Heipsan!
Ollaan otettu täällä nyt kaikki ilo irti ihan huikean hienoista syyspäivistä. Aamusta on ollut niin sykkää ja sumuista, että on tullut epäilys selkeneekö sää ollenkaan, mutta kummasti se aurinko on sieltä sitten kymmenen jälkeen ruvennut paistamaan. Vieläpä pilvettömältä taivaalta. Iltapäivän ruuan jälkeen ollaan käyty koko perheen voimin kävely/juoksu/pyöräily retkellä. Nuutti jaksaa tuon vajaat neljä kilometriä jo niin mahtavasti tulla potkupyörällä, että ei voi kuin ihmetellä. Tosin siinä matkan varrella on niin mukavasti katseltavaa, että sekin varmaan motivoi liikkumaan eteenpäin. Ja toki me liikutaan ihan lasten tahtiin, vaikka omaa jalkaa menottais välillä vähän nopeampi tempo kuin 10m /10min. Kiitos vaan kaikille traktori kuskeille ja puimurilla liikkuville, teitä katsoessa matka taittui vallan mukavasti:)
Minea meinaa aina vähän kyllästyä rattaissa oloon, joten napattiin hänelle omppu omasta puusta käteen ja sitä neiti sitten popsikin melkein koko lenkin ajan.
Meillä ei oo isommillakaan pojilla mitään motivaatio ongelmia lähteä lenkille meidän kanssa. Toki saattaa olla joskus niin, että he ovat jo lenkin kiertäneet siinä vaiheessa, kun me ollaan päästy alle puoleen väliin. Mutta pääasia, että liikkuvat. Mun mielestä on aina yhtä surullista lukea miten Suomessakin on jo paljon LAPSIA jotka ei liiku. Siis oikeasti. Ei vaan mahdu mun päähän. Lapsethan saa niin pienellä vaivalla liikkeelle. Ei tarvitse lähteä kuin yhdessä katsomaan pyörällä lehmiä tai koiria naapuriin, tai leikkipuistoon. Tai yhdessä etsimään puolukoita. Meillä ainakin on lapset aina ihan innoissaan jos vaan tehdään yhdessä jotain. No okei Rasmusta ja Nooaa saa joskus vähän maanitella mukaan, yleensä pelaamineneioovaihtoehto- lause toimii toooosi hyvin:)
Meidän lenkin varrella on ihan liikaa kaikkea mitä Nuutti haluaa tutkia. Siis miten pohjaton voi olla tuo kolme vuotiaan tiedon tarve? Kaikesta pitäis tietää mikä se on ja jos sanot, että "äiti ei nyt kyllä tiedä" niin Nuutti tuumaa naureskellen että "Tiedätpäs!". Ihanaa miten pieni luottaa siihen, että vanhemmat kyllä tietää kaiken<3 Tässä kohtaa on tauko menossa ja Mikko poksauttelee kukkien siemenkotia. Mulla ei oo mitään hajua mitä nuo kukat on, mutta muistan, että muksuna oon itte poksautellut noita meidän omassa pihassa. Mikkokaan ei ollut koskaan edes kuullut noista ja en oikein tiedä kumpi oli enemmän innoissaan isä vai poika!
Meidän lenkki on nyt joka kerta päättynyt tähän meidän omalla tiellä olevaan puolukkapaikkaan. Nuutti, Minea ja Mandi popsii ihan hurjat määrät puolukoita suoraan puskasta suuhun. Minea popsi varmaan yhden varvunkin kun oli niin innoissaan, eikä tykännyt ollenkaan kun hänen kädestä yritti ottaa lehtiä pois puolukoiden seasta:)
Mäkin joka kerta yritän urheasti käydä syömässä puolukoita ja kyllä mä nyt ne alas saan, mutta ei ne kyllä ihan lemppari marjoihin kuulu!
Eilen just mietin, että hassua kun ennen Minean raskautta kävin juoksemassa nautin ihan suunnattomasti siitä, että sain juosta yksin ja kuunnella musaa. Silloin tällaiset yhteiset lenkit oli vähän se "huonompi" vaihtoehto. Nyt taas nautin tosi paljon, että päästään koko perhe lenkille. On niin ihana höpötellä Mikon kanssa ja kuunnella poikien koulujuttuja ja Mandin eskari päivästä. Vaikka toki, on se mukavaa välillä käydä yksin, saa tuulettaa ajatuksia oikein kunnolla. Sopivasti molempia niin hyvä juttu!
Mites teillä, onko lenkki sun omaa laatuaikaa vai liikutteko koko perhe yhdessä? Olis kiva tietää mitä muut perheet harrastelee yhdessä?
Palaillaan taas<3
~~Ulla~~