sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Slow mornings

Leppoisaa sunnuntaita murut!

Arvatkaa mikä on yksi lapsien kasvun myötä tullut juttu mistä nautin? Hitaat aamut. Kun lapset malttaa edes hetken aikaa odottaa sitä aamupalaa. Meillä on kaikki lapset olleet toosi malttamattomia pienenä. Kun on herätty niin aamupala on pitänyt olla tyyliin viiden minuutin päästä pöydässä. Nyt voidaan jo odottaa jopa yli tunti:)

lapsiperheen aamupala

Viikonlopun aamut on ehkä parasta mitä tiedän. Tai no ainakin melkein. Niin ihana, kun ei tarvitse herätä kellon soittoon, vaikka sitä toki herääkin lasten ääniin tai siihen, että Minea kömpii viereen. Mutta se on niin eri kuin herätä kellon kanssa. Ja se kun voi vaan jäädä pötköttelemään sänkyyn ja höpötellä hassuja lasten kanssa<3


Niin ja hillua yökkäreissä vaikka puoli päivää, tai Mandin tapauksessa vaikka koko päivän. Niin ihanaa. 

Myös aamupala on ihana kattaa pöytään ja lisäillä siihen vähän hedelmiä tai vihanneksia. Meillä jaksaa pienetkin istua yllättävän kauan aamupala pöydässä juttelemassa ja syömässä.  Itse venytän aamupalaa vielä hyvällä kirjalla ja toisella tee kupposella. 


Lapset siirtyy yleensä katselemaan lastenohjelmia telkkarista ja isommat pelailee yläkerrassa. Jaettu viltti on niin suloinen ele!


Kiirettömyys on niin parasta<3

Mikä tekee sun aamuista ihania?

Energistä sunnuntai päivää! 

-Ulla-

1 kommentti:

  1. Siis parasta on myös mun mielestä kiireettömyys! 🤩 Se kun voi keittää toisen kupin teetä, (siivoilla, pyykätä,järjestellä ja keittää kuumaa vettä miljoona kertaa lisää kun se teekuppi aina unohtuu johonkin jäähtymään) Mutta se että ei tarvi olla just lähdössä johonkin! Joskus sitä innostuu ihan viltin alle kirjoittelemaan tai lukemaan mutta aila harvoin 😁 Ihana kuva Mandista ja Nuutista! ♥️

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: