rv 26

Apua siis saanko ihan vähän panikoida, kun sovellus sanoo, että 66,1% hoidettu ja päiviä jäljellä alle sata laskettuun päivään. Jaiks.

Miten ihmeessä tämä aika menee näin hurjan nopeasti?! Voinko painaa jostain pause-nappulaa muutamaksi viikoksi? Tähän oloon olis ihana jäädä pieneksi hetkeksi, kun on vaan niin hyvä olla.

Ompelin bebelle rusettileggarit ja normileggarit. Niin ja mätsäävän rusettipannan, tietty:)

Tosin mua on ruvennut itseäni naurattamaan oma kyljen kääntö sängyssä. Siis apua mikä operaatio. Ja se on vaan kyljen kääntö:D  Ja mikä turhauttavinta, sitten kun viimein saan ähistyä itteni toiselle kyljelle, niin oon joko täysin hereillä ja valmis vaikka siivoilemaan tai pitää käydä vessas. 

Moni raskaana oleva tuntuu olevan nyt hirmu turhautunut näihin synnäreiltä tuleviin rajoituksiin. Meillä taitaa tämän hetken tilanne olla se, että tukihenkilö pääsee synnytykseen, kun se on alkanut, eli mennään saliin. Ja vierihoitoon ei saa tulla vauvan sisaruksiakaan. 

Mua henkilökohtaisesti ei nämä rajoitukset haittaisi vaikka lähtö tulisi ens yönä (no siis toivon tietysti, että ei tuu). Meillä on nyt viimeisen kolmen lapsen kohdalla tehty niin, että lapset näkee vauvan vasta sitten, kun ovat tulleet hakemaan mua ja vauvaa kotiin. Eivät ole siis käyneet ollenkaan sairaalassa erikseen katsomassa. 

Ikävä on aina ollut kova puolin ja toisin, mutta toisaalta videopuhelut iltaisin on helpottanut ja toisaalta se ei ihan hirveän rentouttavaa oo olla kahden hengen huoneessa johon tupsahtaa meidän "pieni"perhe. Ja sitten yrität siinä pitää kaikki suht hiljaisena, kun kämppis luo suhun murhaavia silmäyksiä...Ja pahimmassa tapauksessa sekä minä, että joku lapsista itketään, kun he joutuvat lähteä ilman mua ja vauvaa kotiin.

Että juu,me mennään tälläkin kerralla tällä meille hyväksi todetulla tyylillä!

Ja vaikka toisaalta olis ihana kotiutua vaikka sen muutaman tunnin päästä synnytyksestä, meinaan silti edes sen yhden yön olla sairaalassa. Isoin syy on ihan vaan itsekkyys. Tiedän, että jos kotiin tuun samana päivänä (olettaen että vauvan vointi sen sallisi) niin mä en todellakaan makoilisi kotona sängyllä. Ja vaikka kuinka Mikko auttelis, niin tunnen itseni ja tiedän, että niin mä sitten pesisin pyykkiä, imuroisin pikaisesti tai tekisin ihan vaan nopeesti ruokaa. Että  mieluummin keskitys ne ihan ekat tunnit vaan siihen vauvaan ja imetyksen aloitteluun. Plus tykkään siitä, että sairaalassa on apu napin painalluksen päässä. 

 Mähän tässä otin ja pesin kaikki vauvanvaatteet mitä oon tähän mennessä ostanut. Päätin, että jos tässä nyt joka tapauksessa nökötellään  kotona niin käytän tämän ajan hyväksi. Jospa sitten äitiyslomalla olisi jo toinen tilanne. 

Ja onhan se vaan niin ihanaa puuhaa! Ne kaikki pienen pienet vaatteet jotka saa melkein liikuttumaan, voiko ne oikeasti mahtua jonkun päälle, ja voiko 62cm olla muka isojakin? Niin suurella rakkaudella ne kaikki on nyt laitettu kaappiin odottamaan. 

Minea on muuten ihan innoisaan tulevasta vauvasta. Hän on aina katsomassa mitä vaatteita vauvalle oon ostanut/tehnyt ja ihmettelee pienen pieniä sukkia. Niin suloista<3

Meillä on tänään ohjelmassa leffailta lasten kanssa. Niin ihanaa päättää työ-ja kouluviikko johonkin kaikille kivaan juttuun! Me ollaan niin ansaittu tämä<3

Ihanaa viikonloppua. Toivottavasti tekin keksitte jotain mukavaa puuhaa kotiin ja ulos<3

-Ulla-