muita vain elämää fania?!

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua juurikin sinulle!!

~~Ulla~~


4 kommenttia:

  1. Onpa kiva lukea teidön kuulumisia! Ihanaa viikonloppua! Eeva ja co

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kun tulit vierailulle tänne=) Ihanaa viikonloppua myös sinne suunnalle!

      Poista
  2. Ihan uskomattoman ihania kuvia! <3 -Virpi

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: