maanantai 27. tammikuuta 2020

Rv 17 ja ensimmäiset liikkeet

Perjantaina oli niin ihana ilta. Oon jo vähän ehtinyt saada paniikkia aikaiseksi, kun en ole tuntenut selviä liikkeitä. Mutta perjantaina,silloin ne tuntui. Ja sitten pitkin viikonloppua, kun vain malttoi rauhoittua sohvalle hetkeksi istuskelemaan.Ja voi miten ne saakaan ihan herkistymään<3

Jos joku kuvittelee,että raskaana oloon jotenkin tottuu, kun niitä on jo useampi takana, niin voin kertoa, että ei mulla ainakaan oo käynyt niin. Ihan yhtä malttamattomasti odotan niitä ensimmäisiä potkuja ja ultria ja sydänäänien kuuntelua. Ja ihan yhtä ihmeelliseltä ne pienet hentoiset potkut tuntuu tälläkin kerralla kuin silloin ihan ensimmäisessä raskaudessa. 



suurperhe

Energiaa on oikeasti ihan vaikka muille jakaa. Siis oon käynyt kävelyllä, oon kuntoillut, siivoillut, sisustellut ja muuten vaan touhuillut vaikka ja  mitä. Niin nautin!!  Mitään kolotuksia tai vaivoja ei oo ilmennyt, joten helppohan tässä on nauttia olosta.
Toki iltaisin ei kauaa tarvitse unta odotella ja pitkät yöunet on ehkä parasta mitä keksin.

Ja sitten näihin ihaniin viime viikkojen ostoksiin!

Kauan aikaa mietin, että ostettaisko tällä kertaa joku muu kaukalo, mutta ei. Oon ollut niin tyytyväinen tähän Graconin kaukaloon, että halusin sen tälläkin kerralla. Ja vielä kun sellainen löytyi tästä meidän omalta kylältä edullisesti niin ei kauaa tarvinnut miettiä. Tämä ei varmasti oo se markkinoiden kevyin kaukalo kantaa,mutta oon tykännyt sen tilavuudesta ja tuo kuomu on ihana, kun sitä pystyy liikutella vaikka miten vauvan suojaksi. Ja ihana kun kaukaloon kuuluu jalusta, niin saa nopeasti kaukalon aina autoon kiinni, meillä kun autoillaan paljon.


vauvahankinnat

Ja sitten kaukaloon nämä super kauniit Babys Onlyn kaukalopussi ja kuomusuoja. Tuo harmaa on kevät, kesä ja syksy versio. Toki toivon koko sydämestäni, että kesällä ei mitään lämpöpussia tarvita, vaan saadaan nauttia ihanan lämpöisistä säistä. Mutta, no te tiedätte nämä Suomen kesät. Voi olla ihan mitä vaan +2 asteesta sinne +35 asteeseen. 


turvakaukalo

Talveksi on sitten tämä ihanan paksu valkoinen lämpöpussi. uskon, että tuonne saa pienen sitten ihanasti suojaan kylmältä. En ehkä kestä miten suloiset nämä on<3


vauva hankinnat

Miten te muut joilla on useampi raskausaika takana. Onko sydänääniin ja ensimmäisiin potkuihin ehtinyt jo "tottua" vai onko ne vielä ihan yhtä ihmeellisiä kuin ensimmäisessä raskaudessa?

Suloista viikkoa sulle muru<3

-Ulla-


4 kommenttia:

  1. Moi.
    Ihania ostoksia olet tehnyt. Noi pussit on niin käteviä.

    Täällä malttamattomana odotan huomista, jotta pääsen 12 viikon ultraan.. On se niin ihanaa päästä näkeen pikkuinen. Tässä vaiheessa, kun potkuja ei vielä tunne niin koko ajan tarkkailee omaa oloa. Jos ei joku päivä oo pahoinvointia, niin heti huoli onko pikkuisella kaikki hyvin.. Pitäis osata nauttia kun pahoinvointi hellittää, mut sit heti mietin onko kaikki kunnossa.. 😊

    Niin odotan niitä ensimmäisiä potkuja. Meille 7 lapsi tulossa, ja on se joka kerta niin ihanaa ja ihmeellistä tuntea vauvan liikkeet.

    Mukavaa viikkoa sinulle! 😊




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo pussit on kyllä käytössä tosi hyvät! Ei ehdi vauva tuskastua pukemiseen.

      Voi tsemppiä hurjasti ultran odotteluun, onneksi huominen tulee nopeasti<3 Niin tutun kuuloisia nuo sun ajatukset. Heti sitä huolestuu jos ei oireita oo ja sitten kun oksentaa,miettii, et oispa parempi olo:)

      Ihana miten iso perhe teilläkin on, lapset on vaan parhautta<3 Onnea kovasti odotukseen ja toivottavasti ultrassa on kaikki hyvin!

      Poista
  2. Voi, onpa suloisia ostoksia! Kyllä ne sydänäänet ja liikkeet oli aina yhtä liikuttavia.

    VastaaPoista
  3. Voi vitsi! Tuollaista kuomusuojaa olisi niin tarvittu!!! En tiennyt että niitä on!!

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: