Imetyksen ihanuus

Imetys on asia jonka hehkutus ääneen on vaikeaa. Aina pelkää, että loukkaa jotakin jolla ei välttämättä ole imetys onnistunut joko ollenkaan tai sitten ei niin kuin oli ajatellut. Ymmärrän ainakin joitakin näitä äitejä, onhan mulla itselläkin yksi pettymys imetys taipaleelta. Imetys on myös asia jonka puolesta voisin kirjoittaa vaikka romaanin. Ihmettelen, että vielä tänäkin päivänä on ohjaus neuvoloissa aika heikkoa tai ainakin tosi vaihtelevaa.

 

Rasmuksen aikana imetin vain sen pari viikkoa ja senkin ajan poitsu sai pullosta suurimman osan maidostaan. Näin jälkikäteen ajateltuna uskon, että suurin syy oli mussa ja siinä etten kerta kaikkiaan tiennyt miten homma toimii. Toisaalta taas olisin toivonut, että sairaalan henkilökunta olisi ehkä vähän enemmän tsempannut ja kannustanut imetyksessä. Olin kuitenkin tosi nuori silloin ja ihan pihalla kaikesta.

 

Muiden aikana olenkin sitten ottanut imetyksen tosi rennolla otteella. Varmasti siihen on auttanut tosi paljon sekin, että on nähnyt Rasmuksen kasvavan hyvin korvikkeillakin. Ilman sairasteluja ja allergioita. Ja toki Nooan aikana kirjoitin sairaalan synnytyslomakkeeseen, että haluan kaiken mahdollisen tuen imetyksen aloitukseen. Ja sen kyllä myös sain! Nooa imetinkin sitten sinne 7kk asti. Mandia ja Nuuttia pari kuukautta päälle vuoteen. Mineaa imetän edelleen haaveena jatkaa ainakin sinne vuoteen asti.

 

Tulee päiviä, että imetyksen sitovuus ottaa päähän. Meillä on kaikki lapset olleet pelkällä tissillä, pullo on ollut inhokki listalla. Eli käytännössä mä oon sen reilun vuoden ollut kiinni vauvassa, missä mä oon, on vauvakin. Oon siskolle välillä uhannut tekeväni rovion näistä imetyspaidoista ja -liivistä. Se on niin rasittavaa aina olla samat paidat ja topit päällä. Mulla on myös ikävä kunnon rintsikoita!! Hommaan ainakin viidet uudet heti kun imetys loppuu:) Niin ja ei sekään nyt ihan juhlaa oo, että aina pitää tsekkailla minne sitä menis imettämään, kun pienelllä nälkä iskee. Toki se helpottaa, että mä imetän missä vaan. Ihan sama onko siinä kuinka paljon ihmisiä ympärillä, tuttuja tai vieraita, juhlat tai ei. Välillä oon jopa odottanut, että koittakaapa tulla mulle sanomaan, että pitäis mennä muualle imettämään, avaudun heti! Mutta ei oo sellaista vielä vastaan tullut ja hyvä niin.

 

Entäs sitten selkäjumi?! Oon nyt kohta 10kk imettänyt joka yö, eli käytännössä nukkunut kyljellään. Voin kertoa, että alaselkä ja lapaluiden väli huutaa hoosiannaa ja kovaa. Välillä on käsi puuduksissa, välillä hartiat ihan jumissa. Sängyssä on pian niin monta tyynyä, ettei sinne mahdu ihmisiä, mutta niillä saa edes vähän paremman asennon tuettua.

Mitä kaikkea se on sitten vaatinut, no ensimmäisen kuukauden vauvan synnyttyä ihan totaalisen vauvan tissillä olon. En kyllä yhtään ihmettele,jos joku lopettaa imetyksen heti muutaman viikon jälkeen jos ei tiedä että se kyllä muuttuu. Vaikka ensimmäinen kuukausi menee imettäessä usein ja pitkiä aikoja, on imetys jo kolmen kuukauden kohdalla nopeampaa ja ainakin aavistuksen harvempaa. Moni vaan tuntuu luovuttavan siinä kohtaa kun vauva itkeskelee seitsemättä kertaa illassa tissille. On sitä itsekkin pitänyt itseään vakuutella, että maito piisaa kyllä ja tämä on vain maidon tilaamis- vaihe.

 

Mikä siinä sitten on, etten vaan lopeta koko imetystä. Koska mä rakastan sitä. Sitä hetkeä kun pieni vauva on suu auki hamuamassa tissiä suuhun, sitä kun Minea ottaa jo itse tissistä kiinni ja nappaa sen määrätietoisesti suuhun. Sitä kun saan olla ihan lähellä toista, lohduttaa, täyttää nälkäisen masun.Katsoa kun toinen nukahtaa onnellisena tissiposkella.  Oon myös onnellinen, että saan olla tässä asiassa  tavallaan korvaamaton. Nautin myös hurjasti siitä kuinka helppoa tämä on. Maito on aina mukana, sitä ei tarvitse lämmitellä eikä ostaa kaupasta. Joten kyllä, mä olen enemmän kuin valmis uhraamaan mun elämästä vielä useamman kuukauden, että saan kokea tämän läheisyyden.

 

Ja  nyt on varmaan pakko laittaa, että ihan samalla tavalla mulla oli läheisiä hetkiä Rasmuksen kanssa vaikka pulloa hänelle annoinkin<3

Minean kanssa imetys on tällä hetkellä sitä, että neiti nappailee pitkin päivää pikku hörppyjä. Touhu keskeytyy heti jos jostain kuuluu joku ääni, tai no mitä tahansa joka neitiä kiinnostaa. Kauemman ollaan sitten ennen päikkäreitä ja yöunia. Kaiken kaikkiaan koe imetyksen tosi helpoksi tällä hetkellä.

 

Tähän loppuun on aivan pakko jakaa teillekin tämä ihana runo imetyksestä minkä luin amalian harvinainen sairaus-blogista. Liikutuin kovasti kun tätä luin, pukee niin hyvin sanoiksi nämä mun  tämän hetkiset tunteet.

 

Sinulla on kiire.
Niin kiire kasvaa isoksi
oppia: ryömimään, konttaamaan, kävelemään…
Tahtoisit jo juosta.

Et enää ehdi syliteltäväksi.
Et kerkeä rinnalle kun meillä on vieraita
tai koiria
tai olemme matkalla jonnekin
tai ulkoa kuuluu joku ääni
tai tuuli puhaltaa korvaasi

 

Mutta kun traktorin ääni onkin liian suuri
saan sinut syliin hetkeksi
ja rinnalle

Ja sinä puhiset ja tuhiset ja sinun pulleat kätesi puristelevat minua
Ja minun ihoni on onnesta värisevä

Maito tulvii yli.
Mutta sinä et enää itke sitä
päästät irti ja kikatat ja tarraat uudelleen kiinni kuin pieni peto
juot ahnaasti silmät säihkyen

 

Ja minä lupaan
ensin hiljaa ja sitten ääneen
että tämä hetki on meidän
niin kauan kuin sinä haluat
ja minä

koska sinä olet minun lapseni
tai oikeammin minä olen sinun

Eikä tämä onni kuulu muille
ei isoäidille, ei lääkärille, ei neuvolantädille, eikä sille kovin viisaalle sukulaiselle,

 kaiken lukeneelle kaverille, eikä edes sinun isällesi

 

Maailma vie sinut vielä
sinä juokset sen syliin nauraen
ja minä yritän laskea irti
onnellisena ja itkien
mutta tämä hetki on meidän
niin kauan kun sinä haluat

 

niin ja minä.

Eikös aika osuvat sanat?!

 

Mitäs fiiliksiä imetys sussa herättää? Pettymystä, kammoa, surua, haikeutta, onnea, kiitollisuutta?

 

Mukavaa lauantain jatkoa teille ihanille<3

 

~~Ulla~~