sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Pakkaspäiviä

Maanantai moikat!

Muistatteko silloin joskus muinoin, kun sain valmiiksi tuon isomman virkatun maton?! No en mäkään!! Siitä on siis ikuisuus, eikä siinä sinänsä mitään, mutta aloitin heti perään tuon pienemmän version joka oli varmaan yli puoli vuotta kesken meidän olkkarin sohvan alla. Kyllä, eikös mahtava paikka säilyttää keskeneräisiä töitä? No sainpa sitten joulukuun välipäivinä inspiksen päälle ja vihdoinkin se on valmis! Ja ihanahan siitäkin tuli, nuo on niin meille sopivat matot<3 Ohje oli Lankavan juhannusruusu. Tosi helppo tehdä, kun vaan pääsi siis alkuun:)



Joulu lähti meillä sisustuksesta välipäivinä pois. Nuo joulutähdet muuttui taas siis sulavasti joko sisustus- tai tunnelmavaloiksi. Mutta ihan pikku hetken ne saa vielä meillä olla. Tykkään noista päivisin ihan ilman valojakin. Tammi- ja helmikuu on mulla perinteisesti sisustuksessa sellaista valkoista ja harmaata, keväämmällä mukaan tupsahtaa tuttu vaalenpunainen. Toisaalta tekis kovasti mieli ostaa jotain uutta, vaikka vaan tyynynpäällisiä, mutta toisaalta nämä nykyisetkin kyllä menee. Taitaa tämä valoisuus ja välillä pilkahteleva aurinko tehdä sen, että tekee mieli sisustella taloa taas uuteen uskoon. Muilla samoja oireita?!


Meillä on ollut nyt monena päivänä yli viis astetta pakkasta ja sellainen jännän kostea ilma. Ollaan ihasteltu pihalla maisemaa joka on aivan super kaunis. Puut ovat ihanan paksun valkoisen kuuran peitossa. Nuutti ihmetteli mitä kummaa karvaa puiden oksille on kasvanut:) No kyllähän nuo oksat  kieltämättä vähän karvaisilta näyttää!



Kaupassa käydessä huomasin, että tulppaanitkin on tullut jo myyntiin, varmaan ihan pakko joku päivä hakea kimppu. Voi toki olla, että ne on ollut jo monta viikkoa myynnissä, niin laput silmillä sitä käy aina tekemässä viikon ruokaostokset!

Ihanaa huomata, että valon määrä on lisääntynyt jo ihan valtavasti. Siitä saa niin valtavasti voimaa ja energiaa touhuta uusia juttuja, nautin! Vähän tässä jo ehkä kevättääkin, onko liian aikaista?! Tänään nimittäin mietiskelin mitä sitä tänä keväänä istutetaan kasvimaalle ja mitä kesäkukkia sitä laittais tällä kertaa. Vielä on onneksi runsaasti aikaa miettiä ja muuttaa mieltään:) 

Mukavaa alkanutta viikkoa!

~~Ulla~~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kommentit ovat aina tervetulleita: