tiistai 12. maaliskuuta 2019

Lasten tulon jälkeen...

Meidän talo ei enää ole näyttänyt samalta miltä ennen lapsia. Ja se on ihan kiva juttu:)

Yks mun lemppari bloggaaja Iina But I'm a human not a sandwich-blogista kirjoitteli ihanan postauksen mistä tietää, että meillä asuu lapsia-aiheesta. Päätin tarttua samaan aiheeseen. Tunnistin tuosta postauksesta jo monia samoja asioita mitä meiltäkin löytyy. Esimerkiksi tuo epämääräinen pikku tavara kippo. Meillä on samanlainen kippo keittiössä mikron vieressä ja sinne mä heittelen sitten siivotessa (tai muuten) vastaan tulevia juttuja. Niin kuin noppia, legoja, petsejä ja barbin kenkiä. Lapset osaa jo itsekin käydä kurkkaamassa sieltä jos jotain uupuu. Kätevää, eikös?!

Meidän lapset paljastuu jo kyllä kun eteiseen tulee. Nimittäin koululaiset ovat ottaneet tuon turvaportin housujen säilytys paikaksi. Talvisin siinä on siis kolmet toppahousut ja keväisin ja syksyisin sitten 4 tai viidet housut. Toisaalta tosi kätevää, kun nuo housut myös kuivaa kivasti tuossa,MUTTA ei nyt yhtäkkiä ihan kivan näköistä mun sisustus silmään. Ja jostain käsittämättömästä syystä Rasmus on ruvennut pitämään takkiaan tuossa portaiden tolpassa, vaikka sille olisi kyllä tilaa naulakossa. No tämä ei ole sellainen asia,mitä jaksaisin lähteä jankuttamaan, eli näillä mennään!


Ja sitten jos sellainen ihme tapahtuu, että nuo housut roikkuu jossain ihan muualla, niin entäs tämä reppu kasa?! Mä oon yrittänyt miettiä pääni puhki mihin nuo reput vois ripustaa,mutta en vaan keksi mitään. Itse inhoan  kun ne on läjällä toussa penkillä. Ei paljo lohduta nuo koristetyynyt ja talja:) Tulee koko eteisestä ihan sotkuisen näköinen,mutta niin kauan ne nyt siinä ovat, että keksin jonkun kivan ratkaisun. Ideoita otetaan vastaan!! Lasten mielestä tämä on siis just hyvä ratkaisu, ne on siinä sitten "käsien ulottuvilla". Juurikin näin. 


Ja sitten tämä ihana pampula ja pinni meri. Minealle kun sanoo, että haetko pampulan tai pinnin, niin tämä on lähes poikkeuksetta lopputulos. Niitä ei vaan voi etsiä sieltä kiposta vaan ne täytyy kaataa A I N A  pitkin vessan lattiaa. Eikä niitä tietenkään huvita kerätä takaisin... Näille jutuille mulla on kyllä jo yks idis mielessä, mutta toteutukseen tarvitaan (taas) vähän Mikon apua!


Harrastus jutut. Meillä on näillekin selvä paikka kaapissa. Ja se on ihan siinä oven lähellä mistä tullaan kotiin. Mutta nähtävästi se on siltikin niin paljon helpompi vaan jättää ne lattialle:)
Tässä kohtaa kyllä ajattelen vaan, että onneksi harrastavat<3


Sitten meillä on näitä tämmöisiä sisustukseen kivasti sopivia lasten sijoittamia juttuja. Äitinä mä oon taas hitusen erimieltä sopiiko nämä meidän sisustukseen vai ei. Mutta hei miksipä ei?! Kaiken huippu tässä on se, että tuossa alhaalla oikealla on tyhjä lokero johon nuo hanskat vois mun mielestä vallan mainiosti laittaa, tai vaikka ihan omaan koriinsakin,mutta ei. 


Tähän voisi myös lisätä kuvan meidän ikkunoista ja peileistä, joihin on lasten myötä tullut jäädäkseen epämääräinen määrä sormen ja käden (nenän, kielen,posken ym) jälkiä. 

Mutta olis se ihan kauheaa jos meillä asustais viisi lasta jota ei meidän talosta huomaisi ollenkaan. Eli ei, en kaipaa meidän taloa ennen lapsia. Vaikka tykkäänkin tosi paljon siististä talosta, niin sellainen pienoinen lasten jälki sopii kyllä tänne sekaan<3


Aurinkoista päivää teille murut<3

~~Ulla~~


7 kommenttia:

  1. Meillä koululaisten ja kerholaisen reput hakeutuu nykysin jo omiin huoneisiin,tästä on keskusteltu paljon! Eteiseen kaipaisin jotain kivaa kaappia et sais suunnilleen kaiken piiloon.Toki eteinen tarttis remontoida enste.pitkä ja kapee ni hankalan mallinen. Mua ärsyttää olohuoneessa nuorimman leikkikeittiö sekä hyllykkö,mutta kun hänen tuleva huoneensakin odottaa vielä ni eipä voi mitään,kerätään iltaisin suunnilleen aina kaikki lelut laatikkoon ettei niihin kompastele. Milleen teillä kengät asuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olis niin unelma, jos reput löytäis tiensä laste huoneisiin. Meillä toki läksytkin tehdään tässä alhaalla keittiössä, että tavallaan niillä ei yläkerrassa tee mitään. Mutta arghhh kun niille keksis jonkun kivan jutun. Ei tuota sohvaa!
      Meillä luojan kiitos on nuo kaks isoa peilikaappia, joihin saa kyllä takit ja kengät piiloon. Niin ja meillä on kengät siis niin, että niitä on ensinnäkin esillä vain käytössä olevat. Ja ollaan ostettu kaks puista kenkätelinettä, jotka yhdistettiin vähän poran kanssa heilumalla ja puutapeilla. Niin, että nyt on siis neljä kerrosta mihin laitella kenkiä. Toimii tosi hyvin. Ja sitetn peilikaapissa on vielä kenkätelineen lisäksi ikeasta ostettu kangaskori, jossa on myös kenkiä. Eli kengät ei meillä oo se ongelma kohta, luojan kiitos!

      meillä on (tai siis mulla on) iltaisin sama homma, etät keräilen edes suurimmat lelukasat pois, on niin paljon mukavampi herätä, kun ei oo kaikki heti levällään.

      Poista
  2. Meillä lasten koulureput on eteisen pöydällä ja tahtoisin ne muualle, muttei ole mitään paikkaa vielä keksitty. :D
    Minäkin tykkään siististä talosta, mutta kyllä se saa näkyä että lapsia on.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että aika monessa kodissa reput on just ne mille ei oikein keksi mitään järkevää paikkaa. Joo ja nimen omaan sit meillä on ehkä niinkin, että ei sen talon tarvitse olla yhtä kaaosta, vaikka lapsia onkin monta:)

      Poista
  3. Kivaa pientä lisämaustetta lapset kyllä tuo sisustukseen :'D -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ihan mukavaa:D Ei aina sitä ihan viimeisen päälle sisustettua,mutta kotoisaa kyllä<3

      Poista
  4. Ihanasti kirjoitettu! Meiltäkin löytyy tuollainen epämääräinen tavarakori olohuoneesta ;) Naureskelin myös itsekseni ikkunoille ja peleille, sama juttu täällä!

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: