keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Kesäfiiliksellä!

Hellou murut!

Siis apua miten ihana oli viime viikonloppu. Akut latautui kyllä ihan täyteen, vaikka meidän viikonloppu olikin kaikkea muuta kuin paikoillaan makoilua. Ollaan istutettu uutta nurmikkoa kuolleisiin kohtiin, siivottu tontilta kaikki ylimääräinen pois (käsittäen jotain ihmeellisiä laudanpätkiä ym) istutettu kesäkukkia, porkkanoita ja herneitä. Mikko rakensi lapsille hepan pihaan ja tällä hetkellä on puumajan kunnostus käynnissä:) Että kyllä nämä hommat vaan tästä etenee kun niitä tekee!!


Niin nautin tuollaisista päivistä, että saa olla ja touhustella ulkosalla koko päivän. Meidän terassi on jo nyt ollut tosi kovalla käytöllä, kun ollaan syöty kaikki ruuat pihalla, aamupalaa lukuunottamatta. 
 Lauantaina testattiin ekaa kertaa  valurautainen pikkulättypannu, joka löydettiin muutama vuosi sitten kirpparilta. Meidän grillissä on sivukeitin ja siinä oli niin kätevä paistella välipalaksi lättyjä.

 Masut täynnä suunnattiin sitten vielä leikkimään Powerparkkiin, jossa on tämän kuun loppuun asti ilmaiset sisäänpääsyt. Lapset leikki ihan innoissaan kiipeilytelineessä ja käytiin myös moikkaamassa Rölliä ja Milliä röllimetsässä. Kumpa tuo sisäänpääsy olisi aina ilmainen!!  Niin kiva oli kun sai lapset rauhassa leikkiä pelkästään kiipeilytelineellä ja katsella röllimetsässä kaikki läpi. Kun rannekkeet ollaan maksettu, niin noissa tulee sitten oltua aina vähemmän. Silloin on se laitteissa kiertely enemmän mielessä, arvatenkin:)



Sunnutaina oli niin lämmin, että tehtiin isot kasat vesi-ilmapalloja ja heiteltiin niitä toisten päälle. Se kikatusten ja kiljahtelujen määrä! Lapsilla oli naamat ihan sotkussa kaikesta pihalla syömisestä ja leikeistä johtuen, joten lämmiteltiin vielä pihasauna illalla.  Sieläkin homma meinas vähän riistäytä käsistä, kun lapset otti vesipyssyt mukaan:D

Kauaa ei tarvinnut kenenkään meidän odotella unta kumpanakaan iltana, sen verran hyvin oli energiat purettu pihalle. En edes muista milloin olisin nukkunut noin hyvin. Olin ihan pöllämystynyt kun kello herätti aamulla. Samoin oli ilmeisesti muilla, koska isommat pojatkin sai käydä herättelemässä. Yleensä he siis heräävät itse ilman mitään herätystä!

Toivottavasti teilläkin on riittänyt sopivasti touhua ulkona:)

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa aivan täydelliseltä! <3 -V

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa aivan ihanalta! Täällä satelee tällä hetkellä vettä ja on kylmää ja koleaa. Toivottavasti aurinkokin ehtii pilkahtaa viikonlopun aikana, koska sitä tässä kyllä kaivataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se oli. Sateista ollaan mekin nyt saatu nauttia ja kovasti odotetaan aurinkoa ja lämpöä takaisin!

      Poista
  3. Hauskan kuuloinen päivä!

    Meillä oli aivan ihana viikon alku, kun oli lämmin sää ja mies vielä jäi isyyslomalle niin oltiin koko perhe sopivasti kotona. Nautittiin paljon ulkoilusta ja unohdettiin kotityöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä se oli!
      Tuo on ihanaa kun saa koko perhe viettää yhdessä aikaa<3 Joskus se kotitöiden unohtaminen on just se paras juttu!

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: