tiistai 23. tammikuuta 2018

Viikonlopun touhuja!

Hellou!

Uskomatonta miten nopeasti nämä viikot oikein menee! Eipä sillä ihan kiva niin:) Uusi arki on ollut mukavan erilaista. Toki on sekä itsellä, että meidän perheen pienimmillä ollut vähän totuttelua tähän uuteen rytmiin. On se erilaista tehdä viitenä päivänä töitä, vaikka niitä tekisikin ihan vaan kotosalla. Ja se herätyskelloon herääminen, sitä ei ollut kyllä yhtään ikävä!

 Mineasta on huomannut arjen muuttumisen varmasti eniten. Hän on paljon väsyneempi ja onkin nukahtanut mun ja Mikon syliin parina iltapäivänä.  Samoin syliä hän on ollut enemmän vailla pitkin päivää. Mutta siinä on sitten tämän työn suuri plussa, saa sylitellä omaa lasta pitkin päivää<3 Oon kyllä itsekin ollut väsyneempi, että kyllä sen arjen muuttumisen näin aikuisessakin huomaa.

Viikonlopuille on kiva jos on jotain pientä kivaa suunniteltu, muuten saa mun puolesta vloput olla ihan vapaata hyggeilyä:) Lauantaina käytiin Seinäjoella pyörähtämässä Piipoon lego tapahtumassa ja oli kyllä huima määrä legorakennelmia esillä!! Mekin rakenneltiin sekä pikkulegoista, että sitten dubloista vaikka ja mitä. Varsinkin dubloista nuo lapset keksi monenlaista, kun oli niin erilaisia paloja kuin meillä kotona.


Tyypit odottaa junaa tunnelista:)


Viikonloppuna tuli ulkoiltua pakkasesta huolimatta tosi paljon. Niin ihana, kun tuota lunta on nyt kunnolla! Minealle kaivoin nyt sitten kuitenkin kaapista tuon Pomp de luxin viime talven alesta ostetun talvihaalarin. Olin ajatellut,että sitä ei tänä talvena käytetä, mutta olihan se ihan sopiva (no vähän kasvunvaraa,mutta pystyy pitää!) ja jokseenkin lämpöisemmän tuntuinen kuin muuten käytössä olltu Reiman haalari. 


Ja tältä pipojen keräilijä-äitiltä löytyi myös haalariin mätsäävä pipo<3 Onko muilla samaa vikaa, siis multa löytyy aina joka kauteen jokaiselle lapselle varmaan se 5 pipoa?! Älä vaan kysy mitä niin monella tekee, en tiedä:) Onhan se kiva, kun on joka takin ja haalarin kans sopivat asusteet...Vai?!


Meillä viihtyy Rasmus ja Nooakin tosi kivasti vielä pihalla. Leikit vaan meinaa olla välillä (lue =aina) vähän rajuja. Kukkulan kuningas-leikissäkin pienet saa välillä sellaista kyytiä, että mä käännän reteesti selän ja toivon, ettei käy pahasti. No yleensä sieltä kyllä kuuluu vaan kikatusta!


Ja arvatkaapa onko kiva tehdä lumitöitä, kun nämä kaksi hyppää kolan kyytiin aina kun se on hetkenkin tyhjä. Pitää aika reippaassa tahdissa kolailla, että saa jotain aikaiseksikin, eikä vaan kyyditse pikku ihmisiä!


Meidän viikonloppu sisälsi sopivassa määrin herkuttelua, ulkoilua, saunomista ja lautapelien pelaamista, menoa ja oleilua. Ihana rentouttava viikonloppu, niin parasta<3 
 Tästä seuraavasta viikonlopusta on tulossa sitten jotain ihan muuta, luvassa on kummipojan synttärit, Rasmuksen kaverisynttärit ja Mandi lähtee viettämään eskarikaverinsa synttäreitä. Että juhla humua kerrakseen:)

Rutkasti energiaa teidän viikkoon<3

~~Ulla~~

2 kommenttia:

  1. Mukavia talvitouhuja siellä pienten kanssa! :)
    Niin ja tsemppiä kovasti teille uuteen arkeen!
    Ps: Ja kyllä...täälläkin on pipoja ihan hirveästi ...en edes ymmärrä mistä niitä aina sikiää lisää :D Ja kuitenkin lopulta jokaisella on koko talven vain se yksi sama pipo päässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä Iida, kyllä tämä arki tästä rupeaa pikku hiljaa löytämään omat polut:)
      Meillä on ihan sama juttu, varsinkin isompien lasten kanssa, että sillä yhdellä lemppari pipolla mennään aina se kausi. Ja sitten mulla on vähän paha tapa myös unohdella niitä mun pipo ostoksia kaappeihin. "Ai niin mä olin ostanut tällaisenkin.."

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: