tiistai 23. huhtikuuta 2019

Huikea pääsiäinen

Heipsan!

Onko täällä suunnalla vielä elämää?! Pahoittelut heti alkuun hurjan pitkästä postaus tauosta. Joskus se elämä heittää eteen sellaisia asioita joita ei ikinä osaisi odottaa. Ja ne asiat on sellaisia, jotka on vain pakko käsitellä ja jatkaa elämää  


Mutta täälä taas ja aurinko paistaa, JEI!  Niin sisäisesti, kuin ihan konkreettisesti ulkona. Parasta!!

Meidän pääsiäinen oli kyllä ihan mahtava. Kun noin pääsääntöisesti vietetään viikonloput kotosalla ihan vaan omalla porukalla,niin nämä pitkät vapaat toi vaihtelua mukavasti tuohon. Heti perjantaina kurvattiin mun serkun perheen luo ja oli niin ihanaa pitkästä aikaa vaihdella kuulumisia. Lapsetkin sai niin kivat leikit aikaiseksi, että niistä puhuttiin vielä illalla kotonakin<3


Lauantaina oli meillä virpomis päivä ja meiltä lähti kolme pikku trullia matkaan. Nuutti, Mandi ja Minea kävivät kahdeksassa talossa tässä meidän lähellä ja heidän korit oli niin täynnä, että piti välillä vähän tyhjätä. Eli erittäin onnistunut pikku kierros:) Iltapäiväksi kurvattiin sitten anopin valmiiseen ruokapöytään, joka on kyllä niin parasta! Kotiin kun tultiin saatiin vielä Mikon veli perheineen meille yökylään. Juttua, leikkiä ja naurua piisasi ihan yömyöhäälle. Menosta ja meiningistä piti huolta yhdeksen lasta<3
Itsekin tuli valvottua puoli kahteen asti. En edes muista millon olisin noin myöhälle jaksanut valvoa!


Sunnuntaina kurvattiin vielä Mikon veljen perheen kanssa läheiselle leikkikentälle pariksi tunniksi touhuilemaan. Muutenkin ulkona ollaan oltu kyllä melkein enemmän kuin sisällä näiden vapaiden aikana. Mutta kyllä se sitten ihanasti rupeaa jo tuolla puutarhassa näkymäänkin. Haravan kanssa oon heilunut ihan höperönä ja samalla EHKÄ vähän kironnut, että on se kumma kun syksyllä haravoit kaikki paikat tiptop kuntoon ja keväällä saa taas tehdä samaa. Mutta meillä on saanut nyt haravoida lähinnä noita puista tippuneita risuja ja kuollutta nurmikkoa. Että onhan se nyt helpompaa, kuin syksyllä, onneksi!


Niin ja ei nämä meidän kyläilyt vielä tässä olleet. Pojat lähti Mikon veljen luo yökylään sunnuntaina ja me saatiin sitten heiltä Mandille yökylä kaveri. Ja eilen kurvasin sitten kälyn luo Mandin ja Nooan kanssa. Nooa meni serkkunsa kanssa värikuulasotaan ja Mandi pääsi paljuilemaan serkku tyttöjen kanssa. 


Ihania vierailuja ja kuulumisten vaihtoa, herkuttelua ja naurua oli siis meidän pääsiäinen täynnä. Tällä jaksaa taas pitkän aikaa. Kiitos teille kaikille rakkaille<3

Mitä teille kuuluu? Miten pääsiäinen sujui? Olis ihana kuulla jotain teistä jotka täälä käytte<3

~~Ulla~~

3 kommenttia:

  1. Ihana pääsiäinen ollut teillä.♥
    Me vietimme pääsiäistä kotona oman perheen kesken ja nautittiin kun kaikki lomaili samaan aikaan.♥ Tosin vanhin lapsista oli yökylässä pari yötä. :)

    VastaaPoista
  2. Oi että kuulostipa ihanalta teidän pääsiäinen! Mangokakku näyttää herkulta, heti aamutuimaan alkaa tehdä mieli sitä :'D Ihania kuvia!! -V

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ihanalta teidän pääsiäinen! ☺️❣️

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: