keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Päälle jäänyt vaihe?!

Koska koko vauva-aika ja lapsuus muutenkin tuntuu olevan yhtä vaihetta, niin mitäs jos se vaihe jää vähän niin kuin päälle?!

Musta tuntuu,että Minean uhma on ollut jo ikuisuuden hänellä. Siis oikeasti. Olisin niin valmis jo luovuttamaan uhman seuraavalle vajaa kolme vuotiaalle. Löytyiskö halukasta perhettä?!

Pääsääntöisesti meidän päivät menee siis mukavasti ja kaikki on jees. Mitä nyt yksi lapsista ottaa kilahdukset mallia joka asiasta. Siis tässä ihan vain esimerkki heitettynä.


 Aamulla kysyn mitä hän ottaisi aamupalaksi, sopisko vaikka puuro. Ei, hän ei halua puuroa vaan jogurtin. No fine ota jogurtti. Sen syötyään hän haluaakin sitten sen puuron. selitän, että äitin puuro on nyt mikrossa, laitan seuraavaksi sun oman,mutta se on sitten kuumaa. Hän ei halua kuumaa puuroa. T I E T E N K Ä Ä N. 

No puuro saadaan nassun eteen ja kysyn haluaako neiti sinne mustikoita. Haluaa ja hän haluaa ITSE ne sinne laittaa. No mikäpä siinä. Nieti lappaa monta lusikallista mustikoita puuroonsa ja pienen itkun(hänen) saattelemana otan mustikat pois saate sanoin "piisaa jo". Hän itkee, en mä. Vielä. Seuraavaksi itku yltyy huudoksi ja neiti kolme vee karjuu, että hän ei tykkää mustikoista. Tässä kohtaa lasken noin sataan (tai hoen "tämä menee ohi, tämä menee ohi..) ja yritän sanoa, että itsehän sä ne sinne halusit laittaa. Jätän huudon omaan arvoonsa ja tuumaan, että ei ole pakko syödä. Johon hänen arvonsa sitten huutaa, että kyllä mä syön!!!

Ja siis tämä ihan sama toistuu kun puetaan päivä vaatteet päälle, lähdetään pihalle, tullaan sisälle, syödään ruoka, mennään päiksyille. No saitte varmaan ajatuksesta kiinni. Melko raskasta sanon mä. Ja kun sitä on koittanut jo reilusti etukäteen kertoa, että  kohta tapahtuu jotain esim se pihalle lähtö, niin ei auta. 


Oon huomannut, että jos uhmis menee siihen itkuun asti, on parasta vaan antaa neitosen huutaa itkeä.Sitten jossain kohtaa hän itkee (lue=karjuu), että "haluan syliin" jossa itku laantuu oikeastaan heti. Mutta siis vain silloin kun hän itse haluaa syliin, ei silloin jos itse sitä ehdotan. 

Mutta aikamoista vääntöä ja kääntöä on tällä hetkellä monet asiat Minean kanssa. Sovittaisko tässä kohtaa, että kun nyt takutaan, niin murrosiässä mennään sit iisisti?!

Luojan kiitos päiviin mahtuu ihan hurjan paljon myös niitä ihania hetkiä. Ja jos joku multa kysyis niin kyllä, Minea on edelleen ihanan aurinkoinen tyttö joka touhuilee ihan uskomattoman paljon itsekseen leikkiensä parissa.Hän kertoo monta kertaa päivässä olevansa "äitin rakas" tai, että "Rasmus ja Nooa tykkää minusta". Hän jaksaa hauskuuttaa meitä muita touhuillaan ja rakastan häntä ihan hulluna<3



Mutta tosiaan mun puolesta tämä vaihe voitais jo ohittaa ja naureskella vain sen muistoille!

Muilla uhmaa vieraana parhaillaan? Täältä kunnon rutistus jokaiselle uhmaikäisen lapsen vanhemmalle<3

~~Ulla~~

9 kommenttia:

  1. Meillä oli tapana vitsailla, että esikoisen uhmaikä kesti 2- vuotiaasta-18-vuotiaaksi, jolloin hän muutti kotoa. Totta toinen puoli, nykyisin ihana aikuinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon, että meillä on edes pikku hetki Minean kanssa ilman uhmaa ennen sitä 18-vuotta:D

      Poista
  2. Meilläkin 4-vuotias jaksaa uhmailla. Tuntui, että uhma ponnahti kunnolla esiin vauvan synnyttyä että liekö osin mustasukkaisuutta. Uhmaraivarit ba kiukku saattaa alkaa ihan mitättömästä asiasta. Siitä, että laitoit neidille valmiiksi mekvän tai siitä, että et laittanut, ja tyhmä äiti kun noin huonot housutkin katselit mulle valmiiksi. Tai siitä, että kymmenen kertaa käsket lapsen rauhallisesti tehdä asian x mikä ei sitten tapahdu, ja kun lopulta sanot tiukemmin, tulee kiukku. Toisena hetkenä Lumihiutale taas tulee spontaanisti halaaman ja toteaa että olet maailman paras ja ihanin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo just on mun mielestä niin hankala, kun et voi yhtään ennakoida mistä se toisen maailmaa keikahtaa. Tiedät vaan että kyllä se taas jostain keikahtaa!
      Meillä on hei just sama. Välillä huudetaan ja itketään ja minuuttia myöhemmin ollaan halailemassa ja pusuttelemassa. Voi näitä pieniä:)

      Tsemppiä siis teillekin<3

      Poista
    2. Voi kamala noita mun kirjoitusvirheitä! Näköjään niitä tulee helpommin tabletilla korjauksen takia. Tuossa pitäisi tietysti lukea "leivän", eikä "mekwän". :D :D

      Mutta kiitos. Ja on nämä pienet kyllä melkoisia :) Tänään meillä raivottiin, kun tyhmä äiti käski mennä trampoliinille joka olikin vähän kostea eilisen sateen jäljiltä niin, että sukatkin nyt kastuivat! :D

      Poista
  3. JOO!!! Meillä esikoiselle nousi kunnollinen uhma suhteellisen myöhään, vasta tuosssa 2,5-vuotiaana, mutta nyt siitä onkin saatu nauttia jo 1,5 vuotta eikä loppua näy. Toki tässä on myös vauvan syntymä ja muutto sopassa mukana, mutta silti tuntuu että kyllä se vaan on sitä omien rajojen kokeilua enimmäkseen. Mutta on hän silti niin suloinen, ihana, nokkela ja hauska tyyppi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana (vai kuulostaako nyt vähän pahalta tuo ihana tässä kohtaa?!) Että muissakin perheissä on näitä uhmailijoita!
      Nuo muutto ja vauvan syntymä ei kyllä varmaan ole helpottanut uhma oireita, mutta hei, elämää se vaan on:)

      Kyllä tämä tästä, niin meillä kuin teilläkin, eikös?!

      Poista
  4. Apua, kuulostaa niin tutulle. Meillä Alina täyttää lokakuussa 4v ja nyt pian yli vuoden kestänyt uhma tuntuu vaan pahenevan. Oon jo miettinyt että onko kyseessä uhman sijasta vaan Pikku Myy - tyylinen luonne. Oivoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuo Pikku Myy-luonne, meidän neidissä on kyllä varmasti myös sitä! Onkohan se sitten tämä ikä, kun tuntuu, että vaihe vaan jatkuu ja jatkuu. Ja jatkuu:)

      Tsemppiä sulle<3

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: