torstai 10. elokuuta 2017

Sieltä se sitten saapui, arki nimittäin!

Moikka, onko sielä ruudun toisella puolella enää kerään?!
 
Tuli vähän niin kuin vahingossa pidettyä pienoinen blogi tauko, kesä-mikä loistava syy:) Ollaan otettu kyllä kaikki irti näistä viimeisistä lomaviikoista. Käytiin yhden yön reissu Tampereella. Oltiin Rosendahlissa yötä, pyörittiin pitkin kaupunkia pokemon jahdissa ja oltiin tietty pikkukakkosen puistossa. Lisäksi ollaan käyty mökillä ja touhusteltu kovasti kaikkea tässä kotosalla.
 
Tänään alkoi meidän perheellä sitten arki, Mikko palasi töihin. Rasmus ja Nooa aloittivat koulussa 3. ja 4. luokan ja Mandi oli ensimmäistä päivää eskarissa. Mihin ihmeeseen on kuusi vuotta mennyt?!?!Juurihan tuo neiti meidän maailmaan tuli ja nyt jo sai saatella eskariin.
 
 
En tiedä kumpaa taas jännitti enemmän, mua vai Mandia.  Oli niin hienoa katsoa miten neiti käveli muiden sekaan uusi reppu selässä keikkuen. Kun menin hakemaan Mandia koko kotimatkan sain vain kuunnella miten ihanaa eskarissa oli ja miten hän sai jo kaksi uutta kaveria:) Sinne katosi mun jännitys. Ja Mandille se oli muutenkin aika iki-muistoinen eskaripäivä, hänellä irtosi sielä ensimmäinen hammas!! Neiti oli vähän säikähtänyt hampaan lähtöä, me ei nimittäin oltu edes huomattu sen heilumista! Heräskin kysymys voikohan maitohammas lähteä ilman heilumista?!Siis jos ei siihen liity mitään omenan syöntiä kummempaa dramatiikkaa?! :)
No neiti itse oli sitten lopulta niin onnellinen, kun nyt häneltäkin on lähtenyt eka hammas!
 
Pojat toi äitille tuliaisena koulusta vinon pinon kirjoja päällystettäväksi. Kivasti meni ilta! He olivat niin innoissaan kun näkivät kavereitaan ja oli ihan mukavaakin kuulemma kun saavat olla taas vaihteeksi samassa luokassa. Pojilla on siis yhdistetty luokka.
 
 
Mä kyllä ihan tykkäsinkin jo tästä paluusta arkeen, saadaan taas päiviin selvä rytmi.  Toivottavasti saadaan nauttia lämpöisestä syksystä pitkälle asti! Jotenkin mä kyllä jo ihan odotan sitä, että saan pukea lapsille vk- vaatteet päälle ja saadaan nautiskella vilpoisesta syysilmasta. Ilman vesisateita, pliis;) Mun kuvitelmaan ei kuulu, siis ainakaan kovin usein, kurahousut yms! Ja takana on nyt jo kaksi Ikean reissua, joten kynttilöitäkin on osteltu kaapit täyteen:)  Kesää kyllä rakastan vuoden ajoista eniten, mutta kyllä se syksy tulee joka vuosi mulle ihanammaksi ajan kohdaksi.
 
 
Mä oon täälä tuunaillut ja sisustellut niin sisällä kuin pihalla, että niistä nyt ainakin tulossa juttua,ja sitten rupean purkamaan noita teidän hyviä toiveita, eli kyllä täältä on postauksia taas tulossa!
 
Kaikille eskarilaisille ja koululaisille turvallisia koulumatkoja ja äideille Super tsempit, me selvitään tästä, eikös?!?!
 
~~Ulla~~
 


13 kommenttia:

  1. Täällä koulu alkaa ens viikon tiistaina, meiltä lähtee koulutielle kolmas-ja kutosluokkalaiset. Kutosluokka on yläkoulun puolella, se jännittää kyllä vähän mutta luottavaisin mielin kuitenkin :) Me jäädään pikku-ukon kanssa kotiin, perhekerhoilua tarkoitus aloitella ja minä mahdollisesti sijaistuksia alani töissä 1-2 kertaa viikossa. Toivottavasti kiva syksy tulossa,minun lemppari vuodenaikani. Siis kuiva ja värikäs syksy, välillä voi vähän sataakin mutta ei niinku koko aikaa ;) Me ollaan nyt mökkireissulla vielä sunnuntaihin asti,sitten maanantaina vähän shoppailua ja tiistaina voi arki alkaa :) On ollut niin ihana kesä, paljon yhdessä oloa perheen kesken,isovanhempien,serkkujen ja kavereiden kanssa tapaamisia ja akkuja on ladattu :) Arkirytmi on kuitenkin ihan tervetullut juttu, sitten se syysloma tuntuu taas hyvältä kun sen aika on :)
    Aurinkoa arkeesi ja "tavataan" taas täällä blogissasi :)

    T.Äiti kolmelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten teillä meni eka koulu päivä?! On se hurjaa kun saa jo kutosella olla yläkoulun puolella:) Mulla on ihan nyt totuttelemista tähän, että päivisin täälä on vaan Minea ja Nuutti. Vähän turhan hiljaista mun makuun!
      Voi tuota kuivaa ja värikästä syksyä mäkin odotan ja toivon, tilataanko yhdes sellainen?! Mieluusti sadetta vaikka iltaisin klo 20.30 jälkeen kiitos!;)

      Teillä on ollut kyllä niin ihanan kuuloinen kesä, varmasti jaksaa vielä pitkälle syksyyn tuolla.

      Ihania arkipäiviä teidän koko perheelle<3

      Poista
    2. Hyvin on kouluvuosi alkanut, toivottavasti jatkuu sama flow ;) juu tilataan kuiva ja värikäs syksy, kannatan :)
      T. Äiti kolmelle

      Poista
  2. Kuulostipa ihanille teidän lomatouhunne! Ja tsemppiä sinnekin arjen aloitukseen! Olipas siellä eskarilaisella jännä päivä tosiaan kun eka hammaskin lähti :D Voi miten tuosta eskariajastakin on jo aikaa! Meillä neidit menivät nyt vitoselle ja kasille. Itsekin kyllä tykkäsin, kun kunnon rytmit lähtivät käyntiin, ja syksy on ihan mun lemppari-vuodenaikaa :)

    Kauniita ja lämpöisiä loppukesän päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iida!
      Meillä tuntui tekevän koko perheelle ihan hyvää tämä kun arki alkoi pyöriä. On taas nukuttu paljon paremmin päikkäreitä ja kaupastakin saa aikaiseksi ostaa taas sitä ihan perus ruokaa:)
      Ihanaa, että joku muukin nauttii syksystä,tuntuu että monelle se on vaan sitä tylsää aikaa!

      Ihania päiviä teillekin<3

      Poista
  3. Todellakin mihin kaikki se aika on mennyt?! Jätkätkin jo kolmosella ja nelosella, en kestä!! :O Ihana että Mandin eskari alkoi hyvin ^^ Lämpöistä elokuuta ainakin lehdet hehkuttaa, että voipi toteutuakin sun toive! :) -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä!! Miten meidän lapset voi olla jo tuon ikäisiä?!?! Mandi on kyllä jotenkin kasvanut ihan varkain:D
      No ainakin tämä alkupuolisko elokuusta on olut Super kaunis!

      Poista
  4. Täällä ollaan vaikka bloggailutaukoa oletkin pitänyt <3 Kesällä kuuluukin nauttia elämästä ja bloggaillahan taas ehtii :) Tsempit sinne koulun aloituksiin ja eskariin...täällä koulut alkaa ensi maanantaina ja hieman jo mietityttää että mitenhän nämä meidän teinit jaksavat herätä aamulla aikaisin kun kesällä ovat saaneet viettää kiireettömiä aamuja :) Iloista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun ootte pysynyt kyydissä:)
      Ihmeen nopeasti nuo meidän lapset kyllä pääsi taas arkeen kiinni. Mäkin pelkäsin, että onko täälä ihan hirmuisen väsynyttä sakkia ennen kuin päästään rytmiin taas kiinni, mutta ei.
      Toivottavasti teidän koulun alku on sujunut mukavasti!

      Poista
  5. Mä oon. :D Olenkin käynyt moneen kertaan kurkkimassa onko tullut uutta postausta ja nyt oli.♥
    Ihana juttu, että eskari ja koulu lähti sujumaan hyvin. :) Meillä lähti nyt kolmaskin lapsista kouluun..mun ekaluokkalainen. Kakkosluokkalainenkin tykkäsi lopulta, että koulu alkoi vaikka alkuun oli sitä mieltä, että loma olisi voinut vielä jatkua. Esikoinen aloitti jo kuudennen..en kestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun oot<3<3
      Kyllä tämä taas tästä, kun vauhtiin päästään! Mä oon niin kade kun sä pystyt bloggailla niin usein!!
      Voi miten teilläkin jo muka niin vanha on esikoinen,mihin nämä vuodet on oikein mennyt?! Sullakin on nyt sitten vähän vähemmän tyyppiä kotosalla päivisin:) Meinaa olla ihan outoa kun on päivät rauhallisempaa menoa, kai tähänkin tottuu?!

      Poista
  6. Täälläkin on nyt arki alkanut. Täytyy sanoa, että ihan kivaa oikeastaan, tulee vähän täsmällisyyttä ja ryhtiä elämään ;)
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin. Vaikka se loma on niin ihanaa aikaa, niin kyllä mä niin tykkään myös tästä arjesta<3

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: