sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Power Parkissa...

Moiks!
 
Tässäpä sitten tunnelmia eiliseltä Tehyn järjestämältä Power Park päivältä. Tehy siis järjesti 7000 jäsenelleen päivän huvipuistoon ihan ilmaiseksi.Päästiin onneksi mukaan joukkoon=)
 
Mukaan sai tulla jäsen ja kolme muuta. No meillä kun näitä muksuja on yli tuon kolmen niin laittelin vielä viime viikolla viestiä,josko olisi peruutuksia tullut ja sain kuin sainkin ottaa myös Nuutin mukaan. Tiedän etten olisi pystynyt nauttimaan päivästä yhtä hyvin jos olisin ollut meidän murusta erossa. Tähän mennessä ollaan oltu tasan kauppareissun tai lenkin ajan erossa...Mutta koko päivä?! Ehkä sitten joskus=)
 
Oltiin huvipuiston parkkiksella kahdentoista jälkeen ja huomattiin,että porukkaa oli ja PALJON!!!!
 
Tuosta väkimäärästä johtuen aika paljon aikaa kului jonottaessa.Mutta onneksi muksut oli hyvällä tuulella ja jaksoivat kiltistä jonotella. Mukava päivää meidän kanssa oli viettämässä käly lapsineen. Kiva kun sai jakaa vähän poikia jonottelemaan jo vähän isompiin laitteisiin ja tytöt sai sitten jonotella omiinsa.
 
Mandi näyttää kyllä niin lyhyeltä tässä kuvassa, ikäeroa siis keskellä olevaan serkkuun on päivälleen 2kk=)
Odotus palkittiin:
 
Teille jotka ette oo vielä Power Parkissa käyny,niin lämpimästi suosittelen tätä yhdeksi kesäreissu paikaksi. Varsinkin jos perheestä löytyy alle kouluikäisiä. On tuola isommillekkin paljon laitteita,mutta aivan nuo 2-6 vuotiaat on kyllä huomioitu aivan mahtavasti!
 

Ihana karuselli=)

 Nuutti veteli ekat pari tuntia päiksyjä vaunuis ja kun heräs niin ihmeteltävää riitti. Poitsu ei tiennyt minne olisi katsonut=)
Poikien jonottaessa taloon jossa voi temppuilla,me Mandin ja Nuutin kanssa päätettiin käydä rölli metsässä. Ihana paikka.Ja meillä kävi uskomattoman hyvä tuuri kun vastaan sattui kävelemään itse röllipeikko!Harmillisesti kuvaa mulla ei ollut,kun kädet oli varattuna Nuutin ollessa sylissä.
 
Mandi kävi pyörittämässä katolla olevaa rölliä:
Tuo röllimetsä on ihanan rauhallinen ja kauniisti rakennettu paikka.
Nämä pomppivat autot saa joka kerta hirmuiset kikatukset aikaiseksi.
Sää oli suoraan sanottuna surkea. Pilvistä ja mielettömän kylmä tuuli. No noiden kanssa vielä pärjäs,mutta kun taivaalta rupes satamaan vettä kaatamalla juuri ennen iltapäivän ruokaa otetiin suunta kohti kotia. Lapsia jäi kovasti harmittamaan,kun ei ehditty ihan joka laitteeseen mihin oli suunniteltu. Lohdutimme heitä,että varmasti tulemme tänä kesänä vielä uudestaan ja otetaan sitten Mikkokin mukaan.
 
Kaiken kaikkiaan niin kiva päivä,on se vaan hauskaa katsella miten pikkuiset nauttii laitteissa käynnistä!
 
Mukavaa sunnuntai päivän jatkoa!
~~Ulla~~
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kommentit ovat aina tervetulleita: