tiistai 7. helmikuuta 2017

Apinaevästä

Sopivasti tulikin lukijalta toivetta Minean ruokailusta, joten tässä sitä olisi, olkaapa hyvä!
 
Enemmän menee ruokaa soseina, kuin sormiruokaillen. Ja täytyy myöntää, että syy on aika pitkälti laiska äiti. Tiedän, että kun sitä vaan ahkerasti harjoittelee, niin sotkun määräkin vähenee, ainakin jonkun verran. Tällä hetkellä tuntuu vaan pikkuisen turhauttavaltakin tehdä sormiruokaa josta 75% päätyy lattialle. Ja kyllä, olen tietoinen, että se hävikin määrä harjoitellessa vähenee. Mutta mutta. Tämä tyyli sopii meille. Välillä syödään ensin soseita ja sitten sormiruokaillaan ja välillä toisin päin. Makumaailma on tasaisesti laajentunut. Tässä viime aikojen uusia makuja: avokado, palsternakka,kesäkurpitsa, tomaatti, paprika. Ollaan myös maisteltu mansikkaa, mustikkaa ja vadelmaa ihan kokonaisina eikä vain kaupan soseina:)
 
Neiti on ihan onnes kun pääsee mukaan kokkailemaan. Mulla on tapana väkertää aina kerran parissa viikossa pakastimeen vaikka ja mitä. Sitten menee mukavasti, eikä tarvitte olla joka välissä miettimässä mitä Minea söisi. Perunaa nappaan  Minealle aina sitten kun meille keitän. Huomenna aattelin antaa makaronia käteen maisteltavaksi.
 
 
Jotain sormiruokia on tullut kokeiltua. Ihan paras paikka löytää reseptiä on simppeli sormiruoka keittiö. Sieltä ei tarvitse kuin valita mitä rupeaa tekemään, suosittelen käymään sivuilla!
 
Minean välipalaherkku on apinaeväs, sisältää ihan siis banskua, kaurahiutaleita,öljyä ja vähän mausteita. Älyttömän helppoja ja nopeita tehdä ja kiva ottaa myös mukaan jos lähtee kylään.
 
 
Nämä jauheliha-couscouspötköt uppoaa myös tosi hyvin. Saa kivasti vaihtelua, kun vaihtaa kasviksia toisiin.
 
 
Avokado on osoittautunut Super herkuksi, mutta yllätys oli suuri kun pesukoneesta tuli vaatteita joissa oli yhä avokadosta tahroja??!! Siispä seuraavaksi on neidin päällä jotkut ihan muut kuin uudet vaatteet kun avokadolla herkutellaan!!
 
Aamuisin ja iltaisin uppoaa puuro, jossa on luumua. Tämä ihan sen takia, että vatta toimii. Sitä on niin inhottavaa katsoa, kun pienellä sattuu masuun. Ruokaa syödään klo 11 ja 16-17 ja välipala about klo 14-15 välillä.
 
Ihanaa katsoa miten ennakkoluulottomasti nuo pienet syö. Siinä ei montaa sekuntia mee vaikka olis ihan uusi ruoka-aine naaman edessä, kun se on jo suussa:)
 
Loppuun vielä pakko laittaa kuva tältä aamulta. Mulla oli aivan parasta sänkyseuraa<3<3
 
 
Nyt hörppimään kuppi teetä ja hakemaan Mandi kerhosta, palaillaan taas!!
 
~~Ulla~~
 

4 kommenttia:

  1. Nuo apinaeväkset oli aikoinaan meidän Ainon herkkua. :)
    Ihanat murut siellä.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista tuli kyllä aika ihana tuoksu, kun olivat uunissa. Mutta ei IHAN vienyt tämän äitin makean nälkää kuitenkaan:D
      Ihania nuo murut kyllä on. sellasia iholla olijoita molemmat<3

      Poista
  2. Sormiruokailu on kyllä lapselle monella tapaa opettavaista, mutta siitä tuleva sotku ei minuakaan niinkään houkuta. Varmaan tullaan myös syömään soseita ja sormiruokaa yhdistellen kunhan poika oppii istumaan. Varsinkin nuo apinaeväät kuulostaa kyllä ehdottomasti kokeilemisen arvoisilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä "sekasyöminen" on meille sopiva systeemi. Tai sitten pitäisi hommata koira, joka putsaa koko ajan pöydän alustaa:D
      Apinaneväät on kyllä uponneet uskomattoman hienosti, suosittelen!

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: