lauantai 10. joulukuuta 2016

Kirpparilta kotiutettua...

Tässä viime viikonloppuna saatiin kovasti odotettu vieras meille. EI, se ei ollut joulupukki;) Vaan mun ihana sisko, Virpi. Tulevaa joulua vietetään vähän eri kokoonpanolla kuin viimeiset pari joulua. Sisko nimitäin viettää joulunsa Kuopiossa. Täytyy myöntää, että meikäläinen meni pienoiseen shokkiin, kun asiasta kuuli. Mutta jokainen tekee niin kuin parhaalta tuntuu ja niinhän se pitääkin. Me muut sitten sopeudutaan siihen.
 
Joka tapauksessa, Virpin kanssa käytiin meidän molempien kauan haaveilemassa Mallan makeassa. Ilmajoella sijaitseva ihana kahvila ja sisustusputiikki on kyllä sellainen paikka jossa on ihan pakko käydä toistekin. Niin suussa sulavia leivoksia, etten oo koskaan saanut parempia.Ja olihan itse kahvilakin niin kauniisti ja tunnelmallisesti sisustettu. Teet saatiin nauttia ihanista Greengaten teekupposista, jotka teki kyllä muhun niin ison vaikutuksen.Ne vaan on söpöjä<3
 
Yhtenä päivänä käytiin siivoamassa mun kirppispöytä tuossa naapuri paikkakunnalla. Ja kerrankin, siis KERRANKIN mua lykästi. Oon kateellisena kattonut blogeista kun toiset löytää milloin kirppareilta, milloin omasta ladosta (mäkin haluan sen ladon/vanhan tuvan josta vaan löytää kaikkea ihanaa!!!) ja jotkut onnelliset facen annetaan -palstoilta ihania huonekaluja. Mä löydän kyllä vaatteita, joskus ihan niitä superlöytöjäkin. Mutta en huonekaluja. Mutta nyt. Tämä ihana lipasto oli sielä vain odottamassa meille pääsyä!!
 
 
Eikös ihana?! Ja kun mulla oli henkilökohtainen kantojuhtakin messis, niin tämä oli saman tien kannettuna kassan viereen varaukseen. Samainen kantojuhta, tottelee myös nimeä Virpi, kantoi koko komeuden yksin autoon. Mä toki yritin sanoa, että tuun jelppimään,mutta kun toinen on voimiensa tunnos, niin minkäs teet. Antaa toisen kantaa!:D
 
 
Tätä mä olin niin kauan jo ehtinyt haaveilla tuohon kohtaan jotain. Ja noin 10 minuutissa siihen olikin jo löytynyt tavarat päälle. Laatikkoihinkin on jo jotain eksynyt, lähinnä tuoksuvahoja ym. sisustusjuttuja.
 
 
Että semmottinen löytö. Kannatti pyörähtää taas kirpparilla. Ehdin jo siskolle sanoa, että liityn kohta faceen vaan sen takia, että voin selata niitä kaikkia miljoonia kirppariryhmiä. No tämän löydän jälkeen taidan, jälleen, skipata sen liittymisen:)
 
Mukavaa lauantai- iltaa!
 
~~Ulla~~

10 kommenttia:

  1. Oi miten u p e a ! <3 Siis aivan ihana! <3
    Todellakin mikä löytö! :) Ja miten kauniit kynttilänjalatkin! <3
    Tiedätkö, en koskaan löydä kirppareilta edes tosi hyviä vaatteita, saatikka sisustustavaraa. ;)

    Tunnelmallista iltaa teille sinne! :)

    T: Emppu / Iloa ja Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana<3,
      No mä kyllä lyödän niitä vaatteita, mutta tämä on nyt sitten eka tämmöinen isompi löytö. Enkä yhtään olisi pahoillani, vaikka näitä tulisi paljonkin tulevaisuudessa vastaan!!

      Poista
    2. Masennan Emppu sua sen verran vielä että itse löysin nuo kynttilänjalatkin kirpparilta aikoinaan! :'D -Virpi

      Poista
  2. Vastavierailulla täällä ja lukijaksi jäin. :) Ihanaa kolmatta adventtia! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana <3 Mä tykkään myös tällaisesta vanhan tyylisestä ja rustiikkisesta sisustuksesta! Varsinkin noita löytöjä olis kiva tehdä ja tuunata pikkasen uuteen uskoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No sitäpä juuri, mä niin toivoisin, että mullakin olis sellainen lato tai vanhatupa josta vaan löytyis vaikka mitä tuunattavia juttuja.

      Poista
  4. On kyllä hyvä löytö :)


    Vielä palaan tuohon kiinteiden aloitukseen. Miten etenet siinä, mitä seuraavaksi? Kuinka nopeasti otat uusia makuja Minealle? Minä myös huomasin, kun aloitin ihan kaupan peruna-porkkanasoseella, niin pikku-ukon masu meni ihan kovalle moneksi päivää. On kai niin tuhtia tavaraa tuo peruna... Bataatti-kesäkurpitsasose (kaupasta sekin) taitaa olla lempeämpi ja sopiikin paremmin. Nyt ollaan uudelleen kokeiltu peruna -porkkanaa ja sekin jo ok. Päärynäsosetta hän syö myös , nyt viikon verran on syönyt aamuisin keittämääni kaurapuuroa juurikin päärynäsoseen kanssa :) välillä luumua vatsaa pehmittämään.
    Miten valmistat liharuokia? Minä en oo kovin kiirusta pitänyt uusien aineiden kanssa, kun keskimmäinen oli aikoinaan moniallergikko, niin mieluiten lisään pikkuhiljaa ruoka-aineita jotta helpompi "saada kiinni" jos joku ei sovi. Pikkumieskin tuntuu olevan herkkävatsainen.
    Me alotettiin kiinteät pikkuhiljaa jo 4kk, kun isokokoinen vauva ja oli kokoajan (!!) tissillä yöt ja päivät. Pieniä makuannoksia, mutta eipä niistä juurikaan apua ollut.. Ja edelleen tissittelee yöllä vähintään 2h välein, ikää nyt 5,5kk. Ei huuda, vaan syö ja nukahtaa uudelleen. Haluaisin tehdä itse enempi näitä ruokia, olisi sitten luontevampaa se samaan pöytään siirtyminen muun perheen kanssa. Pikkumies ei vaikuta olevan mikään sihtikurkku, joten senkin puolesta voisi ihan hyvin tehdä itse. En ole kovin taidokas kokki, niin ohjeita vaan kaipailen. Yhdessä blogissa oli aivan tosi hyvin ohjeita pari vuotta sitten kun siellä oli kiinteitä aloitteleva vauveli, mutta valitettavasti blogi lopetti...
    T. Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sanniska:)
      Olin kyllä tosi onnellinen tästä löydöstä. Käykö jos tekisin ihan erillisen postauksen noista kiinteiden aloituksista, toki en oo mikään ammattilainen, mutta voisin kirjoitella miten meillä on muiden lasten kanssa edetty?
      Meinasin jo tuohon postaukseen jossa kerroin kiinteiden aloituksesta kirjoittaa tarkemmin,mutta sitten ajattelin että ketään ei kiinnosta. Mutta tuntuu, että kiinnostusta voisi kumminkin olla??!!

      Poista
  5. Oi tuo lipasto on kyllä edelleen hirmu ihana! <3 Sopii teille kuin nenä päähän! Mä voin vieläkin maistaa elävästi sen brita-kakun ja teenkin vielä suussa :'P Kesällä uudelleen! -V

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: