torstai 30. kesäkuuta 2016

Synnytys

Varoitus heti alkuun tästä tulee piiitkä postaus!
 
Eli 13.6 eli reilut pari viikkoa sitten heräsin yöllä ihan normisti kahden aikoihin käymään vessas. Vaapuin takaisin sänkyyn ja jatkoin unia. Paitsi, että pongailin siinä pari supistusta, No uni vei kuitenkin voiton. Neljän aikoihin muistan katsoneeni kelloa ja ihmettelin, että miten mä en vieläkään oo nukahtanut kunnolla uudestaan vaikka kello on jo 04.00. No siinä tuli taas pari supistusta. Yritin jatkaa unia kunnes puoli viiden aikoihin jopa mun aivoissa syttyi lamppu, että hei nämä onkin nyt NIITÄ supistuksia!! (kyllä siis viides synnytys...:D)
No voitte arvata,että unihiekat lähti sillä sekunnilla silmistä:)
 
Aivot rupes käymään ihan ylikierroksilla, kun rupesin miettimään mitä pitää ehtiä tehdä ja kelle soittaa. Paikkailin siis itselle sairaalaan juttuja, laittelin kissalle ruokaa, keräilin leluja. Infosin Mikkoa kun sen kello herätti, että töihin on sitten turha edes kuvitella menevänsä! Siskolle soittelin joskus viiden jälkeen, sisko vastas unisella äänellä, että "Nytkö?!" juu NYT! Mikä onni ja sattuma, että sisko oli just edellisenä päivänä tullut Kuopiosta tänne suunnalle ja oli yötä mun äidillä Nurmossa. Sisko kurvas pihaan joskus kuuden aikoihin, jolloin supistukset rupes olemaan säännöllisiä ja sain jo kivasti puhallella niiden aikana.
Ehdin nappaista viimeisen masukuvan<3
 
 
 
Kaikki lapset ehti herätä ja antelin siskon kanssa heille aamupalaa. Kerroin, että äiti ja iskä on nyt lähdössä sairaalaan ja äiti tulee sitten varmaankin parin yön päästä kotia. Kävin aina kodinhoitohuoneessa tai meidän makuuhuoneessa supistusten aikana. En halunnut , että lapset näkee miten muhun sattuu. Lapset oli ihan hurjan levottomia ja kauhea tappelu alkoi heti. Huomasi, että heitä jännitti outo tilanne. No kahdeksan jälkeen oli supistukset jo sellaisia, että päätettiin lähteä kohti Seinäjokea. Väliä supistuksilla oli yhä n. 10minuuttia, mutta koska mulla on joka synnytyksessä tullut ponnistamisen tarve ihan hurjan rajuna ja matkaa oli tällä kertaa vähän enemmän, päätettiin suunnata sairaalaan.
 
Sairaalassa oltiin vähän vaille yhdeksän istuminen autossa oli, noh ihan järkyttävää. Synnytys osastolla tuntui olevan vähän ruuhkaa, meitä oli useampi äiti ison masun kanssa aulassa odottelemassa. Itse en pystynyt juurikaan istumaan vaan kävelin käytävällä ja nojailin seinään aina supistusten aikana. Viimein kätilö tuli ja päästiin tarkastus huoneeseen. En edes vaihtanut ensin sairaala vaatteita päälle vaan kätilö kurkkasi kohdunsuun tilanteen saman tien. Tuomio oli 7cm auki!! Arvatkaa olinko tuossa vaiheessa iloinen, että lähdettiin sairaalaan, vaikka periaatteessa olisin vielä kipujen kanssa pärjännyt kotona.  
Mut laitettiin käyrille ja sain mun lemppari synnytys kamun eli jumppapallon:) Sen päällä istuskellen olinkin sitten käyrillä tunnin. Välillä kävi toinen kätilö sanomassa, että anteeksi kun kestää on vähän ruuhkaa.
 
No saliin päästiin sitten kympin jälkeen ja pallon päällä istuskelin ja keinuttelin sitten mooooonta tuntia. Kätilö oli maailman ihanan, oikeasti. Niin huumorintajuinen ja samalla aaltopituudella, että ei voi olla kuin onnellinen ja kiitollinen!! Tuli siinä sitten juteltua lasten harrastukset, tila-autot (kätilöllä oli itsellään neljä lasta)ym asiat läpi. Mikko ehti ottaa välillä torkut ja kyllästyä koko touhuun totaalisesti. Kätilö naureskeli monet kerrat, että tässä synnytyksessä pääsee kyllä isä ihan liian helpolla. Samoin hän sanoi, että on tylsää kun ei tarvitse muuta tehdä kuin istua ja höpötellä mun kanssa:)
 
Pystyin loppuun asti höpöttelemään,rentoutumaan ja naureskelemaan supistusten välit. Supistusten aikana hengittelin oikein urakalla ja heijailin pallon päällä. Kerran joskus kahden aikoihin yritin nousta ylös, mutta pari supistusta tuli ja tämä nainen oli taas tiukasti pallon päällä:)Supistusten väli oli minimissään sen 2 minuuttia. Jestas, että teki kipeää!! Nauroinkin kätilölle, että vieläkö tämän vois perua?!
Kohdunsuuta ei kurkattu tuolla salissa muuta kuin sitten kun ilmoitin, että ponnistuttaa. Annettiin tilanteen edetä ihan omalla painollaan.
 
Puoli kolmen jälkeen kätilöopiskelija, joka tuli aika loppu vaiheessa mukaan, tuli huoneeseen ja kysyi, että ootko koska käynyt viimeksi vessas. Sanoin, että joskus siinä kun tultiin sairaalaan. No hän sanoi,että käyppä vessas ja katotaan sitten se kohdunsuun tilanne. No meikäläinen kävelee vessaan ja eihän siitä pissaamisesta mitään tullu, kun supistus oli koko ajan päällä. Lisäksi rupesin huomaamaan, että ponnistamisen tarve tulee.
 
Tulin vessasta kiireen vilkkaa pois ja sanoin, että pissaamiset saa nyt unohtaa, mua ponnistuttaa. Kätilöopiskelija sanoi,että nouse sängylle niin katotaan. Ja voi kuolema mitä hän sanoi. 8cm auki ja reunaa jäljellä!!! Mulla on aina tuo ponnistamisen tarve ollut sellainen, että on vaan PAKKO ponnistaa. ja tuon lauseen jälkeen hoin varmaan kakskymmentä kertaa,että mun on ihan pakko ponnistaa johon sain vastauksen, että et ponnista kun hengittelet nyt vaan. Ihan kamalaa kun ei saanut tehdä sitä mitä kroppa jo melkein teki!!
 
No sitten saapui kätilökin huoneeseen ja opiskelija häntä infosi tilanteesta. He sitten yhdessä tuumivat,että pitäiskö katetroida, kun täysinäinen rakko saattaa estää tuota kohdunsuuta aukenemasta kokonaan. No mä rupesin sitten kilttinä naisena väittämään vastaan, sanoin että ette varmasti katetroi, ei ei ette tee...Joo tosi asiallista:)
Kätilö sanoi, että hän voi vielä kattoa mikä se tilanne on ja mä olin enemmän kun valmis siihen jos sillä voi välttää katetroinnin (joo hullu oon!). No kätilö  tuumaskin sitten, että kyllä tämä auki on saat ponnistaa. Olin yhtä hymyä ja helpotusta siinä vaiheessa!!!
 
Seuraava supistus tuli 14.44 ja mähän sitten ponnistin. Pää oli pihalla saman tien ja kätilö sanoi, että nyt älä ponnista, mutta mä tavallaan skippasin tuon ja ponnistin niin että koko vauva oli samalla sekunnilla pihalla. Sänky lainehti ihan järkyttävästi, kun ensimmäisenä oli tullut vesirakkula, ennen päätä ja vedet puhkes sitten siinä vaiheessa. Papereissa ponnistus aika on minuutti, mutta kätilö sanoi,että siinä meni max kaks sekuntia:)
 
 Naureskelin ja pyytelin kätilöiltä anteeksi,että A: väitin katetroimista vastaan (ei ollenkaan mun tapaista väittää hoitohenkilökunnalle vastaan...) ja B: en lopettanut ponnistamista.Se tunne kun saat sen käärön viimeinkin kaiken sen kivun ja osittain ehkä pelonkin jälkeen syliin. Se tunne on jotain sellaista joka saa vieläkin itkemään onnesta. Helpotus siitä, että kaikki meni hyvin, sain ihanuuden syliin, oon hengissä, meillä on kaikki hyvin.
 
 
Kyllä se on vaan kaiken sen arvoista, ne kivut unohtuu sillä samalla sekunnilla, kun vauva on pihalla. Roikuin Mikon kaulas ja hoin vaan sille, että pidä mua lähellä, pidä musta kovaa kiinni<3 Miehen tuki on kyllä jotain mitä ilman en pystyisi tuola olla. Vaikka en kaipaa synnytyksen aikana kuin ponnistus vaiheessa hänet vierelle, niin ilman en halua olla. Kiitos rakas, taaaaas:)<3
 
Meidän tyttönen sai olla rinnalla ensin vartin verran ja sitten alkoi sellainen hamuaminen, että siirryttiin tissille. Siinä sitten viihdyttiinkin reilu tunti.
Nuppu ymmärsi heti mikä tässä on homman nimi ja imu oli sellaista,että varpaissa asti tuntui. Kohtua supisteli erittäin tehokkaasti, nuo jälkisupistukset olikin tällä kertaa aika mahtavia, parit särkylääkkeet piti heittää nassuun, että ei ihan menny mun ajatukset vaan kipuun.
 
Sitten alkoikin vauvan punnistus ja mittaus operaatio. Mä sain popsia sillä välin leipää ja teetä. Voin kertoa,että nälkä oli melkoinen. Olin aamulla kotona syönyt puoliskan banaanin joskus kuuden jälkeen! Nuo leivät oli niin hyviä, että ei mitään rajaa:)
 
Nupulla pituutta oli siis 50.5cm ja painoa 3774g.
 
 
Lämpöjä kun mitattiin, niin ne olikin sitten vähän alhaiset. Koitetiin pitää lämpöpeittoa vähän päällä, mutta ei ne siltikään nousseet. Koitettiin laittaa vauvaa mun rinnan päälle ja peittoja päälle,mutta ei. Lämmöt pysyi alhaalla. Kätilö teki lopulta päätöksen, että viedään vauva hetkeksi lämpölampun alle lämpenemään. Mikko lähti vauvan mukaan ja mä kipaisin suihkuun. Olo oli sen jälkeen kuin uudesti syntynyt!
Menin myös vauvan ja Mikon työ ja neiti makasi lampun alla tyytyväisenä. Uudestaan saliin ja sitten oli lämmöt noussut. Päästiin siirtymään osastolle. Mikko lähti aika pian siitä kotia lasten luo ja mä jäin nauttimaan uuden elämän ihmeestä sängylle pikkuinen kainalossa. Niin ihanaa vaan makoilla iho vasten ihoa, kuunnellen sitä hiljaista tuhinaa.
 
Tämä oli kiinni meidän huoneen kaapin ovessa <3
Sairaalassa olo meni lähinnä imettäessä. Hoitajatkin nauroi,että imetin oikeasti AINA kun he tulivat käymään huoneessa. Ensimmäistä kertaa pidin vauvaa ihan vaan vaipalla iholla. Tämä oli nyt Seinäjoella suositus, mahdollisimman paljon ihokontaktia. Ja uskon, että se onkin syy miksi mulla nousu maito paljon aikaisemmin, kuin muilla kerroilla. Toisena aamuna jo tuli ihan reilusti maitoa. Kotiin päästiin sitten keskiviikkona, eli kahden vuorokauden ikäisenä.
 
Olisko tämä kuva hyvä lopetus mun masukuva sarjalle?!
 
 
Tämmöinen synnytys mulla. Toivottavasti jaksoitte lukea:)
 
Kutsu käy!!
Mukavia päiviä teille tyypit:)
 
~~Ulla~~
 

12 kommenttia:

  1. Oi ihana synnytyskertomus.♡♡ Täällä pääsi ihan itku. On se synnytys niin upea kokemus ja ne ensihetket.♡♡
    Niin ihanat kuvatkin tässä postauksessa.♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana<3
      Se on kyllä ihan mahtava kokemus,jää ikuisesti mieleen. Ja ne ensihetket, niitä ei voita kyllä mikään!!

      Poista
  2. Oi ihanuus mikä nyytti siellä! Kiitos kun jaoit synnytys kertomuksen. Onnea koko perheelle! Tv.Rita

    VastaaPoista
  3. Mukavaa että jaot tämän kanssamme =) Tosiaan ihana synnytyskertomus ja ihania kuvia =) Jokainen synnytys aina niin omanlaisensa ja niin ikimuistoinen..Huoh ja huoh, noita ihania kuvia kun katselee niin itse haluaisi jo kääntää aikaa taaksepäin ja palata takaisin tuohon hetkeen kun itse tuolla olin =) Niin ainutlaatuisia hetkiä =) Ihanaa että kaikki sujui teillä (kin) hyvin ja nyt saatte siellä tutustua uuteen ihmeeseen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heitsu<3
      Tuo on kyllä totta,että jokainen synnytys on ihan omanlaisensa ja niin uskomaton. Miten se pieni nyytti voikin olla niin täydellinen ja niin...no pieni<3

      Poista
  4. Oi valtava. Aivan kyyneleet nousee silmiin.
    Ihana postaus. Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Voi mikä ihana synnytyskertomus, kaikki meni hyvin ja äiti ja vauva voivat hyvin. :) Onnea tuhannesti koko perheellenne!
    Täällä vielä odotellaan... :)
    Maanantaina neuvola, jossa katotaan yliaikaiskontrolliaika perjantaille synnytyssairaalaan. Kattovat perjantaina ultralla vauvan kokoa ja kaipa se käynnistysaika tulee sit seur viikolle. Jännää aikaa! :)
    Kaikkea hyvää teille!
    T. Sanniska, huomenna rv 40!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanniska<3
      Voi, teillä on sielä niiiin jännät ajat käsillä, ihan hirmuisesti tsemppiä tulevaan koitokseen:)

      Poista
  6. Ihana synnytyskertomus, olet kyllä ollut hommassa tehokas!:D

    Ja niin suloinen pikkuinen!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, juu tämä synnytys meni jo vähän niin kuin rutiinilla:)
      Ja suloinen, sitä hän ehdottomasti on<3

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: