sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

koti shoppailua parhaimmillaan!

Ens sunnuntaina meille saapuu ihana Satu pitämään Pomp de Luxin lastenvaate kutsuja. Puolisentoista vuotta meni ettei mulla kutsuja ollut, mutta syksyllä olleet kutsut sai taas aikaan sen, että halusin pitää ne ehdottomasti myös nyt keväällä. On se vaan niin kiva hypistellä noita vaatteita omassa olkkarissa. Ja monesti moni vaate on näyttänyt aivan toisenlaiselta kun sen näkee livenä, välillä on tullut uusia muts have juttuja ja välillä on joku vaate tippunut pois ostoslistalta. Muutenkin tulee niin paljon shoppailtua kotoa käsin, että tämä on aika luksusta kun vaatteet näkee ihan livenä ilman, että lähtee kotoa pois:)
 
Tänä keväänähän pompilla on ensimmäistä kertaa koot sieltä  pienestä 62cm ihan sinne 170cm asti. Ei siis ainakaan jää koon puuttumisesta kiinni ostosten teko!
 
Tässä muutama mun must have juttu:
 
Minealle softshel haalari, väriksi ajattelin tätä vaaleampaa, mutta nyt kun asiaa mietin niin onkohan tämä sitten koko ajan likainen. Ainakin jos/kun sitä pidetään vielä syksylläkin ja silloin neiti luultavasti möyrästää pitkin hiekkalaatikoita ja nurmikkoa.
 
 
Minealle ihana kesähaalari ja lisäksi mietin vielä bodeja. Oon ollut Super tyytyväinen noihin pompin bodeihin, ovat kestäneet tosi hyvin pesuissa.

 
Mandille ainakin  tämä ihana t-paita ja lisäksi on pienoinen mahdollisuus, että innostun Mandin kanssa tilaamaan jonkun kivan kesämekon, niitä ei vaan voi olla liikaa, eihän?!
Esim tämä on tosi kivan näköinen:
 
 
 
Lisäksi koko poika kolmikko kaipaa t-paitoja, ainakin nämä värit  ja kuosit olis jees:
Näiden lisäksi löysin kuvastosta noin sata vaatetta jotka haluaisin tilata, että lottovoittoa odotellessa (eka pitäisi tosin ehkä lototakin...)!!Kuvasto löytyy siis täältä.
 
Jos lukijoissa on muita pompin vaatteisiin hurahtaneita tai niistä kiinnostuneita,satut asumaan Seinäjoen lähistöllä (tai ihan Kauhavalla) niin heitä mailia unelmienelamista@gmail.com niin pääset meille katselemaan näitä ihanuuksia, niin ja juomaan kahvit siinä sivussa. Aika hyvä mahdollisuus viettää vähän laatuaikaa, eikös?!
 Aika on siis sunnuntai 9.4 klo 13

Rentouttavaa sunnuntain jatkoa ja aurinkoa tulevaan viikkoon!
 
~~Ulla~~
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kommentit ovat aina tervetulleita: