Äiti taasko se vauva syö?!

Kyllä. TAAS. 

Vaikka tiedostinkin, että ekat päivät menee imettäessä,niin on tämä silti taas yhtä imetystä koko elämä. Huoh. Varsinkin jos on tälläinen ihminen kuin mä, joka on tottunut touhuamaan kaikki päivät, voi olla aika kovakin paikka "vaan" istua ja imettää. 

Koska kyllä mä myönnän, että välillä turhauttaa ihan tosi paljon, kun oot juuri toisen saanut sänkyyn ja viiden minuutin päästä hän on taas sitä mieltä, että tässä voitais vaikka ottaa hörppy. Niin eipä se auta kuin istua sinne sohvan nurkkaan ja imettää. Ja mielessä pyörii noin sata asiaa mitä pitäis tehdä (kiitos mun raskausajan hullun siivous innon, ne ikkunat ym on nyt pesty!!)laitella ruokaa ja pyykitkin odottaa koneessa narulle pääsyä.

Meidän imetys lähti jo synnytyssalissa super hyvin alkuun. Bebe tiesi kyllä tasan mitä tissin kanssa tehdään ja otekin on onneksi ollut oikea heti alusta asti. Sairaalassa ollessa jo heti ensimmäisenä yönä imetin läpi yön vaihdellen vain puolta välillä. Neiti itkeskeli jonkun verran,mutta myös rauhoittui tissille.  Vettä tuli juotua heti synnytyksestä lähtien litra tolkulla ja sama meno jatkuu kotonakin. Yritän myös huolehtia omasta syömisestä, vaikka näillä helteillä ei ihan hirveästi ruokaa teekkään mieli.

Mulla nousi maito vasta silloin kotiinlähtö päivän aamuna eli kun bebe oli 2 vuorokauden ikäinen. Paino tippui yhteensä 8% syntymäpainosta. Kertaakaan ei sairaalassa puhuttu mitään lisämaidosta,eikä onneksi syöttöpunnituksiakaan tehty.

Mä siis näen punaista pelkästä ajatuksesta, että syötön jälkeen ruvetaan tsekkaamaan, että paljonkos vauva on maitoa saanut. Mun mielestä se on just omiaan nostamaan tuoreen äidin stressin pilviin. Tietenkin sillekin on oma tarpeensa,mutta esim Nooan aikana musta tuntui, että se oli enemmän rutiini, kuin tarve.

Kotona  bebe kanssa ollaan menty hyvin lapsentahtisesti. Bebe on itse herännyt hamuilemaan suhteellisen tiheästi, joten ei ole todellakaan tarvinnut miettiä syökö hän tarpeeksi. Ja koska hän myös välillä nukkuu vallan tyytyväisesti tai kuten tänään (ollessaan 6vrk ikäinen) hän katseli sylissä ihan hiljaisena ympärilleen ja kuunteli muiden ääniä. Joten päättelen, että maitoa tulee riittävästi.

Ja mites ne tissit (tai mun tapauksessa siis nännit). No AUUUUTS.  Siis tämä on kyllä asia missä todella tehokkaasti aika kultaa muistot. En ikinä muista miten kipeää tämä ensimmäisten päivien imetys tekeekään. Niin kuin joku pistelis neuloilla ensimmäiset 20 sekunttia, jokaisen imetyksen alussa!!!  Mutta onneksi  tiedän, että seKIN tässä kyllä helpottaa, kun vaan rinnat tottuu taas rooliinsa. Tällä hetkellä se kohta, missä vauvan suu lähestyy mun tissiä aiheuttaa sellaisen vaatimattoman koko vartalo jännityksen:) 

Onneksi kuitenkin maidon nousu aiheutti vaan päiväksi kevyen jomotuksen ja sen jälkeen on ollut hyvä balanssi tarjonnalla ja syömisellä. 

Sen oon huomannut, että suklaan saan jättää taas pois ruokavaliosta.Meillä on siis kaikki vauvat reagoineet suklaaseen itkulla. Niin myös tämä pieni. Mutta hei eipä se haittaa, onneksi on sitten muita herkkuja joita voi syödä:)

On kyllä niin ihana, kun ainakin tällä hetkellä näyttää siltä että imetys onnistuu. Viime perjantaina kävi myös neuvolanterkka ja bebeltä puuttui enää 30g syntymäpainosta. Eli maitoa tulee vauvan tarpeisiin hyvin. Terkka sanoi, että syntymäpaino pitäis olla saavutettu 2 viikon iässä, joten hyvin ehditään!

Ne hetket, kun saa pienen rinnalle on jotain niin ihanaa ja kaunista ja tällä hetkellä niitä hetkiä on siis monta kertaa päivässä. Se hamuaminen ja lopun tyytyväiset maitokoomat<3

  Ja onhan se nyt ihan super helppoakin. Eväät aina mukana! Vaikka tiedän, että tulee myös päiviä, kun koko imetys ahdistaa sitovuudellaan. Meillä ei tälläkään kertaa oteta pulloa käyttöön, joten bebe kulkee mukana sielä missä mäkin. Tuttia oon nyt muutamia kertoja laittanut suuhun, koska se helpottaisi tosi paljon esim kaupassa käyntiä, kun pieneen itkuun saisi tutin ja sillä päästäis sitten vaikka autolle imettämään.

Mites teillä muilla joilla on tuore vauva vauhdissa mukana, meneekö päivät imettäessä vai menettekö pullo linjalla. Yllättikö joku asia sut imetyksessä?

-Ulla-

Hän on täälä!

jeps, se oli sitten ikimuistoinen juhannus joka meillä koettiin. Niin kuin kirjoittelinkin, meni suunitelmat ihan uusiksi.

Supistukset alkoi tosiaan silloin 03 yöllä. Tulivat noin 20 minuutin välein, ei sattunut,mutta olivat kuitenkin ihan erilaisia mitä harjoitussupistukset oli ollut. parisen tuntia  meni tuolla välillä. Sitten väli vähän piteni, mun aika meni laitellessa loppuja tavaroita laukkuun ja siivoillessa hipi hiljaa taloa. Siskolle laittelin viesitä joskus seitsemän jälkeen, että ehtiikö hän meille.

Tässä kohtaa hauska yhteensattuma. Minean synnytys käynnistyi myös silloin, kun mun sisko oli edellisenä iltana tullut Kuopiosta mun äidille. Tällä kertaa sisko oli tullut juuri tuona yönä mun isälle tuohon muutaman kilometrin päähän. Kirjoitinkin siskolle viestiin, että meidän bebet näköjään odottaa hänen tuloa:)

Samoihin aikoihin laitoin myös käylle viestiä, että ei taideta lähteä meren rannalle aamusta. Päätettiin kuitenkin, että käly perheineen tulee meille, menee lasten aika kivemmin kun on kavereita.

Sisko tuli meille joskus ennen kahdeksan jälkeen ja värjäs mun juurikasvun ja kulmat.Asiat tärkeysjärjystykseen,eikös:) Tässä kohtaa supistukset hieman laantui ja väli oli yli puoli tuntia. Käly saapui sitten puoli 11 aikaan ja siinä sitten rauhallisella fiiliksillä juteltiin ja hengittelin supistusten kanssa.Vähä tuli sellainen fiilis, etät ei tässä välttämättä tuukkaan lähtöä vielä tänään. Mikkokin aloitti sitten tikanheiton lomassa juhannuksen juhlinnan. VIRHE!!

12 aikoihin supistukset sitten taas voimistui oltiin pihalla joten välistä ei oo oikein mielikuvaa. En saanut tälläkään kertaa syötyä mitään muuta kuin puoliskan banaanin, vaikka monesta paikasta saikin lukea, että olis hyvä syödä tukevasti, koska synnytyksessä kuluu energiaa. Mutta kun ei maistunut niin ei.

Yhden aikoihin käly rupes kysymään, että paljonko supistusten väli on ja pikainen kellotus kertoi, että väli oli alle 10min ja kun lähdin liikkeelle, tuntui että supisti ihan koko ajan. Mikolle sanoin, että nyt kyllä taidetaan aika vauhdikkaasti lähteä sinne sairaalaan. Käly tarjoutui kyllä kuskiksi, mutta mä olin vahvasti sitä mieltä, että pystyn kyllä yhden 40km ajaa. 

Ja voi pojat mikä automatka. Voin kertoa, että kiitos Valion rekan, jonka perässä sai ajaa selvittiin suhteellisen hyvin. Supistukset otti ihan tosissaan kipeää ja hengittämiseen sai keskittyä ihan tosissaan. Seinäjoella oli ihan yhtä tuskaa, kun piti jarrutella valoihin. Sairaalan pihassa piti vähän etsiä paikkaa, että minne saa auton jättää ja ajoin vaan synnärin oven lähelle ja tuumasin Mikolle, että vie auto parkkiin ja mä meen sisälle NYT. Supistus iski niin pahasti päälle, että en meinannut autosta pois päästä.

Synnärille saavuttua ojensin äitiyskortin ensimmäiselle ihmiselle joka vastaan tuli ja sanoin, että tässä tulee pikaisesti tilannekatsaus. Kerroin missä mennään ja samassa tulikin supistus. Kätilö tuumasi, että eipä mietitä sitten tämän enempää tässä käytävällä vaan mennään tarkkailuhuoneeseen. Käyrää ei otettu ensin vaan tsekattiin mikä tilanne ja olin 7cm auki. Kätilö nauroi, että hän ei voi uskoa, että ajoin itte autolla tuossa kunnossa, olin itse vähän samaa mieltä!

Mikko oli ohjattu suoraa saliin ja sinne mäkin sitten pääsin tutun ja turvallisen pallon päälle istuskelemaan. Ja voi hyvä ihme miten mä rakastan sitä palloa synnytyksessä. Oikeasti,vie kivut niin tehokkaasti.

Siinä sitten täyteltiin nopeasti kaikki oleelliset jutut, niin kuin miten raskaus on mennyt ja millä viikolla mennään:) Supistuksia tuli alle viiden minuutin väleillä,ne otti kipeää,mutta pystyin täysin rentoutua niiden välissä ja höpötellä kätilön kanssa. Supistusten aikana keskityin vain tiukasti hengittämään ja hokemaan pään sisällä, että "pian helpottaa,pian helpottaa..."

Mun kätilöksi sattui kyllä maailman ihanan tyyppi, kiitos Kaarina, oot ihan huippu ja niin oikealla alalla!!Hänelle oli helppo kertoa mun kevyestä ponnistuskammosta ja tykkäsin paljon hänen tavasta olla läsnä. Tuli niin turvallinen olo. Hän monta kertaa sanoi, että odotellaan ihan rauhassa sitä ponnistamisen tarvetta ja sitten vaan ponnistat. Miten yksinkertaiselta se kuulostikaan.

No kyllähän se ponnistamisen tarve sitten sieltä tuli,ei yhtään yllättänyt eihän?! Pääsin jotenkin kiipeämään sängylle ja tällä kertaa jäinkin makaamaan kyljelle jossa sain hetken aikaa olla ilman supistusta ja se helpotti paljon. Edellisissä synnytyksissä oon siis ponnistanut selällään puoli-istuvassa asennossa.

 Nyt kun ensimmäisen kerran ponnistin ihan vaan kevyesti meni vedet ja seuraavalla syntyi sitten meidän tyttö. Ponnistusvaihe kesti tälläkin kertaa minuutin. Ponnistamis vaihe on kyllä kaikessa rajuudessaan rankka kokemus. Miten se kipu voikaan olla niin kova. Joten koen kyllä olevani ihan super onnekas, kun mulla on aina ollu niin lyhyet ponnistusvaiheet. Synnytyksen kokonaiskesto oli 2h35min. 

Ja se olo mikä tulee sen jälkeen kun vauvan saa pihalle. Voi että. Se on sekoitus onnea, helpotusta, iloa, ihmetystä. Se on puhdasta riemua siitä, että "mä onnistuin!!!"

Pieni parkaisi heti kun maailmaan pääsi ja mä kokoilin itseä Mikon halauksessa<3 Onni oli kyllä juuri siinä hetkessä.

Oltiin pienen kanssa pari yötä sairaalassa. Kaikki meni tosi hienosti heti ensi hetkistä lähtien. Mulla ei oo kenenkään synnytyksen jälkeen ollut mitenkään kiire kotiin. Tiedän, että sielä tulee ihan toiseen tyyliin touhuttua, joten nautin paljon siitä, että saan pari päivää keskittyä vain vauvaan ja siihen, että imetys lähtee hyvin alkuun. 

Niinpä me tälläkin kertaa vietettiin pari päivää ihan vaan iho vasten ihoa ja oltiin tissillä piiiiitkään. Niin ihanaa, kun sai nuuhkia pienen tuoksua ja pusutella toista. Miten rakas hän olikaan ihan heti ja jotenkin niin tutun oloinen. 

Nyt täälä sitten ollaan uppouduttu ihan täydellisesti vauvakuplaan ja kiirettä pois ei ole<3

Aurinkoisia päiviä teille ihanille!

-Ulla-

 

Viimeinen masukuva

Siis niin siinä nyt kuulkaa taitaa käydä, että meidän bebe haluaa syntyä näin juhannuksen aikaan<3 Ja näyttää myös pahasti siltä, että meidän juhannus suunnitelmat menee myös huolella uusiksi!

Täälä on oltu klo 03 asti hereillä ja otettu supistuksia n.20min välein vastaan. Vaikka se kuulostaa kuinka kliseiseltä, niin heti ensimmäisestä supistuksesta tiesin, että nämä on nyt NIITÄ supistuksia. Unihiekat lähti suhteellisen nopeasti silmistä:)

Tällä hetkellä olo on hyvä, supistuksia tulee n. vartin välein ja ne on pakko vastaanottaa seisten, istumisesta ei tuu mitään. Oon täälä odotellut, että muu perhe heräilee, että saan vielä tyhjennellä astianpesukoneen ym. 

Ja tämä jännitys, apuaaaaa!! Miten voikaan jännittää näin paljon?!

Oli pakko vielä tässä aamusta napata viimeiset masukuvat, en voi uskoa,että tämä ihmeellinen matka on jo tässä pisteessä, ihan lopussa. Olo on kaiken jännityksen keskellä haikea, ja tottakai odottava. En malta odottaa pienen näkemistä<3

Mä toivottelen juurikin sulle ihanaa juhannusta, katsotaan koska palailen linjoille! 

Instaan varmaan tulee nopeammin päivitystä, eli ota @unelmienelamista seurantaan!

-Ulla-

Valmiustilassa!

Ja vähän sen valmiustilan uuvuttamakin!

Tiedättekö, että ei oo ihan helppo juttu olla 24/7 valmiustilassa lähtemään synnärille. Siis se, että talo olis edes jossain kunnossa, tai että jääkaapissa olis edes jotain ruokaa,ehkä jopa lämmitystä vaille valmista.

Puhumattakaan,että olis ihan kiva jos itsekin olis jossain kuosissa sitten lähdön hetkellä.

Tiedän, että millään noilla ei sitten loppujen lopuksi oo mitään väliä, mutta kyllä te joilla on lapsia teidätte mistä puhun. Ainakin luulisin?!

Mun monet (okei, JOKA) ilta on sellainen, että laittelen talon siistiksi,imuroin ja järkkäilen keittiön kuntoon ja vähän niin kuin varaudun, että josko TÄNÄ yönä tulis lähtö. Samoin aamulla tulee usein pestyä pyykit, ettei nyt ainakaan pyykkiä jäisi hirveästi kaappiin, jos lähtö tulee. 

Nyt elellään siis raskausviikkoa 38+2. Eli periaatteessa bebe voi syntyä koska vaan. Lasten kanssa ollaan juteltu miten helppoa oliskin jos olis kalenterissa päivämäärä, että tuolloin hän syntyy. Sais suorittaa kaikki valmistelut vaan kerran!

Mullahan on kaikki synnytykset käynnistynyt ihan nollasta, eli ei oo ollut niitä mitään monen viikon tai päivien supisteluja. Oikeastaan mitään merkkejä ei oo ennalta tullut. Joko on lähtenyt vaan säännölliset supistukset käyntiin , jotka on sitten pikku hiljaa voimistuneet tai sitten on menneet vedet. Enkä muuten tiedä, että jos toivoa sais, niin kumpi tapa olis "parempi". Mulla on kuitenkin vesien menossakin ne supistukset alkanut oikeastaan heti. 

Eilen oli neuvola ja jotenkin toivon, että se jäis jo viimeiseksi käynniksi sielä, mutta saapi nähdä. 

Neuvolassa oli kaikki vallan mainiosti. Nauroin, että ihan turhaa taas kerran jännitin puntarilla käyntiä, koska paino oli tippunut puoli kiloa. Paineet oli ihan loistavat, samoin olin super onnellinen kun hb oli noussut edellisestä 125:stä 132:een. 

Mä söin ensin paketillisen Obsidania ja nyt oon sitten syönyt ihan Tokmannilta ostettua Vahva Rauta nimistä valmistetta, jossa on kuitenkin vähemmän rautaa kuin tuossa Obsidanissa. No näköjään se toimii myös ihan tosi hyvin. Ja mistä itse tykkään on se,että sen voi ottaa ruokailun yhteydessä, kun taas Obsidani suositellaan otettavaksi tyhjään vatsaan. 

Sf-mitta huiteli 34cm ja anteeksi vaan,mutta vähän pelkään mikä jättiläinen tuolta tulee! 

Olis niin ihana, kun kaikille odottajille kuuluis loppu raskauteen vielä ultra, jossa vähän kurkattaisiin minkä kokoinen bebe on tulossa. Toisaalta olisko se sitten kiva tietää, että "joo täältä tulee reilu nelikiloinen". Mieluummin saan sen ehkä sitten selville vasta jälkikäteen:)

Laitettiin vielä lasketulle päivälle neuvola-aika,mut voisin jo ihan mielellään hoidella bebeä silloin masun ulkopuolella! Ja oon kyllä niin onnellinen, että neuvolan terkka oli sitä mieltä, että ei tarvinnut ens viikolla mennä käymään, yleensä näillä vipolla viikoilla, kun on laitettu joka viikolle käyntiä.

Valmiustila nyt vähän ärsyttää, vaikka tajuan kyllä, että teen sen ihan itse itselleni. Ja periaatteessa  mulla ei kyllä oo mitään tätä raskaana oloa vastaan. Voin ihan super hyvin ja helteistä huolimatta oon säästynyt turvotuksilta. Pienen liikkeet masussa on pysynyt koko ajan tosi aktiivisina ja ne saa yhä hymyn huulille<3 Masun koko nyt vähän hankaloittaa elämää,mutta se näille viikoille kuuluukin.

Mä jatkan tätä "joko tänä yönä tulis lähtö"-elämää (miks muuten ajattelen koko ajan, et se lähtö tulee yöllä?!?!) ja katotaan milloin bebe päättää saapua maailmaan!

-Ulla-

Mitä kuuluu meidän tulevalle kolmos luokkalaiselle?

Huone joka on täynnä kaikkea tuhannen pientä juttua, niin kuin barbin kenkiä, pikku legoja ja mini kokoisia petsejä. Huone jossa on aina vähintään liimapuikko ja epämääräinen kasa eri värisiä papereita levällään. Huone jossa yöpöydällä on aina keskeneräinen kirja ja jos mahdollista niin myös kukkia maljakossa:)

Sellainen on meidän Mandin huone. Mandi aloittaa siis syksyllä uudessa koulussa kolmannen luokan. Hänellä on koulussa monta kaveria,mutta yksi on noussut ylitse muiden. Tämä "paraskaveri"-juttu taitaa olla se tyttöjen juttu. Koska ainakaan meidän pojat ei oo koskaan osanneet nimetä ketään parasta kaveria, heillä on aina ollut vaan iso joukko kavereita ympärillä.

l

Mandi rakastaa ihan hurjasti elläimiä. Ei oo oikeastaan väliä onko se eläin leppäkerttu, perhonen, kissa vai aavikkokettu. Kaikki saa aikaan sellaisen melko korkean "Iiiiiiiihana" äänen:) 

Hänellä on ihan loppumaton mielikuvitus leikkein suhteen. Ja mitä mä itse arvostan niin paljon, niin Mandi jaksaa leikkiä ihan uskomattoman pitkiä aikoja sekä itse, että Nuutin ja Minean kanssa. Heidän leikit voi olla kaikkea väliltä koti-,prinssessa-, barbi- tai koululeikit. Välillä Mandi pitää Minealle balettituntia ja välillä he lähtevät ulos ötököiden etsimis retkelle.

Välillä sitä vaan miettii,miten lasten mielikuvitus voi olla noin huippu?!

Mandi on nyt viimeisen puolen vuoden aikana innostunut ihan hurjasti lukemisesta. Tällä hetkellä on menossa Risto Räppääjä kirja sarja. Kirjastossa käynti on siis meidän neidille erittäin odotettu hetki:) Muistan, että oon itsekin ollut tuon ikäisenä kunnon lukutoukka, joka välillä valvoi ihan liian myöhälle kirjoja lukiessa.Ja mikäs sen ihanampaa, kuin uppoutua päivän päätteeksi kivaan kirjaan:)

Mandi muutti viimeisimmässä huoneiden vaihdossa alakerrassa olevaan pikku huoneeseen ja on tykännyt ihan valtavasti olla siinä. Mä itse tykkään tuosta huoneesta paljon, siitä saatiin jo vähän isomman tytön huone, jossa on kuitenkin se lapsen omaisuus vahvasti läsnä. Mandihan on tyttö joka rakastaa vaaleanpunaista ja pinkkiä, pitsiä ja röyhelöitä,mekkoja pitkillä helmoilla ja rusettipantoja kymmenissä eri sävyissä.

Oon huomannut, että tyttöjen huoneessa pitää vaan olla monia erillisiä laatikoita, monissa eri kokoluokissa, että ne kaikki pienet jutut saa helposti siivottua omille paikoilleen. Niin ja rutkasti tasoa joihin saa laitettua ne Lego Freinds jutut ja petsien talot. Ilman näitä voin vaikka vannoa, että tämä huone olisi täysi kaaos!

Mandi odottaa kesältä meren rannalle pääsyä, mansikoiden syöntiä ja johonkin kivaan paikkaan menoa jossa olisi kuulemma kiva olla eläimiä. Uskon, että nämä jutut saadaan tänä kesänä toteutettua! Hänellä myös alkoi tänään kolme päivää kestävä kässä kerho, jota odotettiin jo malttamattomana. Luvassa oli mm. miniatyyri keijumaailman tekoa!

Auringon paistetta sun päivään!!

-Ulla-

Viisi takana, mikä synnytyksessä pelottaa?

Vai pelottaako mikään.

En oikein osaa sanoa, onko se varsinaista pelkoa vai enenmmänkin jännitystä.

Kaikki viisi synnytystä jotka oon kokenut on jäänyt mieleen posotiivisina kokemuksina. Ne on ollut suhteellisen nopeita,mutta ei mitään syöksysynnytyksiä.  Synnytykset on alkaneet vaihtelevasti joko supistuksilla joista on aika nopeasti huomannut,että synnytys on alkamassa tai sitten kolmella kerralla on mennyt lapsivedet. Sairaalaan mennessä oon ollut neljässä viimeisessä synnytyksesäs ollut jo sen 6-7cm auki. Loppu avautuminen on sujunut neljässä synnytyksessä pallon päällä jossa oonkin sitten istuskellut ja keinutellut sen 3-4h. Esikoisen aikaan istuin keinutuolissa avautumisvaiheen.

Tähän asti kaikissa synnytyksissä on siis kaikki mennyt tosi hyvin ja oon joka kerta kokenut, että oon tilanteen tasalla, oon saanut hyvin määritellä itse miten on parasta olla ja mikä parasta en oo kokenut sitä kipua ihan kamalana. Ja nyt ettei mennä väärille urille, en siis sano, ettenkö olisi ollut kipeä. Oon ollut. Mutta se kipu on joka kerta ollut sellaista jonka kanssa pärjään. Ja näin oon myös sanonut kätilölle, että mennään tällä tyylillä , ilman kivunlievitystä, siihen asti kun tuntuu hyvältä.

 Oon myös pystynyt rentoutua siinä pallon päällä ihan super hyvin. Supistusten välit oon jutellut Mikon ja huoneessa välillä käyneen kätilön kanssa. Supistukset oon hengitellyt S.Y.V.Ä.Ä.N. ja yrittänyt olla rentona.    

Mutta sitten tulee se hetki. Se hetki kun tulee ponnistamisen tarve. Se on se hetki kun oon tainnut kätilöllekin sanoa, että onko pakko jos ei halua...Tai, että vieläkö voi perua koko homman. No eihän sitä voi perua. Mutta just se ponnistusvaihe on mulla se jota pelkään/jännitän. 

Oon yrittänyt kovasti  miettiä mikä siinä on miklä pelottaa. Mun ponnistusvaiheethan on ollut tosi nopeita. Rasmuksen aikana se oli 9min, Nooan 6min, Mandin 3min ja viimeisellä kahdella kerralla papereihin on merkitty 1min,mutta todellisuudessa niissä ei ole mennyt edes sitä, mutta minuuttia lyhyempää ei voi papereihin merkata.

Eli ei syynä ainakaan ole pitkät ponnistusajat. Uskon, että se on vaan se sen hetken rajuus. Kun se ponnistamisen tarve on vaan niin kova. Ja vaikka järjellä ajateltuna tiedän, että eihän siinä oo muuta vaihtoehtoa. Niin silti. Viimeksi mietittiin kätilön kanssa auttaisiko joku kivunlievitys just tuohon ponnistusvaiheeseen, mutta jälkikäteen kätilö sanoi, että ei siinä sekunnissa ehdi mitään antaa:)

Ja siis oon nyt aina kätilölle sanonut, että kun sanon,että mua ponnistuttaa, niin mua oikeasti PONNISTUTTAA ja silloin on ihan ok olla jo vastaanottamassa hanskat kädessä vauvaa!

Tässä yhtenä yönä tuli mieleen hetki Minean synnytyksessä, just kun silloin tuli tuo ponnistamisen tarve,niin tuumasin Mikolle, että "tämä on se hetki mistä mua pitää muistuttaa, kun seuraavan kerran sanon, että haluan vauvan". No tässä sitä taas ollaan.

Tällä kertaa ajatuksissa ja toiveissa olisi päästä testailemaan allasta ja mahdollisesti jopa synnyttää veteen. Ainakin mitä oon nyt lukenut ja kuullut, niin monella juuri tuo ponnistaminen on vedessä helpompaa. Mutta se on sitten tietysti eri asia miten homma menee kun sen aika tulee.

Ja jos joku miettii,oonko puhunut tästä neuvolassa niin kyllä. Mutta eipä siihen oo ikinä oikein mitään tuumattu. Katsottu vain, että "niin sulla on ollut  kyllä tosi nopeat ponnistusajat kaikkien aikana". Niin tiedetään. 

Tiedän ja luotan, että siitä ponnistamisesta tälläkin kertaa selviän ja kokemuksesta tiedän, että kun vauvan saan syliin, en uhraa enää sekunttiakaan koko ponnistusvaiheen ajattelulle, se pieni tulee olemaan kaiken sen arvoista<3

Onko sulla ollut pelkoja synnytykseen liittyen?

-Ulla-

Rv 36, päästäänkö loppuun asti?!

Hellou!

Täälä on lähtenyt rv 36 käyntiin. Maanantaina kävin lääkärineuvolassa ja sielä oli kyllä maailman ihanin lääkäri vastassa. Näitä raskauksia, kun on useampi takana ja lääkäreitä on tullut aika monta kohdattua, niin on huomannut, että ihan kaikki lääkärit ei vaan oo niitä huippu tyyppejä. Varmasti joo asiansa osaavia, mutta ulosanti on "vähän" heikohkoa, jos tiedätte mitä tarkoitan;)

Neuvolassa siis kaikki hyvin, niin kuin osasin odottaakin. Pissa puhdas, paineet ok, ei turvotusta, painoa tullut nyt yhteensä sellainen 3,3kg, eli ei ollenkaan paha. Vauvan sykkeet heilui sielä 150-160 kieppeillä ja tällä kertaa hän jaksoi olla ihan rauhassa, eikä ruvennut riehumaan sykkeitä kuunnellessa. Sf-mitta oli 31cm.Eli hyvin sekin sielä keskikäyrän tuntumassa.

Paikat oli jo aika kivasti pehmenneet ja lääkäri meinasi, että loppuun asti ei tämä bebe masussa ole. Tuumasin hänelle, että kun noin sanoo, niin varmasti paukahtaa reilusti yli ja tämä vielä häädetään käynnistyksellä ulos masusta:)

Ja hei mulla on tässä kolmen lapsen synttärit viikonloppuna järjestettävänä, että ennen sitä ei nyt kyllä ehdi minnekkään synnärille!!

Perus harkkasuppareita on edelleen päivittäin, jotkut saa puuskuttelemaan jo vähän enemmän, osan kanssa ei tarvitse edes vauhtia hidastaa. Mutta nuo koen ihan jo normaaleikis näille viikoille ja samaa mieltä oli lääkärikin. Kävelyvauhti on mallia etana, mutta mihinkäs tässä kiire olis.

Kovasti touhuilen täälä joka päivä kaikkea. Bebelle on jo kaikki ollut monta viikkoa valmiina. Nyt sitten oon vaan siivoillut taloa, lastenhuoneita, meidän jäätäviä kenkävarastoja, varastoa ylipäätään, pessyt ikkunoita. KAIKKEA. Aika hyvin kertoo mun mielestä se, että kun en muuta tekemistä enää keksinyt, niin lajittelin tyttöjen pampulat ja pinnit eri rasioihin, koska hei miksipä ei:)

Tavallaan jollain kieroutuneella ajatustavalla haluaisin, että ehtisi tulla sellainen viimeisten viikkojen tuskastunut olo, sellainen että olisi niiiiiin valmis synnyttämään. Koska tällä hetkellä mulla on päällimmäisenä vaan sellainen fiilis, että en halua luopua tästä masusta.

 Edes nämä helteet ei aiheuta millään lailla tuskastuttavaa oloa, pystyn ihan hyvin nauttimaan lämmöstä myös tämän masun kanssa. Jonka muuten onnistuin myös polttamaan auringossa ihan huolella,APUA!! Laitoin kyllä ihan kunnon kerroksen aurinkorasvaa ja vielä 50 suojakertoimella, mutta ilmeisesti tuo masun iho on nyt niin ohueksi venynyt,että se otti ja paloi ihan kunnolla. Mietinkin jo, että apua jos tulis synnärille lähtö niin olis ollut yhtä tuskaa pitää masulla niitä anturoita. Ei siis enää aurinkoa masulle. Tai ainakin ihan vaan vähän...

Ihana muuten, kun luen lapsille iltaisin iltasatua, niin bebe osallistuu siihen myös potkimalla ihan tosissaan. Mineakin tässä yhtenä iltana ihmetteli, kun koko masu heilui!

Saapas nyt sitten nähdä milloin meidän vauva päättää syntyä. Kovasti häntä jo kylläl odotetaan<3

-Ulla-