torstai 10. tammikuuta 2019

Ompelumania

Heipsan!

Alkuun on pakko kommentoida, miten hauska on kattoa tuota sivussa olevaa juttua missä lukee "näitä on tällä viikolla luettu". Sinne nousee ihan jänniä juttuja välillä ja niitä tulee itsekin sitten lueskeltua. Niin kuin nyt sielä on tuo "ei kuvia" postaus, jonka oon siis kirjoittanut sinä aamuna kun lähdin synnyttämään Mineaa, mitä rakkaita muistoja<3

Mutta nyt otsikkoon. Anoppi heitti kyllä niin bensaa liekkeihin, kun osti mulle saumurin joululahjaksi. Sen sijaan, että surffailisin netissä katsellen ihania lastenvaatteita mä selailen miljoonien eri kankaita myyvien kauppojen sivuja! Miten ihania kankaita löytyykään, en ehkä kestä!!!  Voisin vaan tilailla niitä ja ommella kaikkea ihanaa. Siis ommella ja ommella ja ommella. Lisää, lisää ja lisää. Ja mikä ihaninta, meidän tytöt on ihan onnessa uusista kankaista ja kyselee mitä niistä tehtäis.  Jopa Mandille kelpaa ainakin vielä, vaikka uskon, että hänelle kyllä tulee kohta stoppi näille äidin ompeluksille:) Mutta siihen asti, kunnes se tulee, ompelen kyllä mielelläni myös hänelle.




Tilasin jo ennen joulua itselleni LillaLumin Lumitunikan ja Ilonan-paidan kaavat.  Lumitunikaa onkin tullut nyt sitten tehtyä muutamat kappaleet. Ihan huippua noissa kaavoissa on se, että niillä pystyy tehdä monenlaisia versioita tunikasta ja paidasta. Joo tiedän, että moni tekee noita muutoksia ihan itse, mutta mun taidot ei ihan vielä riitä siihen. Ehkä sitten joku päivä! No paitaa tosin osasin itse pidentää, kun halusin siitä enemmän tunikan mallisen:)
Mandi halusi toisen tunikan olkafrilloilla ja toisen ilman.


Leggareita oon myös tehnyt ja sen seurauksena huomasin, että Minean kaapissa ei muuten oo enää yhtään kaupasta ostettua leggaria. Laitoin viimeisetkin kirpparille myyntiin! Mä tykkään kaikissa lasten housuissa tosi pitkistä lahkeista. Siis jos se lahje loppuu tuohon nilkan kohtaan, niin luultavasti se lähtee sitten jo myyntiin tai pienemmälle sisarukselle. Niinpä on ollut ihan super ihana tehdä itse leggareita joissa on kunnolla pituutta. Ostin yhdet leggarit Minealle kirpparilta kokoa 98cm.Ne oli muuten jees, mutta auttamattomasti liian leveät! Minealla olis mahtunut molemmat jalat toiseen lahkeeseen. Ja ei ne sitten enää oikein näyttänyt kivoilta, kun olivat niin löysät. Että nyt mennään kyllä suosista itsetehdyillä versioilla:)


Nämä kuosit<3<3

Ja ketään ei varmaan yllätä, että oon tehnyt myös aina leggareiden tai tunikan kanssa sopivat rusettipannat. Siis apua, näitä ehtii tulla kevääseen mennessä vielä varmaan aika monta!!Mutta se on niin kiva tapa käyttää kankaan loput ja oon niin rakastunut noihin, että ei mua kyllä haittaakkaan jos niitä on meillä monta<3




Nyt olis tarkoitus tehdä vielä noita paitoja lisää, molemmille tytöille. Varmaan yksivärisenä, kun noita alaosia löytyy nyt kousillisena.
Ja siis tämä paita on nyt kuvattu takaa päin, ettette ihmettele:) Ja tähän lisäsin pituutta, että menee kivasti leggareiden kanssa.




Nyt sitten vain kaipailisin taas kerran vuorokauteen lisää tunteja ja nimen omaan tähän ompeluun. Nyt homma menee usein niin, että ilta(yö)myöhäälle perjantaina piirtelen ja leikkailen kankaita ja sitten seuraavana päivänä päikkäri aikaan ompelen. Puhumattakaan,että olis ihan huippua jos näille kaikille kankaille ja kahdelle koneelle olis joku oma tila, jossa kaikki sais olla kokoa ajan valmiina toimintaan. Mutta sitä ei kyllä meidän talosta löydy. Nyt siis valtaan keittiön pöydän ja sitten siirtelen niitä kankaita ja koneita siitä pois ja takaisin. Rupesin jo miettimään saisko meidän vaatehuoneeseen jotenkin tehtyä pienen ompelunurkkauksen... Saa nähdä! 

Että näin sitä tuli vähän niin kuin huomaamatta itselle uusi harrastus<3

Mites sulla. Onko tullut uusia harrastuksia haalittua vielä näin aikuisena?

~~Ulla~~


6 kommenttia:

  1. Noi kankaat on kyllä niiiiin hienoja!! 😍🤩 Ja onhan se kiva kun saa itte päättää housujen ja paitojen mitoista, istuu paljon paremmin päälle sitten 😊 -V

    VastaaPoista
  2. Oi miten hienoja, sie olet kyllä taitava! Saumurilla ompelua olisi kyllä hauska tehdä enemmän, miulla on käytössä vain perusompelukone joten en ole yli vuoteen ommellut yhtään vaatetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Mullakin oli perusompelukone ihan tosi kauan käytössä ja vähän mietinkin, onko se nyt jotenkin hienompaa saumurilla ommella. No onhan se!

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: