tiistai 9. lokakuuta 2018

Syksyinen irtiotto

*yhteistyöpostaus Ähtärin lomamökkien kanssa*

Meillä on vähän erilainen viikonloppu takana. Perjantaina pakattiin tavarat valmiiksi ja lauantaina suunnattiin Ähtäriin. Päivä meni eläinpuiston puolella, josta tulossa oma postaus. Iltapäivällä suunnattiin sitten tähän ihanaan mökkiin. Suuri plussa siitä, että nämä kaksi mökkiä sijaitsevat ihan eläinpuiston lähettyvillä. Meillä ei olisi lapset (eikä aikuisetkaan) jaksaneet enää istua pitkää aikaa autossa. Nyt saatiin kurvata kutsuvaan mökkiin ihan lähelle lämmittelemään. 
Ähtärin lomamökkiä löytyy kaksi kappaletta ihan vierekkäin, mutta ne on kuitenkin sijoitettu niin, että molemmissa on oma rauha. Ne oli sopivalla etäisyydellä niin, että voisi helposti kuvitella vuokraavansa nämä mökit kaveriperheen kanssa. Molemmat perheet saisivat olla omassa rauhassa, mutta touhuta myös yhdessä.


Me laiteltiin pedit valmiiksi (pientä maksua vastaan on saatavana myös lakanat mökin puolelta) ja sauna lämpeämään ja lähdettiin vielä tutkimaan ympäristöä. Ihan lyhyen kävely matkan päästä löytyi keinut ja ranta. Tämä olis ihan mahtava paikka myös kesällä! Vieraskirja kertoi, että ranta on lapsille juurikin sopiva. Nyt tyydyttiin ihastelemaan ihanaa auringon laskua ja ottamaan kovat vauhdit keinuissa.

Aika pian sitten käpsyteltiin takaisin mökkiin, koska monen tunnin ulkona olo sai kaikki vähän palelemaan. Onneksi saunan pehmoisissa löylyissä lämpeni hetkessä. Lapset oli ihan innoissaan, kun päästiin pitkästä aikaa sisäsaunaan:) Kaikesta sitä voi kuulkaa tulla onnelliseksi!

Mökki saa kyllä suuret plussat meidän perheeltä siitä, että se oli ihan loistava pohjaratkaisultaan. Isommat pojat valtasi parven jossa oli kahdelle sängyt, Nuutti ja Mandi pääsi omaan makkariin alakerrassa ja Minea nukkui meidän kanssa samassa huoneessa. Oli mukava, kun kaikki sai mennä omaan aikaan nukkumaan, eikä toisten valvominen haitannut. 


Pienet vieraat oli huomioitu ihan mahdottoman hyvin. Löytyi retkisänky, syöttötuoli, palapeliä ja kirjoja. Ja mistä meidän Minea oli ihan mahdottoman iloinen, potta! Joku potan olemassa olo ei kuulosta kovin kumoiselta, mutta voin kertoa, että se on. Helpottaa elämää kummasti, kun pottaa ei tarvitse tuoda kotoa ja lapsi pääsee itse vessaan, eikä häntä tarvitse auttaa pöntölle. Lapsiperheenä tälläisiä juttuja osaa arvostaa ihan valtavasti.


Mökki oli ihanan valoisa,siisti ja juuri sopivan kokoinen meidän perheelle, eli iso. Keittiöstä löytyi  kaikki mitä me tarvittiin ruuan laittoon ja syömiseen. Mökissä oli muutenkin nykyaikainen varustetaso(dvd-soitin, pyykinpesukone, mikro,kaasugrilli ym), mua kun ei oikein ne ulkovessat ja sähköttömyys tällä kokoonpanolla viehätä:)



Mun sisustussilmää miellytti nämä hienot yksityiskohdat mitä mökissä oli sisällä ja pihalla lyhdyissä palavat kynttilät. Tuli niin ihana olo<3


Tässä on nyt kyllä mahtava paikka yöpyä isommallakin perheellä vaikka mihin vuodenaikaan. Huippu sijainti, kun ihan naapurista löytyy mm Golf, Eläinpuisto ja Flowpark. Muutaman metrin päästä mökistä on järven ranta, eli uiminen ja kalastaminen on vain kävelymatkan päässä. Talvella löytyy myös valaistu latu, eli sukset ehdottomasti messiin!

Isot kiitokset Ähtärin lomamökeille yhteistyöstä<3

~~Ulla~~


*Mökin vuokrasta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan*

4 kommenttia:

  1. Olipa kyllä ihanan näköinen mökki! Mäkin huolisin tuollaisen lautahyllyn kotiin :D -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! tuohon lautahyllyyn mäkin ihastuin, sielä oli myös tvtaso samalla tyylillä<3<3

      Poista
  2. Tuo lautahylly kiinnitti minunkin huomion. Ja kaikki mitä sen päällä on. Ihanan näköinen mökki muutenkin <3
    On muuten kiva lukea mitä teette yhdessä perheenä. Välillä tuntuu haastavalta keksiä kaikille sopiva tekeminen kun lapset 13v,10v ja 2v. Kun kaksi isointa oli pieniä,käytiin paljon kylpylöissä. Se on mielestäni kiva yhteinen puuha. Vanhin tytär on nyt herkistynyt kuitenkin kloorille,ja jo normi uimahalli käynti saa silmät kutisemaan,turpoamaan ja punoittamaan moneksi päivää. Tosi tosi harmi...

    Elokuviin taas pienin ei jaksa mukaan vielä,toki voidaan jakautua että toinen vanhemmista ei lähde mukaan. Meidän tytöt vaan niin pitkään tottuivat että perheenä käytiin,niin mutisevat välillä (varsinkin keskimmäinen) että miksi ei voida mennä kaikki.

    Syyslomaksi lähdemme äitini mökille keski-Suomeen. Siellä puuhaa kaikille :)

    Mukavaa keskiviikkoa!

    T. Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä super kaunis mökki ja niin kiva kun oli panostettu noihin ihaniin yksityiskohtiin!

      Kiva kuulla, että tykkäät!
      Meilläkin meinaa jo välillä olla haastavaa keksiä mitä koko perhe voitais tehdä ja joitakin juttuja tehdään vaan osalla porukasta, pojat jää silloin kotia. Mutta tosi moneen juttuun saadaan vielä pojat kaveriksi, onneksi!
      Kylpylät on kyllä hiukeita paikkoja lasten kanssa. Tosin ne on tällä hetkellä meillä vähän hankalia, kun on kaksi jotka ei osaa uida. Sitten jos Mikko lähtee Mandin seuraksi esim liukumäkeen, niin on kyllä melko hektistä olla kahden tyypin kanssa jotka viilettää joka suuntaan. Saa olla silmät selässäkin!

      Ihanaa syyslomaa teille, nauttikaa<3

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: